Tag Archives: politiikka

Uusi normaali: vakiintuuko moukarivalta?

Presidentti Mauno Koivisto totesi aikoinaan, ettei hänellä ole niin pientä vasaraa, etteikö sen isku tuntuisi moukarin iskulta. Poliittisella viestinnällä on performatiivinen ulottuvuus: päättäjien sanat ovat tekoja.

Teoiksi sanat muuttuvat varsinkin poikkeusoloissa, kuten nykyisessä koronakriisissä. Viimeisten kuukausien aikana hallituksen viestinnässä raja suositusten ja lainvoimaisten kieltojen ja määräysten välillä on päässyt hämärtymään. 

Yli 70-vuotiaat hakevat hallituksen tiedotustilaisuuksista tietoa siitä, saavatko he ”luvan” poistua karanteenista, vaikka sellaiseen heitä ei ole määrätty. Kansalaiset odottavat hallitukselta selkeitä sääntöjä, onko palveluiden käyttäminen, matkustaminen tai sukulaisten tapaaminen nyt sallittua, vaikka mitään näistä ei ole kielletty.

Median hetki hetkeltä -raportointi tiedostustilaisuuksista entisestään vahvistaa tulkintakehystä, jossa hallitus nousee välillä neuvotteluhuoneistaan kansan eteen kertomaan uusista määräyksistä ja pakoista.

Lue lisää

Verkostoyhteiskunnan elitismi ja populismi

Yhteiskunta muuttui valtiokeskeisestä teollisuusyhteiskunnasta globaaliksi verkostoyhteiskunnaksi 1900-luvun lopussa. Teollisuus oli tärkein taloudenala 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Nyt palvelu- ja tietotyö ovat tärkeimpiä elinkeinoja. Taloudellinen toiminta on järjestäytynyt verkostoiksi. Suuryritykset ovat hajautuneet tytäryhtiöiksi ja toimipisteiksi eri puolille maailmaa. Asiantuntijat tekevät projektikohtaista yhteistyötä uuden tiedon tuottamiseksi ja palvelutyöntekijät tekevät työtä ihmisten ja organisaatioiden välisissä suhteissa.

Maailmankauppa kulkee satamien, tehtaiden ja markkinoiden välillä. Myös teollisuus on järjestynyt uudelleen alihankintasuhteiden verkoksi. Yhteiskunta on kaupungistunut vahvasti, koska kaupungit ovat palveluiden ja uuden tiedon tuottamisen solmukohtia. Tuotannon verkostot ovat nykyisin maanosan laajuisia. Lisäksi pankkien ja finanssimarkkinoiden asema on vahvistunut. Finansialisaatio merkitsee sitä, että eri taloudellisen toiminnan muodot on muutettu arvopapereiksi, jolloin taloudelliset päätökset keskittyvät pääomamarkkinoille.

Lue lisää

Vain parhaat täytteet: tasapuolisten neuvonantajien calzone

Mitä menettäisimme, jos hallitukset lakkaisivat toimimasta itsekkäiden, lyhytnäköisten etujen valvojina ja ryhtyisivät kuuntelemaan tasapuolisia neuvonantajia? 

Filosofian historiassa on esitelty monenlaisia tasapuolisen neuvonantajan kaltaisia olioita: Adam Smithin puolueeton tarkkailija, David Humen ideaalinen havainnoitsija, Immanuel Kantin vapaatahtoinen yksilö, John Rawlsin päätöksentekijä tietämättömyyden verhon takana, R. M. Haren arkkienkeli, Ronald Dworkinin tuomari Herkules. Näille on yhteistä muodollinen järkevyys, puolueettomuus ja tunnekuohujen puute.

Tasapuolisten neuvonantajien määrittelemiseksi käytämme hieman käännettyä oikeudenmukaisuuden karttaa.

Oikeudenmukaisuuden kartta säädettynä tasapuolisille ja muille neuvonantajille

Oikeudenmukaisuuden teorioista ylhäällä ovat yksilön vastuun ja toiminnan korostajat, alhaalla sosiaalisen vastuun tärkeyden korostajat. Kartan oikealla puolella ovat toiminnan ja päätösten seurauksiin keskittyvät näkemykset oikeudenmukaisuudesta. Vasemmalla puolella taas ovat näkemykset, joissa korostuu yksilön tai ryhmän asema: yksilön kukoistus omalla vastuullaan ja omine voimineen, yhteisön perinne, tavat ja kulttuuri sekä sorrettujen tai huomaamatta jääneiden ryhmien voimaannuttaminen.

Lue lisää

Tasapuolisten neuvonantajien tulevaisuus – onko vielä toivoa?

Luvassa on nykyisen pandemian jälkeenkin viheliäisiä ongelmia – ilmasto, politiikan uusi polarisoituminen, kuilun kasvaminen rikkaiden ja köyhien välillä ja monta muuta. Mitä jos hallitukset lakkaisivat toimimasta itsekkäiden, lyhytnäköisten etujen valvojina ja ryhtyisivät kuuntelemaan tasapuolisia neuvonantajia?

Tasapuoliset neuvonantajat ovat kuvitteellisia olioita, joiden olemassaolosta on kuitenkin anekdoottisia todisteita. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ehkä jossain määrin on sellainen, ja muita samanlaisia instituutioita voitaisiin perustaa. Esittämäni oikeudenmukaisuuden kartta auttaa hahmottamaan, mihin tällaiset neuvonantajat kuuluisivat ideologioiden tai poliittisten moraalien kentässä:

Oikeudenmukaisuuden kartta sekä sen erilaiset uskomus- ja arvoulottuvuudet

Kaikki uskovat tasa-arvoon ja yhtäläisyyteen, jotka olen sijoittanut kartan keskelle. Mutta siitä, kuinka ne parhaiten toteutuvat, on eriäviä näkemyksiä. Yksi kiinnostava rajalinja kulkee kuvion vasemmasta alareunasta sen oikeaan yläreunaan. Punaisella karttaan piirretyn rajan yläpuolella ollaan pääsääntöisesti kiinnostuneita omasta edusta, alapuolella myös muiden eduista. Tasapuoliset neuvonantajat kuuluvat oikeaan alakulmaan. Tätä on varmaan hyvä vähän selittää. 

Lue lisää

Pandemian jälkeen – tuhon tie vai järki käteen?

Mitä pandemian jälkeen, kun siitä joskus selvitään? Olemassa olevat puolueet voisi lakkauttaa ja perustaa tilalle uudet. Ellei se onnistu, täytyy mennä nykyisillä. Se ei näytä hyvältä. Kerron miksi.

Olen hahmotellut poliittisten kysymysten tutkimiseen oikeudenmukaisuuden kartan, joka soveltuu myös tulevaisuuden pohdintaan. Yksinkertaisimmillaan se näyttää tältä:

Oikeudenmukaisuuskäsitysten kartta

Kartan lähtökohta on, että kenenkään mielestä oikeudenmukaisuutta ei voi määritellä ilman tasa-arvoa ja yhtäläisyyttä. Niiden erilaiset tulkinnat jakavat kuitenkin näkemyksiä.

Lue lisää

Poikkeustilan paradoksit ja järjestys

Tuomas Nevanlinna kirjoitti Yleisradion kulttuuritoimituksen sivuille pitkän puheenvuoron poikkeustilan paradoksaalisesta luonteesta. Poikkeustila  julistetaan katastrofin välttämiseksi, mutta se itsessään luo katastrofin. Laki paradoksaalisesti sallii itsensä rikkomisen. Arto Laitinen kiinnitti tällä sivustolla huomiota toiseen tulkintatraditioon, jonka mukaan poikkeustila on perimmiltään lain noudattamista, koska sen edellytykset on kirjattu lakiin. Poikkeustila ei aina ole Poikkeustila isolla P:llä. Nevanlinna ja Laitinen jatkavat syntynyttä keskustelua.

Tuomas: Puhut poliittisen filosofian eri traditioista suhteessa poikkeustilaan. Onko mielessäsi todelliset historialliset traditiot, joista voisi mainita nimiä ja johtavia edustajia? Vai ovatko traditiot enemmänkin loogisia rakennelmia?

Arto: Traditio vai looginen ideaalityyppi? Jälkimmäinen. Se on selvärajaisempi konstruktio kuin traditiot ja niputtaa yhteen eri traditioiden edustajia. Hegel, Dewey ja oikeusfilosofeista vaikka (lain ja valtion auktoriteettia pohtinut) Joseph Raz voidaan poimia ideaalityypin edustajiksi. Tämä lähestymistapa sijoittaa oikeuden ja politiikan laajemman eetoksen kontekstiin, ja tämä laajempi eetos on aina jo sosiaalista ja kollektiivista – laki ei luo järjestystä tai mittaa, eikä voi voluntaarisesti tehdä mitä vaan: auktoriteetin ja legitimiteetin rajat tulevat vastaan. Ison P:n traditioon liittäisin Carl Schmittin vaikutushistorioineen.

Lue lisää

Koronavirus, globaali yhteiskunta ja politiikan jakolinjat

Koronavirusepidemia on haastanut nykyisen globalisaatiomallin. Globaalit instituutiot ovat osoittautuneet liian heikoiksi pysäyttämään pandemiaa. Kansallisvaltiot ovat reagoineet ryhtymällä paniikinomaisesti rajoittamaan globaalien verkostojen toimintaa.

Yhteiskunta nykytilassaan rakentuu rajat ylittävien verkostojen varaan. Tämä on muuttanut yhteiskunnan ja julkisen vallan suhdetta. Kansallisvaltiot ovat riippuvia sekä valtioiden, kansainvälisen talouden, kulttuurin ja politiikan verkostoista että näiden verkostojen solmukohtina toimivista suurkaupungeista ja niiden asukkaista.

Lue lisää

Miten pandemia-aika sekoittaa moraalisia arvostelmia?

Pandemia-aika on sotkenut arkielämää ja muuttanut ajatustapoja. Poikkeusajalla on ollut suuri vaikutus myös moraalisten arvostelmien luonteeseen. Kyseessä on jonkinlainen ”moraalinen tihentymä”: moraaliset arvostelmat ovat pinnassa ja voimakkaita. Pandemia-aika näyttää myös sekoittavan moraalisia intuitiota. Arkielämään on syntynyt äärimmäisen nopeasti uudenlaisia sosiaalisia ja juridisia normeja. Normaalitilanteessa pätevät moraaliset intuitiot ja syvästi omaksutut kriteeristöt muuttuvat, ja intuitiivinen moraali johtaa poikkeustilanteessa helposti harhaan.

Lue lisää