Sosiaalinen media ja tutkijan etiikka

Miia Kosonen,

Salla-Maaria Laaksonen,

Anja Terkamo-Moisio &

Henrik Rydenfelt

2018

Johdanto

Tuottaakseen uutta tietoa tutkijan on oltava ajassa kiinni ja voitava kerätä ja käyttää erilaisia aineistoja. Sosiaalisen median käyttö tutkimuksessa on yleistynyt nopeasti. Siihen liittyvien tutkimuseettisten näkökohtien arviointi on kuitenkin osoittautunut haasteelliseksi osittain vähäisen kokemuksen, ympäristöjen nopean kehityksen sekä Internet-tutkimukseen liittyvien eettisten kysymysten monitahoisuuden vuoksi (esim. Markham
& Buchanan 2012).

Vaikka Internet-tutkimuksen etiikkaa on pohdittu 90-luvulta alkaen (ks. Turtiainen & Östman 2013), sosiaalisen median käytön yleistyminen sekä aineistojen saatavuus erilaisten rajapintojen kautta ovat tuottaneet uusia eettisiä kysymyksiä (vrt. Zimmer & Kinder-Kurlanda 2017; Zimmer 2015). Sosiaalisen median tutkimusetiikkaan liittyvä kirjallisuuden määrä on kasvussa, mutta yleisesityksiä aiheesta on saatavilla vähän. Vakiintuneet hyvät käytännöt ovat pitkälti vielä selvittämättä ja kehittymättä.

Association of Internet Researchers (AOiR) julkaisi vuonna 2012 Internetissä tehtävää tutkimusta koskevan eettisen suosituksen (Markham & Buchanan 2012). Suositus ei anna yksityiskohtaisia ohjeita vaan nostaa esiin seikkoja, joita tutkijan tulisi pohtia toteuttaessaan tutkimusta sosiaalisessa mediassa sekä Internetissä. Suositus korostaa ympäristöjen jatkuvaa muutosta. Jokainen esiin nouseva kysymys tulisi arvioida tapauskohtaisesti. Samoin Östman ja Turtiainen (2016) ovat esittäneet, että tarkkojen eettisen ohjeistuksien
asemesta olisi syytä tutkia ja reflektoida tutkimusetiikkaa osana tutkimusprosesseja. Uudenlaiset aineistot tai tutkimusaineistot eivät vähennä tutkimuseettisen harkinnan tärkeyttä, pikemminkin päinvastoin (ks. Zimmer & Kinder-Kurlanda 2017).

Eettisessä arvioinnissa tutkijan toimintaa rajoittavat monet tekijät, jotka on otettava huomioon tutkimustyön jokaisessa vaiheessa. Tutkimuksen etiikassa painottuvat erityisesti tutkittavien ihmisyksilöiden vapaudet ja oikeudet. Tutkittavaksi kaavailluille on usein annettava mahdollisuus tehdä oma, itsenäinen ja tietoon pohjautuva päätös osallistumisestaan tutkimukseen. Yksilön oikeuksista korostuu erityisesti oikeus yksityisyyteen, jota tutkimuksen tekeminen ja sen tulosten julkaiseminen voi rikkoa.

Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) laatima ohjeistus ihmistieteiden eettisestä ennakkoarvioinnista lähtee kolmesta ihmistieteellisen tutkimuksen eettisestä periaatteesta: tutkittavan itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen, vahingoittamisen välttäminen sekä yksityisyyden ja tietosuojan säilyttäminen.

TENK:n ohjeistus koskee erityisesti tutkimusta, jonka kohteena on ihmistoimija. Verkkoaineistojen kohdalla tyypillistä on kuitenkin ihmisen, datan ja tekstin rajan hämärtyminen, joka aiheuttaa haasteita eettisten ongelmatilanteiden havaitsemisessa. Verkkoaineistojen kohdalla tyypillistä on kuitenkin ihmisen, datan ja tekstin rajan hämärtyminen, joka aiheuttaa haasteita eettisten ongelmatilanteiden havaitsemisessa (Markham & Buchanan 2012; Turtiainen & Östman 2013).

Tutkijalla on velvollisuuksia myös muita kuin tutkittavia kohtaan. Sosiaalista mediaa käytetään yhä enemmän tutkimusten julkaisukanavana, jossa tutkimuksen tuloksia viestitään laajalle yleisölle. Tällöin mielenkiinnon kohteeksi nousee, millä tavalla tutkimuksen tuloksia esitellään usein rajatussa mitassa, jossa kaikkia siihen liittyviä näkökohtia ei voi tuoda esille. Samoin on syytä kiinnittää huomiota tapaan, jolla tiede ja tutkimus itsessään esitellään sosiaalisen median usein helposti ryöpsähtävissä keskusteluissa.Tässä katsauksessa keskitymme kysymyksiin, jotka koskevat sosiaalisesta mediasta:

  • Sosiaalisessa mediassa tapahtuva tutkimusaineiston kerääminen, jossa korostuvat kysymykset tutkittavien suostumuksesta.
  • Tutkimusaineiston analyysi, jossa tutkittavien yksityisyyden suojaaminen on olennaisessa
    roolissa.
  • Tutkimuksen ja sen tulosten julkaiseminen sekä niistä käytävä keskustelu sosiaalisessa mediassa, jossa keskeisiä ovat hyvää viestintää ja tieteen läpinäkyvyyttä edistävät käytännöt.

Tutkimusaineiston keruu sosiaalisesta mediasta

Sosiaalinen media on monipuolinen alusta tutkimusaineiston keruuseen (esim. Laaksonen, Matikainen & Tikka 2013). Yleisimpiä tapoja kerätä aineistoja on kaksi:

  1. Tutkittavia rekrytoidaan usein  julkaisemalla tiedote tai kutsu tutkimukseen yhdellä tai useammalla sosiaalisen median monista kanavista.
  2. Tutkimusaineisto kerätään sosiaalisessa mediassa tuotetusta materiaalista, kuten esimerkiksi blogikirjoituksista sekä kommenteista tai keskustelupalstan sisällöistä.

Kyselyssä annettuihin tietoihin ja verkko-aineistoihin liittyvä suostumus sekä yksityisyyden suojelu ovat keskeisimpiä aineiston keruuseen liittyviä eettisiä kysymyksiä.

Tekijänoikeus ja käytön rajoitukset

Eettisten näkökohtien lisäksi tutkijan on huomioitava sosiaalisen median alustoihin liittyvät tekijänoikeudelliset seikat. Vaikka tekijänoikeudet eivät yleensä rajoita aineistojen käyttöä, voi tallennusalustoihin liittyä tekijänoikeudellisia rajoituksia (ks. Terkamo-Moisio ym. 2016). Tutkijan on lisäksi syytä tutustua verkkopalveluiden käyttöehtoihin. Ne asettavat usein reunaehtoja materiaalin tutkimuskäytölle sekä rajoittavat koneellisesti ladattavan aineiston saatavuutta joko suojellakseen käyttäjien yksityisyyttä tai omaa liiketoimintaansa.

Tutkittavien suostumus

Tutkittavia rekrytoitaessa tutkijan on pohdittava tietoon perustuvan suostumuksen toteutumista sosiaalisessa mediassa kerättävän aineiston yhteydessä. Suostumuksen saaminen ei usein ole ongelma. Päinvastoin käyttäjät ovat tottuneet siihen, että heiltä pyydetään suostumusta erilaisten tietojen tallentamiseen tai hyödyntämiseen. On esitetty, että sosiaalisen median käyttäjät ovat tietyllä tapaa ehdollistuneet ”hyväksy”-painikkeen painamiseen sisältöä lukematta (Kosinski ym. 2015). Tutkimusetiikan näkökulmasta tämä voi muodostaa riskin sekä tutkijalle että tutkittavalle.

Aineistoa kerätessä olisikin pyrittävä herättämään lukijan mielenkiinto itse tiedotteen sisältöön. Mahdollisuuksia on monia: keskeisen tiedon voi esittää tiiviisti esimerkiksi pop-up -ikkunassa tai tutkimustiedotteeseen voi lisätä linkin, jonka takaa saa tarvittavia lisätietoja. Hyväksi koettu keino kyselyiden kohdalla on tietoisen suostumuksen pyytäminen juuri ennen vastausten lähettämistä. Tällöin osallistujan huomio voi kohdentua paremmin suostumuspyynnön sisältöön. Lisäksi vastaaja kyselyn täytettyään tietää, millaisten tietojen tallentamiseen ja käsittelyyn hän on suostumuksensa antamassa (Kosinski ym. 2015).

Suostumus verkkoaineistojen käytölle

Sosiaalisen median julkisen aineiston käyttämistä varten tutkimuksessa ei usein ole tarvetta pyytää aineiston tuottajan suostumusta (ks. Wilkinson & Thelwall 2011). Tulisiko tutkijan tiedottaa aineiston tuottajia tutkimuksestaan, mikäli aineisto koostuu jo aiemmin julkaistusta tai heidän tuottamasta materiaalistaan? Päätöstä tehdessä on arvioitava eri osapuolten oikeuksien sekä tutkimuksesta saatavan hyödyn tasapainoa.

Tutkimuksesta tiedottaminen voi antaa materiaalin tuottajille mahdollisuuden kieltäytyä osallistumasta tai vaikuttaa materiaaliin. Toisaalta eettisen tarkastelun näkökulmasta tärkeintä on tutkimuksesta aiheutuvan mahdollisen haitan minimointi. Tämä korostuu etenkin haavoittuvien ihmisryhmien sekä sensitiivisten tutkimusaiheiden kohdalla sekä kerättäessä aineistoa esimerkiksi suljetuista keskusteluryhmistä. Toisaalta verkossa tutkimusta tehdään usein myös kontekstissa, jossa suostumuksen kerääminen kaikilta tutkittavilta on mahdotonta. Esimerkiksi historiallisten, anonyymien aineistojen kohdalla ei ole mitään keinoa saavuttaa kymmenen vuotta sitten mielipiteensä verkkoon kirjoittanutta nimimerkkiä. Toisaalta jos nimimerkin takana olevaa henkilöä ei voida saada selville, tunnistamisen mahdollisuus ja sitä myöten henkilölle aiheutuvan harmin
riski on pieni.

Aineiston analyysi ja yksityisyyden suojelu

Sosiaalisen median aineistojen analyysin erityispiirre on se, että aineistoihin lähes väistämättä liittyy henkilötietoja. Monissa sosiaalisen median palveluissa profiili kytkeytyy suoraan oikeaan nimeen. Joidenkin tulkintojen mukaan esimerkiksi pelkkä Twitterin käyttäjänimi riittää yksilöimään käyttäjän henkilön. Tutkijan täytyy olla tietoinen sekä henkilötietojen käsittelyyn liittyvästä lainsäädännöstä että ihmistutkimuksen eettisistä periaatteista.

Laki ei kuitenkaan ota kantaa kaikkiin tutkimuksen kannalta tärkeisiin eettisiin kysymyksiin Sen näkökulmasta julkiset verkkokeskustelut ovat arkaluontoisinakin julkistettua tietoa, jonka käyttäminen aineistona on sallittua. Keväällä 2018 voimaan tuleva uusi EU:n tietosuoja-asetus näyttäisi jopa antavan entistä enemmän vapauksia henkilödatan tutkimuskäytölle (Maldoff 2016).

Mikä on yksityistä?

Kun sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä käytetään tutkimusaineistona, tutkijan on pohdittava kysymystä materiaalien yksityisyydestä. Sosiaalisen median kontekstissa teknisesti julkisella aineistolla tarkoitetaan kaikkien saataville julkaistuja päivityksiä esimerkiksi avoimilla keskustelualustoilla tai ryhmissä. Selkeästi yksityistä aineistoa ovat esimerkiksi tutkijalle luottamuksellisesti lähetetyt viestit tai viestit suljetuissa ryhmissä.

Yksityisen ja julkisuuden raja on kuitenkin häilyvä ja sidoksissa sekä tutkimusaiheeseen että materiaalien arkaluontoisuuteen. Vaikka materiaali on tietoisesti tuotettu alustalle, jossa se on julkisesti toisten saatavilla, voi sen tuottaja pitää sitä yksityisenä sen sisällön perusteella. Lisäksi palveluiden yksityisyysasetukset muuttuvat niin usein, että käyttäjälle ei välttämättä ole aina selvää, mitkä viesteistä ovat julkisia ja mitkä eivät.

Yksityisyys on sinänsä suojeltava oikeus, mutta kokonaisuuden tarkastelussa merkityksellisiä ovat myös sen rikkoutumisen odotettavat seuraukset. Näin tutkijan on pohdittava myös aineiston kontekstia sekä sen arkaluontoisuutta. Verkkoaineistojen avulla voidaan käsitellä hyvinkin henkilökohtaisia ja arkaluontoisia teemoja, esimerkiksi uskontoon, poliittisiin mielipiteisiin tai seksuaaliseen suuntautumiseen liittyviä asioita. Sisällöstä huolimatta tutkimuskäyttö voi myös aiheuttaa aineiston tuottajassa kokemuksen, että häntä koskeva informaatio on siirtynyt pois hänen kontrollistaan (Elgesem 2015).

Association of Internet Researchersin eettiset ohjeet painottavat vahingon aiheuttamiseen liittyvää harkintaa: mitä haavoittuvaisemmasta tutkittavasta tai teemasta on kysymys, sitä tarkemmin tutkijan velvollisuus on suojata tutkittaviaan:

”The greater the vulnerability of the community / author / participant, the greater the obligation of the researcher to protect the community / author / participant.” (Markham & Buchanan 2012, AoIR ethical guidelines)

Sosiaalisen median aineistojen käsittelyssä olennaisinta on kehittää tarkka ymmärrys aineiston kontekstista. On mahdotonta antaa yleispätevää vastausta esimerkiksi kysymykseen ”Aiheutuuko twiittien keräämisestä haittaa niiden lähettäjälle?”. Vastaus riippuu aina viestin lähettäjästä, aihepiiristä ja yhteiskunnallisesta kontekstista. Lopputulos riippuu myös analyysissa tehtävistä toimenpiteistä ja valinnoista.

Haitta voi tutkittavan lisäksi kohdistua myös tutkijaan. Myös Suomessa tutkijat ovat aineistojen keruun yhteydessä vastaanottaneet jopa uhkauksia. Tutkijan tulee varmistaa myös oman yksityisyytensä suojelu välttyäkseen haitalta, joka saattaa seurata sosiaalisen median hyödyntämisestä tutkimuksessa.

Päätöksiä tehdessään tutkija joutuu usein pohtimaan tulosten luotettavuuden ja uskottavuuden sekä mahdollisen haitan välistä suhdetta.

Suojaamisen keinoja
1. Keräämisvaiheen rajoittaminen

Henkilöllisyyden suojaamiseen on käytössä useita keinoja, joista osa on käytössä jo aineiston keräämisen vaiheessa. Yksi on rajata rekrytointi koskemaan vain tiettyjä ryhmiä, jolloin tieto ei näy ulkopuolisille. Toinen on rajata tallennettavan tiedon määrää. Onko esimerkiksi vastaajan IP-osoitteen tallentaminen välttämätöntä? Mitkä taustatiedot ovat välttämättömiä tutkimuksen kannalta? Onko yksittäinen vastaaja turhaan tunnistettavissa tallennettavien tietojen perusteella?

2. Turvallinen tallentaminen ja säilyttäminen

Paras muistisääntö sosiaalisen median aineistojen analyysin parissa työskentelevälle tutkijalle on ajatella ja käsitellä aineistoja koko ajan henkilötietoina. Tietojen tallentamisessa ja säilyttämisessä yhdeksi apumitaksi kannattaa ottaa Suomen laki henkilötietojen käsittelystä. Esimerkiksi suojaamaton pilvipalvelu on henkilötietoja sisältävälle tutkimusaineistolle väärä paikka.

3. Aineiston anonymisointi

Perinteinen keino turvata tutkittavien henkilöiden oikeuksia on aineiston anonymisointi. Monessa yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa on kuitenkin oleellista tietää, kuka viestin on kirjoittanut. Esimerkiksi yhteiskunnallisen vallankäytön tutkiminen ilman lähettäjätietoja on mahdotonta. Silti on hyvä miettiä myös tutkimusprosessin aikana tarkasti, onko tutkijoiden tarpeen tietää tutkittavien identiteettejä.

Anonymisointi ei poista kaikkea henkilöllisyyden tunnistamisen mahdollisuutta. Eri aineistoja yhdistämällä voi olla mahdollista luoda pelottavan tarkkoja henkilöprofiileja arkaluontoisistakin aiheista. Lisäksi sosiaalisen median aineistojen kohdalla anonymisointi on osin kosmeettista. Julkisesta verkosta kerätty aineisto on kenen tahansa löydettävissä pelkästään tekstisisältöjen perusteella: esimerkiksi aineistolainaukseen poimitun twiitin lähettäjineen löytää Twitteristä hakukoneella.

Kontekstin arviointi

Koska anonymisointi ei aina riitä tunnistettavuuden mahdollisuuden poistamiseen, haitan minimoinnin periaate täytyy pitää mielessä aina tutkimustulosten raportointiin ja julkaisemiseen asti. Tutkija joutuu käytännössä punnitsemaan, missä määrin hän esittää yleisölle aineistonäytteitä parantaakseen argumentaatiotaan ja missä määrin pyrkii turvaamaan tutkittavien anonymiteetin.

Kontekstin ymmärtäminen ja aineiston käytöstä mahdollisesti aiheutuvien haittojen pohtiminen on tärkein osa tutkijan eettistä ammattitaitoa. Digitaalisten aineistojen käyttöön pätevät samat varotoimenpiteet kuin ei-digitaalisten aineistojen kohdalla.

Tutkimuksesta viestiminen sosiaalisessa mediassa

 

Miksi viestiä sosiaalisessa mediassa?

Yksi sosiaalisen median peruspiirre on yhteisen päämäärän hämärtyminen. Kun periaatteessa kaikki voivat osallistua tasavertaisesti, mikään yksittäinen ryhmä ei määritä tapaa toimia. Tieteellisiin julkaisuihin, konferensseihin ja luentoihin tottunut tutkija voi pitää tilannetta toivottamana. Kun muut eivät jaa tutkijan tarkoitusta oppia ja löytää lisää uudesta, usein monimutkaisesta asiasta, osallistuminen keskusteluun voi näyttäytyä turhana.

Sitä se ei ole. Sosiaalista mediaa käytetään vaikuttamiseen joka tapauksessa. Asialla ovat sekä ihmiset että algoritmit – tavoilla, joita emme edes huomaa. Jos tutkijat kääntävät tälle ilmiölle selkänsä ja vain kahvihuoneissa puhisevat valemedian ja vaihtoehtohoitojen aikaansaannoksista, keskustelu ja tiedonvälitys jätetään muille. On turha odottaa, että laajempi yleisö tulee keskustelemaan asiantuntijoiden omille foorumeille. Siksi tutkijoiden pitäisi osata asemoida itsensä keskustelukumppaniksi sinne, missä heidän asioistaan todellisuudessa puhutaan.

Sosiaalinen media on keskustelua – tai ainakin pitäisi olla

Tieteilijät ovat kauan tehneet työtään toisille tieteilijöille, eivätkä ympäröivät rakenteet ole tukeneet tämän umpion purkamista. Kansantajuistaminen on tapahtunut tietokirjoissa.

Sosiaalinen media on luonteeltaan keskustelua, ei yksipuolista informointia. Yleisöä voi saavuttaa vain osallistumalla keskusteluun – puhumalla toisia kiinnostavista aiheista tai pyrkimällä nostamaan siihen uusia aiheita. Usein tämä edellyttää kompromisseja tieteellisessä työssä ja siitä raportoinnissa keskeisten tarkkuuden, perusteellisuuden ja dokumentoinnin vaatimusten suhteen.

Erityisen keskeinen ongelma on sosiaalisen median (usein teknisestikin) rajattu mitta. Kun ei voi olla tarpeeksi varovainen (”Onkin viitteitä siitä, että tämä kehitys voi suotuisissa oloissa jatkua”), on äkkiä liian räväkkä (”Maito tappaa!”). Tutkimuksen tuloksia on usein pakko yksinkertaistaa, mutta liiallinen yksinkertaistaminen ei sovi tieteeseen – ja voi rapauttaa asiantuntijuuden arvostuksen (ks. Raevaara 2016). Sosiaalisessa mediassa voi olla myös houkutus alkaa tavoitella klikkauksia ja näkyvyyttä tieteellisen integriteetin kustannuksella. Kompromisseille on syytä asettaa rajat ja noudattaa niitä senkin uhalla, ettei tutkimus saa sitä huomiota, jonka sille toivoisi.

Kompromissit ovat tarpeen myös keskustelun tavoitteiden osalta. Tutkijan on turha ajatella, että keskustelun päätepisteenä muut osallistujat ovat tietoisia ja vakuuttuneita kaikesta siitä, mitä hän omasta aihepiiristään tuntee. Tutkija on tutkija juuri siksi, että näin helppoa se ei ole. Tärkeintä on, että tietoa ja ymmärrystä tieteestä siirtyy keskustelussa eteenpäin. Popularisoinnilla ja keskustelulla ei ole merkitystä, ellei sillä tavoita laajempaa ja erilaista yleisöä kuin varsinaisella tieteellisellä julkaisutoiminnalla.

On selvää, että kaikki eivät vakuutu parhaastakaan tieteellisestä tutkimuksesta, vaikka sen tuloksia ja menetelmiä esittelisi asiallisesti ja perustellen. Sosiaalisen median kontekstissa on pidettävä mielessä, että käydyn keskustelun näkee ja lukee ehkä sadat tai tuhannet muut, joille tietoa ja ymmärrystä välittyy.

Viimeiseksi on tärkeää muistaa, että aktiivinen osallistuminen sosiaalisessa mediassa ei ole jatkuva palvelulupaus. Tutkijan ei tarvitse olla saatavilla vuorokauden ympäri, eikä asiattomiin viesteihin tarvitse vastata.

Tuloksien lisäksi itse tiedettä

Tutkija miettii usein tutkimuksen julkaisua tulosten esiin tuomisena. Parhaimmillaan osallistuminen sosiaalisessa mediassa kasvattaa kuitenkin myös ymmärrystä itse tieteestä – sen tavoitteista, menetelmistä, käytännön työtavoista ja tekijöistä.

Osa tiedettä ja tutkimusta koskevan ymmärryksen lisäämistä on antaa tunnustus sille, kenelle se kuuluu. Kenen tutkimuksesta on kyse? Sosiaalisessa mediassa on myös kyse verkostojen näkyväksi tekemisestä. Kohteliaisuusnormit ovat näkyviä perinteisissä tieteellisissä artikkeleissa (ks. Kinnunen & Löytty, 2006). Niitä ei ole syytä unohtaa muissakaan yhteyksissä.

Muiden sisältöjen jakaminen ja inspiraation ja tuen mainitseminen tuovat esiin tieteen yhteisöllisen luonteen – sen, että tulokset eivät riipu omasta henkilöbrändistämme.

Tieteen yhteisöllisyys osoittaa myös sen, kuinka tiede ylittää yksittäisen tutkijan perustellunkin näkökulman, hypoteesin tai teorian. Perinteisen tiedon portinvartijoiden aikaan oli tapana, että tutkija esiintyi aihepiirinsä lähes erehtymättömänä auktoriteettina. Nyt uskottavuutta pikemminkin lisää, jos omat väitteet ovat avoimesti erehtyväisiä ja korjaamiselle alttiita.

Tiedettä luonnehtii fallibilismi: mikä tahansa syvälle juurtunutkin käsityksemme voi vaatia korjausta. Todellinen tieteentekijä ja asiantuntija on valmis avoimesti kyseenalaistamaan, haastamaan ja korjaamaan myös omia näkemyksiään – ja erottuu näin edukseen. Sosiaalinen media ja julkinen keskustelu pursuaa erilaisia ei-tieteellisiä auktoriteetteja, jotka eivät tähän kykene.

Kirjoitus on verkkokäyttöön muokattu versio artikkelista ”Sosiaalinen media ja tutkijan etiikka”, Media & viestintä 41:1, 117-24.

Lähteet:
Bik, Holly M. & Goldstein, Miriam C. (2013). An Introduction to Social Media for Scientists. PLoS Biol11: 4, https://doi.org/10.1371/journal.pbio.1001535
Blanchard, Anita (2011). Science blogs in research and popularization of science: Why, how and for whom? Teoksessa Cockell M., Billotte J., Darbellay F., Waldvogel F. (toim.), Common Knowledge: The Challenge of Transdisciplinarity, pp. 219-232. Lausanne, Switzerland: EPFL Press.
Elgesem, Dag (2015). Consent and information – ethical considerations when conducting research on social media. Teoksessa Fossheim, Hallvard & Helene Ingierd (toim.) Internet Research Ethics. Cappelen Damm Akademisk.
Ess, Charles (2015). New selves, new research ethics? Teoksessa Fossheim, Hallvard & Helene Ingierd (toim.). Franzoni, Chiara & Sauermann, Henry (2014). Crowd science: The organization of scientific research in open collaborative projects. Research Policy, 43: 1, 1-20.
Euroopan parlamentti ja neuvosto (2016). Asetus (EU) 2016/679 luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta. Saatavilla http://ec.europa.eu/justice/data-protection/reform/files/regulation_oj_en.pdf
Henkilötietolaki 1999/523. Annettu Helsingissä 22.4.1999.
Jantunen, Saara (2015). Infosota. “Iskut kohdistuvat kansalaisten tajuntaan”. Keuruu: Otavan Kirjapaino.
Kinnunen, Merja & Löytty, Olli (2006). Reilua julkaisutoimintaa. Teoksessa Hallamaa ym. (toim.) Etiikkaa ihmistieteille, s. 334-346. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura.
Kosinski Michail, Matz, Sandra C., Gosling, Samuel D., Popov, Vesselin & Stillwell, David (2015). Facebook as a research tool for the social sciences: Opportunities, challenges, ethical considerations, and practical guidelines. American Psychologist 70: 6, 543-556.
Laaksonen, Salla-Maaria, Matikainen, Janne & Tikka, Minttu (2013). Tutkimusotteita verkosta. Teoksessa: Laaksonen, Salla-Maaria., Matikainen, Janne. & Tikka, Minttu (toim.). Otteita verkosta. Verkon ja sosiaalisen median tutkimusmenetelmät. Tampere: Vastapaino, s. 9-31.
Lampinen, Airi (2014). Interpersonal Boundary Regulation in the Context of Social Network Services.
Väitöskirja, Helsingin yliopisto, Sosiaalipsykologia. Saatavilla: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/42272
Lange, Patricia G. (2007). Publicly Private and Privately Public: Social Networking on YouTube.
Journal of Computer-Mediated Communication, 13: 1, 361–380. http://doi.org/10.1111/j.1083-6101.2007.00400.x
Maldoff, G. (2016). How GDPR changes the rules for research. The International Association of Privacy Professionals. Saatavilla: https://iapp.org/news/a/how-gdpr-changes-the-rulesfor-research/# [Viitattu 9.11.2017]
Markham, A. & Buchanan, E. (2012). Ethical decision-making and internet research. Recommendations from the AoIR ethics working committee (versio 2.0). Saatavilla: http://aoir.org/reports/ethics2.pdf |Viitattu 15.2.2018]
McClain, Craig & Neeley, Liz (2014). A critical evaluation of science outreach via social media: its role and impact on scientists. F1000Research, 3: 300, 1-8.
Moreno, Megan A., Natalie Goniu, Peter S. Moreno & Douglas Diekema (2013). Ethics of Social Media Research: Common Concerns and Practical Considerations. Cyberpsychology, Behavior and Social Networking 16(9): 708–13.
Poutanen, Petro & Laaksonen, Salla-Maaria (2015). “Miksi vaivautua?” Tutkimusmaailman trendit haastavat tutkijat viestimään työstään. Tiedeviestintä – opas tutkijalle. Helsingin yliopisto. http://blogs.helsinki.fi/tiedeviestinta/2015/05/06/miksi-vaivautua-tutkimusmaailman-trendit-haastavat-tutkijat-viestimaan-tyostaan/ [Viitattu 30.9.2017]
Raevaara, Tiina (2016). Tajuaako kukaan? Opas tieteen yleistajuistajalle. Tampere: Vastapaino.
Terkamo-Moisio, Anja, Halkoaho, Arja & Pietilä, Anna-Maija (2016). Sosiaalinen media tieteellisessä tutkimuksessa – tutkimuseettisiä näkökulmia. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti.,53: 2, 141-143.
Turtiainen, Riikka & Östman, Sari (2013). Verkkotutkimuksen eettiset haasteet: Armi ja anoreksia. Teoksessa: Laaksonen, Salla-Maaria., Matikainen, Janne. & Tikka, Minttu (toim.). Otteitaverkosta. Verkon ja sosiaalisen median tutkimusmenetelmät. Tampere: Vastapaino. s. 47-65.
Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK): Eettinen ennakkoarviointi ihmistieteissä. Saatavilla:
http://www.tenk.fi/fi/eettinen-ennakkoarviointi-ihmistieteissa [Viitattu 15.2.2018]
Wilkinson, David & Mike Thelwall (2011). Researching personal information on the public web. Social Science Computer Review 29:4, 387-401.
Zimmer, Michael & Kinder-Kurlanda, Katharina (2017). Internet Research Ethics for the Social Age. Peter Lang Publishing.
Zimmer, Michael (2015). Research ethics in the big data era: Addressing conceptual gaps for researchers and IRBs. Beyond IRBs: Ethical Review Processes for Big Data Research – työpaja, 20.12.2015. Saatavilla: https://bigdata.fpf.org/wp-content/uploads/2015/12/Zimmer-Research-Ethics-in-the-Big-Data-Era.pdf
[viitattu 15.11.2017]
Östman, Sari & Turtiainen, Riikka (2016). From research ethics to researching ethics in an online specific context. Media and Communication 4: 4, 66-74.