Tag Archives: demokratia

Rasismi ja poliittisen keskustelun mahdollisuuden ehdot

Ennen kuin arvioin filosofisesti Suomen hallituksen toimintakykyä, totean taustaksi, etten ole laatinut puheenvuoroani haikaillakseni vasemmistolaisen talouspolitiikan perään vaan pidän (toki vailla alan syvällistä asiantuntemusta) hyvin perusteltuna julkisen talouden korjausliikettä, joka kääntää liian jyrkän velkaantumiskehityksen vastuullisempaan suuntaan. Kevään 2023 vaalien jälkeen olisin monien muiden tavoin toivonut sinipunahallitusta, joka sopeuttaisi taloutta nykyhallituksen rajuja leikkaussuunnitelmia maltillisemmin.

Tämä on kuitenkin käsillä olevassa poliittisessa tilanteessa sivuseikka. Kesäkuussa nimitetyn hallituksen toimintakykyä halvaannuttaa rasismi, joka on aivan eri tason asia kuin talouspoliittiset erimielisyydet.

Erilaisia näkemyksiä edustavat poliittiset toimijat voivat järkevästi keskustella – ja tiukastikin kiistellä – esimerkiksi siitä, mitä yhteiskunnallisia arvoja pitäisi priorisoida ja millaisin toimin hyvinvointivaltion rahoituspohjaa tulisi vahvistaa. Tällaisen keskustelun mahdollisuuden välttämätön ennakkoehto on kuitenkin inhimillisen yhteiselämämme yleinen kunnioittaminen, kaikkien toisten ihmisten näkeminen potentiaalisina keskustelukumppaneina jakamassa yhteistä maailmaa. Kesän hallituskriisissä on kyse tämäntapaisten ehtojen vaarantumisesta.

Lue lisää

Itsepetoksen seuraava vaihe

Läpi läntisen maailman on Ukrainan sodan aikana lyönyt moraalisen itsekritiikin aiheellinen aalto. Kuinka saatoimme, Suomessakin, olla niin naiiveja, että uskoimme Venäjän demokratisoituvan energiakaupan riippuvuussiteiden myötä? Emmekö tajunneet, että kaikki merkit viittasivat päinvastaiseen? Emmekö tosiaan nähneet edes Krimin valtauksen jälkeen, mihin Putinin valta oli viemässä? Miten asioista perillä olevat johtavat poliitikot, jopa suuriksi valtiomiehiksi ja -naisiksi ylistetyt, saattoivat joutua tällaisen kollektiivisen itsepetoksen valtaan?

Ihmisen turmiollinen taipumus optimismiin johtaa helposti katteettomiin kuvitelmiin siitä, että asiat olisivat menossa parempaan suuntaan, vaikka suunta olisi huono. Itsekritiikki onkin aina ja nyt erityisesti paikallaan.

Lue lisää

Vihreät keskuspankit

Hintatason vakauden ylläpitäminen on kirjattu EU:n perussopimuksiin Euroopan keskuspankkijärjestelmän ensisijaisena tavoitteena. Artikla 127, joka kodifioi Euroopan Keskuspankin (tästedes ”EKP”) tehtävän, sallii kuitenkin keskuspankin tukevan ”yleistä talouspolitiikkaa”, kunhan toimet eivät rajoita hintatason vakauden tavoitetta. 

Vuoden 2008 eurokriisistä alkaen EKP onkin alkanut toimia viime käden luotonantajana suurille liikepankeille. Viimeistään koronapandemian aikana keskuspankista tuli kriisinhallinnan työkalu. Tämä kehitys on ollut altis monenlaiselle kritiikille.

Viimeisin EKP:n närää (ja kiitosta) aiheuttanut linjanveto on pankin selkeä ulostulo ilmastopolitiikasta. EKP ilmoitti heinäkuun alussa ottavansa ilmastonmuutoksen yhä enemmän huomioon ostotoimissaan, riskiarvioissaan ja jopa luotonannossaan. Näistä linjauksista kannattaa välittömästi kysyä kolme kriittistä kysymystä: ovatko toimet yleisesti haluttavia, ylittävätkö uudet ilmastotoimet keskuspankin mandaatissa määritellyt valtuudet ja mikä toimien demokraattisuuden aste on.

Lue lisää

Mitä olisi arvokeskustelu? 

Arvokeskustelun käynnistäminen on vaikeaa. Yritin sitä juuri Helsingin Sanomissa, aiheina Nato-hakemus ja läntinen arvoyhteisö, ja epäonnistuin. Yritän nyt uudelleen, samoista aiheista mutta lähtökohtani tarkemmin perustellen.

Mitä arvokeskustelu on?

Arvokeskustelulle ei ole kaikkien hyväksymää määritelmää. Poliittisten valintojen suhteen sille voisi kuitenkin nimetä muutaman minimiehdon. Itsestään selvää on, että puheenvuorojen pitäisi koskea kysymyksiä hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä. Mitä ne ovat? Miten ne tunnistetaan? Miten ne liittyvät tarkasteltaviin valintoihin?

Keskustelu edellyttää, että ajatuksia vaihdetaan useammin kuin kerran. Ketju, joka koostuu väitteistä ”A on oikein, koska X” ja ”A on väärin, koska Y” ei sellaisenaan vielä muodosta arvokeskustelua. Tarvitaan ainakin sellaisia lisähuomioita kuin ”A ei voi olla oikein (tai väärin) sillä perusteella, että X (tai Y), koska X (tai Y) ei ole totta.”

Lue lisää

Voisiko Nato-jäsenyys olla velvollisuus?

Venäjän rikollinen sota Ukrainassa on kyselyjen mukaan saanut suomalaisten enemmistön vihdoin kannattamaan Suomen Nato-jäsenyyttä. Muutos on tapahtunut historiallisen nopeasti, joskin moni lienee turhautunut vilkastuneen Nato-keskustelun epämääräisyyteen. Nato-option sijaan nyt puhutaan – edelleen hiukan kryptisesti – erilaisista turvallisuusyhteistyön tiivistämisprosesseista, ja moni poliitikko empii yhä kantaansa. On ymmärrettävää, ettei valtiojohto voi avoimesti viestiä hankalan asian kaikista aspekteista. Onneksi näyttää syntyvän konsensus siitä, ettei häirinnälle altista Nato-kansanäänestystä tule järjestää.

Ei liene tarpeen laajasti kerrata ilmeisiä seikkoja, jotka puhuvat Suomen Nato-jäsenyyden puolesta. Voin avoimesti todeta, että olen kannattanut Suomen liittymistä Natoon jo vuosikausia. Viimeistään Krimin valtauksen (2014) myötä kävi selväksi, että Putinin Venäjän rajanaapurin Suomen paikka on – ja sen olisi jo pitkään pitänyt olla – Natossa. Ei ole näköpiirissä, että mikään muu järjestely turvaisi tulevaisuutemme. Minkäänlainen luottamus Venäjään missään asiassa ei maan nykyhallinnon aikana ole mahdollinen. Jo ennen Ukrainan katastrofia tiesimme, että Putinin Venäjä kiristää, uhkaa, pommittaa, tuhoaa, myrkyttää, murhaa – sotarikoksiin syyllistyen siviilejäkin – ja syyttää totuudenjälkeisyyden mallimaana Mainilan laukausten tapaan teoistaan muita. Diktatuurin uhreja ovat myös sen omat harhaanjohdetut kansalaiset.

Kuvitelma, että olisi turvallisempaa jäädä Naton ulkopuolelle, vaikuttaa itsepetokselta ja toiveajattelulta. Toki tie Natoon saattaa ”juuri nyt” – oman viivyttelymme vuoksi – olla vaarallinen, ja valtiojohdolle on annettava uhkaavassa tilanteessa työrauhaa. Jälkiviisauden sijaan on katsottava tulevaan, ja voimmekin toivoa demokraattisesti valittujen johtajiemme keksivän keinoja viedä kansamme ”rauhallisesti mutta viivyttelemättä” Natoon. Pelimerkiksi mahdollisessa Ukrainan rauhanprosessissa Nato-jäsenyysasiamme ei saa ajautua. Toivottavasti Nato-ovi pysyy auki vielä jonkin aikaa; jos se sulkeutuisi, syy olisi omamme.

Lue lisää

Syrjintä terveydenhuollossa lisää rokotekieltäytymisiä

Rokotekieltäytymisiä lähestytään usein julkisessa keskustelussa yksilön vastuun näkökulmasta. Rokotteista kieltäytyvät kuuluvat kuitenkin monessa mielessä kaikkein haavoittuvaisimpiin ihmisryhmiin. Eetikon tehtävä on katsoa yhteiskunnallispoliittista kysymystä muistakin kuin yksilön vastuun näkökulmista: Kuka on vastuussa, kun kokonaiset ihmisryhmät kieltäytyvät uskomasta terveysviranomaisten suosituksia?

Rokotekieltäytyjillä on usein kokemuksia syrjinnästä terveydenhuollossa. Aiemmat kokemukset terveydenhuollossa selittävät merkittävässä määrin luottamusta rokotteisiin (Poltorak et al. 2005). Ohittamisen kokemukset terveydenhuollossa aiheuttavat kärsimystä potilaille ja heikentävät systemaattisesti luottamusta lääketieteen instituutiota kohtaan (Helps 2019). Lääkäri, joka kohtelee äitejä epäkunnioittavasti, vahvistaa entisestään rokotteita koskevia epäilyksiään (Navin 2013).

Lue lisää

Kansalaistoiminta on osa oikeusvaltiota

Elokapinan mielenosoitukset ovat taas herättäneet laajan keskustelun, ja liike saa sympatiaa myös bisnesmaailmasta ja keskiluokalta. Konservatiivioikeisto polarisoi keskustelua leimaamalla Elokapinan mielenosoitukset ja kansalaistottelemattomuuden rikolliseksi anarkismiksi tai jopa terrorisminkaltaiseksi toiminnaksi. Kiistojen ytimessä on oikeusvaltion käsite.

Suomessa oikeusvaltion väitetään usein merkitsevän, että lakeja täytyy noudattaa sokeasti. Käsitteen määritelmä tietosanakirjoissa viittaa kuitenkin toiseen suuntaan: oikeusvaltiossa valtion toimivalta perustuu lakiin. Esimerkiksi Kiinan tai Venäjän ei voida katsoa olevan oikeusvaltioita. Kiinassa kommunistisella puolueella on absoluuttinen valta hallita käyttämällä lakia välineenään ja Venäjällä valtajärjestelmä on avoimesti kriminalisoitunut.

Lue lisää

Elokapina ja suomalainen demokratia

Elokapina-kansalaisliikkeen kesäkampanja oli menestyksekäs. Jotkin hallituspuolueet kannattavat liikkeen vaatimuksiin kuuluvan ilmastohätätilan julistamista. Kansalaisliike on myös nostanut ison keskustelun ilmastonmuutoksen torjunnasta sekä valtion ja yhteiskunnan suhteesta.

Liike tavoittelee suoraa demokratiaa ja pyrkii tavoitteisiinsa kansalaistottelemattomuuden avulla, mikä on herättänyt paljon keskustelua. Kiistat liikkeen toimintatavoista myös henkilöityvät sen perustaja Roger Hallamiin, jota syytetään liiallisesta radikalismista.

Nämä kiistat ovat osa laajempaa kysymystä: laajentaako Elokapina demokratiaa, vai heikentääkö liike sitä?

Lue lisää