Tag Archives: demokratia

Turvallisuusvaltio korruptoi yhteiskuntajärjestyksen

Ei kommentteja

Suomen kansalliselle itseymmärrykselle on ollut ominaista rehellisyys ja luottamus toisiin ihmisiin. Erityisesti Suomessa on ihailtu maan toistuvaa huippusijoitusta Transparency Internationalin korruption vähäisyyttä koskevissa tutkimuksissa. ”Suomessa ei ole korruptiota” on myös muodostunut hokemaksi.

Garden Helsinki-urheiluhallin investointijärjestelyt ovat herättäneet runsaasti huomiota. On tullut ilmi, että kokoomuslainen pääministeri Petteri Orpo on päättänyt myöntää valtiontukea kokoomusta vaalirahoittaneen suurliikemies Ilpo Kokkilan johtamalle hallihankkeelle siitä huolimatta, että asiaa valmistelleet virkamiehet pitivät tukihakemusta perusteettomana. 

Päätös vaikuttaa huolestuttavalta: oikeistokonservatiivinen hallitus päättää tukea taustavaikuttajaansa tavalla, joka muistuttaa kansainvälisen populistioikeiston ja erityisesti Unkarin kaltaisten maiden käytäntöjä. Terävimmin asiaa kommentoikin BlueSkyssä historioitsija Olli Bäckström:

This summer Finns are finally realizing how corruption has permeated every aspect of the country’s politics and society. Finland is truly a rat-infested landfill.

Poliittisen oligarkian luonnetta on eniten tarkasteltu entisen Neuvostoliiton konteksissa, vaikka siitä on tullut globaali ongelma. Väitän, että Suomesta on tulossa rehellisen lintukodon asemasta korruptoitunut rotanpesä, koska se on kehittymässä turvallisuusvaltioksi osana yleistä verkostoyhteiskuntien oligarkisoitumista ja käännettä autoritarismiin.

Lue lisää →

Olosuhteiden pakosta? – Tuomioistuimet yhteiskuntapolitiikan kentällä

Ei kommentteja

Pohdiskelen kysymystä siitä, miksi oikeuden normatiivista valtaa haastetaan aiempaa näkyvämmin. Oikeuden auktoriteetin rapautumisesta kielivät esimerkiksi puheet sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen hajoamisesta sekä kotimainen keskustelu parlamentaarisen perustuslakivalvonnan ongelmista.

Onko oikeuden valta saavuttamassa lakipisteen, jossa oikeusnormien sitovuus alkaa näyttäytyä pikemminkin ongelmana kuin ratkaisuna? Kenen lakeja ja oikeuksia edes puolustamme puhuessamme oikeusvaltion puolesta?

Erään näkökulman näihin kysymyksiin tarjoaa oikeudellistumisen käsite. Oikeudellistumisella tarkoitan yhteiskunnallista muutosta, jossa poliittisia tai eettisiä kysymyksiä jäsennetään ja ratkaistaan yhä useammin oikeudellisina kysymyksinä tuomioistuimissa, jossa valtaa käyttää sosiaalisesti suppea juristiprofessio.

Usein tämä muutos on nähty etumerkiltään lähes pelkästään positiivisena ilmiönä. Lupaavathan perus- ja ihmisoikeudet ja niiden toteutumista viime kädessä varmistava tuomioistuinten kontrollivalta oikeusturvaa, ennakoitavuutta ja moderniin liberaaliin oikeusvaltioon tyypillisesti liitettyä suojaa yksilön autonomialle.

Tällainen perusoikeudellistuminen ei kuitenkaan ole välttämättä kitkattomassa suhteessa demokratiaan. Valtiosäännöt lupaavat kansalaisille mahdollisuuden vaikuttaa äänestämällä. Samaan aikaan kuitenkin politiikan tutkimuksessa on jo pidemmän aikaa tunnistettu politiikan alan kaventuminen. Tutkimukset kertovat luottamuksen poliittisen vaikuttamisen mahdollisuuksiin olevan heikkoa useissa Euroopan maissa.

Lue lisää →

Onko turvallisuus sittenkin yhteiskunnallinen pahe?

1 kommentti

Turvallisuus- ja uhkakuvaretoriikka ovat kaapanneet suomalaisen julkisen keskustelun Ukrainan sodan alkamisen jälkeen. Vaaditaan sotilaallista varautumista Venäjää vastaan. Ihmisiä pelotellaan valtion velkaantumisella. Maahanmuutto, pakolaisuus, Venäjän mahdollinen hybridivaikuttaminen ja ”väestönvaihto” uhkaavat Suomea niin pahoin, että perustuslaillisuudesta ja kansainvälisestä oikeudesta on pakko luopua. Myös vasemmisto on lähtenyt mukaan uhkakuvaretoriikkaan leimaamalla populistioikeiston ja ennen kaikkea Putinin Venäjän sekä Trumpin hallinnon turvallisuusuhiksi.

Tämä voi näyttää ”terveeltä järjeltä”. Kyllähän nyt tolkun ihminen varautuu hyvän sään aikana ja alistuu yhteiseen riviin kriisiaikana! Yksi turvallisuusretoriikan ominaisimmista piirteistä onkin se, että kaikki vaihtoehdot nähdään epärealistisina ja epäisänmaallisena turvallisuuden mielenmaiseman sisältä käsin. Näin turvallisuusajattelu tuhoaa vapaan yhteiskunnan ja humaanit arvot yhteiskuntien sisältä käsin.

Lue lisää →

Rasismi ja poliittisen keskustelun mahdollisuuden ehdot

8 kommenttia

Ennen kuin arvioin filosofisesti Suomen hallituksen toimintakykyä, totean taustaksi, etten ole laatinut puheenvuoroani haikaillakseni vasemmistolaisen talouspolitiikan perään vaan pidän (toki vailla alan syvällistä asiantuntemusta) hyvin perusteltuna julkisen talouden korjausliikettä, joka kääntää liian jyrkän velkaantumiskehityksen vastuullisempaan suuntaan. Kevään 2023 vaalien jälkeen olisin monien muiden tavoin toivonut sinipunahallitusta, joka sopeuttaisi taloutta nykyhallituksen rajuja leikkaussuunnitelmia maltillisemmin.

Tämä on kuitenkin käsillä olevassa poliittisessa tilanteessa sivuseikka. Kesäkuussa nimitetyn hallituksen toimintakykyä halvaannuttaa rasismi, joka on aivan eri tason asia kuin talouspoliittiset erimielisyydet.

Erilaisia näkemyksiä edustavat poliittiset toimijat voivat järkevästi keskustella – ja tiukastikin kiistellä – esimerkiksi siitä, mitä yhteiskunnallisia arvoja pitäisi priorisoida ja millaisin toimin hyvinvointivaltion rahoituspohjaa tulisi vahvistaa. Tällaisen keskustelun mahdollisuuden välttämätön ennakkoehto on kuitenkin inhimillisen yhteiselämämme yleinen kunnioittaminen, kaikkien toisten ihmisten näkeminen potentiaalisina keskustelukumppaneina jakamassa yhteistä maailmaa. Kesän hallituskriisissä on kyse tämäntapaisten ehtojen vaarantumisesta.

Lue lisää →

Itsepetoksen seuraava vaihe

2 kommenttia

Läpi läntisen maailman on Ukrainan sodan aikana lyönyt moraalisen itsekritiikin aiheellinen aalto. Kuinka saatoimme, Suomessakin, olla niin naiiveja, että uskoimme Venäjän demokratisoituvan energiakaupan riippuvuussiteiden myötä? Emmekö tajunneet, että kaikki merkit viittasivat päinvastaiseen? Emmekö tosiaan nähneet edes Krimin valtauksen jälkeen, mihin Putinin valta oli viemässä? Miten asioista perillä olevat johtavat poliitikot, jopa suuriksi valtiomiehiksi ja -naisiksi ylistetyt, saattoivat joutua tällaisen kollektiivisen itsepetoksen valtaan?

Ihmisen turmiollinen taipumus optimismiin johtaa helposti katteettomiin kuvitelmiin siitä, että asiat olisivat menossa parempaan suuntaan, vaikka suunta olisi huono. Itsekritiikki onkin aina ja nyt erityisesti paikallaan.

Lue lisää →

Vihreät keskuspankit

Ei kommentteja

Hintatason vakauden ylläpitäminen on kirjattu EU:n perussopimuksiin Euroopan keskuspankkijärjestelmän ensisijaisena tavoitteena. Artikla 127, joka kodifioi Euroopan Keskuspankin (tästedes ”EKP”) tehtävän, sallii kuitenkin keskuspankin tukevan ”yleistä talouspolitiikkaa”, kunhan toimet eivät rajoita hintatason vakauden tavoitetta. 

Vuoden 2008 eurokriisistä alkaen EKP onkin alkanut toimia viime käden luotonantajana suurille liikepankeille. Viimeistään koronapandemian aikana keskuspankista tuli kriisinhallinnan työkalu. Tämä kehitys on ollut altis monenlaiselle kritiikille.

Viimeisin EKP:n närää (ja kiitosta) aiheuttanut linjanveto on pankin selkeä ulostulo ilmastopolitiikasta. EKP ilmoitti heinäkuun alussa ottavansa ilmastonmuutoksen yhä enemmän huomioon ostotoimissaan, riskiarvioissaan ja jopa luotonannossaan. Näistä linjauksista kannattaa välittömästi kysyä kolme kriittistä kysymystä: ovatko toimet yleisesti haluttavia, ylittävätkö uudet ilmastotoimet keskuspankin mandaatissa määritellyt valtuudet ja mikä toimien demokraattisuuden aste on.

Lue lisää →

Mitä olisi arvokeskustelu? 

5 kommenttia

Arvokeskustelun käynnistäminen on vaikeaa. Yritin sitä juuri Helsingin Sanomissa, aiheina Nato-hakemus ja läntinen arvoyhteisö, ja epäonnistuin. Yritän nyt uudelleen, samoista aiheista mutta lähtökohtani tarkemmin perustellen.

Mitä arvokeskustelu on?

Arvokeskustelulle ei ole kaikkien hyväksymää määritelmää. Poliittisten valintojen suhteen sille voisi kuitenkin nimetä muutaman minimiehdon. Itsestään selvää on, että puheenvuorojen pitäisi koskea kysymyksiä hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä. Mitä ne ovat? Miten ne tunnistetaan? Miten ne liittyvät tarkasteltaviin valintoihin?

Keskustelu edellyttää, että ajatuksia vaihdetaan useammin kuin kerran. Ketju, joka koostuu väitteistä ”A on oikein, koska X” ja ”A on väärin, koska Y” ei sellaisenaan vielä muodosta arvokeskustelua. Tarvitaan ainakin sellaisia lisähuomioita kuin ”A ei voi olla oikein (tai väärin) sillä perusteella, että X (tai Y), koska X (tai Y) ei ole totta.”

Lue lisää →

Voisiko Nato-jäsenyys olla velvollisuus?

8 kommenttia

Venäjän rikollinen sota Ukrainassa on kyselyjen mukaan saanut suomalaisten enemmistön vihdoin kannattamaan Suomen Nato-jäsenyyttä. Muutos on tapahtunut historiallisen nopeasti, joskin moni lienee turhautunut vilkastuneen Nato-keskustelun epämääräisyyteen. Nato-option sijaan nyt puhutaan – edelleen hiukan kryptisesti – erilaisista turvallisuusyhteistyön tiivistämisprosesseista, ja moni poliitikko empii yhä kantaansa. On ymmärrettävää, ettei valtiojohto voi avoimesti viestiä hankalan asian kaikista aspekteista. Onneksi näyttää syntyvän konsensus siitä, ettei häirinnälle altista Nato-kansanäänestystä tule järjestää.

Ei liene tarpeen laajasti kerrata ilmeisiä seikkoja, jotka puhuvat Suomen Nato-jäsenyyden puolesta. Voin avoimesti todeta, että olen kannattanut Suomen liittymistä Natoon jo vuosikausia. Viimeistään Krimin valtauksen (2014) myötä kävi selväksi, että Putinin Venäjän rajanaapurin Suomen paikka on – ja sen olisi jo pitkään pitänyt olla – Natossa. Ei ole näköpiirissä, että mikään muu järjestely turvaisi tulevaisuutemme. Minkäänlainen luottamus Venäjään missään asiassa ei maan nykyhallinnon aikana ole mahdollinen. Jo ennen Ukrainan katastrofia tiesimme, että Putinin Venäjä kiristää, uhkaa, pommittaa, tuhoaa, myrkyttää, murhaa – sotarikoksiin syyllistyen siviilejäkin – ja syyttää totuudenjälkeisyyden mallimaana Mainilan laukausten tapaan teoistaan muita. Diktatuurin uhreja ovat myös sen omat harhaanjohdetut kansalaiset.

Kuvitelma, että olisi turvallisempaa jäädä Naton ulkopuolelle, vaikuttaa itsepetokselta ja toiveajattelulta. Toki tie Natoon saattaa ”juuri nyt” – oman viivyttelymme vuoksi – olla vaarallinen, ja valtiojohdolle on annettava uhkaavassa tilanteessa työrauhaa. Jälkiviisauden sijaan on katsottava tulevaan, ja voimmekin toivoa demokraattisesti valittujen johtajiemme keksivän keinoja viedä kansamme ”rauhallisesti mutta viivyttelemättä” Natoon. Pelimerkiksi mahdollisessa Ukrainan rauhanprosessissa Nato-jäsenyysasiamme ei saa ajautua. Toivottavasti Nato-ovi pysyy auki vielä jonkin aikaa; jos se sulkeutuisi, syy olisi omamme.

Lue lisää →