Koronavirus, globaali yhteiskunta ja politiikan jakolinjat

Koronavirusepidemia on haastanut nykyisen globalisaatiomallin. Globaalit instituutiot ovat osoittautuneet liian heikoiksi pysäyttämään pandemiaa. Kansallisvaltiot ovat reagoineet ryhtymällä paniikinomaisesti rajoittamaan globaalien verkostojen toimintaa.

Yhteiskunta nykytilassaan rakentuu rajat ylittävien verkostojen varaan. Tämä on muuttanut yhteiskunnan ja julkisen vallan suhdetta. Kansallisvaltiot ovat riippuvia sekä valtioiden, kansainvälisen talouden, kulttuurin ja politiikan verkostoista että näiden verkostojen solmukohtina toimivista suurkaupungeista ja niiden asukkaista.

Globaalit verkostot on kuitenkin rakennettu oligarkian varaan: ”vapaiden markkinoiden” julkisivun takaa paljastuu vallan häviäminen valtionhallitusten, suuryritysten ja pankkien verkostoihin sekä keskittyminen näille toimijoille säde- ja keskusrakenteiden pohjalta. Säätelemättömät tai – mikä vielä pahempaa – kansan yläpuolelle nostetut markkinat johtavat kuitenkin valtaviin yhteiskunnallisiin ongelmiin.

Globalisaatio ja kaksoisliike

Karl Polanyi osoitti teoksessaan Suuri murros (2006), että markkinoilla ei ole kykyä ratkaista työntekijöiden asemasta, rahan arvosta ja ympäristön hyväksikäytöstä nousevia konflikteja ja ongelmia. Ne sitä vastoin kippaavat kustannukset yhteiskunnan kannettavaksi työttömyyden, taloudellisen epävarmuuden, pankki- ja talouskriisien, ilmastonmuutoksen ja epidemioiden muodossa. Polanyi toteaakin, että liike markkinoiden muodostamiseksi saa vastaansa vastaliikkeen yhteiskunnan suojaamiseksi markkinoiden haittapuolilta.

Uusliberaali näennäisesti vapaisiin markkinoihin mutta käytännössä oligarkkisiin verkostoihin ja ansiottomaan arvonnousuun nojaava globalisaatiomalli on ajautunut syvään kriisiin vuoden 2008 talouskriisiin ja vuosien 2019–2020 koronaepidemian seurauksena. Se on tuottanut valtavan polanyilaisen vastaliikkeen. Vastaliike näkyy valtioiden puuttumisena talouteen ja liikkumarajoituksina, äärioikeiston pyrkimyksinä kahmia valtaa linkittämällä talousongelmat, epidemia ja maahanmuutto ja myös vasemmiston kampanjoina tuloeroja ja ilmastonmuutosta vastaan.

Polanyi totesi, että liberaalin markkinatalouden epäonnistuminen synnyttää sekä fasistisen että sosiaalidemokraattisen vastareaktion. Fasismi tähtää sosiaalidarwinistisen kilpailun ylläpitämiseen kieltämällä tasa-arvon ja rakentamalla hierarkioita. Sosiaalidemokratia taas pyrkii alistamaan markkinat demokraattiseen ohjaukseen. Nykyisin kolmijako saa muodon uusliberalismi vs oikeistopopulismi vs edistyksellisyys, mikä ilmenee sekä kansallisessa että ylikansallisessa politiikassa.

Oikeistopopulistisen ja edistyksellisen vastaliikkeen vastakkainasettelulla on taustansa nyky-yhteiskunnan rakenteessa. Tieto- ja verkostoyhteiskuntaan siirtyminen ja globalisaatio ovat muuttaneet yhteiskuntajärjestyksen perustaa ja valtion ja yhteiskunnan suhdetta. Tämä on johtanut konfliktiin verkostoyhteiskuntaan integroituneen kaupunkilaisen, nuoremman ja liberaalin sekä sen ulkopuolelle jääneen syrjäseutujen, vähemmän koulutetun ja autoritaarisen kansanosan välillä.

Brittiläinen politiikan tutkija Rob Ford selvittää tuoreessa artikkelissaan, miten avoimen ja suljetun yhteiskunnan vastakkainasettelusta on tullut aikamme keskeinen jakolinja. Yliopistokoulutettujen ja tietotyöntekijöiden määrän kasvu on johtanut arvojen liberalisoitumiseen. Maahanmuutto on johtanut monikulttuurisuuden nousuun ja kansallisten identiteettien muutokseen. Samaan aikaan vanhemmat, vähemmän koulutetut ja autoritaarisesti asennoituvat ihmiset jäävät taantuvalle syrjäseudulle ja katsovat kaupungistumisen, verkostoyhteiskunnan kasvun ja kansallisvaltion moniarvoistumisen sekä kansainvälisen integraation uhkaavan omaa elämäntapaansa ja asemaansa.

Vastaliike: äärioikeistolainen ja kosmopoliittinen

Vastaliike voi tukeutua autoritaariseen kansanosaan ja ottaa oikeistopopulistisen muodon. Se voi myös tukeutua verkostoyhteiskunnan ihmisiin, instituutioihin ja niiden verkostoihin ja tähdätä markkinoiden ja nykyisin myös verkostoyhteiskunnan demokraattiseen sääntelyyn. Aikamme suurimmaksi poliittiseksi kysymykseksi muodostuu, miten globaalia verkostoyhteiskuntaa tulisi säädellä.

Oikeistopopulistinen vastaliike nojaa pitkälti vieraan pelkoon ja autoritaarisiin asenteisiin. Verkostoyhteiskunnan ongelmaksi nähdään moninaisuuden ja keskinäisriippuvuuksien tunnustaminen, joka tarjoaa aseman ”toisille” kuten pakolaisille, ulkomaalaisille ja etnisille vähemmistöille. 

Koronaepidemian jälkeen oikeistopopulistiset vaatimukset ovat alkaneet jo sisältää globaalien verkostojen purkamisen. Kansallisten rajojen vahvistaminen yksipuolisilla päätöksillä ja valtion auktoriteetin lisääminen poikkeustilatoimin ovat kuitenkin jo nyt johtaneet yhteiskunnan pysähtymiseen. Koronaepidemiaa voidaankin pitää testinä sille, miten realistinen äärioikeiston sulkeutunut malli on.

Erilaiset ympäristöliikkeet ja muut edistykselliset liikkeet sitä vastoin tähtäävät globalisaation demokraattiseen sääntelemiseen. Polanyi-tutkija John Ruggie luonnehti sodanjälkeistä sosiaalidemokratiaa ”upotetun markkinaliberalismin” ajaksi, kun vahvat kansallisvaltiot pystyivät sääntelemään kansallista taloutta ja ylikansalliset instituutiot säätelivät maailmantaloutta ja globaalin pääoman liikkeitä.

Edistyksellisen globalisaation projektiksi tulee luoda samankaltaiset vahvat mutta verkostoyhteiskunnan oloihin sopivat instituutiot, joihin globaali talousjärjestelmä voidaan ankkuroida. Tämä tavoite ei ole epärealistinen: esimerkiksi kaupungit ja ympäristöliikkeet ovat pystyneet verkostoitumaan ilmaston puolesta sekä ylikansallisesti että osana kansallista politiikkaa. Näin ne ovat pystyneet muodostamaan tavoitteen, sitoutuneet siihen kaupunki- ja osavaltiotasolla ja myös sitouttaneet kansallisvaltioita siihen. Tällöin julkisen vallan sidonnaisuutta verkostoista voidaan käyttää uusien instituutioiden luomiseen. William Hutton ennustaa, että koronakriisi tulee johtamaan parempaan globalisaatioon, kun faktapohjalta toimivat ylikansalliset instituutiot ja kansainvälinen yhteistyö vahvistuvat.

Kaksoisliikkeen tulevaisuus?

Äärioikeisto ja kosmopoliittinen liike tarjoavat kilpailevia ratkaisumalleja globaalin verkostoyhteiskunnan kriisiin. Vaikuttaa siltä, että progressiivisella liikkeellä on paremmat mahdollisuudet saada läpi tavoitteensa demokraattisesti ankkuroidusta globalisaatiosta – ellei sitten globaali verkostoyhteiskunta yllättäen romahda jonkin kriisin seurauksena.

Yhteiskunta rakentuu jo verkostojen, kaupunkien sekä tieto- ja palvelutyön varaan. Kansallisvaltioiden koronapaniikki toimii myös kokeiluna siitä, miten suurta vahinkoa globalisaation purkaminen käytännössä merkitsisi. Lisäksi avoimen yhteiskunnan kannattajat pystyvät nykyisin mobilisoimaan enemmistöjä valtiotasolla: esimerkiksi Italian Sardiinit auttoivat voittamaan äärioikeiston paikallisvaaleissa.

Lähteet:
Manuel Castells: The Rise of the Network Society. Lontoo: Blackwell, 1996.
Mary Kaldor: Uudet ja vanhat sodat. Helsinki: Taifuuni, 2001.
Karl Polanyi: Suuri murros. Helsinki: Vastapaino, 2006.
Adam Tooze: Crashed. New York: Viking, 2018.

6 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.