Tag Archives: viestintä

Huonoja periaatteita tutkijan viestintään

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

Miten tutkijoiden olisi suotavaa tai ”hyvä” toimia julkisuudessa? Empiirisen yhteiskuntatieteilijän näkökulmasta kysymys ei ole helppo tai yksiselitteinen. Hedelmällisempänä näyttäytyy tarve kiinnittää huomiota tyypillisiin ongelmakohtiin.

Käytännön kannalta olennaista on ymmärryksen kehittäminen julkisesta viestinnästä. Kehittyminen tiedeviestijänä edellyttää ennen kaikkea tieteen ja muun yhteiskunnan suhteiden hyvää ymmärrystä. Ymmärrystä on tarjolla esimerkiksi Helsingin yliopistolla laatimassamme tutkijan oppaassa tiedeviestintään.

Palasin äskettäin tutkimusvierailulta Edinburghin yliopiston tieteentutkimuksen yksiköstä, jonka tutkija Dominic Berry on myös laatinut mainiot, vakavan valistavan sävyn välttävät huonot ohjeet yleisöjä osallistavasta tiedeviestinnästä. Ohjeista saa nopealla vilkaisulla käsityksen tieteen ja muun yhteiskunnan vuorovaikutuksen tyypillisistä hiertymistä. Ennakko-oletukset ja käytännöt tiedeviestinnässä noudattelevat (edelleen) valitettavan usein niissä kuvattuja periaatteita.

Berryn tyylin inspiroimana tarjoankin kirjallisuudesta ammentaen neljä huonoa periaatetta tutkijoiden toimintaan julkisina asiantuntijoina – siis tutkijan toimintaan hänen antaessaan neuvoja ja ottaessaan julkisesti kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin, jotka eivät nouse tieteen sisältä (Peters, 2008).

Näiden mukaan toimiminen tyypillisesti aiheuttaa ongelmia tutkijalle julkisena asiantuntijana, tai jopa tutkijoiden uskottavuudelle laajemmin asiantuntijoina yhteiskunnassa.

1. Puhu vahvasti vain yhden toimintatavan puolesta… ja pue se tieteen kaapuun

Kirjassaan The Honest Broker: Making Sense of Science in Policy and Politics (2007) Roger A. Pielke Jr kuvailee, kuinka tutkijat asiantuntijoina lipsuvat usein jonkin toimintatavan puolestapuhujan (issue advocate) asiantuntijaroolista häivepuolestapuhujan (stealth issue advocate) rooliin.

Pelkän puolestapuhujan rooli ei sinänsä olisi ongelmallinen, kun asiantuntija esittää tietyn vaihtoehdon, mutta perustelee ehdotuksensa avoimesti ja arvolähtökohtia piilottamatta. Asiantuntijaetiikan kannalta tilanne muuttuu ongelmalliseksi, kun asiantuntija tieteen nimissä ajaa tiettyä toimintatapaa häivyttäen arvolähtökohdat täysin.

Tieteellinen tieto on arvokasta ja tärkeää yhteiskunnan kannalta keskeisistä ongelmista keskusteltaessa ja päätettäessä, mutta tiede itsessään ei koskaan tuota vain yhtä suoraa ratkaisua. Häivepuolestapuhuja kuitenkin käyttää tieteen auktoriteettia hyväkseen rajoittaakseen toimintavaihtoehtoja päätöksenteosta ja julkisesta keskustelusta. Pielke huomauttaa, että tällainen toiminta on omiaan rapauttamaan tutkijoiden uskottavuutta asiantuntijoina.

Pielke argumentoi kirjassaan rehellisen välittäjän roolin puolesta. Siinä tutkija ei pyri rajoittamaan, vaan tuomaan asiantuntijuutensa pohjalta mahdollisimman laajasti eri toimintavaihtoehtoja esiin, sekä kertomaan niihin sisältyvistä piirteistä avoimesti – samaan tapaan kuin taitava opas tekisi suositellessaan ravintoloita vieraille kaupungissaan.

2. Häivytä itsesi asiantuntijana

Tutkijat saattavat pyrkiä häivyttämään oman itsensä yksilönä ja subjektina varsinkin pyrkiessään pitämään yllä mahdollisimman suurta objektiivisuuden auraa. Tälle on ymmärrettävät perusteet, sillä moderni tieteellisen objektiivisuuden käsite liittyy erittäin vahvasti ajatukseen tutkijan omaehtoisesta subjektiivisuuden tukahduttamisesta tiedon tuotannossa, eli ”intressittömyydestä” (disinterestedness) suhteessa tuotettuun tietoon (esim. Daston, 1992; Dear, 1992).

Tieteenhistorioitsija Lorraine Dastonin (1992) mukaan tämä objektiivisuuden käsitys liittyy historiallisesti erityisesti muutoksiin tieteen sisäisessä viestinnässä ja tutkijoiden välisessä luottamuksessa, kun tiedeyhteisöt alkoivat kasvaa isommiksi ja globaalimmiksi, eivätkä tutkijat välttämättä enää tunteneet toisiaan henkilökohtaisesti. Daston kuitenkin huomauttaa, että yksilöllisten ja subjektiivisten erityispiirteiden häivyttämisessä tieteellisen tiedon viestittävyyden parantamiseksi saatetaan tulla samalla uhranneeksi myös syvällisempää tai tarkempaa tietoa.

Itsensä häivyttämisen ihanne saattaakin olla ongelmallinen julkisen asiantuntijuuden kannalta, jos se estää tutkijan itselleen kerryttämän subjektiivisen, kumuloituneeseen kokemukseen perustuvan ymmärryksen soveltamisen käsiteltävään aihepiiriin. Tällöin tutkijan ”objektiivisena” pysytteleminen lähinnä estää julkisen ymmärryksen syventymistä aiheesta.

Itsensä pistämisessä peliin asiantuntijana ei tarvitse olla kysymys siirtymisestä tieteellisyydestä täysin henkilökohtaisen kokemuksen piiriin, vaan oman erityisymmärryksen hyödyntämisestä ja tarjoamisesta.

3. Ymmärrä konsensuksen merkitys yksiselitteisesti

Vaikeiden ja kiistanalaisten aiheiden yhteydessä tutkijoiden eräs vahvuus asiantuntijoina on mahdollisuus hyödyntää kokonaisymmärrystä siitä, mistä tieteenalalla vallitsee ja ei vallitse yksimielisyyttä. Vahvaan tieteelliseen konsensukseen vetoaminen auttaa osoittamaan, mitä kumuloitunut tutkimustieto yhdessä osoittaa aiheeseen liittyen. Selvää tieteellistä konsensusta on eettisesti kyseenalaista lähteä perusteettomasti julkisesti horjuttamaan tutkijan asemassa.

On kuitenkin myös eettisesti ongelmallista luoda julkista vaikutelmaa tieteellisestä konsensuksesta, jos esitetty näkemys perustuu pikemminkin yksimielisyyteen, jota yhdysvaltalainen filosofi Stephen Turner kutsuu tutkijoiden konsensukseksi. Tutkijoiden konsensuksesta on kyse, kun tutkijat ovat muodostaneet konsensusnäkemyksen keskenään kollektiivisen pohdinnan ja neuvottelun seurauksena tiettynä hetkenä tiettyä tieteen ulkoista tarkoitusta, esimerkiksi jotain hallinto- tai politiikkatarkoitusta, varten (Turner, 2003).

Vaikka erityisesti julkisten kiistojen yhteydessä konsensukseen vetoaminen voi toimia argumentaatiokeinona, tutkijan olisi syytä pohtia ja olla avoin sen suhteen, minkälaisesta ja kuinka vahvasta konsensuksesta tarkalleen on kyse. Myös muiden keskustelijoiden olisi hyvä pitää tämä mielessä. Asiantuntijajoukon kollektiivisesti muodostama konsensusnäkemys ei saisi myöskään täysin korvata tai jättää alleen tutkijan omaa eettistä pohdintaa (Tong, 1991).

4. Älä ajattele yleisö(je)n ja käsiteltävän yhteiskunnallisen aiheen välistä yhteyttä

Ehkä keskeisin ongelmakohta tieteen ja yhteiskunnan vuorovaikutuksessa liittyy tutkijoiden – ja myös päättäjien – suoraviivaisiin ja/tai yksinkertaisiin käsityksiin ”yleisö(i)stä”. Asiantuntija voi helposti puhua kovin merkityksettömästi ja suorastaan yleisönsä sivuuttaen, jos ”yleisöä” ajattelee liian yleisesti abstraktina (ja tietämättömänä) massana. Tällöin ei tule pysähdyttyä pohtimaan yleisöä ja sen huolenaiheita tarkemmin käsillä olevan aiheen yhteydessä (Dewey, 2016[1927]).

Yleisöjen muodostumisessa tieteeseen kietoutuneiden yhteiskunnallisten aiheiden ympärille on keskeistä kuitenkin tyypillisesti se, että tiede ja teknologia vaikuttavat juuri käsiteltävän aiheen yhteydessä merkittävästi yleisön muodostavan ihmisjoukon elämään käytännössä. Tiede ja muut instituutiot eivät välttämättä ole osanneet kuitenkaan huomioida tai käsitellä tämän yleisön huolenaiheita, tai ne ovat sivuutettu (esim. Marres, 2007; Hess, 2011).

Keskeinen avain merkitykselliseen, yleisöä puhuttelevaan asiantuntijana toimimiseen julkisuudessa onkin pyrkiä huomioimaan, miten ja millainen yleisö aiheen ympärille on muotoutunut, ja millaisia ongelmakohtia ja huolenaiheita tämä yleisö on nostanut esiin julkiseen keskusteluun.

VTM Sampsa Saikkonen on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa. Hänen artikkelipohjainen väitöstutkimuksensa käsittelee asiantuntijuuden rakentumista ja laajenemista nykyjulkisuudessa. Sampsan tutkimusintressit liittyvät erityisesti tieteen julkisuuteen ja tiedeviestintään, tieteen- ja teknologiantutkimukseen (STS) ja asiantuntijuuden sosiologiaan. Hän on myös opettanut useilla tiedeviestintää ja julkista asiantuntijuutta käsittelevillä kursseilla Helsingin yliopistossa ja Helsingin yliopiston Avoimessa yliopistossa.

Viitteet
Daston, L. (1992). Objectivity and the Escape from Perspective. Social Studies of Science, 22(4), 597–618.
Dear, P. (1992). From Truth to Disinterestedness in the Seventeenth Century. Social Studies of Science, 22(4), 619–631.
Dewey, J. (2016[1927]). The Public and its Problems: An Essay in Political Inquiry. Athens, OH: Ohio University Press.
Hess, D. J. (2011). To tell the truth: on scientific counterpublics. Public Understanding of Science, 20(5), 627–641.
Marres, N. (2007). The issues deserve more credit: Pragmatist contributions to the study of public involvement in controversy. Social Studies of Science, 37(5), 759–780.
Peters, H. P. (2008). Scientists as public experts. In: Handbook of Public Communication of Science and Technology, (eds.): Bucchi, Massimiano & Trench, Brian. Abingdon, Oxon: Routledge, pp. 131–146.
Pielke Jr, R. A. (2007). The honest broker: making sense of science in policy and politics. Cambridge, UK: Cambridge University Press.
Tong, R. (1991). The Epistemology and Ethics of Consensus: Uses and Misuses of ”Ethical” Expertise. Journal of Medicine and Philosophy, 16(4), 409–426.
Turner, S. (2003). Liberal democracy 3.0: Civil society in an age of experts. London, UK: Sage Publications.
Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

Miten viestiä tutkimuksesta somessa?

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

Pöhinä sosiaalisen median ympärillä on viime vuosina ulottunut myös tutkimuksesta viestimiseen. Vähemmän on keskusteltu viestinnän etiikasta tutkijoiden arjessa.

Elisa Juholin ja Henrik Rydenfelt muistuttavat artikkelissaan Hyvä viestintä, parempi viestintäkulttuuri, ettemme saisi ulkoistaa etiikkaa omaksi toiminnokseen – auditointeihin, raportteihin ja eettisiin koodistoihin. Mikään ei voi korvata viestijän omaa harkintaa.

Etiikka tulee näkyväksi silloin, kun emme ole varmoja siitä, miten pitäisi toimia. Yksittäinen viestintäteko on aina epävarmuuden teko. ”Olisiko oikein vai väärin esittää tämä asia näin? Lue lisää

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

Vihapuhe ei ole vihaista puhetta

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

Kirjailija Kari Hotakainen vaatii Raymond-nettilehden kolumnissaan vihapuheen käsitteen selventämistä. Aihe on tärkeä, mutta kirjailija astuu heti seuraavissa lauseissa harhaan:

”Tarkempi nimi olisi paskapuhe. Viha on vanha ja ikuinen tunne, jota ilmaistaan harvoin, muuten se arkistuu ja menettää voimansa.”

Hotakaisen kolumni kuuluu puheenvuoroihin, jotka eivät selvennä vihapuheen käsitettä. Kolumni onkin oireellinen, sillä se lähinnä toistaa vihapuheeseen liittyviä väärinymmärryksiä.

Pahin ja yleisin vihapuheen vinouma syntyy, kun käsite kytketään suoraan vihan tunteeseen tai aggressiivisuuteen. Lue lisää

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

Sivistys on eliitin projekti

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

Populismin ja totuudenjälkeisen ajan painajaisessa on toistuvasti kannettu huolta siitä, että ”eliitti” on etääntynyt ”kansasta”, joka ei enää luota ”asiantuntijoihin” eikä jaa näiden tarjoamia käsityksiä hyvästä elämästä ja yhteiskunnasta.

Puhutaan asiantuntijuuden kriisistä. On yleinen kokemus, että maailman syvällistä tutkimista ja tuntemista arvostetaan vähemmän kuin ennen. Ei ole syytä haikailla menneeseen – asiat ovat monin tavoin verrattomasti paremmin kuin koskaan aikaisemmin – mutta yleisessä asennoitumisessa sivistyksen merkitykseen lienee tapahtunut jonkinlainen kulttuurinen muutos.

Asiantuntijuuden ja asiantuntemuksen vähättelyyn vastaaminen on vaativa mutta sitäkin tärkeämpi yhteiskunnallinen tehtävä. Poliitikot, jotka pilkkaavat tieteenharjoittamiselle omistautunutta sivistyneistöä, kuten nykyhallituksen johtavatkin ministerit ovat tehneet, aiheuttavat vahinkoa tehdessään ikään kuin etukäteen tyhjäksi yritykset puolustaa kriittistä ajattelua ja sivistystä. Tämä vahinko ei rajoitu sivistyneistöön tai eliittiin vaan koskee koko kansakuntaa. Lue lisää

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

Sakeat valheet: kuinka tosiasiat tärvellään kaikilta

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

Voiko mihinkään enää luottaa? Tämä kysymys on varmasti monen mielessä näinä linssiinviilaamisen hulluina päivinä. Vaihtoehtotodellisuuksista on tarjontaa niin paljon, että väkisinkin ihmetyttää: kuka ostaa?

Esimerkiksi Valion julkaistessa omat ”vaihtoehtoiset faktansa” moni varmasti surkutteli. On hyvin tiedossa, miten sosiaalinen media tekee tällaisesta selvää jälkeä alta aikayksikön. Miten meijeriyritys nyt näin toimii? Toivottavasti vahingossa.

Vastaavaa röyhkeyttä saimme todistaa hetkeä aiemmin, kun lobbausjärjestö Bioenergia ry kampanjoi näkyvästi sepittelemällä höpöjä turpeen energiakäytöstä. Ilmeisesti tarkoitus oli ”herättää keskustelua”. Mikäli mainostoimiston johtajan marttyyrimainen someavautuminen lasketaan keskusteluksi, hienosti meni.

Ulkomaiden politiikasta ei tarvitse edes aloittaa. Säästäkäämme itsemme siltä väsyttävältä savotalta.

Julkea, avoin jallittaminen. Kaikki näkevät sen ja tietävät kyllä, että se on sitä itseään. Kenelle se oikein menee läpi? Lue lisää

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

Asiantuntija ja vaihtoehtoiset faktat

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

Elämmekö ”totuudenjälkeisessä ajassa”? Ehkä emme sentään. Tuskin kukaan väittää, että haluaa uskoa epätotuuksia tai ei piittaa tiedosta.

Entisajan ja nykyisyyden välinen ero on pikemminkin siinä, mistä jokapäiväisen informaatiomme saamme. Tarjolla olevista tiedon ja epätiedon kanavista on runsaudenpula, ja perinteiset viestinnän portinvartijat kuolevat sukupuuttoon.

Keskustelukulttuuriamme luonnehtii pikemminkin ”vaihtoehtoisten faktojen” käsite, jonka lanseerasi Yhdysvaltain presidentin neuvonantaja Kellyanne Conway selitellessään Valkoisen talon epätosia väitteitä. Kuka tahansa voi muovailla aivan uusia ”tosiasioita” omien taloudellisten, poliittisten tai muiden intressien mukaan.

Loppu on kiinni vain siitä, kuinka moni uskoo ja kuuntelee. Lue lisää

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

Suo, kuokka ja vaihtoehtoiset faktat

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone

Bioenergia ry:n turpeen polttamisen lisäämistä ajava Turveinfo-kampanja on ollut jo viikkoja vilkkaan kriittisen keskustelun aiheena.

Tutkijoiden mukaan kampanja vääristelee soiden käyttöastetta, vähättelee turvetuotannon vaikutusta vesistöihin ja liioittelee turpeen rahallista arvoa. Sosiaalisessa mediassa kampanjan ulko- ja printtimainosten kuvitus, tehokeinot ja sanavalinnat ovat ärsyttäneet.

Mainoksissa Suomi-neito kuvataan tyhmänä aasina, joka ei käytä turverikkauksiaan vanhusten hoitamiseen vaan ruokkii energiaa hankkimalla karhuna kuvattua Venäjää.

Joukahaisen kyydissä

Sekä Bioenergia että markkinointitoimisto yrittävät kääntää tilanteen onnistumiseksi: kampanjan tarkoitus oli herättää keskustelua, ja nyt sitä on syntynyt.

Mutta keskustelua vain ei käydä itse asiasta – kuten turpeen polttamisesta ja soiden suojelusta. Sitä käydään itse kampanjasta ja sen toteuttajista.

Miksi turvekampanja lauloi itsensä suohon? Lue lisää

Tweet about this on TwitterShare on FacebookShare on Google+Share on LinkedInPin on PinterestShare on RedditEmail this to someone