Tag Archives: journalismi

Mitä olisi arvokeskustelu? 

Arvokeskustelun käynnistäminen on vaikeaa. Yritin sitä juuri Helsingin Sanomissa, aiheina Nato-hakemus ja läntinen arvoyhteisö, ja epäonnistuin. Yritän nyt uudelleen, samoista aiheista mutta lähtökohtani tarkemmin perustellen.

Mitä arvokeskustelu on?

Arvokeskustelulle ei ole kaikkien hyväksymää määritelmää. Poliittisten valintojen suhteen sille voisi kuitenkin nimetä muutaman minimiehdon. Itsestään selvää on, että puheenvuorojen pitäisi koskea kysymyksiä hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä. Mitä ne ovat? Miten ne tunnistetaan? Miten ne liittyvät tarkasteltaviin valintoihin?

Keskustelu edellyttää, että ajatuksia vaihdetaan useammin kuin kerran. Ketju, joka koostuu väitteistä ”A on oikein, koska X” ja ”A on väärin, koska Y” ei sellaisenaan vielä muodosta arvokeskustelua. Tarvitaan ainakin sellaisia lisähuomioita kuin ”A ei voi olla oikein (tai väärin) sillä perusteella, että X (tai Y), koska X (tai Y) ei ole totta.”

Lue lisää

Kaikkien kriisiviestintää

Lähes päivälleen kaksi vuotta on käyty vilkasta keskustelua viranomaisviestinnän merkityksestä kriiseissä. Sosiaalisen median vuoksi olemme kuitenkin kaikki kriisiviestijöitä. Vastuuta tiedon välittämisestä ja disinformaation välttämisestä on vähän jokaisella. Muutama ajatus:

Nopeasti kehittyvien sotatapahtumien ja turvallisuuspolitiikan käänteiden vuoksi meillä on voimakastakin halua olla ensimmäisten joukossa tuomassa esiin tärkeä uutinen. Samalla riski olla väärässä kasvaa huomattavasti. On mietittävä, meneekö nopeus luotettavuuden edelle.

Toinen houkutus on jakaa sisältöä, joka tarjoaa toivoa, vaikuttaa mullistavalta tai vastaa omia näkemyksiä. Esimerkiksi viime viikonvaihteessa kaikkialle levisi oheinen Twitter-sisältö käyttäjältä, jolla on vain joitakin satoja seuraajia – vaikka väitteille ei ollut tarjolla mitään lähdettä.

Lue lisää

Tulevaisuuden historian käännekohta

Suuria uutisia tulee nyt sitä tahtia, että melkein jää huomaamatta, kuinka kulunut viikko on perustavin muutos maailmassa sitten Neuvostoliiton kaatumisen. Mitä ajastamme luetaan historiankirjoista? Arvelisin, että ainakin seuraavaa:

1) Hetken bensan hintaa pohdittuaan länsi käsitti, että sen on mahdollista olla historian oikealla puolella. Ukrainalaiset taistelevat myös Euroopan ja demokratian puolesta: niitä nakerretaan pala palalta. Ja toisin kuin kyynisimmillä hetkillämme kuvittelimme, uskomme niihin yhä.

2) Kansalaisyhteiskunnan voimakas ääni – juuri paljon parjatussa sosiaalisessa mediassa – sai lännen poliittiset päättäjät ja yritysjohtajat vetämään johtopäätöksen, ettei harmaita alueita enää ole. Oli tehtävä valinta.

3) Tämä ei koske myös Suomea vaan ennen kaikkea Suomea. Emme enää voi liikkua välissä, harmaalla alueella, esiintyä sovittelijana ja puhua epämääräisiä. Uusi tilanne vaatii selkeän hahmotuksen roolistamme. Sitä edellyttää myös sisäinen yhtenäisyys. Me emme tätä vastakkainasettelua valinneet. Mutta halusimme tai emme, sen aika on nyt.

Lue lisää

Syrjintä terveydenhuollossa lisää rokotekieltäytymisiä

Rokotekieltäytymisiä lähestytään usein julkisessa keskustelussa yksilön vastuun näkökulmasta. Rokotteista kieltäytyvät kuuluvat kuitenkin monessa mielessä kaikkein haavoittuvaisimpiin ihmisryhmiin. Eetikon tehtävä on katsoa yhteiskunnallispoliittista kysymystä muistakin kuin yksilön vastuun näkökulmista: Kuka on vastuussa, kun kokonaiset ihmisryhmät kieltäytyvät uskomasta terveysviranomaisten suosituksia?

Rokotekieltäytyjillä on usein kokemuksia syrjinnästä terveydenhuollossa. Aiemmat kokemukset terveydenhuollossa selittävät merkittävässä määrin luottamusta rokotteisiin (Poltorak et al. 2005). Ohittamisen kokemukset terveydenhuollossa aiheuttavat kärsimystä potilaille ja heikentävät systemaattisesti luottamusta lääketieteen instituutiota kohtaan (Helps 2019). Lääkäri, joka kohtelee äitejä epäkunnioittavasti, vahvistaa entisestään rokotteita koskevia epäilyksiään (Navin 2013).

Lue lisää

Hallitus menee poikkeusoloihin media edellä

Valmistellessaan valmiuslain käyttöönottoa hallitus nosti pöydälle lain pykälän 106. Se antaa mahdollisuuden keskittää koronaviestintä pääministerin johtaman valtioneuvoston kanslian alaisuuteen. Pykälän käyttöönoton syyksi voi arvioida viime aikojen horjahtelevaa koronaviestintää ennen kaikkea hallituksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) välillä.

Taustalle hahmottuu kuitenkin paljon isompi kuvio. Pitkälle medioituneessa yhteiskunnassa kyse ei ole pelkästään viestinnän johdonmukaisuudesta. Media on tunkeutunut jopa maan hallituksen toimintaan tavalla, joka vaikuttaa ratkaisevasti sen toimintakykyyn.

Poliittiset kiistat, skandaalit, epäonnistumiset ja ylimalkaan julkisuuden paine pakottavat hallituksen reagoimaan. Ministerit joutuvat koko ajan ottamaan huomioon median reaktiot. Tämä vie aikaa ja resursseja, mikä osaltaan selittää viestinnän voimavarojen vahvistamista valtioneuvoston kansliassa. Se auttaa ministereitä keskittymään paremmin maan asioiden hoitamiseen, mutta ei suinkaan vapauta heitä median paineesta. 

Lue lisää

Saako eläinten kohtelua verrata keskitysleireihin?

Vaaleansinisen taivaan alla, kellanvihreillä vesillä hän tunsi kaikesta huolimatta tavanomaista vähemmän syyllisyyttä. Linnut olivat julistaneet uuden päivän kuin luomisen aamun. Lämmin tuuli toi metsän tuoksua ja hotelleissa valmistuvan ruuan hajuja. Herman kuvitteli kuulevansa kanan tai ankan äännähdyksen. Jossain keskellä tätä ihanaa kesäaamua teurastettiin siipikarjaa; Treblinka oli kaikkialla.

(Isaac Bashevis Singer, Vihassa ja rakkaudessa [1991/1966])

Kari Kuula kirjoitti Kirkko ja kaupunki -lehteen kolumnin, jossa hän pohti hyvin kriittisesti eläinten tehotuotannon moraalia. Kirjoituksesta nousi kohu ja kohua ovat seuranneet monet Kuulan tekstiä ja sen seurauksia ruotineet jutut. Etiikka.fi:ssä julkaistuissa, Kuulan tekstiä käsittelevissä kirjoituksissa on pohdittu erityisesti hänen käyttämäänsä holokaustivertausta. Ihmisten ja eläinten väliseen erontekoon erikoistuneelle eläintutkijalle kohun aihe ei tullut yllätyksenä. Ihmisten ja (muiden) eläinten kaltoinkohtelun rinnastaminen herättää jatkuvasti keskustelua, sillä ihmisen ja eläimen erottaminen toisistaan kuuluu kulttuurimme perusjakoihin. Erottelua on toisinaan nimitetty jopa yhdeksi länsimaisen filosofian sinnikkäimmistä pyrkimyksistä.

Lue lisää

Oikeutta valaillekin

Jussi Ahlroth kirjoitti Helsingin Sanomissa siitä, kuinka hänen nähdäkseen filosofit ovat kadonneet julkisesta keskustelusta. Seuranneessa Twitter-keskustelussa hän suositteli filosofeille kirjoitusten tarjoamista valtamediaan. Se on varmasti hyvä ajatus, mutta jonkun pitäisi kertoa siitä valtamediallekin. Kyllä me tarjoamme, mutta eiväthän juttumme kelpaa, elleivät ne käsittele viimeisintä klikkiuutista. Siksi tarjoan tässä ”hidasta filosofiaa”, jota myös Ahlrothin artikkelissa peräänkuulutettiin. Kesällä 2010 seuraava teksti oli jo ilmestymässä Helsingin Sanomien vieraskynäosastolla, kun jokin päivänaihe sivuutti sen ja vastuullinen toimittaja hyllytti filosofin yritelmän. Onneksi – tai valitettavasti –  kirjoitus on nyt yhtä ajankohtainen kuin silloinkin. Tämä on aika tyypillistä oikeasti filosofisille aiheille.

Uusimmat valaita – tarkemmin sanottuna valaita, delfiinejä ja pyöriäisiä – koskevat tutkimukset näyttävät osoittavan, että ne ovat älykkäitä ja itsetajuisia imettäväisiä, joiden yhteisöt erottuvat toisistaan kulttuuristen piirteidensä mukaan. Niiden elämää säätelevät monimutkaiset perhesuhteet ja niiden keskinäinen kommunikointi on kehittynyttä. Aika samanlaisia kuin ihmiset, siis.

Sadat tuhannet valaat kuolevat ihmisten toiminnan seurauksena joka vuosi. Suurin yksittäinen tappaja on tehokalastus, jonka verkkoihin valaat jäävät, mutta myös saasteet, törmäykset laivojen kanssa ja tarkoituksellinen metsästys vievät veronsa. Pyynti on ollut kansainvälisesti kiellettyä vuodesta 1986, mutta Färsaaret, Islanti, Japani ja Norja ovat jatkaneet sitä ja tappaneet kymmeniä tuhansia yksilöitä vielä sopimuksen tultua voimaan.

Lue lisää

Karjatilat eivät ole keskitysleirejä

Pastori, dosentti ja kirjailija Kari Kuulan kirjoitus ”Eläinten teollinen käyttö muistuttaa Saatanan tuhotekoja – Jeesuksen seuraaja ei voi osallistua nykyiseen kaltoinkohteluun” Kirkko ja kaupunki -lehdessä (18.1.2021) on herättänyt pahennusta sekä lihantuottajien että kirkon itsensä keskuudessa. Kuten otsikko kertoo, Kuulan keskeinen provokaatio oli karjatilojen ja keskitysleirien vertaaminen toisiinsa: ”Eivät ihmiset tarvitse pelastajaa, vaan heidän keskitysleireissään kärsivät eläinparat”. Kuulan retoriikan mukaan olemme lajitason fasisteja.

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK vastasi tuohtuneesti ja pyrki tekemään eroa suomalaisen ja muun maailman maatalouden välillä. Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja Jaakko Heininmäki pyysi anteeksi kolumnin julkaisemista ja teki päätöksen sen poistamisesta verkosta. Myös Heininmäen mukaan Kuulan kirjoituksen ongelma oli ”yleistäminen”. ”Kaikki karjatilat eivät ole keskitysleirejä”, Heinimäki kirjoittaa sovittelevaan sävyyn.

En tässä ota kantaa kirjoituksen vetämiseen liittyviin journalismin eettisiin kysymyksiin. Sen sijaan väitän, että sekä lihantuottajat että päätoimittaja väärintunnistavat Kuulan kirjoituksen ytimen. Kuulan rinnastus karjatilojen ja keskitysleirien välillä on ongelmallinen. Virhe on kuitenkin ajatella ongelma olevan yleistyksessä, suomalaisen tuotttajan rinnastamisessa ongelmalliseen ja ”keskitysleirimäiseen” suurtuotantoon. 

Lue lisää