Tag Archives: venäjä

Itsepetoksen seuraava vaihe

1 kommentti

Läpi läntisen maailman on Ukrainan sodan aikana lyönyt moraalisen itsekritiikin aiheellinen aalto. Kuinka saatoimme, Suomessakin, olla niin naiiveja, että uskoimme Venäjän demokratisoituvan energiakaupan riippuvuussiteiden myötä? Emmekö tajunneet, että kaikki merkit viittasivat päinvastaiseen? Emmekö tosiaan nähneet edes Krimin valtauksen jälkeen, mihin Putinin valta oli viemässä? Miten asioista perillä olevat johtavat poliitikot, jopa suuriksi valtiomiehiksi ja -naisiksi ylistetyt, saattoivat joutua tällaisen kollektiivisen itsepetoksen valtaan?

Ihmisen turmiollinen taipumus optimismiin johtaa helposti katteettomiin kuvitelmiin siitä, että asiat olisivat menossa parempaan suuntaan, vaikka suunta olisi huono. Itsekritiikki onkin aina ja nyt erityisesti paikallaan.

Lue lisää →

Venäjä, mutkunoikismi ja nokisten käsien ongelma

Ei kommentteja

Kansalaisten keskuudessa vallitsee moraalinen närkästys siitä, että itärajan auettua suomalaiset lähtivät tankkaamaan autojaan Venäjän halvalla polttoaineella ja venäläiset tulivat länsituoteostoksille Suomeen. Närkästys on kohdallinen, mutta sen perusteiden sanoittaminen on tuottanut haasteita.

Tommi Nieminen ehdotti Helsingin Sanomissa 23.7., että suomalaisten toimintaa voisi kuvata vapaamatkustukseksi. Kun kaikki muut kantavat kortensa kekoon pakotteiden pitämiseksi, itärajan ihmiset vetävät välistä käydessään vieroksuttavan maan huoltoasemilla. Siihen on tultava loppu!

Vertaus vapaamatkustukseen on kuitenkin ontuva, kuten mutkunoikismi osoittaa. Kyllähän itärajan ihmiset käyttävät Venäjän fossiilisia polttoaineita ja rahoittavat osaltaan hyökkäyssotaa Ukrainassa, mutta niin tekevät melkein kaikki muutkin Suomessa. ”Toki me, mutku noiki,” voivat tankkaajat sanoa.

Jean-Paul Sartre teki kuuluisaksi likaisten käsien ongelman: poliittiset johtajat voivat pyrkiä hyviin tuloksiin väärin keinoin. Likaisten käsien sijasta suomalaisten tilannetta voisi arvioida nokisten käsien ongelmana. Nokiset kädet voi olla kenellä vain. Kyse ei ole suorasta vahingon aiheuttamisesta, mutta osallistumalla vaikka kuinka pienellä tavalla pahantekijän toimiin teemme itsemme niihin symbolisesti syyllisiksi. Juuri tämä litra tai kilowattitunti ei välttämättä surmaa ketään Ukrainassa, mutta senkin ostaminen vie meidät hengessä mukaan tuomittavaan sotaan.

Loppu-Suomessa on helpompaa ja henkisesti turvallisempaa puhua vapaamatkustajista, noista muista, kuin myöntää totuus. Kaikilla meillä Venäjän hiilen, öljyn tai maakaasun käyttäjillä on samalla tavalla nokiset kädet. Se tarkoittaa, että niin moraalisen närkästyksen kuin virallisten toimenpiteidenkin tulisi kohdistua kaikkiin samalla tavalla.

Yksi mahdollisuus olisi todeta, ettei kansa selviä talvesta ilman vereen tahrattua polttoainetta, ja samalla lakata osoittamasta sormella itärajan väkeä. Toinen olisi sulkea raja ja katkaista putket. Se olisi moraalisesti selkeämpää. Mutta siihen ei taida löytyä poliittista uskallusta miltään puoluekartan kulmalta. Sääli. Saisimme hyvää harjoitusta ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Venäjän sota Ukrainassa noudattaa uuden sodan logiikkaa

1 kommentti

Venäjän hyökkäys Ukrainaan nostanut esiin kysymykset diktatuureista ja kansainvälisen reformin mahdollisuudesta yhteistyön keinoin. Ovatko sodat edes vältettävissä? Vai ovatko ne vääjäämätön osa  ihmisluontoa tai kansainvälistä järjestystä?

Tällainen pessimistinen ihmiskäsitys on yksi suomalaisen keskustelun pääperinteistä. Se juontuu uskonpuhdistajien sekä valistusajattelijoiden ajattelusta, jonka mukaan mukaan yhteiskuntien on valittava autoritaarisen valtion tai ”kaikkien sodan kaikkia vastaan” välillä.

Lue lisää →

Voisiko Nato-jäsenyys olla velvollisuus?

8 kommenttia

Venäjän rikollinen sota Ukrainassa on kyselyjen mukaan saanut suomalaisten enemmistön vihdoin kannattamaan Suomen Nato-jäsenyyttä. Muutos on tapahtunut historiallisen nopeasti, joskin moni lienee turhautunut vilkastuneen Nato-keskustelun epämääräisyyteen. Nato-option sijaan nyt puhutaan – edelleen hiukan kryptisesti – erilaisista turvallisuusyhteistyön tiivistämisprosesseista, ja moni poliitikko empii yhä kantaansa. On ymmärrettävää, ettei valtiojohto voi avoimesti viestiä hankalan asian kaikista aspekteista. Onneksi näyttää syntyvän konsensus siitä, ettei häirinnälle altista Nato-kansanäänestystä tule järjestää.

Ei liene tarpeen laajasti kerrata ilmeisiä seikkoja, jotka puhuvat Suomen Nato-jäsenyyden puolesta. Voin avoimesti todeta, että olen kannattanut Suomen liittymistä Natoon jo vuosikausia. Viimeistään Krimin valtauksen (2014) myötä kävi selväksi, että Putinin Venäjän rajanaapurin Suomen paikka on – ja sen olisi jo pitkään pitänyt olla – Natossa. Ei ole näköpiirissä, että mikään muu järjestely turvaisi tulevaisuutemme. Minkäänlainen luottamus Venäjään missään asiassa ei maan nykyhallinnon aikana ole mahdollinen. Jo ennen Ukrainan katastrofia tiesimme, että Putinin Venäjä kiristää, uhkaa, pommittaa, tuhoaa, myrkyttää, murhaa – sotarikoksiin syyllistyen siviilejäkin – ja syyttää totuudenjälkeisyyden mallimaana Mainilan laukausten tapaan teoistaan muita. Diktatuurin uhreja ovat myös sen omat harhaanjohdetut kansalaiset.

Kuvitelma, että olisi turvallisempaa jäädä Naton ulkopuolelle, vaikuttaa itsepetokselta ja toiveajattelulta. Toki tie Natoon saattaa ”juuri nyt” – oman viivyttelymme vuoksi – olla vaarallinen, ja valtiojohdolle on annettava uhkaavassa tilanteessa työrauhaa. Jälkiviisauden sijaan on katsottava tulevaan, ja voimmekin toivoa demokraattisesti valittujen johtajiemme keksivän keinoja viedä kansamme ”rauhallisesti mutta viivyttelemättä” Natoon. Pelimerkiksi mahdollisessa Ukrainan rauhanprosessissa Nato-jäsenyysasiamme ei saa ajautua. Toivottavasti Nato-ovi pysyy auki vielä jonkin aikaa; jos se sulkeutuisi, syy olisi omamme.

Lue lisää →

Putin oikeudenmukaisuuden kartalla

4 kommenttia

Opiskelija kysyi etiikan kurssilla: ”Missä on Vladimir Putinin paikka oikeudenmukaisuuden kartallamme?” Vastasin: ”Toivottavasti ei missään. Mutta analysoin tilanteen ja raportoin.”

Tässä raporttini.

Kurssilla käyttämämme kartta jakaa oikeudenmukaisuutta koskevat käsitykset kolmen muuttujan suhteen (Kuvio 1). Pitäisikö tuotantovälineiden olla yksityisessä vai yhteisessä hallinnassa? Ovatko arvot ja normit samoja kaikille? Olemmeko ensisijaisesti yksilöitä vai kollektiivin jäseniä?

Kun nämä asetetaan kartalle, erottuvat kollektiiviset ja positionaaliset, perinnettä ja huolenpitoa kysyvät, sekä individualistiset ja universalistiset, vapautta ja hyvinvointia vaativat, kannat. Perinne ja vapaus ovat lähellä omaisuutta, huolenpito ja hyvinvointi yhteisvastuuta.

Kuvio 1. Oikeudenmukaisuuden kartta.
Lue lisää →

Voisiko kirkko lopettaa sodan?

5 kommenttia

Venäjän presidentti saattaa aidosti uskoa käyvänsä Ukrainassa pyhää sotaa. Jos niin on, uskomuksen voi kumota vain Moskovan ortodoksinen patriarkaatti. Siksi Venäjään suunnatun vaikuttamisen pitäisi ehkä kohdistua kansan sijasta kirkkoon ja sen johtajiin.

Ihmisen toimintaa ohjaavat vietit, säännöt ja järki. Tasapainoinen toimija löytää keskitien viettien ja sääntöjen väliltä niin, että hän voi perustella tekemisensä rationaalisesti ja moraalisesti. Freudilaisittain sanottuna ego hallitsee, id ja superego ovat kurissa.

Venäjän presidentin on arveltu toimivan viettipohjaisesti, piittaamatta säännöistä tai järjenmukaisuudesta. Id vie, superego ja ego on vaiennettu. Tämän takia on esitetty arveluja hänen mielenterveydestään. Viisas ihminen ei anna viettiensä mellastaa valtoimenaan.

Lue lisää →

Yksinäinen mielipuoli vai epäpyhän liiton johtaja?

10 kommenttia

Venäjän presidentin arvellaan olevan Ukrainan seikkailuissaan yksin ja vailla järkeä. Arvelut voivat olla virheellisiä.

Tuntuisi oudolta, että Venäjän kokoisessa maassa yksi mies voisi tahdollaan nujertaa muut niin, että vastuu sodista ja joukkotuhoaseiden käytöstä lankeaisi pelkästään hänelle. Jonkun muunkin on haluttava samoja tai samansuuntaisia päämääriä, ehkä keinojakin.

Tuntuu myös oudolta, että kaikki syvemmät erimielisyydet poliittisessa elämässä kuitataan vastapuolen mielenvikaisuudella. Tätä on sovellettu vuorollaan milloin Pohjois-Korean, milloin Libyan, milloin Brasilian ja milloin Yhdysvaltojen johtajiin. Listaa voi jatkaa.

Lue lisää →

Tulevaisuuden historian käännekohta

24 kommenttia

Suuria uutisia tulee nyt sitä tahtia, että melkein jää huomaamatta, kuinka kulunut viikko on perustavin muutos maailmassa sitten Neuvostoliiton kaatumisen. Mitä ajastamme luetaan historiankirjoista? Arvelisin, että ainakin seuraavaa:

1) Hetken bensan hintaa pohdittuaan länsi käsitti, että sen on mahdollista olla historian oikealla puolella. Ukrainalaiset taistelevat myös Euroopan ja demokratian puolesta: niitä nakerretaan pala palalta. Ja toisin kuin kyynisimmillä hetkillämme kuvittelimme, uskomme niihin yhä.

2) Kansalaisyhteiskunnan voimakas ääni – juuri paljon parjatussa sosiaalisessa mediassa – sai lännen poliittiset päättäjät ja yritysjohtajat vetämään johtopäätöksen, ettei harmaita alueita enää ole. Oli tehtävä valinta.

3) Tämä ei koske myös Suomea vaan ennen kaikkea Suomea. Emme enää voi liikkua välissä, harmaalla alueella, esiintyä sovittelijana ja puhua epämääräisiä. Uusi tilanne vaatii selkeän hahmotuksen roolistamme. Sitä edellyttää myös sisäinen yhtenäisyys. Me emme tätä vastakkainasettelua valinneet. Mutta halusimme tai emme, sen aika on nyt.

Lue lisää →