Tag Archives: politiikka

Vihreät keskuspankit

Hintatason vakauden ylläpitäminen on kirjattu EU:n perussopimuksiin Euroopan keskuspankkijärjestelmän ensisijaisena tavoitteena. Artikla 127, joka kodifioi Euroopan Keskuspankin (tästedes ”EKP”) tehtävän, sallii kuitenkin keskuspankin tukevan ”yleistä talouspolitiikkaa”, kunhan toimet eivät rajoita hintatason vakauden tavoitetta. 

Vuoden 2008 eurokriisistä alkaen EKP onkin alkanut toimia viime käden luotonantajana suurille liikepankeille. Viimeistään koronapandemian aikana keskuspankista tuli kriisinhallinnan työkalu. Tämä kehitys on ollut altis monenlaiselle kritiikille.

Viimeisin EKP:n närää (ja kiitosta) aiheuttanut linjanveto on pankin selkeä ulostulo ilmastopolitiikasta. EKP ilmoitti heinäkuun alussa ottavansa ilmastonmuutoksen yhä enemmän huomioon ostotoimissaan, riskiarvioissaan ja jopa luotonannossaan. Näistä linjauksista kannattaa välittömästi kysyä kolme kriittistä kysymystä: ovatko toimet yleisesti haluttavia, ylittävätkö uudet ilmastotoimet keskuspankin mandaatissa määritellyt valtuudet ja mikä toimien demokraattisuuden aste on.

Lue lisää

Venäjä, mutkunoikismi ja nokisten käsien ongelma

Kansalaisten keskuudessa vallitsee moraalinen närkästys siitä, että itärajan auettua suomalaiset lähtivät tankkaamaan autojaan Venäjän halvalla polttoaineella ja venäläiset tulivat länsituoteostoksille Suomeen. Närkästys on kohdallinen, mutta sen perusteiden sanoittaminen on tuottanut haasteita.

Tommi Nieminen ehdotti Helsingin Sanomissa 23.7., että suomalaisten toimintaa voisi kuvata vapaamatkustukseksi. Kun kaikki muut kantavat kortensa kekoon pakotteiden pitämiseksi, itärajan ihmiset vetävät välistä käydessään vieroksuttavan maan huoltoasemilla. Siihen on tultava loppu!

Vertaus vapaamatkustukseen on kuitenkin ontuva, kuten mutkunoikismi osoittaa. Kyllähän itärajan ihmiset käyttävät Venäjän fossiilisia polttoaineita ja rahoittavat osaltaan hyökkäyssotaa Ukrainassa, mutta niin tekevät melkein kaikki muutkin Suomessa. ”Toki me, mutku noiki,” voivat tankkaajat sanoa.

Jean-Paul Sartre teki kuuluisaksi likaisten käsien ongelman: poliittiset johtajat voivat pyrkiä hyviin tuloksiin väärin keinoin. Likaisten käsien sijasta suomalaisten tilannetta voisi arvioida nokisten käsien ongelmana. Nokiset kädet voi olla kenellä vain. Kyse ei ole suorasta vahingon aiheuttamisesta, mutta osallistumalla vaikka kuinka pienellä tavalla pahantekijän toimiin teemme itsemme niihin symbolisesti syyllisiksi. Juuri tämä litra tai kilowattitunti ei välttämättä surmaa ketään Ukrainassa, mutta senkin ostaminen vie meidät hengessä mukaan tuomittavaan sotaan.

Loppu-Suomessa on helpompaa ja henkisesti turvallisempaa puhua vapaamatkustajista, noista muista, kuin myöntää totuus. Kaikilla meillä Venäjän hiilen, öljyn tai maakaasun käyttäjillä on samalla tavalla nokiset kädet. Se tarkoittaa, että niin moraalisen närkästyksen kuin virallisten toimenpiteidenkin tulisi kohdistua kaikkiin samalla tavalla.

Yksi mahdollisuus olisi todeta, ettei kansa selviä talvesta ilman vereen tahrattua polttoainetta, ja samalla lakata osoittamasta sormella itärajan väkeä. Toinen olisi sulkea raja ja katkaista putket. Se olisi moraalisesti selkeämpää. Mutta siihen ei taida löytyä poliittista uskallusta miltään puoluekartan kulmalta. Sääli. Saisimme hyvää harjoitusta ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Sokea kulutus ei ole vapautta, Elokapina sen osoittaa

Samalla kun ympäristöliike Elokapina on viime vuosina aiheuttanut mielenosoituksillaan liikennehäiriöitä, on se myös aiheuttanut laajalti pahennusta nettifoorumeilla ja iltapäivälehtien mielipideosastoilla, joissa lähinnä huolestuneista nuorista koostuvaa liikettä syytetään kaikenlaisesta anarkiasta aina ympäristöasiain sabotaasiin.

Se. että niin monet joukossamme ovat nähneet Elokapinan liikennesulut radikaaleina rajoitteina juuri vapaudellemme kielii ajattelumme köyhyydestä. Autotien estäminen on kuulemma hermoja kiristävä ylilyönti, joka estää autoilijoita toteuttamasta pyhää vapauttaan. Mutta mitä Elokapinan mielenosoittajat harjoittavat, jos eivät poliittista vapauttaan? Eikö juuri yhteiskunta, joka sallii (ja myös kestää) rauhanomaisen, vaikkakin häiriötä aiheuttavan, mielenosoittamisen, juuri ole vapaa?

Lue lisää

Mihin raskauden keskeyttämisessä tarvitaan lupa?

Mikäli esittämiini perusteluihin on uskomista, abortti on moraalisesti sallittu ja se on sallittava aina, kun nainen valitsee sen tietoisena seurauksista sikiölle, ympäristölle ja itselleen – kukaan muu ei voi tehdä päätöstä hänen puolestaan.

Rakasta kärsi ja unhoita 1986, s. 76.

Raskauden keskeyttäminen oli Yhdysvalloissa laillisesti luvallista vuodesta 1973 lukien. Lupa perustui ennakkopäätökseen Roe vastaan Wade, jonka maan korkein oikeus kumosi 24.6.2022.

Kumoutuminen oli aina ollut vain ajan kysymys.

Roe vastaan Wade, ja sen myötä raskauden keskeyttämisen laillinen luvallisuus, nojautui omalaatuiselle tulkinnalle yksilön yksityisyyden suojasta. Sen mukaan naisella oli luovuttamaton ja ehdoton oikeus päättää siitä, mitä hänen ruumiissaan ja ruumiilleen tapahtuu, riippumatta siitä, mitä vaikutuksia päätöksillä on muihin. Moni on niin tottunut ajatukseen, että se tuntuu itsestään selvältä. Sitä se ei kuitenkaan ole.

Lue lisää

Mitä olisi arvokeskustelu? 

Arvokeskustelun käynnistäminen on vaikeaa. Yritin sitä juuri Helsingin Sanomissa, aiheina Nato-hakemus ja läntinen arvoyhteisö, ja epäonnistuin. Yritän nyt uudelleen, samoista aiheista mutta lähtökohtani tarkemmin perustellen.

Mitä arvokeskustelu on?

Arvokeskustelulle ei ole kaikkien hyväksymää määritelmää. Poliittisten valintojen suhteen sille voisi kuitenkin nimetä muutaman minimiehdon. Itsestään selvää on, että puheenvuorojen pitäisi koskea kysymyksiä hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä. Mitä ne ovat? Miten ne tunnistetaan? Miten ne liittyvät tarkasteltaviin valintoihin?

Keskustelu edellyttää, että ajatuksia vaihdetaan useammin kuin kerran. Ketju, joka koostuu väitteistä ”A on oikein, koska X” ja ”A on väärin, koska Y” ei sellaisenaan vielä muodosta arvokeskustelua. Tarvitaan ainakin sellaisia lisähuomioita kuin ”A ei voi olla oikein (tai väärin) sillä perusteella, että X (tai Y), koska X (tai Y) ei ole totta.”

Lue lisää

Vaatimaton ehdotus etiikan tutkimuksen rahoitusmalliksi

Suomen Akatemian rahoituspäätökset herättävät keskustelua. Julkisesti ihmetellään, miten niin moni erinomaiseksi arvioitu hanke jää rahoituksetta. Syy on tietenkin rahan puute. Kotona selaillaan myöntöjä ja puristetaan nyrkkiä taskussa. Ja tuokin. Millä ihmeen perusteella? Vääryys!

Jotta tästä mieliharmista päästäisiin, ehdotan Akatemian totutun käsittelyjärjestyksen muutosta. Nythän hakemukset arvioi ensin kansainvälinen vertaisraati. Parhaat etenevät toimikuntien käsiteltäviksi. Vaikka ne ovat kaikki toteuttamisen arvoisia, vain pienelle osalle riittää rahoitus.

Tässä on kolme pääongelmaa. Tieteilijät käyttävät valtavasti aikaa laatimalla hakemuksia, joilla ei ole mahdollisuutta läpäistä seulaa. Kansainväliset vertaisraadit joutuvat arvioimaan nämäkin suunnitelmat. Ja toimikunnat joutuvat keksimään päästään perusteluja hylkäyksilleen.

Lue lisää

Venäjän sota Ukrainassa noudattaa uuden sodan logiikkaa

Venäjän hyökkäys Ukrainaan nostanut esiin kysymykset diktatuureista ja kansainvälisen reformin mahdollisuudesta yhteistyön keinoin. Ovatko sodat edes vältettävissä? Vai ovatko ne vääjäämätön osa  ihmisluontoa tai kansainvälistä järjestystä?

Tällainen pessimistinen ihmiskäsitys on yksi suomalaisen keskustelun pääperinteistä. Se juontuu uskonpuhdistajien sekä valistusajattelijoiden ajattelusta, jonka mukaan mukaan yhteiskuntien on valittava autoritaarisen valtion tai ”kaikkien sodan kaikkia vastaan” välillä.

Lue lisää

Voisiko Nato-jäsenyys olla velvollisuus?

Venäjän rikollinen sota Ukrainassa on kyselyjen mukaan saanut suomalaisten enemmistön vihdoin kannattamaan Suomen Nato-jäsenyyttä. Muutos on tapahtunut historiallisen nopeasti, joskin moni lienee turhautunut vilkastuneen Nato-keskustelun epämääräisyyteen. Nato-option sijaan nyt puhutaan – edelleen hiukan kryptisesti – erilaisista turvallisuusyhteistyön tiivistämisprosesseista, ja moni poliitikko empii yhä kantaansa. On ymmärrettävää, ettei valtiojohto voi avoimesti viestiä hankalan asian kaikista aspekteista. Onneksi näyttää syntyvän konsensus siitä, ettei häirinnälle altista Nato-kansanäänestystä tule järjestää.

Ei liene tarpeen laajasti kerrata ilmeisiä seikkoja, jotka puhuvat Suomen Nato-jäsenyyden puolesta. Voin avoimesti todeta, että olen kannattanut Suomen liittymistä Natoon jo vuosikausia. Viimeistään Krimin valtauksen (2014) myötä kävi selväksi, että Putinin Venäjän rajanaapurin Suomen paikka on – ja sen olisi jo pitkään pitänyt olla – Natossa. Ei ole näköpiirissä, että mikään muu järjestely turvaisi tulevaisuutemme. Minkäänlainen luottamus Venäjään missään asiassa ei maan nykyhallinnon aikana ole mahdollinen. Jo ennen Ukrainan katastrofia tiesimme, että Putinin Venäjä kiristää, uhkaa, pommittaa, tuhoaa, myrkyttää, murhaa – sotarikoksiin syyllistyen siviilejäkin – ja syyttää totuudenjälkeisyyden mallimaana Mainilan laukausten tapaan teoistaan muita. Diktatuurin uhreja ovat myös sen omat harhaanjohdetut kansalaiset.

Kuvitelma, että olisi turvallisempaa jäädä Naton ulkopuolelle, vaikuttaa itsepetokselta ja toiveajattelulta. Toki tie Natoon saattaa ”juuri nyt” – oman viivyttelymme vuoksi – olla vaarallinen, ja valtiojohdolle on annettava uhkaavassa tilanteessa työrauhaa. Jälkiviisauden sijaan on katsottava tulevaan, ja voimmekin toivoa demokraattisesti valittujen johtajiemme keksivän keinoja viedä kansamme ”rauhallisesti mutta viivyttelemättä” Natoon. Pelimerkiksi mahdollisessa Ukrainan rauhanprosessissa Nato-jäsenyysasiamme ei saa ajautua. Toivottavasti Nato-ovi pysyy auki vielä jonkin aikaa; jos se sulkeutuisi, syy olisi omamme.

Lue lisää