Tasapuolisten neuvonantajien tulevaisuus – onko vielä toivoa?

Luvassa on nykyisen pandemian jälkeenkin viheliäisiä ongelmia – ilmasto, politiikan uusi polarisoituminen, kuilun kasvaminen rikkaiden ja köyhien välillä ja monta muuta. Mitä jos hallitukset lakkaisivat toimimasta itsekkäiden, lyhytnäköisten etujen valvojina ja ryhtyisivät kuuntelemaan tasapuolisia neuvonantajia?

Tasapuoliset neuvonantajat ovat kuvitteellisia olioita, joiden olemassaolosta on kuitenkin anekdoottisia todisteita. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ehkä jossain määrin on sellainen, ja muita samanlaisia instituutioita voitaisiin perustaa. Esittämäni oikeudenmukaisuuden kartta auttaa hahmottamaan, mihin tällaiset neuvonantajat kuuluisivat ideologioiden tai poliittisten moraalien kentässä:

Oikeudenmukaisuuden kartta sekä sen erilaiset uskomus- ja arvoulottuvuudet

Kaikki uskovat tasa-arvoon ja yhtäläisyyteen, jotka olen sijoittanut kartan keskelle. Mutta siitä, kuinka ne parhaiten toteutuvat, on eriäviä näkemyksiä. Yksi kiinnostava rajalinja kulkee kuvion vasemmasta alareunasta sen oikeaan yläreunaan. Punaisella karttaan piirretyn rajan yläpuolella ollaan pääsääntöisesti kiinnostuneita omasta edusta, alapuolella myös muiden eduista. Tasapuoliset neuvonantajat kuuluvat oikeaan alakulmaan. Tätä on varmaan hyvä vähän selittää. 

Kartan vasemmalla puolella uskotaan itseisarvoina spontaaniin yhteisöllisyyteen, henkisiin arvoihin, kollektiivisuuteen ja ihmisryhmien erilaisuuteen. Oikealla puolella sitoudutaan lähtökohtaisesti ihmisten samanlaisuuteen, yksilön valintoihin, mitattaviin arvoihin ja niiden huolelliseen laskentaan poliittisen päätöksenteon perusteina.

Yksityisomaisuuden sekä erityisten yhteisöjen ja ihmisryhmien korostus tekee vasemman yläpuoliskon aatteista jossain mielessä egoistisia. Oikean alapuoliskon opit ovat jossain määrin altruistisia: niissä korostuu kaikkien mukaan ottaminen, yhteiskunnallinen vastuu sekä toimintakykyjen ja hyvinvoinnin tavoittelu mahdollisimman monelle. Tämä jaottelu ei kuitenkaan ole erityisen tarkkarajainen.

Sympatia ja tasapuoliset neuvonantajat

Pohtiessaan moraaliaistimme olemusta lordi Shaftesbury kirjoitti egoismin ja altruismin välisestä erosta:

Kysymys ei ole siitä, kuka rakastaa itseään ja kuka ei, vaan siitä, kuka rakastaa ja palvelee itseään parhaiten ja oikeimmalla tavalla.

Shaftesbury kiinnitti huomiota siihen, että itsen ja muiden välillä ei ihmisten yhteiselämässä ole niin suurta eroa, että kukaan voisi edistää omia etujaan unohtamalla muut. Kaikkien tai mahdollisimman monen onnellisuus voi hyvin olla toimintamme johtotähti, vaikka muut eivät meitä sinänsä niin paljon kiinnostaisikaan.

Shaftesburyn konteksti antaa lisävihjeen tasapuolisten neuvonantajien paikasta oikeudenmukaisuuden kartalla. Hänen kannattamansa moraaliaistikoulun edustajat päätyivät yleensä pitämään sympatiaa tai jotain sen tapaista tunnetta tai periaatetta moraalin kulmakivenä. Eri oikeudenmukaisuusteorioiden oletukset kanssatuntemisen oikeasta luonteesta auttavat hahmottamaan, kuka hyväksyisi ajatuksen tasapuolisista neuvonantajista, kuka ei.

Erilaiset sympatian tulkinnat oikeudenmukaisuuden kartalla

Jyrkimpien nationalistien kanssatuntemisen muoto on valikoiva, vain oman ryhmän jäseniin kohdistuva solidaarisuus. Sen pohjalta voi hyväksyä sellaiset tasapuoliset neuvonantajat, joiden suositukset ovat itselle mieleen tai hyödyksi, mutta ei sellaisia, jotka suosittelevat muiden hyvinvoinnin tai oikeuksien asettamista meidän etumme edelle. Terveysneuvot saattavat kelvata, mutta ohjeet hädänalaisten auttamiseksi ulkomailla eivät.

Jotkut hoivaeetikot, identiteettipolitiikan kannattajat ja toimintakykyajattelun edustajat voivat kannattaa tasapuolisia neuvonantajia, toiset eivät. Kysymys on motivaatiosta, kuvion keskellä olevan sympatian tulkinnasta. Tasapuolisia neuvonantajia eivät kannattaisi sellaiset identiteetinetsinnän muodot, jotka ilmenevät vihana muita ryhmiä kohtaan. Joukosta jäävät pois myös holhoavimmat toimintakykyetiikan versiot, jotka asettavat hyväntekeväisyyden ideologiansa ihmisten tarpeiden edelle.

Jäljelle jää kolme sympatian muotoa kannattamaan tasapuolisia neuvonantajia. Hoivaetiikasta tukena on sellainen myötätunto, jota voisi kuvata rikkinäisen, riippuvaisen tai paikkaansa etsivän rakastamiseksi rikkinäisenä, riippuvaisena ja paikkaansa etsivänä. Toimintakykypuolelta tueksi tulee myötätunto, joka suuntautuu rikkinäisen, riippuvaisen tai paikkaansa etsivän tulemiseen ehjäksi, riippumattomaksi ja paikkansa löytäneeksi. 

Utilitarismin kulmasta joukkoon liittyisi kopatia (uudissana), jolla tarkoitan jonkinlaista universaalia kanssakokemista, johon ei välttämättä liity syyllistämistä, sääliä, rakkautta tai muita voimakkaampina pidettyjä tunteita. Kopatia on olo siitä, että olemme samaa kaikkien muiden tuntevien olentojen kanssa ja että meidän ei pitäisi toimillamme ja valinnoillamme tehdä niiden oloa tai tilannetta vaikeammaksi. Myötätuntoon perustuvien liittolaistensa kanssa se voisi vaatia vaikkapa ilmastotoimia mukavuutemme kustannuksella tai tehoeläintuotannon lopettamista. Kaikki nämä tukisivat tasapuolisten neuvonantajien instituutiota.

Miksi tämä ei toimi?

Hieno malli, mutta eihän se tietysti toimi, vaikka kuinka runoilisin rikkinäisyyden rakastamisesta. Ratkaisuyrityksessä on kolme perustavanlaatuista ongelmaa.

Ensimmäinen on puhtaasti ulkoinen. Nationalismikulman valikoivalla solidaarisuudella on paljon kannattajia. Vaikka he voivat vanhasta muistista hyväksyä holhoavan terveydenhuollon kriisitilanteessa, ilmasto ja lihansyönti herättävät toisenlaisia tunteita. Ilmastohan nyt vain muuttuu omia aikojaan ja sitä paitsi saadaan sitten viininviljelyä Suomeenkin. Eikä lihaisasta makkarasta voi tietenkään luopua. Sehän on kansallisen identiteettimme perusta.

Toinen liittyy talouteen. Jouduin piirtämään viimeisen kartan talousulottuvuus (ylä-ala-akseli) ”sammutettuna”, koska sen mukaan ottaminen ei tue mallia. Kapitalismi ei ryhdy ratkomaan omia ongelmiaan minkään ilmasto- tai eläinutilitarismin valossa vaan jatkaa omalla kasvun tiellään. Eikä alareunan opeistakaan ole apua. Reaalisosialismi on ollut yhtä lailla kasvun puolella kuin kilpailijansakin. Ja jos paikkaa kartalla edustaa nyt Kiina, onko se loistava esikuva?

Kolmas ongelma on mallini sisäinen. Voin puhua idealistisesti kaikkien tai mahdollisimman monen tasapuolisesta onnellisuudesta, mutta käytännössä punninnan kohteeksi tulee ennemmin tai myöhemmin yhteiskunnan kokonaisetu, joka onkin sitten ihan eri juttu. Isänmaan suuruus ja kansamme onni? Talouden kantokyky? Vähemmistöjen uhraaminen suuremman hyvän alttarilla? Vaihtoehtoja riittää ja päästään takaisin keskustelun alkuun.

Hyvältä siis näytti hetken aikaa, filosofin norsunluutornista katsottuna. Mutta kaatui kuin kaikki muukin. Poliittisesta moraalista voi puhua ja sitä voi yrittää selventää. Käytännössä kuitenkin päätökset tehdään sen verran raadollisemmin, ettei ihmiskunnan moraali pysty niitä kääntämään, vaikka siitä yhteisymmärrykseen päästäisiinkin. Toivoa ei ole.

13 kommenttia

  1. Ulla

    Toivottomuus asiassa ei auta asiassa eteenpäin.

    Mikä tie onkaan valittuna, sitä tietä kulkien pääsee sinne mihin tie kulkee. Näin myös näissä hengen asioissa. Toivo kuuluu hengen asiaan. Emme löydä sitä mistään materiaalisesta.

    Toivo on siinä, missä muukin inhimillisyys. Kun ihmisellä on järki ja omatunto, ihmisillä on kyky tiedostaa paitsi itsensä ja muut, myös käyttää järkeään logiikkana, puhtaana. Omatunto on kyky tiedostaa, mikä on hyvää ja mikä on pahaa.

    Jokainen ihminen tuntee eron hyvän ja pahan välillä. Jotkut ovat taitavampia peittämään todelliset vaikuttimensa naamioimalla ne hyvyydellä. Kuten esimerkiksi käymme nyt sotaa näkymätöntä virusta vastaan ja samalla luomme joko hyvää tai pahaa.

    Sota terveyden puolesta. Sota henkien pelastamiseksi. Sota virusta vastaan. Järki on jättänyt tästä hommasta jo aikapäiviä sitten!

    Jotta voisimme lausua mitään sodasta, tulisi meidän tietää mikä sota on. Enemmistö ei tiedä. Enemmistöllä on mielikuvia ja harhaisia mielikuvia.

    Sota rauhan puolesta ei voi koskaan toimia rauhan puolesta. Vain rauha toimii puolestaan. Vain rauhassa olemalla olemme rauhassa. Mutta yksinkertaisinkaan logiikka ei päde silloin, kun valheisiin on ensin uskottu ja sitten jatkettu samalla tiellä. Kuten toivo vie toivoon, rauha vie rauhaan. Sota taas vie hävitykseen, kaaokseen, tuhoon ja kuolemaan. Pitäisihän edes sen verran tietää.

    Tasapuolisuuden puolesta toimiva virkamiehistö seuraa lakia ja sen parhaimpia opetuksia. Mutta puolueiden nimittämä virkakunta seuraa puoluekuria tai mitä lie.

    Voimme valita päätöksen tehtäväksi tiedosta tai tietämättömyydestä. Tieto aina parempi lähtökohta. Voimme valita puolueellisuuden tai puolueettomuuden. Vain puolueeton tarkastelutapa noudattaa minkäänlaista tasapuolisuutta, sillä vain puolueeton ei tee sitä virhettä, mikä johtaa kaikkiin sotiin ja konflikteihin. Se virhe on asetelma ”me vastaan muut”. Kaikki puolueet ovat sisäänrakennettuja siihen asetelmaan. Kaikki syrjintä rakentuu siihen. Kaikki vihamielisyys ja sorto rakentuu siihen. Kaikki epäoikeudenmukainen kohtelu rakentuu siihen, ja kaikki sota rakentuu siihen: vihollisen luontiin.

    Ihminen luo vihollisensa mielikuvissaan. Todellisuus ei koskaan vastaa niitä mielikuvia.

    Koko ihmisiä ryhmiin jakava ja erillistävä politiikka on väärin. Puolueet ovat virheensä tehneet, puolueiden virheet on osoitettava.

    Koska ongelma ei koskaan ratkea ongelmalla itsellään, siis ongelmaa jatkamalla, on ratkaisu löydettävä ongelman vastakohdasta. Puolueiden virheet korjataan yhtenäisyydellä.

    Ihmisille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä. Ei kuitenkaan kuin Kain ja Abel, vaan kuten Jeesus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.