Tag Archives: tiede

Kopatia ja tasapuolisuus – ilmenevätkö enkelit vain poikkeusoloissa?

Keskiaikaisessa eurooppalaisessa filosofiassa pohdittiin enkelien ominaisuuksia ja päädyttiin siihen, että Jumalan ja ihmisten välissä olevina olentoina niillä ei ole ruumiillista tai aineellista ulottuvuutta, vain henkinen ja aineeton. Tällä ratkeaa sekin, montako enkeliä mahtuu nuppineulan kärjelle – niin monta kuin halutaan.

Mutta mistä löytyy motivaatio – toimintaan ohjaava voima – oliolle, jolta puuttuu ruumis? Ihmisiä ja muita eläimiä ajavat eteenpäin nälkä, jano, vilu, unenpuute, sympatia, antipatia ja monet muut fyysiset ja psyykkiset tuntemukset. Enkeleillä näitä ei ole. Siksi niiden pitääkin motivoitua aivan toisella tavalla. Joissain piireissä hyväksytty kanta oli, että enkeleitä liikuttaa toimintaan intellektuaalinen irritaatio, puhtaasti älyllinen ärsyke, jolla ei ole mitään tekemistä ruumiillisuuden kanssa.

Olen määrittänyt uuden tunnetilan, kopatian. Se on olo siitä, että olemme yhtä kaikkien muiden tuntevien olentojen kanssa ja että meidän ei pitäisi toimillamme ja valinnoillamme tehdä niiden oloa tai tilannetta vaikeammaksi. Tällainen tunnetila voisi mielestäni motivoida tasapuolisia neuvonantajia, jotka ovat puolueettomia, varovaisia ja vastuullisia. He harkitsevat ja laskevat päätösten seuraukset ennen niiden tekemistä. He välttävät tunnekuohuja ja liiallista samaistumista vain joihinkin ryhmiin, joita päätökset koskevat. Motivaatioltaan tasapuoliset neuvonantajat tuntuvat lähestyvän enkeleitä.

Lue lisää

Askelta pidemmälle: avoin tiede ja tiedeviestintä

Maailmassa julkaistaan enemmän tutkimuksia kuin koskaan. Kanadalaisen tutkimuksen mukaan vuoteen 2009 mennessä oli julkaistu kaikkiaan 50 miljoonaa akateemista artikkelia. Tällä hetkellä uusia artikkeleita julkaistaan vuosittain 2,5 miljoonaa. Kaiken lukemiseen ei riitä aika edes tutkijoilla, saatika että tästä artikkelimassasta päätyisi hyödyllisiä oivalluksia akateemisen yhteisön ulkopuolelle ja yhteiskunnan käyttöön.

Tieteen avoimuuden vaatimus on noussut keskeiseen asemaan tiedepoliittisessa keskustelussa. Avoimuutta edistetään paitsi yksittäisten tutkija-aktiivien, myös valtakunnallisten ministeriötason hankkeiden avulla sekä tutkimusrahoittajien linjauksin. Ajatuksena on, että tiedejulkaisujen avoin saatavuus tuo tutkimustietoa laajemmin yhteiskunnan hyödynnettäväksi, mikä on tieteen eettinen ja yhteiskunnallinen velvoite.

Tiede- ja asiantuntijaviestinnän näkökulmasta tieteen avoimuuden vaatimus sen yksinkertaisimmassa muodossa edustaa melko passiivista viestinnän mallia: kunhan tieto on jossakin saatavilla, se löytää kyllä lukijansa. Käytännössä kohtalaisen harva tieteen tuloksista kiinnostunut tai pystyy lukemaan suoraan tieteellistä tekstiä. Siksi tiedeviestinnän pääasiallisena tavoitteena on kääntää tutkimustieto yleistajuiseen muotoon.

Avoimuus ei ole vain avaamista ja läpinäkyvyyttä, vaan todellinen vaikuttavuus vaatii myös aktiivista ja suunnitelmallista viestintää, jotta tutkimustieto päätyy oikeiden tahojen luettavaksi. Ilman aktiivista viestintää avoin tiede on kuin vanha vitsi viraston avoimuudesta: laitetaan PDF-dokumentit sinne jonnekin saataville, jos joku vaikka sattuisi niitä tarvitsemaan. Aidosti avoin tiede on osallistuvaa, vuorovaikutteista ja aktiivisesti viestivää — vain siten tutkimustieto saadaan oikeasti käyttöön.

Lue lisää

Yliopiston brändäämisen peruskurssi

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulun yhdistymisen tuloksena syntynyt Tampereen korkeakouluyhteisö julkisti uuden ilmeensä viime vuoden keväällä. Ihminen ratkaisee -kärjelle rakennettu kokonaisuus ajettiin ulos monissa medioissa t-paidoista Helsingin Sanomiin. Operaation vaiheet osoittavat, kuinka ongelmallista on rakentaa brändiä rikkinäiselle organisaatiolle ja kuinka helppo on sortua virheisiin, jotka alkavat syödä brändiä itseään.

Onnistuneen brändäämisen kenties tärkein edellytys on se, että substanssi on kunnossa. Jos halutaan viestiä hyvin toimivaa ja yhteen hiileen puhaltavaa yhteisöä, yhteisön pitää edes suurin piirtein olla sellainen. Viime vuoden keväällä uusi yhteisö velloi kuitenkin keskellä historiansa ruminta valtataistelua, joka näkyi ja kuului niin sosiaalisessa kuin muussakin mediassa. Siinä tilanteessa oli äärimmäisen riskaabelia alkaa ajaa ulos nosteista tunnemielikuvaa: jokainen medioita seuraava ihminen näkisi fasadin taakse. Edes isolla rahalla ostettu brändinäkyvyys ei nykyisessä mediayhteiskunnassa peitä alleen ikäviä uutisia vaan voi jopa korostaa niitä. Tämä yliopistolle palvelujaan tarjoavan markkinointikonsultin olisi pitänyt tajuta. 

Lue lisää

Nykypäivän pseudotiedettä

Tieteen ja epätieteen välisessä rajanvedossa on perinteisesti kannettu huolta astrologian, homeopatian ja henkiparannuksen kaltaisten herkkäuskoisia huiputtavien oppien leviämisestä. Suomalaisetkin saattavat edelleen innokkaasti uskoa tällaiseen haitalliseen, jopa vaaralliseen ”huuhaahan”: tuore tutkivan journalistin reportaasi kertoo enkelihoitojen hämmästyttävästä suosiosta (Helsingin Sanomat, Kuukausiliite 7.4.2018).

Vanhat pseudo- eli näennäistieteet tuskin leviävät melko korkeasti koulutetun väestön joukossa hälyttävän laajalle. On pikemminkin aihetta kiinnittää huomiota salonkikelpoisemmalta näyttävään ja vaikutuksiltaan epäsuorempaan mutta yhtä huolestuttavaan pseudotieteelliseen ajattelutaipumukseen.

Nykyajan pseudotiede ei esiinny muinaisoppien tai salattujen mysteerien vaan dynaamisen konsulttibisneksen ja johtamiskoulutuksen asussa. Siinä viitataan sujuvasti esimerkiksi aivotutkimuksen ja evoluutiopsykologian tuloksiin – tai pikemminkin niiden hatariin tulkintoihin. Näin tuotetaan tieteellisesti kestämättömiä ja käsitteellisesti sotkuisia hokemia vaikkapa siitä, kuinka ”intuition” kautta voidaan saada ei-loogista ”tietoa” ja ”vatsanpohjatuntemuksillakin” on tieteellisesti todennettava biologinen perusta. Lue lisää

Huonoja periaatteita tutkijan viestintään

Miten tutkijoiden olisi suotavaa tai ”hyvä” toimia julkisuudessa? Empiirisen yhteiskuntatieteilijän näkökulmasta kysymys ei ole helppo tai yksiselitteinen. Hedelmällisempänä näyttäytyy tarve kiinnittää huomiota tyypillisiin ongelmakohtiin.

Käytännön kannalta olennaista on ymmärryksen kehittäminen julkisesta viestinnästä. Kehittyminen tiedeviestijänä edellyttää ennen kaikkea tieteen ja muun yhteiskunnan suhteiden hyvää ymmärrystä. Ymmärrystä on tarjolla esimerkiksi Helsingin yliopistolla laatimassamme tutkijan oppaassa tiedeviestintään.

Palasin äskettäin tutkimusvierailulta Edinburghin yliopiston tieteentutkimuksen yksiköstä, jonka tutkija Dominic Berry on myös laatinut mainiot, vakavan valistavan sävyn välttävät huonot ohjeet yleisöjä osallistavasta tiedeviestinnästä. Ohjeista saa nopealla vilkaisulla käsityksen tieteen ja muun yhteiskunnan vuorovaikutuksen tyypillisistä hiertymistä. Ennakko-oletukset ja käytännöt tiedeviestinnässä noudattelevat (edelleen) valitettavan usein niissä kuvattuja periaatteita.

Berryn tyylin inspiroimana tarjoankin kirjallisuudesta ammentaen neljä huonoa periaatetta tutkijoiden toimintaan julkisina asiantuntijoina – siis tutkijan toimintaan hänen antaessaan neuvoja ja ottaessaan julkisesti kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin, jotka eivät nouse tieteen sisältä (Peters, 2008).

Näiden mukaan toimiminen tyypillisesti aiheuttaa ongelmia tutkijalle julkisena asiantuntijana, jopa tutkijoiden uskottavuudelle laajemmin asiantuntijoina yhteiskunnassa. Lue lisää

Miten viestiä tutkimuksesta somessa?

Pöhinä sosiaalisen median ympärillä on viime vuosina ulottunut myös tutkimuksesta viestimiseen. Vähemmän on keskusteltu viestinnän etiikasta tutkijoiden arjessa.

Elisa Juholin ja Henrik Rydenfelt muistuttavat artikkelissaan Hyvä viestintä, parempi viestintäkulttuuri, ettemme saisi ulkoistaa etiikkaa omaksi toiminnokseen – auditointeihin, raportteihin ja eettisiin koodistoihin. Mikään ei voi korvata viestijän omaa harkintaa.

Etiikka tulee näkyväksi silloin, kun emme ole varmoja siitä, miten pitäisi toimia. Yksittäinen viestintäteko on aina epävarmuuden teko. ”Olisiko oikein vai väärin esittää tämä asia näin? Lue lisää

Miten somesta kerättyjä aineistoja sopii käsitellä?

Yhä useampi yhteiskuntatieteellinen tutkija työskentelee sosiaalisesta mediasta kerättyjen aineistojen parissa – olivat ne sitten perinteisiä, pienempiä otoksia tai isompia big data -aineistoja. Verkkoaineistojen kanssa työskentely on kuitenkin tutkimusta siinä missä muukin tutkimus, ja eettiset ohjenuorat ovat työssä kullanarvoinen apu.

Sosiaalisen median aineistojen analyysin erityispiirre on se, että aineistoihin lähes väistämättä liittyy henkilötietoja. Monissa sosiaalisen median palveluissa profiili kytkeytyy suoraan oikeaan nimeen, mutta joidenkin tulkintojen mukaan esimerkiksi pelkkä Twitterin käyttäjänimi riittää yksilöimään käyttäjän henkilön. Tutkijan täytyy olla tietoinen sekä henkilötietojen käsittelyyn liittyvästä lainsäädännöstä, että ihmistutkimuksen eettisistä periaatteista. Ohjeistuksien peruspilareihin kuuluu tutkittavan koskemattomuuden säilyttäminen ja vahingoittamisen välttäminen sekä yksityisyydestä ja tietosuojasta huolehtiminen (ks. TENK). Lue lisää

Mitä somesta on lupa poimia?

Sosiaalinen media on hyvä ja monipuolinen alusta tutkimusaineiston keruuseen. Yleisimpiä tapoja on kaksi. Tutkittavia rekrytoidaan usein  julkaisemalla tiedote tai kutsu tutkimukseen yhdellä tai useammalla sosiaalisen median monista kanavista. Joskus taas tutkimusaineisto koostuu sosiaalisessa mediassa tuotetusta materiaalista, kuten esimerkiksi blogikirjoituksista sekä kommenteista tai keskustelupalstan sisällöistä.

Sosiaalisen median käyttö tutkimusaineiston keruussa on yleistynyt nopeasti. Tästä huolimatta siihen liittyvien tutkimuseettisten näkökohtien arviointi on osoittautunut haasteelliseksi osittain vähäisen kokemuksen, ympäristöjen nopean kehityksen sekä internet-tutkimukseen liittyvien eettisten kysymysten monitahoisuuden vuoksi. Aiheeseen liittyvä kirjallisuuden määrä on vähäinen, eikä se sisällä ns. valmiita ratkaisuja. Lue lisää