Tuomas Nevanlinna kirjoitti Yleisradion kulttuuritoimituksen sivuille pitkän puheenvuoron poikkeustilan paradoksaalisesta luonteesta. Poikkeustila  julistetaan katastrofin välttämiseksi, mutta se itsessään luo katastrofin. Laki paradoksaalisesti sallii itsensä rikkomisen. Arto Laitinen kiinnitti tällä sivustolla huomiota toiseen tulkintatraditioon, jonka mukaan poikkeustila on perimmiltään lain noudattamista, koska sen edellytykset on kirjattu lakiin. Poikkeustila ei aina ole Poikkeustila isolla P:llä. Nevanlinna ja Laitinen jatkavat syntynyttä keskustelua.

Tuomas: Puhut poliittisen filosofian eri traditioista suhteessa poikkeustilaan. Onko mielessäsi todelliset historialliset traditiot, joista voisi mainita nimiä ja johtavia edustajia? Vai ovatko traditiot enemmänkin loogisia rakennelmia?

Arto: Traditio vai looginen ideaalityyppi? Jälkimmäinen. Se on selvärajaisempi konstruktio kuin traditiot ja niputtaa yhteen eri traditioiden edustajia. Hegel, Dewey ja oikeusfilosofeista vaikka (lain ja valtion auktoriteettia pohtinut) Joseph Raz voidaan poimia ideaalityypin edustajiksi. Tämä lähestymistapa sijoittaa oikeuden ja politiikan laajemman eetoksen kontekstiin, ja tämä laajempi eetos on aina jo sosiaalista ja kollektiivista – laki ei luo järjestystä tai mittaa, eikä voi voluntaarisesti tehdä mitä vaan: auktoriteetin ja legitimiteetin rajat tulevat vastaan. Ison P:n traditioon liittäisin Carl Schmittin vaikutushistorioineen.

Lue lisää →