Tag Archives: arvot

Postin päättymätön tapaus

The Financial Times otti kantaa kapitalismin murrokseen keskiviikkona (FT 18.9.2019). Helsingin Sanomat tarttui ohjelmajulistukseen perjantaina haastattelemalla kansallisia asiantuntijoita (HS 20.9.). Molemmat artikkelit nostavat esiin eriarvoisuuden lisääntymisen. Historian esimerkkien valossa eriarvoistumisella on synkät seuraukset.

Kevään 2019 eduskuntavaaleissa kansanedustajaehdokkaiden yhteiseksi huoleksi nousi yhteiskunnan eriarvoistuminen sekä tavallisiin palkansaajiin, opiskelijoihin ja vanhuksiin kohdistuneet leikkaukset. Syntyneen hallituksen lupauksia parantaa tilannetta alettiin heti kritisoida. Tämä ei ole ihme: esimerkkejä poliittisten juhlapuheiden ja todellisuuden ristiriidasta nousee julkisuuteen koko ajan. 

Suomessa Postin sekavat omistussuhteet ja huonot strategiset päätökset antavat sytykettä polarisaatiolle. Tapaus Posti on räikeä. Postin työntekijöiden palkkoja aiottiin leikata taloudellisen kannattavuuden varmistamiseksi samaan aikaan, kun ylimmälle johdolle oli luvassa muhevat kannustepalkkiot. Kansalaisten oikeustaju joutui koetukselle.

Lue lisää

Demokratian tulevaisuus: konsensus, osallisuus vai avoin erimielisyys?

Sitran yliasiamies Mikko Kosonen esitti taannoin, että demokratian ”viheliäiset ongelmat” saadaan ratkaistua parhaiten kehittämällä politiikasta pitkäjänteistä ja hallinnon toiminnon järkeistämistä (HS Vieraskynä 29.8.). Politiikasta ja hallinnosta tulisi tehdä yksimielisempää ja hallituskaudet ylittävää.  Poliittiset puolueet olisivat valmiita viemään ratkaisuja eteenpäin hallituskokoonpanosta huolimatta, ja hallitus-oppositio -jako olisi käytännössä turha.

Tutkija Vesa Koskimaa vastasi Kososelle (HS Mielipide 7.9.2018). Koskimaan mukaan Kososen ajatus ontuu: vahvasti konsensuaalinen ja asiantuntijavetoinen eli ”järkeistetty” poliittinen hallinto ei kykene ratkaisemaan suomalaisen tai länsimaisen demokratian ongelmia, kuten populismia tai kansalaisten voimattomuuden tunnetta. Pikemminkin laaja konsensus yhteisine tavoitteineen, ratkaisuvaihtoehtoineen ja toimenpiteineen näyttää yhä epätodennäköisemmältä.

Koskimaan mukaan demokratian heikko nykytila johtuu osittain juuri siitä, mitä Kosonen ehdottaa. Politiikka on pitkään muistuttanut kasvotonta hallinnointia, jossa asiantuntijat ratkaisevat ongelmia vaihtoehdottomassa hengessä. Ratkaisuksi Koskimaa ehdottaa pikemminkin kansalaisten osallisuuden lisäämistä sekä osallisuuden tunteen vahvistamista.

Demokratian ajatellaan olevan tasa-arvoista ja oikeudenmukaista kansanvaltaa, jossa kaikilla kansalaisilla on yhtäläinen mahdollisuus osallistua päätöksentekoon. Demokratian toteutuminen kuitenkin edellyttää, että riittävän moni kansalaisista osallistuu päätöksentekoon vähintään edustuksellisin keinoin. Lue lisää

Miksi journalismin etiikka ei näy?

Henrik Rydenfelt kritisoi viime viikolla journalismia siitä, että se ei keskity riittävästi arvokysymyksiin julkaisemiensa faktojen takana eikä tuo esiin omia eettisiä sitoumuksiaan. Tältä pohjalta hän kysyi provosoivasti, puuttuuko journalismista etiikka.

Ei journalismilta etiikkaa puutu, pikemminkin päinvastoin.

Etiikan kasvavasta merkityksestä journalismissa kertoo jo itsesäätelyn kehitys. Journalistin ohjeita muokattiin pitkään noin kerran vuosikymmenessä. Viimeisen 12 vuoden aikana päivityksiä sääntöihin on tehty jo kolme kertaa. Toimittajat joutuvat muuttuvissa nykyoloissa miettimään päivittäisessä työssään eettisiä kysymyksiä ehkä enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Olen myös tutkinut journalistien ammattiarvoja. Olen huomannut, että journalistien tulkinnat aiheisiinsa liittyvistä arvokysymyksistä ovat aiempaa moninaisempia (ks. esim. Pöyhtäri, Väliverronen & Ahva 2016).

Kuitenkin Rydenfelt on kritiikissään aivan oikeassa. Journalistien pohdiskelu ei näy julkisuudessa, eivätkä journalistit ole järin halukkaita arvioimaan muidenkaan eettisiä vakaumuksia. Mistä se johtuu? Lue lisää

Rasismi nykypolitiikassa

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinilta kysyttiin vuonna 2013 BBC:n HardTalk -ohjelmassa, esiintyykö hänen puolueessaan rasismia. Soini vastasi:

”Ei, olen katolilainen kristitty, määritelmän mukaan en voi olla rasisti. En vihaa ketään, Perussuomalaiset eivät vihaa ketään.”

Soini myönsi, että puolueessa on ollut ylilyöntejä, mutta hän ei voi olla henkilökohtaisesti vastuussa kaikista kansanedustajista. Teuvo Hakkaraisesta kysyttäessä Soini vastasi, ettei Hakkarainen ole sanonut olevansa rasisti eikä Soini usko hänen olevan rasisti.

Kestävätkö väitteet kriittisen tarkastelun? Esitin aiemmassa kirjoituksessa kuusiportaisen rasismin hälytysjärjestelmän. Rasismi on pesinyt suomalaiseen politiikkaan, ja sitä löytyy monista puolueista. Eriasteista rasismia voidaan tarkastella esimerkkien avulla. Lue lisää

Rasismia on pienikin rasismi

Rasismista on tullut pilkkakirves, jota heilutellaan vähän siellä täällä. Näin ainakin väitti kirjailija Anja Snellman blogissaan jo vuonna 2009.

Rasismin käsitettä käytetäänkin paljon ja epäselvästi. Sillä on alettu tarkoittaa melkeinpä kaikkea syrjintää: puhutaan esimerkiksi ikärasismista.

Asiaa ei helpota rasismin historia. Vielä 1800-luvun loppupuolella rasismilla tarkoitettiin rotuoppia, jonka mukaan roduilla on eri ominaisuuksia ja eri rodut ovat eri arvoisia.

Tällainen rasismi ei ole tiedettä, vaan pseudotiedettä. Se on yhtä uskottavaa kuin frenologia, jossa ihmisen kallon muodoista johdetaan hänen henkiset ominaisuutensa. Lue lisää

Digitaalinen demokratia ja kritiikin kidnappaajat

Demokraattinen yhteiskunta on ongelmissa. Kansalaiset eivät kykene tuntemaan poliittisen päätöksenteon monimutkaisia aiheita ja tekemään niitä koskevia valistuneita ratkaisuja. Kansan mielipiteet ja kiinnostuksen kohteet määrittelee journalistinen media, joka palvelee omia taloudellisia intressejään ja jopa levittää suoranaista propagandaa.

Näin esitti yhdysvaltalainen journalisti Walter Lippmann teoksissaan Public Opinion (1922) ja The Phantom Public  (1925) – ja käynnisti nykyaikaisen mediatutkimuksen.

Lippmann ehdotti demokratian ongelmaan myös ratkaisua: median ja päätöksenteon välille on luotava selvä hajurako. Poliittisten päättäjien on syytä kuunnella pelkästään asiantuntijoita, kun taas journalistien tehtävä on selittää asiantuntijoiden näkemykset kansalle yleisen mielipiteen (public opinion) aikaansaamiseksi.

Media siis takaa sen, että kansa voi hyväksyä asiantuntijatiedon varassa tehdyt päätökset.

Lippmannin elitistisen demokratian visio sai nopeasti vaikutusvaltaisen kriitikon. Filosofi, psykologi ja kasvatustieteilijä John Dewey vastasi Lippmannille useilla kirjoituksilla, lopulta poliittisen filosofian klassikolla The Public and Its Problems (1927).

Dewey oli yhtä mieltä Lippmannin kanssa demokraattisen päätöksenteon ongelmista, mutta hänen ehdotuksensa niiden ratkaisemiseksi oli toisenlainen.

Sen ytimessä on viestintä (communication). Lue lisää

Luokkaretki umpioon

Sosiaalisen median luoma tietolähteiden pluralismi mahdollistaa yhä monipuolisemman käsityksen maailmasta ja omien ennakkoluulojen murtumisen. Toisaalta se merkitsee usein myös ihmisten pysymistä yhä voimakkaammin omalla mukavuusalueellaan samanmielisten kanssa.

Jürgen Habermasin teorian mukaan yhteiskunta on ihanteellisesti julkisuuden kehä, jossa yksilöt ja ryhmät kokoontuvat keskustelemaan ja argumentoimaan tavoitteenaan yhteinen mielipide, konsensus. Sen areenana ovat modernina aikana toimineet valtavirtamediat.

Habermas katsoo julkisuuden kehän murtuvan, kun neuvottelut siirtyvät suljettujen ovien taakse ja julkisuudessa nähdään vain PR-versiot päätöksistä. Todellista valtaa käytetään ja kamppailua siitä käydään jossain muualla kuin julkisuuden kehällä.

Uudenlainen riski julkisuuden kehälle on kuitenkin tiedonvälityksen siirtymisen yhä voimakkaammin sosiaalisen median varaan pois koko kansakunnan tavoittavasta perinteisestä massamediasta. Lue lisää