Tag Archives: politiikka

Vain parhaat täytteet: tasapuolisten neuvonantajien calzone

8 kommenttia

Mitä menettäisimme, jos hallitukset lakkaisivat toimimasta itsekkäiden, lyhytnäköisten etujen valvojina ja ryhtyisivät kuuntelemaan tasapuolisia neuvonantajia? 

Filosofian historiassa on esitelty monenlaisia tasapuolisen neuvonantajan kaltaisia olioita: Adam Smithin puolueeton tarkkailija, David Humen ideaalinen havainnoitsija, Immanuel Kantin vapaatahtoinen yksilö, John Rawlsin päätöksentekijä tietämättömyyden verhon takana, R. M. Haren arkkienkeli, Ronald Dworkinin tuomari Herkules. Näille on yhteistä muodollinen järkevyys, puolueettomuus ja tunnekuohujen puute.

Tasapuolisten neuvonantajien määrittelemiseksi käytämme hieman käännettyä oikeudenmukaisuuden karttaa.

Oikeudenmukaisuuden kartta säädettynä tasapuolisille ja muille neuvonantajille

Oikeudenmukaisuuden teorioista ylhäällä ovat yksilön vastuun ja toiminnan korostajat, alhaalla sosiaalisen vastuun tärkeyden korostajat. Kartan oikealla puolella ovat toiminnan ja päätösten seurauksiin keskittyvät näkemykset oikeudenmukaisuudesta. Vasemmalla puolella taas ovat näkemykset, joissa korostuu yksilön tai ryhmän asema: yksilön kukoistus omalla vastuullaan ja omine voimineen, yhteisön perinne, tavat ja kulttuuri sekä sorrettujen tai huomaamatta jääneiden ryhmien voimaannuttaminen.

Lue lisää →

Tasapuolisten neuvonantajien tulevaisuus – onko vielä toivoa?

13 kommenttia

Luvassa on nykyisen pandemian jälkeenkin viheliäisiä ongelmia – ilmasto, politiikan uusi polarisoituminen, kuilun kasvaminen rikkaiden ja köyhien välillä ja monta muuta. Mitä jos hallitukset lakkaisivat toimimasta itsekkäiden, lyhytnäköisten etujen valvojina ja ryhtyisivät kuuntelemaan tasapuolisia neuvonantajia?

Tasapuoliset neuvonantajat ovat kuvitteellisia olioita, joiden olemassaolosta on kuitenkin anekdoottisia todisteita. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ehkä jossain määrin on sellainen, ja muita samanlaisia instituutioita voitaisiin perustaa. Esittämäni oikeudenmukaisuuden kartta auttaa hahmottamaan, mihin tällaiset neuvonantajat kuuluisivat ideologioiden tai poliittisten moraalien kentässä:

Oikeudenmukaisuuden kartta sekä sen erilaiset uskomus- ja arvoulottuvuudet

Kaikki uskovat tasa-arvoon ja yhtäläisyyteen, jotka olen sijoittanut kartan keskelle. Mutta siitä, kuinka ne parhaiten toteutuvat, on eriäviä näkemyksiä. Yksi kiinnostava rajalinja kulkee kuvion vasemmasta alareunasta sen oikeaan yläreunaan. Punaisella karttaan piirretyn rajan yläpuolella ollaan pääsääntöisesti kiinnostuneita omasta edusta, alapuolella myös muiden eduista. Tasapuoliset neuvonantajat kuuluvat oikeaan alakulmaan. Tätä on varmaan hyvä vähän selittää. 

Lue lisää →

Pandemian jälkeen – tuhon tie vai järki käteen?

17 kommenttia

Mitä pandemian jälkeen, kun siitä joskus selvitään? Olemassa olevat puolueet voisi lakkauttaa ja perustaa tilalle uudet. Ellei se onnistu, täytyy mennä nykyisillä. Se ei näytä hyvältä. Kerron miksi.

Olen hahmotellut poliittisten kysymysten tutkimiseen oikeudenmukaisuuden kartan, joka soveltuu myös tulevaisuuden pohdintaan. Yksinkertaisimmillaan se näyttää tältä:

Oikeudenmukaisuuskäsitysten kartta

Kartan lähtökohta on, että kenenkään mielestä oikeudenmukaisuutta ei voi määritellä ilman tasa-arvoa ja yhtäläisyyttä. Niiden erilaiset tulkinnat jakavat kuitenkin näkemyksiä.

Lue lisää →

Poikkeustilan paradoksit ja järjestys

4 kommenttia

Tuomas Nevanlinna kirjoitti Yleisradion kulttuuritoimituksen sivuille pitkän puheenvuoron poikkeustilan paradoksaalisesta luonteesta. Poikkeustila  julistetaan katastrofin välttämiseksi, mutta se itsessään luo katastrofin. Laki paradoksaalisesti sallii itsensä rikkomisen. Arto Laitinen kiinnitti tällä sivustolla huomiota toiseen tulkintatraditioon, jonka mukaan poikkeustila on perimmiltään lain noudattamista, koska sen edellytykset on kirjattu lakiin. Poikkeustila ei aina ole Poikkeustila isolla P:llä. Nevanlinna ja Laitinen jatkavat syntynyttä keskustelua.

Tuomas: Puhut poliittisen filosofian eri traditioista suhteessa poikkeustilaan. Onko mielessäsi todelliset historialliset traditiot, joista voisi mainita nimiä ja johtavia edustajia? Vai ovatko traditiot enemmänkin loogisia rakennelmia?

Arto: Traditio vai looginen ideaalityyppi? Jälkimmäinen. Se on selvärajaisempi konstruktio kuin traditiot ja niputtaa yhteen eri traditioiden edustajia. Hegel, Dewey ja oikeusfilosofeista vaikka (lain ja valtion auktoriteettia pohtinut) Joseph Raz voidaan poimia ideaalityypin edustajiksi. Tämä lähestymistapa sijoittaa oikeuden ja politiikan laajemman eetoksen kontekstiin, ja tämä laajempi eetos on aina jo sosiaalista ja kollektiivista – laki ei luo järjestystä tai mittaa, eikä voi voluntaarisesti tehdä mitä vaan: auktoriteetin ja legitimiteetin rajat tulevat vastaan. Ison P:n traditioon liittäisin Carl Schmittin vaikutushistorioineen.

Lue lisää →

Koronavirus, globaali yhteiskunta ja politiikan jakolinjat

8 kommenttia

Koronavirusepidemia on haastanut nykyisen globalisaatiomallin. Globaalit instituutiot ovat osoittautuneet liian heikoiksi pysäyttämään pandemiaa. Kansallisvaltiot ovat reagoineet ryhtymällä paniikinomaisesti rajoittamaan globaalien verkostojen toimintaa.

Yhteiskunta nykytilassaan rakentuu rajat ylittävien verkostojen varaan. Tämä on muuttanut yhteiskunnan ja julkisen vallan suhdetta. Kansallisvaltiot ovat riippuvia sekä valtioiden, kansainvälisen talouden, kulttuurin ja politiikan verkostoista että näiden verkostojen solmukohtina toimivista suurkaupungeista ja niiden asukkaista.

Lue lisää →

Miten pandemia-aika sekoittaa moraalisia arvostelmia?

7 kommenttia

Pandemia-aika on sotkenut arkielämää ja muuttanut ajatustapoja. Poikkeusajalla on ollut suuri vaikutus myös moraalisten arvostelmien luonteeseen. Kyseessä on jonkinlainen ”moraalinen tihentymä”: moraaliset arvostelmat ovat pinnassa ja voimakkaita. Pandemia-aika näyttää myös sekoittavan moraalisia intuitiota. Arkielämään on syntynyt äärimmäisen nopeasti uudenlaisia sosiaalisia ja juridisia normeja. Normaalitilanteessa pätevät moraaliset intuitiot ja syvästi omaksutut kriteeristöt muuttuvat, ja intuitiivinen moraali johtaa poikkeustilanteessa helposti harhaan.

Lue lisää →

Filosofialla voi todistaa mitä vain mutta myös lisätä päätöksenteon läpinäkyvyyttä

48 kommenttia

Tapahtunut tähän mennessä: Marin, Scheinin, Rautiainen ja Kauppinen

Uusimaa on valtioneuvoston esityksestä eristetty muusta Suomesta. Julkilausuttu tarkoitus on hidastaa koronaviruksen leviämistä, tasata terveydenhuollon kuormittumista epidemian aikana ja ehkäistä kuolemantapauksia. Martin Scheinin ja Pauli Rautiainen arvostelivat esitystä tuoreeltaan mahdollisena ihmisoikeusrikkomuksena, koska se voi lisätä tautiin menehtymisiä erityisryhmien keskuudessa Uudellamaalla. Antti Kauppinen ehätti tällä kanavalla kritisoimaan heitä väärien perusteluiden käytöstä. Keskustelu on sittemmin jatkunut Kauppisen ja Scheininin välillä, mutta lähtökohdat ovat pysyneet samoina.

Tämä kirjoitus ei ole kannanotto valtioneuvoston päätökseen. Elämme keskellä muuttuvaa tilannetta, ja poliittisten analyysien aika on myöhemmin, pölyn laskeuduttua. Aiheeni on yleisempi. Haluan muistuttaa siitä, että filosofian tuntemus selkeyttäisi tällaisten valintojen perusteita. Poliittiset päätökset syntyvät olosuhteiden mukaan ja erilaisten intressien valossa, mutta on myös pysyvämpiä tekijöitä. Filosofisen etiikan käsitteet ja teoriat auttavat näkemään selvemmin, mitä vallanpitäjät ja viranomaiset ovat kulloinkin päättämässä.

Lue lisää →

Onko Suomessa poikkeustila isolla P:llä?

15 kommenttia

Tuomas Nevanlinna julkaisi taannoin erinomaisen kirjoituksen, jossa hän tuo esiin poikkeustilojen poliittista luonnetta. On kuitenkin hyödyllistä erottaa kaksi poliittisen filosofian traditiota, jotta ymmärretään millainen tila Suomessa ja maailmassa nyt vallitsee. Yksi traditio teoretisoi räväkästi Poikkeustilasta ikään kuin isolla P:llä. Poikkeustilan määrittelyssä se tekee koko joukon kiistanalaisia oletuksia, joita ei ehkä ole riittäviä syitä tehdä. Toinen traditio hylkää nämä oletukset, ja on sen seurauksena vähemmän räväkkä. Silläkin on kuitenkin sanottavaa poikkeustilojen luonteesta. 

Nevanlinna kirjoittaa, että katastrofi (toisin kuin onnettomuus) koskee poliittis-institutionaalista ”järjestystä kokonaisuudessaan, sen koko laajuutta. Se koettelee järjestyksen symbolista valtaa: kansalaisten uskoa sen kykyyn hallita, toimia heidän elämäänsä ohjaavana kehyksenä. Siksi katastrofi myös horjuttaa sitä kieltä, jolla järjestys puhuu itsestään ja oikeuttaa itseään. Katastrofi on kirjaimellisesti mittaamaton, sillä se kajoaa itse mittaan”(kursiivi lisätty). Tämä väite on räväkkä, ja kiistää sen, että olisi poliittis-institutionaalisesta järjestyksestä riippumattomia mittoja (hyviä ideoita tai käsityksiä järkevästä, kannattavasta, hienosta, oikeasta, eettisesti hyvästä), jolla järjestystä voisi arvioida. Poliittis-institutionaalinen järjestys luo ihmisten ”elämää ohjaavan kehyksen” kokonaisuudessaan, ilman tuota järjestystä mitään kehystä ei voisi olla olemassa – on vain normatiivinen tyhjiö, johon yhteinen järjestys luodaan ja samalla vasta synnytetään se mitta, jolla järjestystä voi arvioida. 

Poikkeustila poistaa tuon yhteisen järjestyksen ja mitan.

Lue lisää →