Korona-aikana täytyy kantaa huolta keskenään vaikeasti verrattavista, jopa yhteismitattomista asioista. Kansalaisten perusoikeuksia joudutaan rajoittamaan. Lapset ja nuoret oireilevat sosiaalisten kontaktien puuttuessa. Taiteen ja kulttuurin toimijat ovat vaikeuksissa. Tapahtuma-, matkailu- ja ravintola-alalla koetaan konkursseja, ja työttömyys uhkaa monia.

Ennen kaikkea viruksen levitessä useita ihmisiä kohtaavat kuitenkin vakava sairaus ja kuolema. Nämä vaarat kohdistuvat erityisesti niihin, jotka ovat muutenkin haavoittuvia – perussairauksista kärsiviin ja ikääntyneisiin. Onneksi heitä jo suojataan rokotuksin, mutta laumasuojaan on matkaa. Terveyshaitat ovat myös epäsuoria: koronataudin vuoksi muu sairaanhoito lykkääntyy, mistä seuraa ikäviä kerrannaisvaikutuksia.

Eri tavoin merkityksellisten tarpeiden ristipaineessa saattaa järkeviltä ja vastuullisiltakin yksilöiltä, niin kansalaisilta kuin poliittisilta päätöksentekijöiltäkin, unohtua melko ilmeiseltä vaikuttava asioiden tärkeysjärjestys. On vaikea nähdä, että esimerkiksi päätös, jolla purettaisiin koronarajoituksia (sinänsä perustellusti) nuorten hyvinvointia ajatellen, voisi olla moraalisesti hyväksyttävä tilanteessa, jossa uusien virusmuunnosten nopea leviäminen uhkaa kiihdyttää epidemiaa ja aiheuttaa sekä riskiryhmäläisten lisäkuolemia että terveiden työikäisten vakavia sairastumisia.