Rokotenationalismi on koronaepidemian pitkittäjä

Koronaepidemiasta on muodostunut globaali ongelma. Julkinen keskustelu on muuttunut vertailuksi siitä, mikä valtio tai blokki pystyy rokottamaan kansalaisiaan nopeimmin. Myös rokotteiden jakelua on pyritty ohjaamaan kauppa- ja vientikielloilla. 

Rokotenationalismiksi kutsutaan ilmiötä, jossa kansallisvaltiot tai blokit pyrkivät rokottamaan omat kansalaisensa rokotteiden globaalin saatavuuden kustannuksella. Rokotenationalismia ruokkii rokotetuotannon niukkuus: maailma tarvitsee äkkiä 20 miljardia koronarokoteannosta. Muutama biotekniikkayritys hallitsee rokotetuotantoa. Firmat pitävät kiinni patenteistaan ja ottavat rokotteista valtavia voittoja. Lopputuloksena on, että vain 40% tuotantokapasiteetista on käytössä, ja maailman rokottamiseen kestäisi nykymenolla seitsemän vuotta.

Rokotenationalismissa on kyse globaalista oligarkiasta: globaalin järjestelmän napoina toimivat valtiot pyrkivät ohjaamaan muutamaan lääkeyhtiöön perustuvaa verkostoa rohmuamalla rokotteet itselleen. On kuvaavaa että rokotenationalismi on korostetusti angloamerikkalainen ilmiö: Yhdysvallat käyttää asemaansa johtavana suurvaltana ja Britannia on ostanut itsensä EU:n rokotejonon ohi. Lopulta prosessissa häviävät kaikki, niin kuin perinteisessä nationalismissa tyypillisesti käy.

Miksi rokotenationalismi on tuhoisaa?

Poliitikko ja konsulttitoimisto Nordic West Officen toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilä esittää kaksi rokotenationalismia puoltavaa argumenttia. Ensiksi hän väittää, että valtioiden tehtävä on toimia ”oma maa ensin”-hengessä, mikä käytännössä tarkoittaisi velvollisuuksia yksinomaan omia kansalaisiaan kohtaan. Toiseksi Penttilä kiistää ihmiskunnan radikaalin keskinäisriippuvuuden, kun kyse on koronaviruksesta tai muista ihmiskunnan ja luonnon suhdetta koskevista yhteiskunnallisista ongelmista. 

Penttilän argumentit epäonnistuvat. Ensiksi on epätotta väittää, että valtioilla on velvollisuuksia yksinomaan omia kansalaisiaan kohtaan. Yksi valtioiden sekä moraalisista, perustuslakiin ja kansainvälisiin sopimuksiin nojaavista tehtävistä on edistää toiminnallaan ihmisoikeuksia ja -arvoa. Tällöin valtiot eivät voi perustellusti katsoa olevansa velvoitettuja edistämään omien kansalaistensa hyvinvointia huolimatta muista ihmisistä. Jos näin olisi, myös hyökkäyssodat, imperiumit ja muut herrakansapolitiikan muodot olisivat täysin hyväksyttäviä.

Toiseksi ”oma maa ensin”-politiikka johtaa käytännössä ongelmiin myös omassa maassa. Koronavirusten vapaa leviäminen köyhemmissä maissa tuottaa nopeasti virusmutaatioita, jotka pystyvät ainakin osin kiertämään aikaisempaa immuunisuojaa. Tämä voi myös heikentää koronarokotteiden tehoa. Rokotenationalismi merkitsee käytännössä rokotteiden tehon haaskaamista, kun pahimpia globaaleja koronapesäkkeitä ei pystytä rokottamaan nopeasti ja virus voi mutatoitua rauhassa.

Rokotenationalismi johtaa myös mittaviin taloudellisiin tappioihin. Amerikkalainen ajatushautomo RAND arvioi rokotenationalismin maksavan lopulta parhaassakin tapauksessa satoja miljardeja. Vientirajoitukset voivat haitata vakavasti rokotetuotantoa. Kaupankäyntiä ja ihmisten liikkumista tulevat haittaamaan erilaiset matkustuskiellot, joita on pakko pitää voimassa mutanttivirusten varalta. Virusten pysäyttäminen rajalle on myös epätodennäköistä, joten sulkutoimia saatetaan joutua jatkamaan niin pitkään kuin korona riehuu jossain päin maailmaa.

Rokotekosmopoliittinen vaihtoehto

Rokotenationalismille tarvitaan siis vaihtoehto. Rokotekosmopoliittinen politiikka edellyttää viruksen pysäyttämistä kotimaassa, nopeaa tuotannon ylösajoa ja globaaleihin instituutioihin nojaavaa yhteistyötä, jotta kansallisvaltiokeskeinen kaikkien sota kaikkia vastaan saadaan poikki.

Kansallisvaltiot ja valtioblokit pystyvät parhaiten torjumaan koronavirusta omaksumalla tukahduttamisstrategian. Se voidaan ottaa käyttöön ilman koronarokotteiden kehittämisestä ja tuotannon laajentamisesta koituvia viiveitä. Kansallinen tukahdutusohjelma ei ole pois toisilta valtioilta tai globaalista koronantorjunnasta. Se voi jopa auttaa globaalia koronantorjuntaa, kun virus ei pääse mutatoitumaan ja rokotteita riittää myös vientiin.

Tuotantokapasiteetin nopea lisääminen on tärkeää. Lisätuotantoa voi tavoitella kahdella eri keinolla. Lisätuotannon rakentaminen kannattaa toteuttaa eurooppalaisella tasolla, kun pienen maan kansallinen rokotetuotanto jäisi joka tapauksessa riippuvaiseksi eurooppalaisista ja globaaleista tuotantoketjuista. Yhdysvallat on pystynyt lisäämään nopeasti tuotantokapasiteettiaan investoinneilla, ja sama malli kannattaa kopioida myös Euroopassa. Vapaa rokotekauppa myös tukee tuotannon lisäämistä, kun globaalit tuotantoketjut saavat toimia rauhassa. Toinen keino on purkaa rokotteiden patenttisuoja, jolloin rokotteiden kauppa vapautuu keinotekoisesta niukkuudesta. Tällöin rokotetuotannosta tulee myös riittävän hajautettua, ettei mikään firma tai suurvalta voi yrittää monopolisoida niitä.

Alueellisten investointien ja tukahduttamisen lisäksi tarvitaan ylikansallisia instituutioita tuotannon lisäämiseksi ja rokotekaupan säätelemiseksi globaalilla tasolla. Rokotteiden tuotanto nojaa jo nyt globaaleihin tuotantoketjuihin, ja niiden pitäminen toimivana edellyttää globaalia yhteistyötä. Globaalit instituutiot voisivatkin valvoa rokotekauppaa, rahoittaa rokotetutkimusta ja investoida tuotantokykyyn.

Tällainen ratkaisu muistuttaisi itse asiassa EU:n perustamisvaiheen pyrkimystä ylittää hiili- ja terästuotannon sotilaskäytöstä nousevat valtapoliittiset riidat luomalla niille yhteisesti valvotut markkinat. Samoin YK:n rokotejärjestö pystyisi torjumaan tehokkaasti sairauksia ja rokotteista aiheutuvia kiistoja.

Ajatukset rokotteiden kansainvälisestä tuotannosta tai kansallisesta tukahduttamisesta voivat vaikuttaa utopistisilta. Ihmisen vaikutus elonkehään on kuitenkin johtanut ihmisen ja luonnon suhteen nousemiseen yhteiskunnalliseksi ongelmaksi, ja saman planeetan kansalaisina olemme kirjaimellisesti samassa veneessä. Tarvitsemmekin nopeasti inklusiivisia instituutioita ja yhteiskuntasopimuksia ihmisen ja luonnon suhteiden sääntelyyn. Voidaankin odottaa, että lähitulevaisuudessa epidemioiden torjunta politisoituu ilmastonmuutoksen tavoin.

12 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.