Vuoteni murmelina

Perjantaina 13. maaliskuuta 2020 tein koronavalinnan. Koska kyseessä oli eettinen valinta, tein sen eettisin perustein. Oman päätökseni jälkeen aloin seurata muidenkin, erityisesti Suomen hallituksen ja virkakunnan, ratkaisuja. Olin pitkään sitä mieltä, että oikeaa kriisijohtamista heiltä olisi ollut etiikkaviestintä – päätösten taustalla olleiden arvojen ja ihanteiden tuominen selvästi julki.

Etiikan sijasta sekä poliitikot että virkakunta ovat kuitenkin turvautuneet viestinnässään faktoihin, tilastoihin ja mallinnuksiin. Toisin sanoen he ovat yrittäneet naamioida tekemänsä arvovalinnat neutraaleiksi terveys- tai talouslaskelmiksi. Tämä yhdistettynä jatkuvasti muuttuvaan tilanteeseen ja muuttuviin tilannearvioihin on saanut aikaan sen, että johtaminen on ajoittain näyttänyt päämäärättömältä ja tempoilevalta.

Maanantaina 8.3. 2021 julistettu ”sulkutila” avasi silmäni sille, että päätöksillä on sittenkin raudanluja, joskin tahaton logiikka. Se ei ole lineaarinen eikä heilurimainen vaan syklinen. Emme etene kriisin alusta kohti sen loppua emmekä edes tanssahtele tasaisesti rajoitusten ja helpotusten välillä. Elämme vuosirytmissä, jossa näin maaliskuussa on vuorossa jonkin sulkeminen tai eristäminen. Ja perustelut seuraavat vuodenaikoja.

Matin valinta ja vähän valtioneuvostonkin: maaliskuu 2020

Omassa viime vuoden valinnassani päätin, että bisnesetiikan kurssini siirtyi etäopetukseen, vaikka siitä ei ollut vielä nimenomaisia ohjeita. Sovelsin tilanteeseen opiskelijoille esittämääni eettisen päätöksenteon mallia (Kaavio 1).

Kaavio 1. Eettisen päätöksenteon malli ja Matin valinta.

Kuten tekoutilitarismi ohjeistaa, aloitin miettimällä, tiedänkö kaikki valintani ja sen vaihtoehtojen seuraukset. Vastaus on aina kielteinen, koska emme pysty hahmottamaan syy- ja seurausketjuja maailmanloppuun asti. Jotain voimme kuitenkin tietää. Oli selvää, että jäämällä kotiin vähentäisimme tartuntariskiä, todennäköisesti oppimistuloksen kustannuksella.

Jätin vihjeen mieleeni ja siirryin eteenpäin, sääntöutilitarismiin. Tämä seurauseettinen teoria ei edellytä kaikkien vaikutusten tuntemista yksittäisissä tapauksissa, vaan kehottaa toimimaan sellaisten ohjeiden mukaan, jotka kokonaisuutena voisivat olla kaikkien parhaaksi. Kun hyvää sääntöä ei tullut mieleeni, sivuutin opin toistaiseksi ja jatkoin eteenpäin.

Seuraavaksi puntaroin hetken valintani laillisuutta. Moraalisen legalismin mukaan toimintamme on eettistä, kunhan emme riko lakia. Sääntely oli vasta tuloillaan. Kaikki näytti viittaavan siihen, että rajoitukset lisääntyisivät, joten kotiin jääminen tuskin olisi ollut väärin. Mutta koska kieltoa ei ollut, yliopistollekin olisi voinut mennä.

Kantilaisen etiikan kohdalla juoni lähti tiivistymään. Sen mukaan ihmisiä on aina kohdeltava päämäärinä, ei koskaan pelkkinä välineinä. Tätä voi tulkita monin tavoin, mutta mahdollisesti kohtalokkaan sairauden ehkäiseminen näyttäytyi sen valossa tärkeämpänä kuin jääräpäinen pitäytyminen pedagogisissa tavoitteissa. Vaaka lähti kallistumaan etäopetuksen suuntaan. Enää piti löytää sääntö, jolla se perusteltaisiin.

Kaksi jäljellä olevaa teoriaa menivät läpijuoksuksi. Luonnonoikeusoppi edellyttää elämän suojelua ja tukee näin kantilaista käsitystä. Hyve-etiikka puolestaan voi korostaa välittämistä ja hoivaa, jolloin se päätyy samaan. Se voi myös painottaa kultaisen keskitien etsimistä, joka tässä tapauksessa kuitenkin vaikutti turhalta hienostelulta.

Kun olin päässyt tänne asti, mieleeni juolahti peliteoreettinen maximin-periaate. Sen mukaan on vältettävä pahinta mahdollista vaihtoehtoa, vaikka parhaan lopputuloksen toteutuminen niin menettelemällä olisi epätodennäköistä. Kyseessä on siis varovaisuuteen neuvova sääntö. Valitsin sen, tulkitsin pahimmaksi vaihtoehdoksi tartunnat ja päätin, että siirrymme saman tien etäoppimiseen.

Kahta viikkoa myöhemmin myös valtioneuvosto teki koronavalinnan ja eristi Uudenmaan muusta Suomesta. Perustana oli suoraviivainen terveysutilitarismi kaavioni vasemmasta yläkulmasta. Päätöksellä haluttiin maksimoida hyvän eli terveyden määrä ja minimoida pahan eli sairastumisten ja kuolemien määrä. Oikeusoppineet vastustivat ratkaisua, joka heidän mielestään uhrasi uusmaalaiset yhteisen hyvän alttarilla.

Kadonnutta aikaa etsimässä: huhtikuu 2020 – helmikuu 2021

Valtioneuvoston päätöksen olisi voinut tulkita myös maximin-varovaisuudeksi. Koska se kuitenkin perusteltiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilannearviolla, luontevampaa on ajatella, että kyseessä oli terveysutilitaristinen hyvinvoinnin maksimointi. Näin ainakin ratkaisua kritisoineet ihmisoikeusjuristit sekä taloudellisiin ja henkisempiin arvoihin vedonneet ymmärsivät tilanteen.

Kevään mittaan valtioneuvosto luopui puhtaasta terveysutilitarismista ja alkoi ottaa selvemmin huomioon myös muita arvoja ja intressejä. Kun palasin analysoimaan tilannetta loppukesällä ja alkusyksyllä 2020, pääsin toteamaan, että julkisessa päätöksenteossa käytetyt perustelut ja keskusteluissa esitetyt kannat olivat solahtaneet päätöksentekomallini hahmottamalle kartalle (Kaavio 2).

Kaavio 2. Eettisen päätöksenteon malli ja ratkaisuihin vaikuttavat arvot

Kevään 2020 rajoittamisvaiheen jälkeen kesä näytti rauhallisemmalta, ja niin kansalaiset kuin päätöksentekijätkin tuntuivat unohtaneen koko taudin. Valtioneuvoston mukaan oli siirrytty testaa, jäljitä, hoida ja eristä -malliin, jolla tartunnat pidetään kurissa siihen asti, kunnes tauti tukahdutetaan rokotuksin. Pieni tanssahtelu kieltojen ja lupien välillä nähtiin osaksi strategiaa.

Hallitus, jonka keväinen terveysviestintä oli langennut suhteellisen hedelmälliseen maaperään, menetti viimeistään syksyyn 2020 mennessä kosketuksen päätöstensä perusteluihin. Juristit kyseenalaistivat ratkaisuja oikeudellisesti, kansalaisten oikeustaju ei pysynyt säädöksissä mukana, tapahtumantuotanto ja ravintola-ala olivat pulassa, hoivakodeissa paljastui epäkohtia ja mielenterveyshuolet alkoivat nousta pintaan.

Viimeiset puoli vuotta on eletty rokotteen toivossa ja luottaen siihen, että lääketiede ratkaisee ongelman. Jos näin olisi käynyt, olisi voitu unohtaa arvojen moninaisuus ja niiden priorisoinnin vaikeus.

Paluu tulevaisuuteen: maaliskuu 2021 – ?

Rokote ei kuitenkaan pyyhkäissyt ongelmaa pois, ja hallituksen ja viranomaisten viestintä meni yhä pahemmin solmuun. Kukaan ei enää tiennyt, mitä seuraavaksi olisi tulossa. Lopulta talvilomien tartuntaryppäät ja virusmuunnosten uhka saivat THL:n ja hallituksen palaamaan vuoden takaisiin tehtaanasetuksiin. Terveysutilitarismi asetettiin taas kaiken muun edelle, ja maahan määrättiin kolmen viikon ”sulkutila”.

Ratkaisu tehtiin jo opitulla rutiinilla. THL esitti laskuharjoituksen, jonka mukaan pahimmassa tapauksessa voi käydä todella pahasti. Ministeriöt ottivat luvuista kopin ja kannattivat järeän säätelykaluston ottamista käyttöön. Hallitus kiitti mahdollisuudesta olla miettimättä liikaa kaikkia vastakkain joutuvia arvoja ja määräsi sulun. Oikeusoppineet valittavat ja kansa nurisee, mutta nämä unohtuvat, kun koittaa taas uusi ”koronanjälkeinen” kesä.

Näin olemme siirtyneet sykliseen päätöksenteon malliin, jossa auvoisan terassikauden jälkeen syksyllä aletaan vähitellen jarrutella rokotusten viivästyessä ja uusien virusmuunnosten levitessä. Näillä eväin sitten edetään tulevat vuodet ja vuosikymmenet, kuten pääministeri jo ehti uumoilla. Joka vuoden helmi-maaliskuussa herätään sulkemaan kaikki ja loppuvuosi eletään paremman toivossa.

Ja kyllä tästä näinkin selvitään. Vuoden päästä melkein kaikki on jo rokotettu ensimmäisen virusmuodon varalta, ja uudet rokotteet antavat varmasti suojaa uusiakin muunnoksia vastaan. Ja jo 2070-luvulla nyt taudin lievänä lastensairautena poteneet alkavat ikääntyneinä olla suojassa sen pahemmilta muodoilta. Ruotsalaiset tosin pääsevät ilkamoimaan, kun sairastaminen on taannut heille laumasuojan vuosikymmeniä aiemmin.

Kovin mukavaahan tämä ei ole. Baariin pääsee vain kesäisin, opiskelijat eivät kohtaa toisiaan, kulttuuririennot voi unohtaa ja lomat on, ainakin vastuullisimmilta, suurimmaksi osaksi peruutettu. Sekä koronan että siihen liittyvien rajoitusten haittavaikutukset kasaantuvat haavoittuvimmille ja huonompiosaisille. Terveydenhuollon ongelmat pahenevat ”ei-kiireellisten” hoitojonojen alati pidetessä.

Mutta vaihtoehto tälle olisi, ja suosittelen sitä edelleen. Pitäisi murtautua pois syklisestä ajopuumallista ja päättää, mikä on arvokasta. Tiedän, että tämä ei ole helppoa, ja on sitä varmaan yritettykin. Mutta täytyy yrittää paremmin. Kaikkia, joihin asia vaikuttaa, tulisi kuulla ja kaikkien huolet tulisi ottaa vakavasti. Vaikka se saattaa kuulostaa oudolta, kokonaiseen elämään voi mahtua muutakin kuin elämä hengissä pysymisenä.

Eettisen päätöksenteon mallissani tämä tarkoittaisi sekä kaikkien reuna-alueiden ottamista huomioon että pyrkimistä kohti keskustaa ja kompromissia. Kaikkea ei voi arvioida vain terveyden valossa, mutta ei myöskään talouden, lakipykälien tai yleisen harmistuksen. Kultaista keskitietä tarvitaan ja hyvät neuvot ovat kalliita. Etsitään siis niitä.

14 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.