Tag Archives: päättäjä

Kenen on kokonaisetu?

Sairaalassa saatavan hoidon priorisointi konkretisoi kysymyksiä, joita hiljaisesti kohtaamme yhteiskuntana joka päivä. Onko yhden potilaan oireita helpottava lääkitys miljoonan euron arvoinen? Entä jos samalla summalla voitaisiin hankkia sadalle lapselle ja nuorelle heidän elämänlaatuaan vuosikymmeniksi parantavaa tukea esimerkiksi mielenterveyspalveluna?

Tällaisiin kysymyksiin on niin vaikea vastata, että ne on helpompi painaa pois mielestä. Joku miettiköön, siellä jossain. Kunnes poikkeukselliset olosuhteet pakottavat ne ajattelun ja keskustelun keskiöön.

Pääministeri Sanna Marinin puheessa on viimeisen kahden viikon aikana useaan otteeseen vilahtanut sanapari yhteiskunnan kokonaisetu, johon tähdäten hallitus on kertonut tekevänsä päätöksiä. Kokonaisedulle ei ole yhtä määritelmää, vaan se riippuu tarkastelukannasta – käsillä olevan koronavirusepidemian kaltaisessa tilanteessa ennen kaikkea valitusta ajallisesta perspektiivistä.

Lue lisää

Miksi vasemmistopopulismi epäonnistui?

Monet populistiliikkeet ovat haastaneet valtaapitävät vasemmalta, mutta ne eivät ole pystyneet saamaan aikaan pysyviä muutoksia. Oikeistopopulismin suosio näyttää voimakkaammalta. Mistä tämä johtuu?

Aikaisemmin vasemmistopuolueet tukeutuivat työväenliikkeeseen siinä missä oikeisto kirkkoon ja liike-elämän järjestöihin. Vanhan teollisuusyhteiskunnan hajottua puolueet ja valtaapitävät ovat irtautuneet kansalaisyhteiskunnasta. Ne tukeutuvat pikemminkin valtiobyrokratian, median ja liike-elämän verkostoihin.

Puolueissa on pieni poliittisista broilereista ja mediakonsulteista koostuva ydinryhmä, joka tavoittelee vaalimenestystä mediamainonnalla liike-elämän tarjoaman vaalirahan turvin. Ei ehkä ole ihme, että 1990-luvulla kaikki puolueet asettuivatkin uusliberaalin politiikan taakse.

Vasemmistopopulismi on eri asia kuin nykyiset vasemmistopuolueet. Teoksessaan For A Left Populism (2018) Chantal Mouffe määrittelee vasemmistopopulismin toiminnaksi, jossa eri yhteiskunnallisia kamppailuja yhdistetään retoriikan keinoin yhteisiä vihollisia osoittaen. Vasemmistopopulismi on yritys haastaa eliittikartelleihin nojaava konsensuspolitiikka.

Pystyykö vasemmistopopulismi tuomaan politiikan ja kansalaiset takaisin politiikkaan? Ei: populismin logiikka ajaa ne toistamaan puolueiden mediakeskeisen toimintatavan sekä keskuksesta ja ”säteistä” koostuvan organisaatiomallin.

Lue lisää

Oikeistopopulismi- demokratian sudenkuoppa

Perussuomalaisten eduskuntavaalien alla esittelemä kampanjavideo ”V niin kuin ketutus” esittää pääväitteensä heti alussa: ”Maan demokraattisesti valitut johtajat päättivät pettää kansalle antamansa lupaukset. He olivat huomanneet, että asemaansa väärinkäyttämällä heistä (…) voisi tulla tavattoman rikkaita.” Korruptoituneen eliitin vastustaja on kansa: ”kansalaisten mitta” oli täynnä ja raivo herättää vihahirviön. Lopulta ”kansan ärtymystä ei voi päästä pakoon”, kun hirviö käy pieksemässä valtaapitävät ja ajaa heidät maasta.

Jan-Werner Müller (2017) määrittelee populismin perustuvan moralistiseen politiikkakäsitykseen: puhdas ja yhtenäinen kansa on korruptoitunutta eliittiä vastaan. Herravihan mukaan ”kansan” ja ”eliitin” edut ovat keskenään vastakkaisia. Lisäksi populismiin kuuluu antipluralismi eli moniarvoisuuden vastaisuus: on vain yksi yhtenäinen kansa.

Videossa ”todellisen kansan” etujen loukkaukset koostuvat yhteiskunnallisesta avoimuudesta ja ennen kaikkea ihmisoikeuksiin nojaavasta turvapaikkapolitiikasta. Valtaapitävät julistavat ”Refugees welcome!” sädekehä päässään. Kansan aseman huononeminen ilmaistaan rasistisella kuvastolla: mustat miehet puukottavat ihmisiä metrossa ja ajavat takaa valkoisia naisia raiskattavaksi. Eliitti unohtaa ”kulttuurin, perinteet ja arvot”; symbolina videolla näkyy Euroopan lippu. 

Lue lisää

Ilmastoteot ovat kokoaan suurempia

Ruotsalainen teräsvalmistaja SSAB ilmoitti äskettäin kiirehtivänsä suunnitelmiaan ottaa vetypelkistystekniikka käyttöön raudan valmistuksessa. Tekniikka on tarkoitus ottaa tuotantokäyttöön vuoteen 2026 mennessä. Kaiken teräksensä SSAB kaavailee tuottavansa vetypelkityksen keinoin vuonna 2040.

Uutinen on merkittävä. Raudan ja teräksen tuotanto perinteisin menetelmin on vaatinut kivihiilestä jalostetun koksin käyttöä, ja aiheuttanut siksi merkittävät ilmastopäästöt. SSAB:n päätös on otettu jo esiin esimerkkinä siitä, kuinka ilmastonmuutoksen ongelmat ratkaisee lopulta aikuisten kehittämä teknologia, ei nuorten ”ilmastovouhotus”.

Kompleksisessa maailmassa ei usein ole mahdollista tarkasti erotella, mikä tarkkaan ottaen aiheutti muutoksen. Viitteitä siitä voi saada tarkastelemalla yrityksen päätöksentekoa.

Lue lisää

Sananvapaus sananvapautta vastaan

Ministerin kimppuun yritettiin hyökätä Vantaalla, Oulussa kaupunginvaltuutettuja uhkaillaan raiskauksella, kansanedustajaehdokkaaseen käytiin käsiksi Helsingissä.

Kyse ei ole yksittäisistä sekopäistä vaan laajemmasta ilmiöstä. Kaduista pyritään tekemään poliitikoille vähemmän turvallisia.

Eduskuntapuolueen videomainoksessa maahanmuuton aiheuttaman närkästyksen synnyttämä fiktiivinen hahmo käy väkivaltaiseen hyökkäykseen pääministeriä ja tämän turvamiestä vastaan.

Mainos teki tehtävänsä: video nousi päivänpolttavaksi aiheeksi. Keskustelun seurauksena Finnkino ilmoitti, että mainosta koskevan trailerin esittäminen päättyy sen teattereissa 26.3.2019.

Lue lisää

Eettinen tekoäly toteutuu punnituissa käytännöissä

Tekoälyä kuvataan maiden tai maanosien välisenä kilpajuoksuna, jonka ennakkosuosikkeina ovat USA ja Kiina, sekä haastajana EU. Asetelma näkyy EU-maissa tekoälystrategioina, ohjelmina ja rahoitusinstrumentteina.

Valtioneuvoston tuoreen eettistä tietopolitiikkaa koskevan selonteon mukaan Suomi tavoittelee kilpailuetua eettisesti kestävällä tekoälyn kehittämisellä ja soveltamisella. Päämääränä ovat hyödyt yhteiskunnalle ja tavallisille ihmisille, esimerkkinä maailman parhaat julkiset palvelut. Eettisyyttä tavoitellaan yhteisesti sovituilla periaatteilla, joita palveluiden kehittäjät ja ihmisiä koskevien tietoaineistojen hyödyntäjät noudattavat.

Eettisesti kestävän tekoälyn viitekehys korostaa yleisiä periaatteita kuten läpinäkyvyttä, ihmiskeskeisyyttä, ymmärrettävyyttä, syrjimättömyyttä ja ihmisarvoa – yleviä päämääriä, joiden arvoa tuskin kukaan kiistää. Periaatteita edistetään vetoamalla yritysten itsesäätelyn tarpeeseen muuttuvassa teknologiaympäristössä, jossa ajantasainen sääntely lakien tai määräysten avulla on vaikeaa. Lue lisää

Pahan hoivan alkeet

1. Raha

Esperi Caren tapaus on kiinnittänyt huomiota kuntien huikealla vauhdilla ulkoistamien hoivapalveluiden valtaviin ongelmiin. Hoivakotien ja asumispalveluiden epäkohdat ovat toistuvia, mutta edes viranomaisten puuttuminen ei ole saanut hoiva-alaa korjaamaan toimintaansa ratkaisevasti.

Ongelmien syyksi on arvioitu yksityisten palveluntarjoajien pyrkimystä tuottaa voittoa omistajilleen. Mutta ei ole aivan helppo uskoa, että julkiset palveluntarjoajat tuottaisivat samalla rahalla parempaa.

Kunnat maksavat hoivakotipalvelujen tarjoajille noin 120 euroa vuorokaudessa asiakkaalta. Millaista palvelua voi odottaa viidellä eurolla tunnissa? Montako hoitajaa sillä palkataan, kun tulojen pitäisi kattaa myös tilat, ruoka ja tarvikkeet?

Ongelman ydin lienee pikemminkin kilpailu.

Avoimilla markkinoilla rahoille löytyy lopulta ottaja. Sopimuksia tehdään, vaikka raha ei riitä laadukkaan palvelun tuottamiseen. Tuotetaan sitä, mitä pystytään – ei sitä, mitä luvataan. Kalliimpi julkinen palvelu lakkautetaan: edullisempaa on tarjolla. Lue lisää

Natsimarssin hyvät puolet

Vastenmielistä. Iljettävää. Paluu 1930-luvulle. Näin kuvattiin natsien marssia Suomen itsenäisyyspäivänä – ja aiheesta.

Uusnatsismi on ideologia, joka ei kunnioita demokratiaa, tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia. Uusnatsit edustavat vieläpä ajatusta, jonka mukaan Suomen tulisi luopua itsenäisyydestään etnisesti “puhtaan” pohjoismaisen valtion hyväksi.

Vastaavien marssien jatko on kuitenkin taattu jo sen saaman mediahuomion vuoksi. Parin sadan, useista maasta kootun uusnatsin marssi näyttää saavan mediassa enemmän huomiota kuin tuhansien ihmisten ilmastomarssin tai marssit tieteen puolesta.

Natsismissa ei ole mitään hyvää. Mutta onko natsien saama näkyvyys pelkästään huono asia? Lue lisää