Ilmastoteot ovat kokoaan suurempia

Ruotsalainen teräsvalmistaja SSAB ilmoitti äskettäin kiirehtivänsä suunnitelmiaan ottaa vetypelkistystekniikka käyttöön raudan valmistuksessa. Tekniikka on tarkoitus ottaa tuotantokäyttöön vuoteen 2026 mennessä. Kaiken teräksensä SSAB kaavailee tuottavansa vetypelkityksen keinoin vuonna 2040.

Uutinen on merkittävä. Raudan ja teräksen tuotanto perinteisin menetelmin on vaatinut kivihiilestä jalostetun koksin käyttöä, ja aiheuttanut siksi merkittävät ilmastopäästöt. SSAB:n päätös on otettu jo esiin esimerkkinä siitä, kuinka ilmastonmuutoksen ongelmat ratkaisee lopulta aikuisten kehittämä teknologia, ei nuorten ”ilmastovouhotus”.

Kompleksisessa maailmassa ei usein ole mahdollista tarkasti erotella, mikä tarkkaan ottaen aiheutti muutoksen. Viitteitä siitä voi saada tarkastelemalla yrityksen päätöksentekoa.

SSAB:n kehittämä tekniikka ei ole uusi keksintö. Raudan vetypelkistysmenetelmälle on myönnetty lukuisia patentteja ainakin vuodesta 1939 saakka (U.S. Patent 2236474A). Pitkään menetelmää on kuitenkin pidetty kannattamattomana. Vetypelkistys vaatii suuria määriä kallista vetyä. Hiilellä pelkistäminen perinteisin menetelmin on halpaa

SSAB aloitti vetypelkistyksen kehitystyön toden teolla vuonna 2016 – vajaa vuosi sen jälkeen kun Pariisin ilmastokokouksessa sovittiin 1,5 asteen tavoitteesta

Tuolloin tavoitteena oli ottaa tekniikka käyttöön vuoteen 2036 mennessä ja ajaa fossiilisiin perustuva raudantuotanto alas vuoteen 2050 mennessä. Viimeaikaisen voimakkaan ilmastokeskustelun jälkeen aikataulua kiristettiin peräti vuosikymmenellä.

Vetypelkistyksen käyttöönoton nopeutuminen on hyvä esimerkki siitä, miten pelkkä teknologian kehitys ei määritä tulevaisuutta. Teknologian kehittäminen, käyttöönotto ja sen jatkuva käyttäminen riippuvat politiikasta ja yhteisön paineesta. Tämän SSAB sanoo suoraan verkkosivuillaan viitaten asiakkaidensa odotuksiin:

Asiakkaamme vaativat laadun lisäksi myös tehokkaita kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. SSAB:n korkeatasoiset erikoislujat teräkset ovat kestävän kehityksen mukainen vastaus asiakkaidemme vaatimuksiin.

Demokraattisissa valtioissa kansalaisten mielipide vaikuttaa politiikan muutoksiin. Organisoitu aktivistien joukko on jopa tehokkaampi keino muuttaa politiikkaa kuin suurempi määrä melko passiivisia kansalaisia. Maailmanlaajuisesti nuorison lakkoilu on ollut ehkä merkittävin yksittäinen toimi tiukemman ilmastopolitiikan puolesta.

Ympäristöystävällisemmän teknologian käyttöönotosta seuraa myös positiivinen kierre. Kun esimerkiksi siirrymme vähemmän fossiilisia vaativan tekniikan käyttäjiksi, päästökiintiöiden kiristäminen on jälleen poliittisesti vähän helpompaa. Teknologia ja aktivismi ovatkin tässä liittolaisia, jotka vahvistavat toistensa merkitystä.

Aktivismissa ei ole aina kyse näkyvästä politiikkamuutosten hakemisesta vaan suuremman sosiaalisen muutoksen ajamisesta. Varsinkin ilmastonmuutokseen liittyvässä keskustelussa usein vähätellään pieniä ilmastotekoja: miksi syödä vegaaninen laskiaispulla, jos kuitenkin lentää lomamatkalle samana talvena?

Vaikka pienet teot saattavat olla päästövaikutuksiltaan vähäisiä, ne kuitenkin lähettävät selvän signaalin siitä, että niiden tekijälle asia on ainakin jossain määrin tärkeä. Signaalilla on merkitystä. Pelkkä tieto toisten tekemien päätösten ja käyttäytymisen muutoksesta saa aikaan muutoksia myös omassa käyttäytymisessä. Sosiaalisen paineen vaikutus on usein suurempi kuin valintojen seurauksista valistamisen ja kouluttamisen.

Suuret ratkaisut – kuten SSAB:n merkittävän päätöksen – tekevät ne, joiden käsissä ne on. Aktivismin ja pienten tekojen merkitys on kokoaan suurempi. Ne tekevät uuden teknologian käyttöönotosta hyväksyttävää, kannattavaa, jopa välttämätöntä. 

FT, DI Janne M. Korhonen on tutkija ja tietokirjailija, jonka tutkimuskohteena on teknologian historia ja teknologinen muutos. Hän on julkaissut yhdessä Rauli Partasen kanssa kaksi kirjaa energia- ja ympäristökysymyksistä sekä ollut perustamassa Suomen Ekomodernisteja. Kirjoitus perustuu osin Jannen blogikirjoituksiin Pelastaako tekniikka ilmastokriisiltä sekä Vastine Petteri Taalakselle: ilman aktivismia ei ole muutosta.

FT, dos. Henrik Rydenfelt on Etiikka.fi -sivuston vastaava toimittaja.

24 kommenttia

  1. Kukinto Laukkanen

    Lopettakaa tämä ”keisarin uudet vaatteet” satu. CO2 on heikko kasvihuonekaasu ja sitä on vain 4% kasvihuonekaasuissa. Vesihöyry on suurin yli 90% osuudellaan. Ihmisen CO2 aikaansaannos on vain alle 5% CO2:n kokonaisuudesta. Eli ihmiskunnan osuus kasvihuonekaasuissa on tuhannesosan luokkaa.
    CO2 on elämän eliksiiri eikä minään maapallon kuumentaja. Juu, ilmasto on lämmennyt. No Shit Scherlock! Mitäs luulette että mitä tapahtuu kun little ice age vaihtuu sykliseksi lämpöiseksi kaudeksi? Saattaisko ehkä lämmetä? Jostain kumman syystä hiilarihuijausta rummuttaa eniten kommarit. Johtuiskohan siitä että sillä yritetään rajoittaa autoilevaa porvaria ja rahastaa rikasta. Kylläpä vain.
    Miksi maapallo ei tuhoutunut vaikka keskiajalla oli nykyistä lämpöisempää ja Grönlantikin sai nimensä koska kesäisin sillä pystyi mukavasti viljelemään ohraa ja näkymät olivat kuin skoteista.
    Oksettaa tämä pseudotieteily. Ihminen ei ilmastoa muuta! Pienet asiat (tuhannesosa CO2) eivät merkitse mitään, vaikka kuinka väiteteään että pienet asiat merkitsevät paljon. No ei. Suuret asiat merkitsevät paljon, ja pienet asiat merkitsevät vähän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.