Kenen on kokonaisetu?

Sairaalassa saatavan hoidon priorisointi konkretisoi kysymyksiä, joita hiljaisesti kohtaamme yhteiskuntana joka päivä. Onko yhden potilaan oireita helpottava lääkitys miljoonan euron arvoinen? Entä jos samalla summalla voitaisiin hankkia sadalle lapselle ja nuorelle heidän elämänlaatuaan vuosikymmeniksi parantavaa tukea esimerkiksi mielenterveyspalveluna?

Tällaisiin kysymyksiin on niin vaikea vastata, että ne on helpompi painaa pois mielestä. Joku miettiköön, siellä jossain. Kunnes poikkeukselliset olosuhteet pakottavat ne ajattelun ja keskustelun keskiöön.

Pääministeri Sanna Marinin puheessa on viimeisen kahden viikon aikana useaan otteeseen vilahtanut sanapari yhteiskunnan kokonaisetu, johon tähdäten hallitus on kertonut tekevänsä päätöksiä. Kokonaisedulle ei ole yhtä määritelmää, vaan se riippuu tarkastelukannasta – käsillä olevan koronavirusepidemian kaltaisessa tilanteessa ennen kaikkea valitusta ajallisesta perspektiivistä.

Sairastumisen ja kuolemantapausten rajoittamiseksi päätetyillä poikkeuksellisilla toimenpiteillä on vakavia ja pitkäaikaisia vaikutuksia talouteen. Raha kalpenee terveyden ja ihmishenkien rinnalla, kun tarkastelemme seurauksia lyhyellä aikavälillä. Toimenpiteistä syntyvät taloudelliset menetykset sekä esimerkiksi sosiaalisen etäisyyden vaikutukset heijastuvat kuitenkin pitkälle tulevaisuuteen, myös uusina terveydellisinä haittoina.

Toinen suuri näkökulmakysymys koskee sitä, mihin ja keneen kokonaisetua tavoitteleva yhteiskuntamme rajautuu. Viimeisten viikkojen aikana koronavirusta koskeva uutisointi on valinnut kansallisen näkökulman, ja ulkomaiden virustilannetta seurataan hieman kuin urheilutuloksia. Kansallista toimintaa korostavat myös poliitikot. Muista maista tai edes Euroopan unionista ei liiemmin puhuta: yhteiskuntamme ja yhteisömme on nyt Suomi.

Arvioiden perusteella koronavirus tuskin aiheuttaa laajamittaisia terveysongelmia lasten ja nuorten keskuudessa varsinkaan Suomen hyvin toimivan terveydenhuoltojärjestelmän puitteissa. Muualla maailmassa asiat ovat toisin. Ihmisten, kansojen ja kokonaisten maanosien ikävimmät puolet tulevat esiin koetuista kriiseissä, joissa seurauksia aletaan tarkastella lyhytnäköisesti ja kestämättömästi koko ajan rajatumman ihmisryhmän kautta. Kyllä me tästä selvitään. Entä muut?

Silmä seurauksissa

Kriisitilanteille on ominaista, että toimenpiteiden oikeutusta tarkastellaan lähinnä seurausten ja vaikutusten kautta. Esimerkiksi kokonaisetua lähestytään esittämällä arvioita, joissa eri keinoja vertaillaan niiden lopputulemia koskevien rajallisten mittareiden kautta. 

Keskittyminen seurauksiin tarkoittaa helposti sitä että toiset ratkaisujen arvioinnille keskeiset tekijät jäävät sivuun.

Tällaisia tekijöitä ovat tyypillisesti yksilön oikeudet, joita lainsäädäntö pyrkii heijastelemaan. Näkyvän ja tuntuvan esimerkin tästä tarjoavat eduskunnan käsittelyssä olevat hallituksen asetukset valmiuslain käyttöönotosta sekä niihin liittyvät päätökset. Nämä ratkaisut käytännössä vaikeuttavat esimerkiksi koululaisten opetukseen liittyvien oikeuksien toteutumista sekä rajoittavat terveydenhuollon ja pelastustoimen henkilökunnan oikeutta sopia työajastaan ja kaikkien oikeutta saada terveydenhuollon palveluita. Lisäksi hallituksen antamat suositukset sekä liikennettä koskevat päätökset pyrkivät voimakkaasti rajoittamaan liikkumista ja kokoontumista, joiden vapaus on perustuslaissa taattu oikeus.

Hetken verran rajoitukset vaikuttavat varmasti vähäpätöisiltä. Saatamme silti pian havaita, että hyvä elämämme monin tavoin perustuu näiden oikeuksien toteutumiseen ja turvaamiseen.

Lainsäädännöllä on pyritty varmistamaan, että tällaisiin rajoituksiin turvaudutaan vain ääritilanteessa. Yhteiskunnalle ja ihmisille muutoin koituvien seurausten on oltava niin pahoja, että perustavistakin oikeuksista on aivan oikein luopua.

Siltä nyt vaikuttaa. Usein sanotaan, ettei valmiuslakia kukaan halua ottaa käyttöön, mutta soraääniä ei epidemian kynnyksellä eduskunnassa näytä esiintyvän. Tässä tilanteessa yhtenäisyys on tärkeä viesti – sekä sisälle että ulos. Sairastumisia kuvaavien käyrien laskeuduttua on silti syytä kysyä, ovatko joka tapauksessa toistuvat epidemiat ja pandemiat jatkossakin aihe yhtä laajoille rajoituksille näin moneen hyvään.

29 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.