Filosofialla voi todistaa mitä vain mutta myös lisätä päätöksenteon läpinäkyvyyttä

Tapahtunut tähän mennessä: Marin, Scheinin, Rautiainen ja Kauppinen

Uusimaa on valtioneuvoston esityksestä eristetty muusta Suomesta. Julkilausuttu tarkoitus on hidastaa koronaviruksen leviämistä, tasata terveydenhuollon kuormittumista epidemian aikana ja ehkäistä kuolemantapauksia. Martin Scheinin ja Pauli Rautiainen arvostelivat esitystä tuoreeltaan mahdollisena ihmisoikeusrikkomuksena, koska se voi lisätä tautiin menehtymisiä erityisryhmien keskuudessa Uudellamaalla. Antti Kauppinen ehätti tällä kanavalla kritisoimaan heitä väärien perusteluiden käytöstä. Keskustelu on sittemmin jatkunut Kauppisen ja Scheininin välillä, mutta lähtökohdat ovat pysyneet samoina.

Tämä kirjoitus ei ole kannanotto valtioneuvoston päätökseen. Elämme keskellä muuttuvaa tilannetta, ja poliittisten analyysien aika on myöhemmin, pölyn laskeuduttua. Aiheeni on yleisempi. Haluan muistuttaa siitä, että filosofian tuntemus selkeyttäisi tällaisten valintojen perusteita. Poliittiset päätökset syntyvät olosuhteiden mukaan ja erilaisten intressien valossa, mutta on myös pysyvämpiä tekijöitä. Filosofisen etiikan käsitteet ja teoriat auttavat näkemään selvemmin, mitä vallanpitäjät ja viranomaiset ovat kulloinkin päättämässä.

Scheinin, Rautiainen ja Kauppinen kiinnittävät kaikki huomiota samaan seikkaan valtioneuvoston päätöksessä. Ihmishenkiä menetetään, olipa Uusimaa eristyksissä tai ei. Kysymys on ”vain” eri ihmishengistä ja siitä, mikä valtion rooli niiden menettämisessä on. Scheinin ja Rautiainen korostavat sitä, että aktiivisesti toimimalla valtio tekee, juridiselta kannalta, itsensä syylliseksi kuolemiin. Kauppinen vastaa, että passiivisuus aiheuttaisi enemmän vahinkoa. Aktiivisuudella ja passiivisuudella voi olla moraalista eroa, mutta ei tässä tapauksessa.

Sekä juristit että filosofi viittaavat kannanotoissaan dilemmaan, joka tunnetaan kirjallisuudessa nimellä ”trolley problem”. Brittifilosofi Philippa Footin nimiin menneessä esimerkissä satunnainen ohikulkija näkee karanneen raitiovaunun, joka on ajamassa yli viiden ihmisen ja surmaamassa heidät. Ohikulkija voi kuitenkin ohjata vaunun sivuraiteelle kääntämällä vipua. Silloin raiteella olevat viisi ihmistä pelastuvat, mutta sivuraiteella oleva yksi ihminen tulee yliajetuksi ja kuolee. Kiista oikeusoppineiden ja Kauppisen välillä on siitä, saako vaunun suunnan muuttaa.

Scheinin ja Rautiainen näyttävät joissakin kohdissa esittävän, että valtio ei saa koskaan kääntää vaunua. Olisi ihmisoikeuksien vastaista tehdä päätöksiä, jotka johtavat joidenkin kansalaisten kuolemaan. Tämä muotoilu on kovin jyrkkä, ja tekijät lieventävätkin sitä kirjoituksen mittaan. Terveydenhuoltoa, tieliikennettä ja monta muuta elämänaluetta koskevassa säätelyssä tehdään paljon tällaisia valintoja, eikä niitä useimmiten pidetä ongelmallisina. Esimerkiksi rokotukset edistävät kansanterveyttä, mutta aiheuttavat myös, vaikkakin harvoin, kuolemantapauksia

Kauppinen näyttää tasapainoilevan kahden pahan välissä. Yhdellä puolella on juristien jyrkkä muotoilu, joka tuomitsee eristyksen. Toisella on puhdas utilitarismi, joka sallisi eristyksen niin kuin Kauppinen haluaakin, mutta siinä päämäärä oikeuttaa keinot tavoilla, joita emme voi aina hyväksyä. Philippa Footin ratkaisu vaunuongelmaan oli roomalaiskatolisesta filosofiasta nouseva kaksoisvaikutuksen oppi, ja Kauppinen vihjaakin siihen viittaamalla Frances Kammin tulkintaan.

Kaksoisvaikutuksen oppi ja valtioneuvoston esitys

Käsitteet ja teoriat on alustavasti kuvattu, nyt ne vain pitäisi selkiyttää, tulkita ja arvottaa. Aloitetaan ajatuksesta, jolla Philippa Foot oikeutti vaunun käännön.

Kaksoisvaikutuksen opin mukaan teko, jolla on kaksi vaikutusta, hyvä ja paha, on luvallinen, jos (i) se on itsessään moraalisesti hyvä tai ainakin neutraali, (ii) pahaa vaikutusta ei suoraan tahdota tai tarkoiteta, (iii) hyvä vaikutus ei ole seurausta pahasta vaikutuksesta ja (iv) hyvä vaikutus on oikein suhteutettu pahaan vaikutukseen. 

Aloitetaan lopusta ja edetään alkuun. Kuvaan tilanteen ensin hyvin luonnosmaisesti ja syvennän sitten tarkastelua heräävien kysymysten mukaisesti. Keskityn alustavasti Scheininin, Rautiaisen ja Kauppisen tavoin henkien säästymiseen ja niiden menetyksiin teon hyvinä ja pahoina vaikutuksina.

(iv) Mikäli valtioneuvoston valinta sulkea Uudenmaan raja nojautuu hyvin perusteltuun uskomukseen siitä, että ihmishenkiä säästyy ja inhimillistä kärsimystä vältetään huomattavasti enemmän sulkemalla raja kuin jättämällä se sulkematta, ehto näyttäisi täyttyvän. Nojautuuko valtioneuvoston päätös tähän uskomukseen? Onko uskomus hyvin perusteltu? Kumpikaan näistä ei ole itsestäänselvyys, mutta arvellaan toistaiseksi, että näin on. Silloin ehto toteutuu.

(iii) Mikäli valtioneuvosto pyrki monien ihmishenkien pelastamiseen harvojen ihmishenkien kustannuksella, ehto täyttyy. Eristyksen takia menehtyvien kuolemista ei kulje mitään syy-seurausketjua muiden eloonjääntiin. Vertailun vuoksi, oppi ei hyväksy kidutusta tietojen saamiseksi terrori-iskun seuraavasta kohteesta juuri tämän kohdan takia. Pahaa (kidutus) käytettäisiin silloin välineenä hyvään (iskulta välttymiseen), eikä se ole ajattelutavan mukaan sallittua. Uudenmaan eristystapauksessa näin ei ole.

(ii) Valtioneuvosto ei opin mukaisella tavalla tarkoita tai tahdo harvojenkaan menehtymistä. Mittatikkuna opissa on käytetty muun muassa sitä, kuinka päätöksentekijä suhtautuu siihen, että paha vaikutus ei toteudukaan. Olisiko se hänelle takaisku? Eristystapauksessa valtioneuvosto olisi varmasti tyytyväinen, jos kukaan ei kuolisikaan. Ehto siis täyttyy, mikäli paha vaikutus määritellään hengenmenetyksinä. (Tämä ei ole ainoa vaihtoehto, joten palaan vielä asiaan.)

(i) Onko teko itsessään moraalisesti hyvä tai neutraali? Tässä tullaan mielenkiintoiselle alueelle. Nimimerkillä kirjoittanut kommentaattori huomautti, että eihän kuoleman aiheuttaminen voi koskaan olla hyvä asia, tapahtui se sitten aktiivisesti tai passiivisesti. Ehkä niin, mutta tekoon ”itsessään” ei tässä opissa liitetä sen seurauksia. Foot ajatteli ilmeisesti, että pelkkä vivun kääntäminen on neutraalia. Mutta entä valtioneuvosto? Tiesulun pystyttäminen? Kansalaisten liikkumavapauden rajoittaminen? Tekoina itsessään? Aika pahalta kuulostaa.

Näyttää siltä, että Philippa Foot ei ainakaan tämän tulkinnan valossa olisi ilman muuta voinut hyväksyä valtioneuvoston esitystä, vaikka Kauppinen tuntuu niin olettavan. Vaikka muista kohdista selvittäisiin, pitäisi vähintäänkin määritellä paremmin se teko itsessään, josta oli kyse. Siihen puolestaan tarvitaan muitakin etiikan teorioita.

Mitä muut etiikan teoriat lisäisivät tähän?

Keskustelu näyttää ajautuvan sivuraiteelle, jos keskitytään vain kuolemantapauksiin. Sitä Scheinin ja Rautiainenkin tuntuvat sanovan silloin, kun eivät päästä ”jos yksikin kuolee”-retoriikkaa valloilleen. Joten katsotaan tarkemmin, mitä valtioneuvosto (i) ”teki” ja (ii) ”tahtoi” esityksellään (numerot viittaavat edelleen kaksoisvaikutuksen opin ehtoihin).

Vaikka hengenmenetykset eivät ole osa valtioneuvoston tekoa ja tahtoa, liikkumisvapauden rajoitukset ovat. Asetettuun tavoitteeseen ei valtioneuvoston kuulemien asiantuntijoiden mukaan päästä, ellei uusmaalaisilta estetä vapaata matkustusta muuhun Suomeen ja muilta Uudellemaalle. Tämä haastaa paitsi ehdon (i) myös ehdon (ii). Kun teko on liikkumisen rajoittaminen poliisin ja armeijan voimin ja kun sitä on tahdottava, kaksoisvaikutuksen oppi ei päde tilanteeseen: teko on itsessään paha

Mikä sitten tekee liikkumisen rajoittamisesta itsessään pahan asian? Liberaali demokratia, ihmisoikeudet, vapaus, itsemääräämisoikeus, vapaa liikkuvuus ja ruumiillinen koskemattomuus, olettaisin. Vaikka useimpien etiikan teorioiden mukaan yksilön vapauteen saa hyvistä syistä kajota, ihmisoikeudet on juridisesti pyritty määrittelemään niin, että niiden loukkauksia ei pääsääntöisesti sallita. Sekä laki että moraali joutuvat joka tapauksessa poikkeusten määrittelyssä turvautumaan tekojen hyviin ja pahoihin vaikutuksiin sekä niiden oikeasuhtaisuuteen (iv).

Milloin hyvän suhde pahaan on oikea? Valtioneuvoston esitys näyttää nojautuvan jonkinlaiseen terveysutilitarismiin. Päätös on oikea, kun se minimoi kuolonuhreja ja maksimoi väestön terveyttä. Mutta oikeasuhtaisuus voi tarkoittaa muutakin. Ehkä hyvää ei saisi poikkeusolojenkaan vallitessa tavoitella rikkomalla kansalaisten perusoikeuksia. Tätä kai Scheinin ja Rautiainen ajavat takaa. Tai ehkä huonoimmassa asemassa olevien tulisi olla etusijalla. Tätäkin he peräänkuuluttavat vaatimalla, että eristyksessä pidetään erityishuolta erityisryhmistä.

Millä perusteella valtioneuvosto teki esityksensä? Emme tiedä. Julkisuudessa on esitetty viranomaislaskelmiin nojaava terveysutilitaristinen laskelma. Kulissien takana esitykseen saattoi johtaa halu näyttää toimintavalmiilta ja päätöskykyiseltä tai pelko poliittisen ilmapiirin kääntymisestä hallitusta vastaan, ellei mitään tehdä. Jos niin on, soppaan on lisättävä vielä yksi filosofinen mauste, viettävän pinnan argumentti. Ajaessaan omaa asiaansa ja ratkoessaan ongelmia yksi kerrallaan päättäjät voivat luoda toimintamalleja, jotka altistavat heidät itsensä tai heidän seuraajansa tuleville väärinkäytöksille.

Mitä opimme tästä? Sopivalla teoriavalinnalla etiikkaa voidaan käyttää kaikenlaisten päätösten perusteluun. Päätösten oikeat syyt voivat lisäksi olla hämärän peitossa. Näistä ei seuraa, että filosofinen selkeytys olisi tarpeetonta. Niin kauan kuin eletään jonkinlaisessa liberaalissa demokratiassa, haluamme kai uskoa päättäjien johdonmukaisuuteen ja siihen, että heidän tekemisensä ovat kansalaisille ymmärrettäviä ja hyväksyttäviä. Kaikkien näiden – johdonmukaisuuden, ymmärrettävyyden ja hyväksyttävyyden – nimissä olisi erittäin suotavaa, että poliitikot, virkamiehet ja kansalaiset saataisiin ymmärtämään eettistä ajattelua. Se ei ole turhake vaan yhteinen kieli, jolla päättäjät voisivat kommunikoida aikeensa. Jos haluaisivat, tietysti. Se onkin jo eri juttu. Mutta kaipa sitä heiltä voisi vaatia?

VTT, FM Matti Häyry on johtamisen filosofian professori Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa.

47 kommenttia

  1. Arto Laitinen

    Hienoa pohdintaa! Yksi footnote (pun desperately intended): Foot aloitti keskustelun, Kamm on viimeisimpiä puheenvuoroja, eikä usko Footin erottelun osuvan asian ytimeen. Mm. ”Bad Man Trolley Case”: eikö vaunukuski tekisi moraalisesti sallittavan teon kääntäessään junan sivuraiteelle ja pelastaessaan viisi, vaikka haluaisi ja aikoisi tappaa sivuraiteilla olijan? Kammin mukaan oleellista sallittavuuden kannalta on se kausaalinen rooli, joka vahingoittamisella on: Kantin ”ketään ei saa käyttää pelkästään välineenä” täsmentyy Kammilla muotoon, että yhden vahingoittaminen ei saa olla kausaalinen keino hyvään päämäärään. Huonot intentiot vaikuttavat (kuten Scanlonilla) teon tuomittavuuteen (blameworthiness), eivät moraaliseen sallittavuuteen (impermissibility). Tämä siis vain alaviitteenä keskusteluun. Samaa mieltä siitä, että filosofiset erottelut voivat olla hyödyllisiä julkisissa perusteluissa, vaikka filosofien onkin hyvä olla hyvin perustein erimielisiä.

    1. Matti Häyry

      Kiitos Arto! Aivan erinomainen footnote (pun duly recognised)! Olinkin jatkomiettinyt asiaa pelkkänä välineenä käyttämisen kulmasta. Jos käytetään tuota sinun muotoiluasi – ”yhden vahingoittaminen ei saa olla kausaalinen keino hyvään päämäärään” – valtioneuvoston päätös menettää, kaksoisvaikutuksen opin kannalta, viimeisenkin liittolaisensa eli kohdan (iii). Kansalaisten estäminen liikkumasta maakunnan rajan yli, voimaa käyttäen ja ruumiilliseen koskemattomuuteen puuttuen jos tarvis, on kai välttämätön edellytys kansalaisten suojaamiselle kontakteilta yli rajan. Paha on kausaalinen keino hyvään. Vai mahdanko ymmärtää jotenkin väärin? Oikea kantilainenhan voisi tietysti sanoa, että rajalta käännytettyä ei käytetty pelkkänä välineenä, koska samalla suojeltiin hänen … niin mitä? Hyvää kansalaisuuttaan? Terveyttään rajan takana vaanivilta taudeilta? No, tämähän juna meni jo, kun alkuperäinen täsmennyksen kohteeni Antti Kauppinen julkisti uuden uljaan puhtaasti utilitaristisen kantansa – https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006459283.html?share=0e62ea1da64e423a208729e3e0cc2cd8

      1. Antti Kauppinen

        En ehdi paljon kommentoida, mutta ei se ollut puhtaasti utilitaristinen kanta. 😉 HS oli tosin editoinut yhden olennaisen täsmennyksen pois, mitä en huomannut – sanoimme, että ”näissä tapauksissa” soveltuu pienemmän haitan periaate, emmekä tarkoittaneet niin olisi aina. (Nytkin siinä on rajaus, mutta implisiittisemmin.)

        En itse hyväksy kaksoisvaikutuksen oppia sellaisenaan mm. juuri Arton mainitsemista syistä. Sen verran kuitenkin tuosta päättelystäsi, että en hyväksy tulkintaasi kohdasta (1) – esim. tiesulkujen asettaminen ei ole itsessään paha teko, vaan lukeutuu niihin, joita on arvioitava seuraustensa perusteella. (Lisäksi tuossa Kammin näkemyksessä se paha, joka ei saa olla keino, on haitta pienemmälle joukolle, ja sehän ei tässä ole keino suuremman määrän pelastamiseen, kuten sanotkin ”Eristyksen takia menehtyvien kuolemista ei kulje mitään syy-seurausketjua muiden eloonjääntiin.”) Etenkin tämä pitää paikkansa ihmisoikeudellisessa kontekstissa. Tuolla korjauksella kaksoisvaikutuksen opista seuraa, että teko on (todennäköisesti) sallittu, kuten ansiokkaasti osoitat!

      2. Matti Häyry

        Kiitos Antti. Sanotaan nyt sitten vaikka niin, että tiesulun pystytys ei edes ollut se valtioneuvoston teko. Näitä voi hahmottaa kovin monella tavalla, ja kun en ole tomistisen moraalifilosofian erityisasiantuntija, niin täytyy oikein keskittyä.
        Mutta siis (sillä tavalla kuin minä opin ymmärrän) Footin oikeutus vaunun kääntöön kulkee näin: (i) Teko sinänsä, vivun kääntö, on moraalisesti neutraali. (ii) Sivuraiteella olevan kuolemaa ei tahdota eikä tarkoiteta. Jos vaunu suistuu raiteeltaan eikä osu häneen, se ei ota mitään pois siitä, mitä ohikulkija intentoi. Selittelyn makua, mutta ellei tämä päde, se osoittaa vain, että Foot tulkitsee periaatetta väärin. (iii) Sivuraiteella olijan kuolema ei ole kausaalinen syy pääraiteella olevien säästymiseen. Sen aiheutti jo vivun kääntö. (iv) Proportionaalisuuden nähtävästi Footin mielestä takaa se, että pääraiteella on viisi ja sivuraiteella yksi. Sehän voidaan kiistää ja haastaa vivun kääntäjän korruptoitumisella ja ties millä, mutta näin se näyttää vielä Footilla menevän.
        No sitten sama valtioneuvostolle, uudella teolla: (i) Teko sinänsä, esityksen tekeminen eduskunnalle, on moraalisesti neutraali. (ii) Rajanylitystä yrittävän pysäyttämistä, tarvittaessa väkivalloin, täytyy tahtoa ja tarkoittaa. Vai haluaisiko joku mennä johonkin Foot-tyyppiseen tulkintaan? Valtioneuvosto ei intentoi pysäyttämistä, koska ihmiset voivat jättää rajan ylittämättä vapaaehtoisesti? Ei kuulosta uskottavalta minusta. (iii) Pysäyttäminen on (tilastollisesti, mutta kuitenkin) kausaalinen syy mihin tahansa hyvään, mitä valtioneuvosto pyrki saamaan aikaan. Tässä uskossa kai koko esitys tehtiin. Ja tässä meni sitten myös se Kammin kantilainen oikeutus. (iv) Proportionaalisuudesta voi keskustella. Scheinin ja Rautiainen esittivät siihen vastaväitteen.
        Johtopäätös: Footin logiikka saattoi oikeuttaa vaunun kääntämisen, mutta ei valtioneuvoston päätöstä. Footin tapauksessa pulmia aiheuttaa kohtien (ii) ja (iv) tulkinta, valtioneuvoston tapauksessa kohtien (ii), (iii) ja (iv).
        Tai tältä tämä minusta näyttää. 🙂

      3. Antti Kauppinen

        (Saa nähdä tuleeko tämä oikeaan kohtaan ketjua.) Eiköhän Footin analyysi mene juuri noin. Mutta tuo uusi analogia on kyllä aika kaukaa haettu. Muistetaan mistä keskustelu lähti liikkeelle: Scheinin ja Rautiainen väittivät, että liikkumisrajoitukset loukkaavat ihmisoikeuksia, jos yksikin kuolee niiden kausaalisena seurauksena ja viittasivat eksplisiittisesti sivuraidetapaukseen. Samalla he myönsivät, että liikkumisrajoitukset (tai niiden ylläpitäminen normaalein poliisitoimin) eivät itsessään loukkaa ihmisoikeuksia, eli tässä oikeudellisesti relevantissa mielessä ehto (i) täyttyy. Ja koska huonot seuraukset ovat ei-aiottuja, ei-kausaalisia ja oletettavasti oikeasuhtaisia hyviin seurauksiin, päästään siihen että kaksoisvaikutuksen opin mukaan rajoitukset ovat OK. Meidän ei tosin tarvitse vedota siihen todetaksemme, etteivät huonot sivuvaikutukset näiden ehtojen toteutuessa loukkaa oikeuksia, enkä itse niin tehnytkään.

        Omat epäilysi kaksoisvaikutuksen opin soveltuvuudesta kiistävät sen minkä Scheinin (ainakin oikeudellisessa mielessä) myöntää, eli rajoitusten asettamisen tai ylläpitämisen itsensä neutraaliuden. Minun on edelleen vaikea nähdä miksi tämä pitäisi paikkansa. On toki paha, jos poliisit käännyttävät ihmisiä huvimatkaltaan *ilman hyvää syytä*. Mutta jos poliisi käännyttää pois siksi, että on tapahtunut onnettomuus ja tietä tarvitaan ambulansseille, ei siinä ole mitään pahaa – ei minulla ole oikeutta käydä huviajelulla, jos se vaarantaa toisten hengen. Koska se, mitä valtioneuvosto tosiasiassa tekee tässä tilanteessa on juuri tätä jälkimmäistä tyyppiä olevien määräysten antaminen, en näe kuinka se olisi itsessään paha. (Jälleen kerran, voi olla ettei siitä ole hyötyä, vaan kaiken kaikkiaan enemmän haittaa; siihen en ota kantaa. Lisäksi tässä on se kollektiviisen toiminnan ongelma, että yksittäiset reissut eivät juuri vaikuta riskeihin.)

      4. Matti Häyry

        Kiitos Antti! Tämä varmaan saturoikin mukavasti meidän ajatuksenvaihtomme kaksoisvaikutuksen opista. Todistat väkevästi, että liikkumisvapauden rajoitus ei kiistakumppaniesi mukaan – eikä sinun mielestäsi – ole paha teko sen paremmin kuin paha vaikutuskaan. Jään siis yksin miettimään sitä erityistä liberaalia tulkintaa, jonka mukaan vapaudenriisto mistä tahansa syystä olisi sellainen ”paha”, jota kaksoisvaikutuksen opissa voitaisiin käyttää vipuvartena. Ponnistuksemme tulos tähän mennessä on joka tapauksessa mitä mainioin. Olemme parilla kirjoituksella ja muutamalla tviitillä saaneet ainakin tusinan verran ihmisiä uskomaan, että Tuomas Akvinolaisen 800 vuotta sitten esittämällä filosofisella ajatuskululla (Summa Theologica (II-II, Qu. 64, Art. 7) on edelleen relevanssia. Impaktia! Muistetaan laittaa ansioluetteloon! Palaan ehkä uuteen ei/utilitarismiisi, kunhan saan tämän muun kommentoinnin hoidettua. Terveyttä ja hyvinvointia!

  2. Juho Joensuu

    Arvoisa Matti! 😊 Tiivis ja selkeä kirjoitus, kiitos siitä!

    Alla kaksi asiaa tekstistäsi (toki myös pykäliä, sillä pitää nekin opiskelleen filosofin niihinkin viitata; ja anteeksi jo etukäteen pitkästä kommentistani).

    1. Yksi kysymys:

    Miksi otat analyysissäsi annettuna Scheininin ja Rautiaisen päätelmän/olettaman, että Uudenmaan eristäminen LISÄÄ tai edes SAATTAA LISÄTÄ taudin tarttuvuutta, tartuntariskiä, R(0)-lukua (-> saati kuolemanriskiä) jossain väestöryhmässä?

    Vai otatko? Jos et ota, niin kysymykseni on kärjettömämpi, mutta voisitko silti selkiyttää, miksi minusta vaikuttaa siltä. Jos otat, niin voisiko tälle saada selkeät perustelut? Muiden toteutettujen toimien (rajoitusten, kieltojen, suositusten, jne.) ohessa Uudenmaan eristäminen ei nähdäkseni lisää noita missään väestöryhmässä, ei riskiryhmien osalta eikä Uudellamaalla sen paremmin kuin Uudenmaan ulkopuolellakaan.

    Ja jos näkemykseni pitää pintansa, kyseinen päätelmä/olettama on siis yksinkertaisesti väärä, joten hyvästä tarkasteluasetelmastasi materiaalisesti iso osa joutuu ko. päätelmän/olettaman mukana ö-mappiin – siis itse asian suhteen, ei toki muutoin. Ei ole mitään valintaa isomman ja pienemmän pahan välillä muutoin kuin liikkumisvapauden suhteen (tämä olikin tekstissäsi tärkeä huomio; kyse on oikeastaan yksilön vapaudesta valita, jonka osalta valitettavasti osoittautui hyvin nopeasti, että kielto tarvitaan, sillä tuota vapautta ei kyetty käyttämään tässä tilanteessa vastuullisesti (Lappiin ja mökeille matkailut jne.); tässä tulee myös esiin jännite, joka alati vallitsee (yksilöllisten) oikeuksien ja (kollektiivisen) suojelun välillä).

    Vaatimus erityisryhmien erityisestä huolehtimisesta ja lisäsuojelusta on tietysti aina paikallaan, sillä sitä on tuskin koskaan liikaa.

    2. Yksi katkelma tekstistäsi:

    ”Ehkä hyvää ei saisi poikkeusolojenkaan vallitessa tavoitella rikkomalla kansalaisten perusoikeuksia. Tätä kai Scheinin ja Rautiainen ajavat takaa.”

    Kyseinen ajatus sellaisenaan on vähintäänkin outo. Poikkeustilassa, etenkin sotatilassa, kansalaisten perusoikeuksista, ja myös niistä kaikkein perustavimmasta eli oikeudesta elämään, joudutaan liki poikkeuksetta luopumaan. Jos näin ei olisi, poikkeusolojen toteamisen ja valmiuslain käyttöönoton mahdollisuus monilta osin sekä etenkin perstuslain perusoikeusluettelon viimeinen pykälä olisi kait pitkälti tarpeeton (olennaiset pykälät lainattu alle).

    Tarvitaan kuitenkin tarkempi huomio. Katkelmassa käytetään sanaa ”rikkomalla”. Poikkeusoloissa ei rikota oikeuksia vaan niitä rajoitetaan tai niitä rajoitetaan väliaikaisesti juuri niillä samoilla perustein kuin nuo oikeudet on vakaata tilaa varten suotu. Nuo on suotu ihmisten vakaata yhteiseloa varten ja sen yllä pitämiseksi, mutta kun tuo vakaa tila muusta syystä katoaa, saatetaan joutua poikkeamaan (individualismille, voluntarismille ja liberalismille perustuvasta) oikeuksien ideologiasta väliaikaisesti väestön suojelemiseksi ja kollektiivin vakauden palauttamiseksi.

    Jos tätä ei kyetä tekemään, yksilönäkökulmasta nouseva oikeuksien idea hirttäytyy ja kaatuu tuohon näkökulmaansa. Siksi suotujen perusoikeuksien järjestelmässä täytyy – lääkkeenä ja myrkkynä – aina olla tuo poikkeustilan näköinen sauma. Sen ytimessä on vanha kunnon poliittinen usko/epäusko ja luottamus/epäluottamus, mutta se on hyvä olla myös rakennettu sen näköiseksi, että se kestää sekä oikeudellisen justifikaation että demokraattisen legitimaation kysymykset. Se on oma kysymyksensä, kestääkö se nuo Suomen olosuhteissa, mutta asia pitäisi kuitenkin ilmetä riittävästi alle lainatuista pykälistä.

    Perustuslaki
    23 § (4.11.2011/1112)
    Perusoikeudet poikkeusoloissa
    Perusoikeuksista voidaan säätää lailla tai laissa erityisestä syystä säädetyn ja soveltamisalaltaan täsmällisesti rajatun valtuuden nojalla annettavalla valtioneuvoston asetuksella sellaisia tilapäisiä poikkeuksia, jotka ovat välttämättömiä Suomeen kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen samoin kuin muiden kansakuntaa vakavasti uhkaavien, laissa säädettyjen poikkeusolojen aikana ja jotka ovat Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden mukaisia. Lailla on kuitenkin säädettävä tilapäisten poikkeusten perusteet.

    Tilapäisiä poikkeuksia koskevat valtioneuvoston asetukset on saatettava viipymättä eduskunnan käsiteltäviksi. Eduskunta voi päättää asetusten voimassaolosta.

    Valmiuslaki
    3 §
    Poikkeusolojen määritelmä
    Poikkeusoloja tämän lain mukaan ovat:

    5) vaikutuksiltaan erityisen vakavaa suuronnettomuutta vastaava hyvin laajalle levinnyt vaarallinen tartuntatauti.

    118 §
    Liikkumis- ja oleskelurajoitukset väestön suojaamiseksi
    Edellä 3 §:n 1, 2, 4 ja 5 kohdassa tarkoitetuissa poikkeusoloissa valtioneuvoston asetuksella voidaan tilapäisesti, enintään kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan, kieltää oikeus oleskella ja liikkua tietyllä paikkakunnalla tai alueella taikka rajoittaa niitä, jos se on välttämätöntä ihmisten henkeä tai terveyttä uhkaavan vakavan vaaran torjumiseksi.

    1. Matti Häyry

      Arvoisa Juho! 😊 Kiitos perusteellisista kommenteistasi! Ensimmäinen reaktioni kysymyksiisi on: 1. Mutku isot pojat sano. 2. Oho, emmä tullu ajatelleeks. Mutta yritetään nyt aikuisten oikeastikin.

      1. Kuolemanriski tietyssä väestöryhmässä ei oikeastaan liity muuhun kuin yritykseeni ymmärtää, mistä Scheininin, Rautiaisen ja Kauppisen välisessä erimielisyydessä on kysymys. Itsehän, niin kuin sanotkin, siirryn sitten käsittelemään aiheutettuna pahana liikkumisen rajoituksia pakolla. Mutta sen, että riski voisi olla olemassa, omaksuin varmaan Scheininin ja Rautiaisen alkuperäistekstistä, kun siinä sanottiin: ”On täysin ennakoitavissa, että yksi tai useampi sellainen henkilö, joka ilman laipiointia ei olisi saanut tartuntaa, tulee menehtymään laipioinnin seurauksena. Puhumme esimerkiksi eläkeläispariskunnasta tai jotakin perussairautta kantavasta henkilöstä, jotka ilman laipiointia olisivat voineet järjestää elämänsä siten, että he pystyvät omalla autolla liikkuen asumaan vuoroin kerrostaloasunnossaan Helsingin keskustassa, vuoroin vapaa-ajan asunnollaan maaseudulla. Heidän oman valintansa mukainen elämäntapa mahdollistaisi tehokkaan eristäytymisen muista ihmisistä, kun taas viikkojen eristys kaupunkikotiin ei tule toimimaan yhtä tehokkaasti vaan sisältää ennakoitavissa olevan tartuntariskin.” Se tuntui oman kirjoitukseni tarpeisiin järkeenkäyvältä, vaikka täytyy myöntää, että en ollut koskaan kuullutkaan ”laipioinnista”. Googlasin juuri, ja ainakin sana on olemassa, joten eivät sentään olleet keksineet ihan omasta päästään. Mutta mennään tässä nyt vaikka sillä, että ei puhuta hengenmenetysten vertailusta vaan Hyvä = Suotuisa terveyspoliittinen vaikutus, Paha = Liikkumisen rajoittaminen pakolla. Jännite yksilön ja kollektiivin välillä on muulloinkin olemassa, niin kuin sanot, ja punnintoja täytyy usein tehdä. Yritin selvittää, millä perusteilla. Kauppisen vihjaama ehdotus oli kaksoisvaikutuksen oppi, joka ei mielestäni missään tähän mennessä esitetyssä versiossaan oikeuta eristämistä. (Olen juuri sillä pään osalla, joka ei osallistu tähän keskusteluun, kirjoittamassa uutta juttua poliittisten päätösten syistä ja oikeutuksista ja niiden erosta tällaisissa tilanteissa. Jos saan sen valmiiksi, ymmärrän taas enemmän. Jaan kyllä sitten jotain kautta.)

      2. Se, ettei ihmisten perusoikeuksia saisi rikkoa tai rajoittaa tai loukata poikkeusoloissakaan, oli vain esimerkki toisenlaisesta oikeasuhtaisuuden arvioinnista tai parhaan menettelytavan löytämisestä tai hyvän optimoinnista. Sen tarkoitus oli siis vain sanoa, että terveysutilitaristisille laskelmille on vaihtoehtoja tai tarkennuksia. Ajatukseni sai varmaan vaikutteita siitä, että sain juuri valmiiksi tilaustyön tappavien autonomisten asejärjestelmien eettisistä kysymyksistä. Siellä tuli selväksi, että kansainvälinen humanitaarinen oikeus tai laki eivät oikein katso hyvällä silmällä siviilikuolemien aiheuttamista edes osana oikeaksi katsottua sodankäyntiä. Ymmärsin, että esimerkiksi maamiinakielto perustuisi tälle. Mutta en siis pyrkinyt osoittamaan, mikä on oikein tai väärin Suomen lain ja kansainvälisten säädösten kannalta nykyisessä tilanteessa. Se sinun on kai selvitettävä muiden oikeusoppineiden kanssa. Mitä filosofiaan tulee, kirjoituksessani asian ottaminen esiin liittyi vain ja ainoastaan proportionaalisuuden laskentaan arvioitaessa kaksoisvaikutuksen opin soveltuvuutta tilanteeseen.

      Mahdoinko vastata kysymyksiisi? Ja kiitos, kun laitoit pykälät mukaan. Nyt ei tarvitse etsiä niitä mistään hankalasta paikasta, kun ne löytyvät täältä. Kätevää. 😊

  3. Lasse

    Hyvä kirjoitus, yhtä asiaa jäin miettimään:
    ”Esimerkiksi rokotukset edistävät kansanterveyttä, mutta aiheuttavat myös, vaikkakin harvoin, kuolemantapauksia. ” – Onko toimiva vertaus, kun rokotukset ovat Suomessa vapaaehtoisia?

    Vai viittaatko tartuntatautilain 47 §:ään, jonka mukaan pakkorokotuksiin voidaan tarvittaessa ryhtyä?

    Vai viittaatko 48 § mukaiseen terveydenhuollon ammattilaisten ”pakkorokottamiseen”?

    1. Matti Häyry

      Kiitos Lasse! Oikeassa olet, analogia ei ole täydellinen. Olisin käyttänyt Ruotsin valtion päätöstä siirtyä oikeanpuoleiseen liikenteeseen 3.9. 1967, jonka aiheuttamat kuolemat oli ymmärrykseni mukaan ennalta arvioitu, mutta en ollut varma siitä, että lukijat tietäisivät Ruotsin olleen jossain muussa liikennejärjestelyssä aiemmin. Yritän edetä varovaisemmin ja täsmällisemmin jatkossa.

  4. Simo Kyllönen

    Hienoa että aihe saa filosofit keskustelemaan! Poikkeustila, perusoikeudet ja -vapaudet, niiden rajoittaminen ja niiden välisten vastakkainasettelujen problematiikka on teema, jossa filosofeilla tuleekin olla sanottavaa.

    Ja kiitos Matille tästä ansiokkaan selventävästä kirjoituksesta. Kauppisen ”puhtaan utilitaristisen” kannan kirjoittajakumppanina kommentoin vielä muutamaa seikkaa (vaikka tuohon väliin on jo tullut uutta keskustelua, joten pahoittelut jos siellä näihin jo otetaan kantaa):

    – keskeinen kysymys yllä olevassa kaksoivaikutuksen periaatteesta käytävässä keskustelussa näyttää liittyvän siihen, oliko valtioneuvoston päätös ”neutraali” periaatteen vaatimalla tavalla. Antin tavoin minun on vaikea nähdä miten näin ei olisi. Matti tuntuu viimeisessä vastauksessaan Antille:

    Kiitos Antti! Tämä varmaan saturoikin mukavasti meidän ajatuksenvaihtomme kaksoisvaikutuksen opista. Todistat väkevästi, että liikkumisvapauden rajoitus ei kiistakumppaniesi mukaan – eikä sinun mielestäsi – ole paha teko sen paremmin kuin paha vaikutuskaan. Jään siis yksin miettimään sitä erityistä liberaalia tulkintaa, jonka mukaan vapaudenriisto mistä tahansa syystä olisi sellainen ”paha”, jota kaksoisvaikutuksen opissa voitaisiin käyttää vipuvartena.

    (yhä) olettavan, että kaikki ns. sekä oikeudelliset että moraaliset perusoikeudet ovat samarvoisia. Liikumisen vapaus, oikeus fyysiseen koskemattomuuteen, oikeus elämään, ehkä jopa elikeinonvapaus (?) ovat samalla ”punaisella viivalla”, jonka alle yhdenkään osalta valtio ei teoillaan saa aiheuttaa kenenkään joutuvan. Meidän kirjoituksen ajatus, jonka selkeimmät muotoilut jälleen kerran jäivät pois lopullisesta tekstistä, mutta jotka näkyvät yhä mm. ingressissä on että sekä oikeudellisten että moraaalisten oikeuksien rajoittaminen on oikeutettua perustavimpien oikeuksien turvaamiseksi. Ajatuksena tässä on, että perusoikeudet saavat vahvan turvatun asemansa, koska niillä suojellaan joitain kaikkein keskeisimpiä moraalisia oikeuksiamme, kuten vaikkapa oikeutta elämään moraalisesti autonomisina toimijoina. Liikkumisen vapaus kuten tekstissämme kirjoitetaan saa normaalisoloissa vankan asemansa, koska se turvaa ja tekee mahdolliseksi kansalaisten autonomian tässä mielessä, ”on autonomian tärkeä ulottuvuus”. Jos kuitenkin liikkumisen vapaudesta koituu vakavaa vaaraa muiden perustavammalle oikeudelle niin liikkumisen vapautta voi olla oikeutettua rajoittaa.

    – jos tämän ”hierarkian” hyväksyy niin valtioneuvoston päätöksen liikkumisen rajoituksessa ei sinällään ole vielä kyse kaksoisvaikutuksen periaatteen soveltamisesta. Pikemminkin kyse on samasta kuin jos liikkumista rajoitetaan tavoilla ja paikoissa, joka on (hengen)vaarallista muille.

    – kaksoisvaikutuksen periaatteen soveltaminen kuuluu vain kohtaan, jolloin samanarvoiset oikeudet ovat vastakkain, kuten oikeus elämään ylipäänsä (vaikkapa Uudenmaan sisälle jäävien ikäihmisten ja päätösten myötä toivottavasti pelastuvien muun maan (ikä) ihmisten). Jos siis kyse näissä Footin ratikka-keisseissä on nimenomaan samanarvoisten oikeuksien/vapauksien vastakkainasettelusta, palataan lähtöruutuun: jos hyväksymme että vapaudenriisto näissä tilanteissa on aina ”paha”, vipua ei saa koskaan kääntää, ja jos taas hyväksymme että joku määrä (5, 10, 100, 1 000 000…) uhattuna olevaa samanarvoisia oikeutta oikeuttaa ”vapaudenriiston” pienemmältä joukolta, meillä on tilanteita jossa vipua voi kääntää (tai jopa pitää, kuten esim. Helen Frowe on argumentoinut). Jyrkän ensimmäisen kannan hyväksyminen veisi pohjan monelta nykyiseltä käytännöltä. Vaikka hyväksyisi jälkimmäisen (mikä ei tee kenestäkään puhdasta tai muutakaan utilitaristia), jää tietysti monta kohtaa (filosofeillekin) pohdittavaksi täyttääkö valtioneuvoston päätös, hyväksyttävän vivun kääntämisen ehdot ja onko kyse vivun kääntämisestä lainkaan. Nykytiedon valossa näin näyttäisi molempien osalta olevan mutta aikahan tuon näyttää olenko oikeassa tässä.

    1. Matti Häyry

      Kiitos Simo. Taidetaan puhua vähän eri asioista. Yritän keskittyä kaksoisvaikutuksen opin mahdollisimman järkeenkäypään tulkintaan ja siihen, kuinka tätä tulkintaa voisi ymmärrettävästi soveltaa valtioneuvoston päätökseen. (Ja teen siis tämän vain, koska Antti aloitti mainitsemalla Footin kirjoituksen, johon jutussani on linkki.) Oppi on niin monisäikeinen, että olen jo joutunut kommenttien valossa hiomaan sanomisiani sieltä täältä. Tuon toisen asian, arvojen hierarkiaan perustuvan seurausetiikan teorian, selvitin jo jokin aika sitten kirjassani Liberal Utilitarianism and Applied Ethics (Routledge 1994).

      Mutta tähän Tuomas Akvinolaisen luomaan kaksoisvaikutuksen oppiin vielä. (Puhun siis Summa Theologican osasta II-II löytyvän kysymyksen 64 alakohdasta 7 ja perinteestä, joka juontuu siitä.) Luulisin, että viimeisin tulkintani, vastauksessa Antille yllä, alkaa olla aika kohdallinen. Akvinolaisen käsittelemä pääkysymys oli, saako itsepuolustuksekseen tappaa päällekarkaajan, ja hänen mukaansa saa. Hän jatkaa, että henkensä varjelemiseksi ei saa tehdä huorin, mutta kielto ei perustu siihen, että pahat ovat eritasoisia, vaan siihen, että huorinteko ei ”välttämättä suuntaudu” hengen varjeltumiseen. Se, mitä kirkon viisas tässä tarkoittaa, ei ole minulle aivan selvää, mutta selvää on kuitenkin se, että eritasoisia pahoja voi ja saa vertailla opin nimissä.

      Jos nyt olen oikein ymmärtänyt HS:n argumenttinne ja asiasta käydyn keskustelun, olette sitä mieltä, että valtioneuvoston päätös oli oikea, koska hengenmenetykset ovat laadullisesti pahempi asia kuin vapauden tilapäinen rajoittuminen. Mikäs siinä, tuohon olisin itsekin päätynyt ainakin liberaalin utilitarismini (1994) kanssa. Mutta kaksoisvaikutuksen opin kannalta tämä täyttää vain yhden neljästä välttämättömästä ehdosta, proportionaalisuuden. Kun olen jo myöntynyt kuvaamaan teon neutraaliksi (”antoi esityksen”), jäljelle jäävät se, tarkoitetaanko pahaa vaikutusta, ja se, seuraako hyvä pahasta. Minusta edelleen tarkoitetaan ja edelleen (ainakin jossain mielessä) seuraa.

      Pahaa vaikutusta tarkoitetaan opin mukaan silloin, kun sen täytyy tapahtua hyvän aikaansaamiseksi. Ihmiset täytyy pysäyttää Uudenmaan rajalle, tarvittaessa väkivalloin, jotta arvellut terveysedut saataisiin. Ja ehkä siitä pysäyttämisestä voidaan myös rakentaa joku syy-seuraussuhteen tapainen yhteys terveysetuihin. ”Kun X pysäytettiin rajalle, Y jäi tartuttamatta.” Ehkä liian epämääräistä, ehkä ei, mutta kuuluu kyllä valtioneuvoston esityksen omaan logiikkaan, joten pitäisin mukana.

      Yhteenvedoksi vielä. Jos ymmärsin sinut oikein, sanoit, että asia ratkeaa sillä, että vertailtavat pahat ovat eri luokissa. Siksi pahemman välttäminen oikeuttaa ratkaisun. Itse sanoin, että kaksoisvaikutuksen opin mukaan asia ei ole näin yksinkertainen. Sen kannalta katsottuna teidän ratkaisunne on vaarallista veljeilyä utilitarismin kanssa. 😉

  5. Ulla

    Milloin yksikään sota on parantanut ihmisten terveyttä ja hyvinvointia. Milloin sodalla on pelastettu ihmishenkiä? Sotaa virusta vastaan käydään asein ja tapparoin, hävittäjälennoin ja tiesuluin, terveistäkin tehdään taudinkantajia ja erityisryhmät eristetään ja jätetään heitteille, vaille edes lääkekontrollia, kiireettömäksi katsottavia hoitoja, terapioita. Mutta eihän tässä sodassa olekaan kysymys koronaviruksesta, joka yli kaksi kuukautta Suomen väestöä tartutettuaan on viidestä ja puolesta miljoonasta tappanut jo 20.

    Tätä väitetään ennennäkemättömäksi pandemiaksi. Pandemian tasolla on ainoastaan massahysteria ja pelko.

    Kenen sota tämä on?

    Ainakin vallan ja rahan kahmijat ovat tyytyväisiä, samoin kuin uusnatsit. Rikollisjärjestötkin lienevät tyytyväisiä, eihän heitä nyt keritä syyttämään. Jo vankilaan tuomitut eivät joudu vankilaan, koska kaikki pelkäävät koronaa. Poliisitoiminta keskittyy jahtaamaan terveitä ja rehellisiä, no jääpähän talous- ja väkivaltarikolliset tutkimatta.

    Paha pyrkii pahaan, ja pahalla on pahat, valheelliset keinot. Paha tarjoaa aina pahat vaihtoehdot, jolloin ainoa vaihtoehto on pahan valitseminen. Kaikki diktatuurit ja tyranniat toimivat siten.

    Paha tekee itseään ”tarpeelliseksi” ja ”välttämättömäksi” uskottelemalla, että paha on vääjäämätön, eikä muita vaihtoehtoja ole.

    Kun uskomme pahan argumentteja, ja kun emme huomaa niiden virheitä, silloin joudumme pahan logiikkaan, joka on täydellistä järjettömyyttä, siis logiikan täydellistä puuttumista. Silloin musta on valkoista, terveys on sairautta ja sota on rauhaa. Ajattelun lait on rikottu. Hitler onnistui aikaansaamaan sodan, koska hän osasi käyttää suurta valhetta ja ihmisten uskoa siihen että eihän kukaan tervejärkinen valtionjohtaja valehtelisi.

    Hitler kuitenkin oli psykopaatti ja pahimmasta päästä. Kaikki massamurhaajat ovat psykopaatteja. Psykopatia on itsessään pahuuden ilmentymä, sillä psykopaatilla ei ole empatiaa, omatuntoa.

    Universaalin ihmisoikeusjulistuksen mukaan ihmisillä on järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.

    Kun järjettömyyden ja omatunnottomuuden annetaan johtaa, oli organisaatio sitten kooltaan pieni tai suuri, on selvä että organisaatio silloin ajautuu tai ajetaan kohti pahaa, kohti tuhoa.

    Voiko maata ja yhteiskuntaa johtaa kuten ufokulttia? Kyllä voi, mutta mitään hyvää sellaisessa ei ole sen enempää kultin jäsenille kuin sen valtapiiriin syystä tai toisesta joutuville.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.