Eduskunnan käsittelyssä oleva hallituksen esitys laiksi väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi mahdollistaa turvapaikanhaun lyhytaikaisen keskeyttämisen ja tulijoiden käännyttämisen Suomen rajalla tilanteessa, jossa Venäjä järjestäisi rajalle lyhyessä ajassa paljon siirtolaisia. Mediassa esitystä on kutsuttu käännytyslaiksi: sen ollessa käytössä turvapaikkaa hakevat tai hakemaan pyrkivät voitaisiin palauttaa Venäjälle.
Suomen perustuslain mukaan Ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu (9 §). Vastaava palautuskielto on määritelty muun muassa Geneven pakolaissopimuksessa, kansainvälisessä kidutuksen vastaisessa yleissopimuksessa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa.
Jo tämän valossa on yllätyksetöntä, että lakiesitys on herättänyt voimakasta kritiikkiä. Oikeusoppineiden näkökulmasta palautuskielto on sekä perustuslaissa määriteltyjen perusoikeuksien kovinta ydintä että Suomea velvoittavista sopimuksista johtuva ehdoton perus- tai ihmisoikeus, johon lainsäätäjän ei tule edes poikkeuslailla puuttua, kuten se nyt on tekemässä.
Kyse ei ole vain yksittäisestä laista. Palautuskiellon murentaminen voi pahimmillaan muodostaa ennakkotapauksen, jota hyödyntämällä muistakin perusoikeuksista voitaisiin tinkiä turvallisuuden nimissä. Lain mahdollisesta soveltamisesta seuraa joka tapauksessa hankala sotku.
Etiikan näkökulma palautuskieltoon poikkeaa jossakin määrin oikeudellisten asiantuntijoiden näkemyksistä. Moraalinen velvollisuutemme olla lähettämättä ketään kuolemaan on kyllä ehdoton (ehkä mahdollisin, esimerkiksi sotaan liittyvin poikkeuksin). Ehdotonta velvollisuutta olla palauttamatta maahan pyrkiviä Venäjälle siitä ei silti seuraa.
Jos palautettava ilmeisesti joutuu kuoleman tai kidutuksen vaaraan, käännyttämällä hänet rikkoisimme eettisiä velvollisuuksiamme. On kuitenkin hyvin epävarmaa, voisiko tämä olla käännytyslain soveltamisen tosiasiallinen seuraus. Rikoksistaan huolimatta Venäjä ei tiettävästi kiduta tai tapa rajoillensa keräämiään siirtolaisia – ainakaan toistaiseksi.
Edelleen jo nykytilassa turvapaikanhaku itärajalla on pyritty tosiasiallisesti estämään raja-asemat sulkemalla. Jos tämä johtaa turvapaikkaa hakemaan pyrkivien kidutukseen tai kuolemaan, rikomme eettisiä velvollisuuksiamme jo nyt – vaikka oikeudellisesta näkökulmasta palautuskielto onkin voimissaan.
Eettisessä arviossa palautuskiellosta luopuminen voi näin olla vähemmän dramaattinen muutos kuin oikeudellinen puhe antaisi ymmärtää. Riskitön vaihtoehto se ei missään nimessä ole. Kuolemanvaara ja toisaalta perustuslaissa taattujen oikeuksien aseman laajemman rapautumisen riski ovat todellisia.
Ehdotonta eettistä velvollisuutta näidenkään riskien välttämiseen meillä ei silti liene, ainakaan mikäli ne ovat vähäisiä ja perusteet niiden ottamiseen ovat riittävän painavat – esimerkiksi jos niiden kautta suojataan toisia keskeisiä oikeuksia tai tuotetaan merkittävää hyvää.
Mitä palautuskiellon murentamisella siis saavutetaan?
Hallituksen esityksessä maahantulon torjumista perustellaan Suomen täysivaltaisuudella ja kansallisella turvallisuudella. Oikeusoppineet ovat jo aiemmin korostaneet, ettei kansallinen turvallisuus ole oikeus, jolla tällaista perusoikeuksien rajoittamista voitaisiin suoraan perustella. Perustuslaki kyllä tarjoaa turvaa yksilön hengelle ja terveydelle, mutta niitä turvapaikanhakijat eivät suoraan uhkaa.
Tämä näkemys on myös eettisesti perusteltu. Lähtökohtaisesti oikeudet kuuluvat ihmisille, eivät valtiolle.
Palautuskiellon murentamisella pyritään luonnollisesti estämään muitakin huonoja seurauksia. Venäjän vaikutuspyrkimys sekä siirtolaisten käyttäminen sen välineenä ovat omiaan tuottamaan ainakin jonkinasteista harmia sen kohteiksi joutuneille – siis suomalaisille ja itse siirtolaisille. Mitä tälle on tehtävissä, jos palautuskiellosta ei luovuta?
Lakiesityksen puolustajat ovat huomauttaneet, etteivät esityksen kriitikot ole tarjonneet sille kovinkaan konkreettisia tai toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja. Tämä pitää paikkansa. Päinvastoin esimerkiksi tutkijoiden käännytyslakia vastustavassa vetoomuksessa kiitettävän avoimesti todetaan, että tosiasiallinen vaihtoehto on ottaa maahan pyrkivät turvapaikanhakijat Suomeen ja käsitellä heidän hakemuksensa aiempaan malliin.
Turvapaikanhakijoiden ja turvapaikkajärjestelmän hyväksikäyttö ovat vastenmielisiä ilmiöitä. On kuitenkin kysyttävä, kuinka suuri joukko maahan pyrkiviä siirtolaisia tosiasiassa uhkaisi suomalaisten oikeuksia tai elämää – vieläpä siinä määrin, että perusoikeuksista tinkiminen olisi perusteltua.