Oletetaan, että haluamme elää liberaalissa demokratiassa. Oletetaan myös, että liberaalia demokratiaa luonnehtivat lainmukaisuus, perusoikeuksien kunnioitus sekä poliittisen päätöksenteon läpinäkyvyys ja osallistavuus. Ja oletetaan vielä, että filosofisella etiikalla on jokin liberaalia demokratiaa tukeva rooli. Tämän kirjoituksen kysymykseni liittyy filosofiseen etiikkaan. Mikä sen rooli olisi?

Opettajan päätös ja etiikan teoriat

Perjantaina 13. maaliskuuta jouduin tekemään päätöksen. Pandemiauhka leijui ilmassa. Viikon mittaan kontaktiopetuksesta neuvottiin luopumaan. Minulla oli maanantaina luento bisnesetiikan kurssillani. Pitääkö luento vai siirtyäkö saman tien etäopetukseen? Seuraava kuvaus oman päätöksentekoni prosessista valottaa ratkaisujen syitä ja perusteluita. Ne ovat kaksi eri asiaa, ja palaan tähän, ajankohtaisen poliittisen päätöksenteon yhteydessä, kunhan olen ensin raportoinut omat aivoitukseni.

Päivän mittaan tein päätökseni syistä, joita en kaikkia kokonaan tunne tai tiedosta. Nälkä, jano, uni, netistä selaillut uutiset, yliopiston päivitykset, mukavuudenhalu, joku ammattiylpeys ehkä. Jälkeenpäin ymmärrän, että vasta iltapäivällä, kun päätös oli jo muotoutunut, aloin etsiä perusteluita. Itse tilanteessa luulin, että valinnanteko oli vielä kesken ja että olin vain siirtynyt siinä jonkinlaiseen rationaaliseen vaiheeseen. Koska hahmottelen kurssilla opiskelijoille kuusi etiikan teoriaa, joiden valossa erilaisia tapauksia tulkitaan ja arvotetaan, käytin niitä itsekin päätökseni tueksi. Piirsin kuvan ja tein seuraavan analyysin.

Tekoutilitarismin mukaan jokaisen yksittäisen valintamme on tähdättävä laskettavissa olevan hyvän maksimointiin tai laskettavissa olevan pahan minimointiin. Omassa tilanteessani kalkyyli näytti, että kontaktiluennon peruuttaminen todennäköisesti vähentäisi vähän tartunnanvaaraa (hyöty) mutta voisi huonontaa oppimistulosta (haitta), elleivät kaikki tee vähän ylimääräistä työtä (kustannus). Hyöty ylittää äkkiseltään katsottuna haitan ja kustannukset, joten peruuttamiselle oli perusteita. Mutta tämän logiikan yleisempi käyttö voisi olla vaarallista. Pitäisikö yksilö tai vähemmistö aina uhrata (haitta), jos luvassa on isompi etu enemmistölle (hyöty)?

Sääntöutilitarismi ehdottaa ratkaisuksi sitä, että laaditaan yleisemmät periaatteet, joita noudatetaan yksittäisissä valinnoissa. Esimerkiksi yksilön tai vähemmistön uhraus voidaan aina tai useimmiten kieltää. Tähtäimessä on, että sääntöjen omaksuminen ja niiden riittävä noudattaminen tuottaa kaiken kaikkiaan eniten hyvää tai vähiten pahaa. Mietin tätä, mutta en tässä vaiheessa keksinyt sääntöä, joka soveltuisi tilanteeseeni.

Moraalinen legalismi ei ole virallinen etiikan teoria, mutta se vastaa aika monen tuntemuksia, ymmärrykseni mukaan ainakin Suomessa. Oikein on tehdä niin kuin laki sanoo. Tämä ei antanut mitään täsmällistä vastausta kysymykseeni, enkä tiedä, onko se edes järkevä ajattelutapa. Katsoin kuitenkin, tulisiko peruutuksella tehtyä jotain suurempaa laittomuutta. Ei näyttänyt siltä. Kontaktiluentoja ei ollut kielletty, mutta ohjeistus tiukkeni koko ajan. Ajattelin, että jos menee tottelemattomuuden puolelle, niin eletään sitten sen kanssa.

Kantilainen etiikka määrää meitä aina kunnioittamaan ihmisyyttä itsessämme ja muissa ja toimimaan niin, ettemme käytä sitä koskaan pelkkänä välineenä. Määräys ei ole aivan yksiselitteinen. Olisin voinut rikkoa tätä vastaan käskemällä opiskelijat henkensä ja terveytensä kaupalla luennolle, koska se olisi ollut minulle helpompaa kuin etäopetuksen järjestäminen kiireessä viikonlopun aikana. Mutta koska osa motiivia olisi voinut olla parempi oppimistulos ja opiskelijoidenkin säästäminen lisätyöltä, en tiedä, olisiko ”pelkkänä” välineenä-ehto täyttynyt. Joka tapauksessa jonkin säännön, ja mahdollisimman universaalisti soveltuvan, löytämiseen tämäkin kehotti.

Luonnonoikeusoppi sanoo, että vallitsevat lait voidaan aina haastaa moraalisin perustein. Mikä tahansa sääntö tai teko, joka loukkaa perusolemustamme, on väärä. Koska opin mukaisen perusolemuksen tärkeimpiä osia ovat hengen ja terveyden säilyttäminen, ohjeistus omaan tilanteeseeni on samansuuntainen kantilaisen ratkaisun kanssa. Parempi peruuttaa, todennäköisesti. Täältä on kuitenkin peräisin myös aiemmin vatvomani kaksoisvaikutuksen oppi, joka voi muissa olosuhteissa muuttaa tilannetta.

Hyve-etiikka aristoteelisessa muotoilussaan neuvoo löytämään kultaisen keskitien liiallisuuden ja riittämättömän reaktion väliltä. Liiallisuus olisi voinut olla panikoituminen ja kurssin lopettaminen. Riittämättömyys olisi voinut olla vain antaa mennä yliopiston ohjeita odottaen miettimättä itse. Ei ehkä anna hyvää, konkreettista toimintalinjaa. Carol Gilliganin esiintuoman hoivaetiikkatulkinnan mukaan taas pitäisi vaalia erityissuhteita sekä tunnistaa ja tunnustaa haavoittuvaiset ryhmät ja ottaa heidät huomioon. Tukisi kai peruuttamista ja tukitoimia, jos jollakulla on ongelmia.

Etenin näistä lopulliseen päätökseeni – tai lopulliseen omaan rationalisaatiooni – kun muistin peliteoriassa esiintyvän ja John Rawlsin tunnetuksi tekemän maximin-säännön. On vältettävä sitä vaihtoehtoa, jonka vaikutus on pahin. Ja pahin vaikutus olisi ollut tartuntojen levittäminen. Päätetty ja perusteltu! Lähetin sähköpostia kurssilaisille. (Ja kahlaan vieläkin kaulaa myöten tehtävissä ja vastauksissa, joita he lähettävät. Mutta no pain no gain. Näillä näkymin kaikki pääsevät läpi hyvällä oppimistuloksella ja hyvin arvosanoin.)

Valtioneuvoston päätös ja etiikan teoriat

Valtioneuvosto Sanna Marinin johdolla joutui seuraavalla viikolla päättämään, esittääkö se Uudenmaan eristämistä muusta Suomesta COVID-19-pandemian hillitsemiseksi. Kuten Martin Scheinin ja Pauli Rautiainen ovat huomauttaneet, tämä oli viranomaispäätös. Mutta koska otan vakavasti velvollisuuteni akateemisena opettajana, niin oli minunkin, melkein, joten analogia sallittakoon. Miten valtioneuvoston päätöksenteko olisi voinut edetä syiden ja sitten perusteluiden suhteen, mikäli etiikan teoriat olisi otettu ohjenuoraksi?

Päätösten syistä osa jää aina hämärän peittoon. Koska valtioneuvoston jäsenet ovat ihmisiä, luettelon voi aloittaa samoista, jotka tunnistin itsestäni. Nälkä, jano, uni, netistä selaillut uutiset, Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen päivitykset, mukavuudenhalu, joku ammattiylpeys ehkä. Listaan voi lisätä niin henkilökohtaisia kuin poliittisiakin motiiveja. Halu estää naapuria pääsemästä mökille? Halu estää puoluetta häviämästä seuraavia vaaleja? Ehdokkaita riittää, mutta ne eivät ole narratiivini kannalta olennaisia. Tärkeämpää olisi antaa johdonmukainen, ymmärrettävä ja hyväksyttävä perustelu, ja siinä etiikka voisi auttaa. Katsotaan.

Tekoutilitarismi. Uudenmaan eristämiseltä odotettiin pandemian hidastumista (hyöty?), siihen liittyviä kansanterveydellisiä etuja (hyöty), mahdollisia ihmishenkien säästymisiä (hyöty), talouteen kohdistuvan paineen lievittämistä (hyöty), joidenkin ihmisten vapauden rajoittumista (haitta) ja mahdollisesti joidenkin ihmishenkien menetyksiä (haitta). Sitä, onko pandemian hidastuminen sinänsä hyöty vai haitta, ei tiedetä ennen kuin tilanteen lauettua. Se, että vapauden rajoittuminen olisi haitta, on haastettu. Tekoutilitaristisesti ajatellen eristys voidaan joka tapauksessa oikeuttaa, jos hyödyt ja haitat ovat yhteismitallisia ja hyödyt haittoja suurempia. Näin kai uskottiin ja tällainen perustelu esitettiin. Mutta uhrataanko tässä yksilöitä tai erityisryhmiä? 

Sääntöutilitarismi. Katsotaan kohta, mitä sääntöä valtioneuvosto olisi voinut noudattaa, mutta ensin vähän erilainen näkökulma. Ainakin päätös tekonakin pyrki tasaamaan ruuhkahuippua tehohoidossa, jota ei välttämättä riitä kaikille. Näin yritetään välttyä sellaiselta terveystaloudelliselta sääntöutilitarismilta, jossa ihmiselämän pituutta ja laatua käytettäisiin yksittäistapauksissa priorisoinnin kriteereinä. Silloin annettaisiin etusija nuoremmille (enemmän elinvuosia jäljellä) ja terveemmille (parempia elinvuosia jäljellä) ja sivuutettaisiin monet haavoittuvaiset ryhmät kuten vanhat, sairaat ja vammaiset. Tämä voi vielä tulla eteen, mutta valtioneuvoston esitys saattoi ehkäistä sitä.

Moraalinen legalismi. Kirjaimellisesti ottaen tämän mukaan pitäisi seurata lakeja, ehkä niin kuin maan pätevimmät oikeusoppineet niitä tulkitsevat. Kun aika moni heistä on arvostellut eristystä, juridiikkaa tuntematon on vähän hämillään. Ehkä siksi jotkut ovat halunneet puolustaa hallitusta ja omia intuitioitaan väittämällä, että moraali menee tällaisissa tilanteissa lain edelle.

Kantilainen etiikka. Kunnioittiko valtioneuvosto ihmisyyttä vai käyttikö se sitä pelkkänä välineenä? Kumpaakin tulkintaa on tuettu tähänastisessa keskustelussa. Kunnioitti, koska Uudenmaan hengenmenetykset eivät ole kausaalinen syy tavoiteltaville hyödyille. Ei kunnioittanut, koska antaa haavoittuvaisten kuolla tuottaakseen hyötyä muille. Kiista voi olla ratkaisematon, mutta erimielisyys ei vaikuta itse analyysiin. Noudatettavaa periaatetta tai sääntöä täytyy vain ehkä etsiä muualta.

Luonnonoikeusoppi. Tämä tukee sitä tulkintaa, että laki on aina alisteinen moraalille. Emme vain vielä tiedä, mille moraalille, vaikka niin olisikin.

Hyve-etiikka. Aristoteelinen kultaisen keskitien muotoilu on eristyspäätöksen suhteen haastava. Se suosittelee sitä paitsi keskitien hakemista luonteenpiirteeksi ennemmin kuin yksityistapauksissa. Ehkä vain tässä mielessä hyveellisiä ihmisiä pitäisi päästää valtaan. Hoivaetiikka voi asettua kummalle kannalle vain, mutta vaatisi varmasti ainakin erityisryhmien erityistä suojelua ja kohtelua. 

Maximin-sääntö. Tilanteessamme on erimielisyyttä siitä, mikä on pahin mahdollinen lopputulos. Onko se taloudellinen taantuma, työikäisen väestön desimaatio vai ihmisoikeuksien työntäminen sivuun? Oikeastaan kaikkiin kuitenkin vastaisi eristäminen höystettynä voimakkailla erityisryhmien suojatoimilla. Sääntöutilitaristisesti noudatettavaksi periaatteeksi muodostuisi enemmistön suojelu vähemmistöjen tarpeita unohtamatta.

Kansan päätös ja eteenpäin asiassa

Mitä iloa tästä harjoituksesta sitten on? Oikeastaan voisi edetä kahdella tavalla. Joko perustetaan jokaiselle etiikan teorialle oma puolueensa (mahdollisesti hyvä) ja lakkautetaan vanhat (ehdottomasti hyvä). Oppeja voi lisätä, koska tässä ovat vasta tavanomaiset epäillyt, mutta niiden pitää olla riittävän selkeitä. Tai vaihtoehtoisesti pysytään entisissä mutta opetetaan poliitikot perustelemaan ratkaisunsa näiden teorioiden mukaan tai muuten niin selkeästi, että kaltaiseni yksinkertainen filosofikin ymmärtää ne ilman kahden viikon kirjoitusharjoituksia.

Kummassakin vaihtoehdossa voisimme ensin äänestää valtaan sen puolueen, jonka perustelupohja on meistä luontevin. Sitten vaalikauden mittaan voisimme seurata, kuinka hyvin ne pysyvät linjassaan – ja mitä siitä seuraa. Sitten voisimme seuraavissa vaaleissa jatkaa samalla puolueella tai vaihtaa, hyvin perustein. Saisimme läpinäkyvän ja osallistavan poliittisen järjestelmän. Liberaali demokratia kukoistaisi.

Vai kukoistaisiko? Pysyin uskossani, kunnes Piia Jallinoja huomautti asiaan liittyvässä henkilökohtaisessa viestinvaihdossa:

Mutta onko politiikassa mahdollista todeta: ”Otamme nyt riskin, että 6000 riskiryhmässä olevaa kuolee, kunhan todennäköisyys, että vältymme taloudelliselta lamalta, kasvaa emmekä puutu kansalaisten vapauksiin.” Semmoista ei ehkä vaan voi sanoa/ajatella.

Hyvä kysymys. Onkohan ja voikohan? Mutta läpinäkyvyys ja osallistavuus? Millä osallistun, elleivät kerro, millä perusteella tekivät päätöksensä? Missä läpinäkyvyys, ellei näin saa sanoa, vaan täytyy esittää asiansa niin monimutkaisesti, että putoan kärryiltä?

Ratkaisu ongelmaan taitaa olla ilmeinen. Se on vain jäänyt minulta sanomatta, kun olen vanhasta muistista selaillut näitä arkistojen aarteita. Josko mennään asioissa eteenpäin? Kehitetään, kunhan nyt ensin tästä selvitään, ihan uusia ratkaisuja. Unohdetaan haihattelu liberaalista demokratiasta, tuosta globaalikapitalismin rengistä. Yritetään vaikka mennä johonkin vähän anarkistisempaan suuntaan. Opetellaan, niin kuin Elisa Aaltola juuri muistutti, olemaan muiden eläinten kanssa jollain ihan uudella tavalla. Tai – oma kestosuosikkini – ei tehdä tänne enää lisää ihmisiä.