Elokapina-liikkeen kansalaistottelemattomuus sekä poliisin voimankäyttö sen pysäyttämiseksi ovat virittäneet vilkasta keskustelua kansalaistottelemattomuuden oikeutuksesta. Mistä oikeastaan on kysymys?

Kansalaistottelemattomuus on poliittista toimintaa, jossa kansalainen tietoisesti rikkoo lakia tavoitteenaan lain muuttaminen. Näiden kolmen ehdon – aseman kansalaisena, lain rikkomisen ja lain muuttamisen tavoitteen – ohella kansalaistottelemattomuudelta edellytetään tyypillisesti väkivallattomuutta. Nämä tekijät erottavat kansalaistottelemattomuuden omaa tai toisen etua tavoittelevasta rikollisuudesta sekä väkivaltaisesta terrorismista.

Kansalaistottelemattomuuden asema demokratiassa perustuu yhtäältä liberaaliin näkemykseen yhteiskuntasopimuksesta: jos valtaapitävät loukkaavat perustavia yhteiskuntasopimuksia, on kansalaisilla oikeus vastarintaan. Tätä laajemmin kansalaistottelemattomuutta on pidetty osana demokraattisen yhteiskunnan tarjoamia mahdollisuuksia vastata epäoikeudenmukaiseksi katsottuun lainsäädäntöön.

Elokapinan kansalaistottelemattomuus näyttää jakavan mielipiteitä politiikan perinteisimmällä oikeisto-vasemmisto -akselilla. Hallituksessa olevat vasemmistopuolueet ovat esittäneet sitä kohtaan ymmärtäväisiä puheenvuoroja sekä kritiikkiä poliisin voimankäyttöä kohtaan. Poliisin toiminta tarjoaakin hallituspuolueiden poliitikoille mahdollisuuden puhua muusta kuin siitä, että Elokapinan kritiiki kohdistui nimenomaan hallituksen ilmastotoimiin.

Sisäministeri @MariaOhisalo’n pitää olla välittömästi yhteydessä poliisijohtoon.

Oli mitä mieltä tahansa mielenosoittajista tai heidän teemoistaan, näin ei voi toimia rauhanomaisia mielenosoittajia kohtaan.

Ainakaan demokraattisessa oikeusvaltiossa. https://t.co/ZS70IgZWQJ

— Paavo Arhinmäki (@paavoarhinmaki) October 3, 2020

Opposition poliittisella laidalla kritiikki on puolestaan ollut kovaa. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kutsui mielenosoittajia katuja tukkivaksi ”rupusakiksi”. Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah kuvasi laillista esivaltaa vastaan rikkovaa Elokapinaa ”vihreäksi anarkiaksi”.

Demokraattisessa oikeusvaltiossammeko pitäisi saada rikkoa tieliikennelakia ja vaarantaa oma ja toisten turvallisuus? Kokoontumisilmoituksessa, jos edes jätettiin, tuskin kerrottiin, että aiotaan istua ajoväylällä? @SuomenPoliisi onneksi suojelee anarkismilta, #hallitus ei. https://t.co/pfZGYzoljN

— Sari Essayah (@SariEssayah) October 4, 2020

Mielipiteiden jakautumisen voisi ajatella oireeksi kulttuurisodasta avoimen ja valtion auktoriteettiin nojaavan yhteiskuntamallin välillä, jota oikeiston ja vasemmiston ero yhä jossain määrin heijastelee. Kansalaistottelemattomuuden kritiikki perustuu auktoriteettiuskoiseen, lakia ja järjestystä korostavaan näkemykseen yhteiskunnasta, siinä missä sen puolustaminen perustuu avoimeen ja progressiiviseen näkemykseen demokratiasta ja sen dynamiikasta.

Tämä olisi kuitenkin yksinkertaistus. Näennäisesti lakia ja järjestystä korostavat poliittiset liikkeet turvautuvat samanlaisiin, kansalaistottelemattomuudeksi laskettaviin keinoihin. Populismin aikana myös ne koettelevat laillisuuden rajoja lakia muuttaakseen. 

Jussi Halla-aho tunnetusti koetteli sananvapauden rajoja esittämällä lopulta tuomioon uskonrauhan rikkomisesta johtaneita väitteitä valtakunnansyyttäjälle osoitetussa kirjoituksessaan. Kristillisdemokraattien Päivi Räsäsen uskonnollisiin näkemyksiin perustuvista puheista on puolestaan käynnissä peräti neljä esitutkintaa, jossa rikosnimikkeenä on kiihottaminen kansanryhmää vastaan.

Suhtautuminen kansalaistottelemattomuuteen näyttääkin riippuvan sen tavoitteista – ei itse tottelemattomuudesta tai edes sen toteutuksen tavasta. Tämä on myös kansalaistottelemattomuuden nurja puoli: se antaa eri mieltä oleville mahdollisuuden keskittyä muuhun kuin itse asiaan – on kyse sitten sananvapaudesta, uskonnonvapaudesta tai ilmastotoimista.

Ero suhtautumisessa kansalaistottelemattomuuteen ja sen seurauksiin näyttääkin olevan muualla, kenties yllättävässä paikassa. Kansalaistottelemattomuuteen usein liitetään valmius hyväksyä lain rikkomisen seuraukset, kuten tuomio ja rangaistus. Elokapina-liike ilmoitti mielenilmaukseen osallistuvien olevan valmiita hyväksymään tekonsa seuraukset. 

Suomen poliisi ei ole roisto, eikä luottamuksemme heihin ole nollautunut yhdestä voimankäytön ylilyönnistä. Säännöt ovat samat: otamme vastaan sakot ja maksamme ne. Meille kansalaistottelemattomuuden oikeuttava epäkohta ei ole poliisi, vaan kiihtyvä ilmastokriisi ja luonnontuho.

— Elokapina – Extinction Rebellion Finland (@elokapina) October 8, 2020

Räsänen taas on kertonut pitävänsä rikosepäilyjä absurdeina ja käsittämättöminä, ja Halla-aho on sivuuttanut tuomionsa todeten sen olleen poliittisen paineen tuotosta. Tällaista välinpitämättömyyttä suhteessa lainsäädäntöön sekä poliisin ja oikeuslaitoksen toimintaan voisi tietysti kutsua anarkiaksi.