Kun kansalainen ei tottele

Kun joku toimii tietoisesti lakia tai määräystä rikkoen hyvänä ja tärkeänä pitämänsä asian puolesta, kansalaistottelemattomuus toimintamallina saa osakseen kritiikkiä. Arvostelijoiden mielestä tottelematon toiminta uhkaa demokratiaa tai yhteiskunnan järjestystä tai tavoittelee vain toimijan omaa etua – julkisuutta, näkyvyyttä ja sympatiaa.

Kristillisdemokraattien Sari Essayah asetti Savon Sanomien kolumnissaan (5.8.) vastakkain kansalaistottelemattomuuden ja demokratian. Essayahin mukaan ongelmat pitäisi ratkaista ”demokraattisen päätöksenteon” keinoin, ei toimimalla lakia ja määräyksiä vastaan:

Savon Sanomat 5.8.2018

Kansalaistottelemattomuus on kuitenkin osa demokratian työkalupakkia. Demokraattinen enemmistö ei välttämättä ole tietoinen vallitsevasta epäkohdasta tai valmis muuttamaan mielipidettään ennen kuin epäkohdan merkitys konkretisoituu yksittäisten tekojen kautta.

Yksi onnistuneelle kansalaistottelemattomuudelle asetettu edellytys onkin se, että lakia tai määräystä rikkova toimija on valmis ottamaan vastaan teostaan aiheutuvat lainmukaiset seuraukset. Tässä tottelemattomuus ei ole oikeusvaltion tai demokratian vastustamista vaan pikemminkin sen pelisääntöihin suostumista.

Samalla onnistunut kansalaistottelemattomuus on maltillista ja harkittua: se pyrkii minimoimaan sivullisille aiheutuvan haitan, eikä ainakaan lähtökohtaisesti turvaudu väkivaltaan. Teko on usein harkittu tarkkaan etukäteen, jotta sen seuraukset ovat ennakoitavissa.

Ehdottomana edellytyksenä pitkää harkintaa ei kuitenkaan voi pitää: kaikkia kansalaistottelemattomuutta edellyttäviä, nopeasti syntyviä tilanteita on mahdotonta ennakoida.

Tottelematonta toimintaa kritisoidaan usein oman edun ja näkyvyyden tavoittelusta – varsinkin vaalien alla. Kolmas usein ääneen lausuttu onnistuneen kansalaistottelemattomuuden edellytys onkin, ettei teko hyödytä yksilöä itseään.

Timo Miettinen nostaa Twitterissä esiin Hannah Arendtin ajatuksen, jonka mukaan kansalaistottelemattomuudesta ei ole kyse, kun lakia rikotaan oman edun vuoksi.

Yksioikoista tämä ei toki ole. Joissakin tilanteissa kansalaistottelemattomuus olisi suorastaan mahdotonta, jos lakia tai määräyksiä rikkova kansalainen ei ajaisi samalla omaa etuaan.

Alabaman Montgomeryn bussiliikenteessä vakiintuneiden sääntöjen mukaan tummaihoisten oli annettava paikkansa valkoisille, kun valkoisille varatut paikat tulevat täyteen. Kansalaistottelemattomuuden ikoni Rosa Parks ei suostunut siirtymään. Parks ei olisi kuitenkaan voinut toimia sääntöjä vastaan olematta tummaihoinen – ajamatta samalla ainakin jossain määrin omaa etuaan.

Kuten Panu Raatikainen on huomauttanut, kansalaistottelemattomuuden on tarkoituskin tapahtua julkisesti (Voima 9/2013). Muuten epäkohdat eivät nouse keskusteluun – vaikka vaalien allakin.

Arendtin esittämä näkemys pitääkin ymmärtää laajemmin toiminnan perimmäisen tarkoituksen valossa. Onnistuneen tottelemattomuuden tarkoituksena on oltava epäkohdan tuominen esiin, ei ensisijaisesti oman edun tavoittelu.

Koska kansalaistottelemattomuus on oikeutettua?

Kansalaistottelemattomuutta vastaan ei ole kuningasargumenttia. Se kuuluu demokratiaan, ja määritelmän mukaan rikkoo vallitsevaa lakia tai määräystä vastaan. Julkisuus on usein väistämätöntä ja tarpeellista.

Helsingin Sanomien kolumnissa (5.8.) Marko Junkkari esittää ajatuksen, että kansalaistottelemattomuuden oikeutuksen (tai ”kruunun”)  ratkaisee historia: johtaako toiminta mielipiteiden ja lopulta lakien muuttumiseen.

Aidon kansalaistottelemattomuuden tarkoitus on tietysti muuttaa maailmaa. Sen oikeutusta tässä onnistuminen ei kuitenkaan ratkaise. Monet keskeiset tottelemattomat teot on tehty totalitaristisissa yhteiskunnissa, joissa ne eivät ole johtaneet muutoksiin. Silti kansalaistottelematon toiminta on epäilemättä voinut olla täysin oikeutettua. Historia ratkaisee ainoastaan sen, oliko tottelemattomuus tehokasta.

Oikeutuksen arviointi on viime kädessä kiinni siitä, mitä toiminnalla kritisoidaan. Kansalaistottelemattomuus on oikeutettua silloin, kun toiminnalla tuodaan esiin todellinen epäkohta. Suhteessa epäkohdan merkittävyyteen oikeutusta voi vähentää toiminnan aiheuttama haitta.

Kansalaistottelemattomuutta voi kritisoida osoittamalla, miksi epäkohtana esiin tuotu laki tai toiminta on pikemminkin oikeutettua  keskustelemalla itse asiasta.

Mielipiteet kansalaistottelemattoman toiminnan oikeutuksesta saavatkin jakautua sen mukaan, onko toiminnalla kritisoitu laki tai viranomaisten toimintatapa aidosti väärä tai puutteellinen. Omaa vastakkaista kantaa on kuitenkin turha peitellä koko kansalaistottelemattomuutta sellaisenaan vastustaviin näkemyksiin. 

Eikö lopulta jokainen meistä voi kuvitella tilanteen, jossa pidämme oikeutettuna toimia lakia ja määräyksiä vastaan?

29 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.