Suomen kansalliselle itseymmärrykselle on ollut ominaista rehellisyys ja luottamus toisiin ihmisiin. Erityisesti Suomessa on ihailtu maan toistuvaa huippusijoitusta Transparency Internationalin korruption vähäisyyttä koskevissa tutkimuksissa. ”Suomessa ei ole korruptiota” on myös muodostunut hokemaksi.
Garden Helsinki-urheiluhallin investointijärjestelyt ovat herättäneet runsaasti huomiota. On tullut ilmi, että kokoomuslainen pääministeri Petteri Orpo on päättänyt myöntää valtiontukea kokoomusta vaalirahoittaneen suurliikemies Ilpo Kokkilan johtamalle hallihankkeelle siitä huolimatta, että asiaa valmistelleet virkamiehet pitivät tukihakemusta perusteettomana.
Päätös vaikuttaa huolestuttavalta: oikeistokonservatiivinen hallitus päättää tukea taustavaikuttajaansa tavalla, joka muistuttaa kansainvälisen populistioikeiston ja erityisesti Unkarin kaltaisten maiden käytäntöjä. Terävimmin asiaa kommentoikin BlueSkyssä historioitsija Olli Bäckström:
This summer Finns are finally realizing how corruption has permeated every aspect of the country’s politics and society. Finland is truly a rat-infested landfill.
Poliittisen oligarkian luonnetta on eniten tarkasteltu entisen Neuvostoliiton konteksissa, vaikka siitä on tullut globaali ongelma. Väitän, että Suomesta on tulossa rehellisen lintukodon asemasta korruptoitunut rotanpesä, koska se on kehittymässä turvallisuusvaltioksi osana yleistä verkostoyhteiskuntien oligarkisoitumista ja käännettä autoritarismiin.
Korruptio ja globaali oligarkia
Korruptio on julkisen vallan käyttöä yksityisen edun tavoitteluun. Michael Johnston on osoittanut neljä eri korruptiotyyppiä. Vaikutusvaltamarkkinoilla korruptoituneet toimijat ostavat itselleen etuja demokraattisessa prosessissa. Eliittikartelleissa johtavat eliitit muodostavat demokraattisen hallinnon sisään hyvä veli-verkoston, joka jakaa rahat ja vallan keskenään. Oligarkiassa taas yksityiset hyvä veli-verkostot kilpailevat valtion hallinnasta ja ansiottomista eduista. Kleptokraattisessa diktatuurissa taas hyvä veli-verkostot muodostavat diktaattorin ylhäältä johtaman vallan vertikaalin ja käyttävät valtiovaltaa suoraan yksityisten etujen ajamiseen.
Poliittinen korruptio on kasvava ongelma oikeistopopulismin ja oligarkian vaivaamissa globaaleissa verkostoyhteiskunnissa. Keskus-säde-verkostojen kasvu sekä ansiottomiin etuihin perustuvat talousmallit keskittävät vallan ja varallisuuden yksittäisille talouden ja politiikan verkostojen keskiössä oleville firmoille, valtioille ja liikemiehille.
Ukrainalainen sosiologi Volodymyr Ishchenko esittääkin oligarkin tieteellisen määritelmän: oligarkki on liikemies, jonka ansaintalogiikkana on liittoutua julkisen vallan kanssa saavuttaakseen ansiottomia etuja. Oligarkia edellyttää kuitenkin lopulta julkisen vallan tukea, ja kääntäen oligarkkiset hyvä veli-verkostot kaappaavat helposti lopulta valtiovallan oligarkkien yksityisomaisuudeksi.
Globaalia oligarkiaa pönkitetään nykyisin yhä enemmän turvallisuusvaltioilla, joissa valtion ja yhteiskunnan suhteen turvallistaminen toimii perusteena jakaa globaalien verkostojen edut ”meikäläisille”. Tällaiset turvallisuusoligarkiat ovat kleptokratioiden moderni muoto.
Samankaltainen kehitys näkyy muun muassa aiemmassa Orbanin Unkarissa, Trumpin USA:ssa ja Putinin Venäjällä. Kummisetä johtaa maata ylhäältäpäin ja jakelee etuja kannattajakunnalleen. Järjestelmän oikeutuksen tarjoavat taas alamaisten passiivisuus, kansalliskiihko sekä militaristinen turvallisuuspalveluiden ja armeijan valta. Lopputuloksena on valtion ja yhteiskunnan suhteen kriminalisoituminen. Voi myös kysyä, onko Suomeen kehittymässä sekurokraattisia tai oligarkkisia rakenteita?
Korruptio ja oligarkian leviäminen Suomeen
Suomalainen korruptio on perinteisesti perustunut eliittikartelleihin: valtaapitävät jakelevat etuja keskenään taatakseen “kansallisen yhtenäisyyden”. Seurauksena on ollut markkinatalouden ja moniarvoisuuden heikkous sekä osin puuttuva modernisaatio. Suomalaisen oikeiston siirtyminen oikeistopopulismin suuntaan on kuitenkin herättänyt epäilyksiä oligarkian leviämisestä Suomeen.
Politiikan tutkija Emilia Palonen ja antropologi Tuomas Tammisto ovat syyttäneet Orpon hallitusta orbanilaisuudesta, jossa bisnesoikeisto liittoutuu oikeistopopulistien kanssa kaapatakseen valtion liike-elämään ja populistioikeistolaisuuteen nojaavien hyvä veli-verkostojen haltuun. Anu Kantola on esittänyt, että Suomen yläluokka on kiinnostunut globaalin oligarkian käytännöistä. Hyvinvointivaltiota pidetään kalliina köyhien paapomisena samalla, kun demokratiaa tulisi virtaviivaistaa liike-elämän autoritaarisella päätöksenteolla ja rikkaiden hyvä veli-verkostoilla. Muuten näet Suomi on menossa konkurssiin.
Näin Garden Helsinki-korruptiotapaus sijoittuu osaksi laajempaa populistioikeistolaisuuden ja turvallisuusvaltioiden nousua: turvallistaminen rakentaa oikeistopopulismia, joka taas oikeuttaa rahan ja vallan keskittämisen hallitsevia oikeistoryhmiä lähellä oleville hyvä veli-verkostoille. Oligarkkinen valtiovallan haltuunotto, korruptio ja vallan oikeutuksen hakeminen turvallistamisesta ovat siis saman asian eri puolia – vaikka yksittäisiä korruptiotapauksia ei suoraan oikeutettaisi uhkakuvien avulla, mitä ei tehty Helsinki Gardenin tapauksessa.
Suomen turvallisuusvaltioprojekti ja Putinin Venäjä
Suomalaiseen asennemaailmaan sekä valtion ja yhteiskunnan suhteeseen sisältyy runsaasti piirteitä, jotka muistuttavat Putinin Venäjää: yhteiskunnallinen passiivisuus, ylhäältä määritelty kansallinen projekti sekä militaristinen yhteisön rakennus sotien varaan. Nämä piirteet ovat korostuneet vahvasti monikriisissä, joka syntyi vuoden 2008 pörssiromahduksesta, talouden pysähtyneisyydestä, koronasta, ilmastonmuutoksesta ja Ukrainan sodasta.
Ishchenko ja Sam Greene ovat tutkineet, miksi venäläiset kannattavat Putinia huolimatta tämän hallinnon tuhoisuudesta. Putin saa noin kansan kahden kolmanneksen kannatuksen – kun taas sama määrä kannattaa pikaista vetäytymistä Ukrainasta, kunhan vain Putin määrää sen ylhäältäpäin. Samalla venäläiset pitävät poliittisesti aktiivisia ihmisiä veneen keikuttajina, jotka vain rikkovat vakauden illuusion. Esimerkiksi ukrainalaisia Ukrainan sodan tukijoita pidetään ylipolitisoituneina kansalliskiihkoilijoina.
Vaihtoehtojen torjuntaan nojaava passiivinen alamaisuus on kuitenkin valitettavan tuttua myös suomalaisille. Pakolaiskriisin yhteydessä esiin noussut ”tolkun ihmisen” käsite nostaa ihanteeksi valtaapitävien ja valtion korkeampaan viisauteen mukautuvan alamaisen, joka samalla suhtautuu torjuvasti punavihreiden ja populistioikeiston ”ääripäihin”. Perusajatus on sekä Suomessa että Venäjällä sama: valtio takaa alamaisen turvallisuuden, jolloin alamaisen on oltava hiljaa!
Suomea ja Venäjää yhdistää myös ylhäältä johdettu valtiokeskeinen yhteisöllisyys. Natalia Forratin mukaan venäläinen autoritaarinen yhteisöllisyys koostuu juuri siitä, että valtio tarjoaa ainoan oikeutetun kiinnekohdan kansalaisten yhteistoiminnalle samalla, kun se määrittää ylhäältäpäin yhteisen kokonaisedun. Myös Suomessa kansalaisyhteiskunta on kytköksissä valtioon ja moniarvoisuus ja yksilön oikeudet torjutaan samoin ”kansan kokonaisedun” nimissä – kokonaisedun eli konsensuksen määrittävät tietenkin valtio ja sen valtaapitävät.
Ylhäältä johdettu ja autoritaarinen yhteisöllisyys johtuu osin sekä Suomessa että Venäjällä maiden sotaisasta historiasta. Katastrofiajan historiaan kuuluu myös molemmissa maissa laaja-alainen poliittinen terrori sisällissodassa ja Stalinin aikana. Historia muodostaa taas rakennusaineksia militarismiin, jossa sota tai turvallisuusviranomaiset saavat keskeisen roolin yhteiskunnassa.
Länsi-Euroopassa militarismiin on tietoisesti otettu etäisyyttä toisen maailmansodan ja kylmän sodan huonojen kokemusten takia. Richard Overy on esittänyt, että toiseen maailmansotaan johti sekoitus siirtomaavaltaa ja kiihkonationalismia: valtioiden on saatava lisää siirtomaita ja rakennettava koko yhteiskuntansa sodankäynnin ympärille, koska muuten kansallinen selviäminen on uhattuna.
Eurooppa pyrki tietoisesti eroon sota-ajan militarismista rakentamalla ylikansallisia markkinoita ja valtioliittoa. Rauhanliike pystyi taas ylittämään kylmän sodan asetelman. Näin ensimmäisen ja toisen maailmannsodan aikaa pidetään Länsi-Euroopassa suurena sivilisaation romahduksena, joka täytyy pystyä ylittämään poliittisin keinoin. Suomen ja Venäjän malli on taas täysin päinvastainen, kun se perustelee autoritaarista valtamallia tekemällä sodasta sankaritarinan.
Sekä Venäjällä että Suomessa kansakunta rakentuu edelleenkin toisen maailmansodan kultin ja sota-ajan arvomaailman varaan. Putinin Venäjä on rakentanut oman identiteettinsä toisen maailmankuvan sankarillisen voiton ja länsivaltojen ikuisen uhan ympärille. Suomessa taas myytti erillissodista ja torjuntavoitoista muodostaa perustan vaatimuksille maanpuolustustahdosta ja kansallisesta yhtenäisyydestä, koska kansallinen selviäminen on koko ajan uhattuna.
Korruptio – suomalaisen turvallisuusvaltiokehityksen ilmaus
Näin siis Garden Helsinki-kohu on osa laajempaa turvallisuusvaltioiden kehitystä Suomessa ja maailmalla. Poliittisesti kytkeytyneet oligarkit hankkivat itselleen ansiottomia etuja samaan aikaan, kun valtion ja yhteiskunnan suhde rakennetaan turvallistamisen varaan. Kehityskulku on tuttu mm. USA:sta, Israelista, Unkarista ja Venäjältä.
Useat korruptoituneen turvallisuusvaltion rakenteet ovat kuitenkin suomalaisuuden keskeisiä rakennepuita: passiivinen alamaisuus, ylhäältä ohjattu yhteisönrakennus sekä sotien varaan rakennettu ajatus pysyvästi uhatusta kansakunnasta. Samat piirteet ovat vahvasti tukeneet myös muuta Suomen länsimaisen oikeusvaltion rappiota – kuten päätöstä tulkita perustuslakia sallimaan pakkopalautukset, vaikka juristit vastustivat yksimielisesti tällaista tulkintaa.
Amerikkalainen liberaali nettijournalisti Samantha Hancox-Li on todennut amerikkalaisen trumpismin kontekstissa, että perustuslaillista järjestelmää tuhoavat mädät viranhaltijat, korruptoituneet oligarkit ja julmat öykkärit tulee laittaa syytteeseen. Myös Suomessa tarvitaan perustavia reformeja valtion ja yhteiskunnan suhteeseen sekä kansalliseen projektiin, jotta sekurokratian korruptoitunut rotanpesä voidaan rakentaa perusteiltaan oikeus- ja sivistysvaltioksi.