Tag Archives: oikeusvaltio

Turvallisuusvaltio korruptoi yhteiskuntajärjestyksen

Ei kommentteja

Suomen kansalliselle itseymmärrykselle on ollut ominaista rehellisyys ja luottamus toisiin ihmisiin. Erityisesti Suomessa on ihailtu maan toistuvaa huippusijoitusta Transparency Internationalin korruption vähäisyyttä koskevissa tutkimuksissa. ”Suomessa ei ole korruptiota” on myös muodostunut hokemaksi.

Garden Helsinki-urheiluhallin investointijärjestelyt ovat herättäneet runsaasti huomiota. On tullut ilmi, että kokoomuslainen pääministeri Petteri Orpo on päättänyt myöntää valtiontukea kokoomusta vaalirahoittaneen suurliikemies Ilpo Kokkilan johtamalle hallihankkeelle siitä huolimatta, että asiaa valmistelleet virkamiehet pitivät tukihakemusta perusteettomana. 

Päätös vaikuttaa huolestuttavalta: oikeistokonservatiivinen hallitus päättää tukea taustavaikuttajaansa tavalla, joka muistuttaa kansainvälisen populistioikeiston ja erityisesti Unkarin kaltaisten maiden käytäntöjä. Terävimmin asiaa kommentoikin BlueSkyssä historioitsija Olli Bäckström:

This summer Finns are finally realizing how corruption has permeated every aspect of the country’s politics and society. Finland is truly a rat-infested landfill.

Poliittisen oligarkian luonnetta on eniten tarkasteltu entisen Neuvostoliiton konteksissa, vaikka siitä on tullut globaali ongelma. Väitän, että Suomesta on tulossa rehellisen lintukodon asemasta korruptoitunut rotanpesä, koska se on kehittymässä turvallisuusvaltioksi osana yleistä verkostoyhteiskuntien oligarkisoitumista ja käännettä autoritarismiin.

Lue lisää →

Olosuhteiden pakosta? – Tuomioistuimet yhteiskuntapolitiikan kentällä

Ei kommentteja

Pohdiskelen kysymystä siitä, miksi oikeuden normatiivista valtaa haastetaan aiempaa näkyvämmin. Oikeuden auktoriteetin rapautumisesta kielivät esimerkiksi puheet sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen hajoamisesta sekä kotimainen keskustelu parlamentaarisen perustuslakivalvonnan ongelmista.

Onko oikeuden valta saavuttamassa lakipisteen, jossa oikeusnormien sitovuus alkaa näyttäytyä pikemminkin ongelmana kuin ratkaisuna? Kenen lakeja ja oikeuksia edes puolustamme puhuessamme oikeusvaltion puolesta?

Erään näkökulman näihin kysymyksiin tarjoaa oikeudellistumisen käsite. Oikeudellistumisella tarkoitan yhteiskunnallista muutosta, jossa poliittisia tai eettisiä kysymyksiä jäsennetään ja ratkaistaan yhä useammin oikeudellisina kysymyksinä tuomioistuimissa, jossa valtaa käyttää sosiaalisesti suppea juristiprofessio.

Usein tämä muutos on nähty etumerkiltään lähes pelkästään positiivisena ilmiönä. Lupaavathan perus- ja ihmisoikeudet ja niiden toteutumista viime kädessä varmistava tuomioistuinten kontrollivalta oikeusturvaa, ennakoitavuutta ja moderniin liberaaliin oikeusvaltioon tyypillisesti liitettyä suojaa yksilön autonomialle.

Tällainen perusoikeudellistuminen ei kuitenkaan ole välttämättä kitkattomassa suhteessa demokratiaan. Valtiosäännöt lupaavat kansalaisille mahdollisuuden vaikuttaa äänestämällä. Samaan aikaan kuitenkin politiikan tutkimuksessa on jo pidemmän aikaa tunnistettu politiikan alan kaventuminen. Tutkimukset kertovat luottamuksen poliittisen vaikuttamisen mahdollisuuksiin olevan heikkoa useissa Euroopan maissa.

Lue lisää →

Onko turvallisuus sittenkin yhteiskunnallinen pahe?

1 kommentti

Turvallisuus- ja uhkakuvaretoriikka ovat kaapanneet suomalaisen julkisen keskustelun Ukrainan sodan alkamisen jälkeen. Vaaditaan sotilaallista varautumista Venäjää vastaan. Ihmisiä pelotellaan valtion velkaantumisella. Maahanmuutto, pakolaisuus, Venäjän mahdollinen hybridivaikuttaminen ja ”väestönvaihto” uhkaavat Suomea niin pahoin, että perustuslaillisuudesta ja kansainvälisestä oikeudesta on pakko luopua. Myös vasemmisto on lähtenyt mukaan uhkakuvaretoriikkaan leimaamalla populistioikeiston ja ennen kaikkea Putinin Venäjän sekä Trumpin hallinnon turvallisuusuhiksi.

Tämä voi näyttää ”terveeltä järjeltä”. Kyllähän nyt tolkun ihminen varautuu hyvän sään aikana ja alistuu yhteiseen riviin kriisiaikana! Yksi turvallisuusretoriikan ominaisimmista piirteistä onkin se, että kaikki vaihtoehdot nähdään epärealistisina ja epäisänmaallisena turvallisuuden mielenmaiseman sisältä käsin. Näin turvallisuusajattelu tuhoaa vapaan yhteiskunnan ja humaanit arvot yhteiskuntien sisältä käsin.

Lue lisää →

Itsepetoksen seuraava vaihe

2 kommenttia

Läpi läntisen maailman on Ukrainan sodan aikana lyönyt moraalisen itsekritiikin aiheellinen aalto. Kuinka saatoimme, Suomessakin, olla niin naiiveja, että uskoimme Venäjän demokratisoituvan energiakaupan riippuvuussiteiden myötä? Emmekö tajunneet, että kaikki merkit viittasivat päinvastaiseen? Emmekö tosiaan nähneet edes Krimin valtauksen jälkeen, mihin Putinin valta oli viemässä? Miten asioista perillä olevat johtavat poliitikot, jopa suuriksi valtiomiehiksi ja -naisiksi ylistetyt, saattoivat joutua tällaisen kollektiivisen itsepetoksen valtaan?

Ihmisen turmiollinen taipumus optimismiin johtaa helposti katteettomiin kuvitelmiin siitä, että asiat olisivat menossa parempaan suuntaan, vaikka suunta olisi huono. Itsekritiikki onkin aina ja nyt erityisesti paikallaan.

Lue lisää →

Kansalaistoiminta on osa oikeusvaltiota

Ei kommentteja

Elokapinan mielenosoitukset ovat taas herättäneet laajan keskustelun, ja liike saa sympatiaa myös bisnesmaailmasta ja keskiluokalta. Konservatiivioikeisto polarisoi keskustelua leimaamalla Elokapinan mielenosoitukset ja kansalaistottelemattomuuden rikolliseksi anarkismiksi tai jopa terrorisminkaltaiseksi toiminnaksi. Kiistojen ytimessä on oikeusvaltion käsite.

Suomessa oikeusvaltion väitetään usein merkitsevän, että lakeja täytyy noudattaa sokeasti. Käsitteen määritelmä tietosanakirjoissa viittaa kuitenkin toiseen suuntaan: oikeusvaltiossa valtion toimivalta perustuu lakiin. Esimerkiksi Kiinan tai Venäjän ei voida katsoa olevan oikeusvaltioita. Kiinassa kommunistisella puolueella on absoluuttinen valta hallita käyttämällä lakia välineenään ja Venäjällä valtajärjestelmä on avoimesti kriminalisoitunut.

Lue lisää →

Miksi perustuslain tulkinta politisoituu?

8 kommenttia

Suomessa perustuslakivaliokunta on viimeisen puolen vuoden aikana ottanut kantaa kahteen merkittävään poliittiseen kysymykseen ilmeisen politisoituneella tavalla. Sekä Haavisto-gatessa että EU-elvytyspaketissa perustuslakivaliokunta on jakautunut puoluepoliittisin linjoin, ratkaissut asioita asiantuntijoiden enemmistön vastaisesti ja lopulta kyseenalaistanut ratkaisuillaan oikeusvaltion perustan.

Perustuslakivaliokunta tutki vuoden 2020 aikana Pekka Haaviston toimintaa Al-Holiin jääneiden suomalaisten kotiuttamisessa ja hänen vallankäyttöään riidassa ulkoministeriön virkamies Pasi Tuomisen kanssa. Lopuksi valiokunta totesi Haaviston rikkoneen hyvää hallintotapaa vastaan.

Haaviston tapaus oli ongelmallinen oikeusvaltion näkökannalta. Koko prosessi oli alusta lähtien poliittinen, kun kansanedustajat tutkivat ministerin toimien lainmukaisuutta. Haaviston virkasyytteen aloittivat perussuomalaisten ja kokoomuksen oikeistosiiven kansanedustajat. Valiokunta sittemmin selvitti asiaa määräämällä poliisin tekemään esitutkinnan ja kuulemalla asiantuntijoita. Suurin osa asiantuntijoista olisi kannattanut Haaviston vapauttamista. Valiokunta totesi sen sijaan Haaviston rikkoneen lakia siten että syytekynnys ei ylity.

Lue lisää →

Onko herraviha sittenkin kansalaishyve?

21 kommenttia

Kylmän sodan loppu johti demokratisoitumisen aaltoon: demokraattinen hallinto levisi Itä-Eurooppaan, Afrikkaan ja Etelä-Amerikkaan. Autoritaarinen hallinto on kuitenkin levinnyt kuin koronavirus 2000-luvulla, erityisesti kun koronaepidemia on johtanut yksilönvapauksien rajoituksiin ja tarjonnut diktaattoreille tilaisuuden kahmia valtaa.

Herraviha liitetään usein populismiin ja systeeminvastaisiin salaliittoteorioihin. ”Todellinen kansa” ja ”korruptoitunut eliitti” taistelevat keskenään, ja ”todellisen kansan tahdon” tulee ohjata politiikkaa. Tällainen populismi vaarantaa demokratian, koska se vaatii yksinoikeutta puhua kansan nimissä. 

Herraviha voi kuitenkin edustaa myös demokratiaa. Niccolò Macchiavelli esitti tieteellisen herran määritelmän: herroja ovat ne kansalaiset, jotka eivät tee mitään hyödyllistä työtä tai liiketoimintaa vaan tavoittelevat valtaa ilman vastuuta ja kuppaavat itselleen ansiottomia etuja. Toimiva demokratia ei voi päästää herroja riehumaan vaan pitää vahvasti kiinni tasa-arvosta ja herravihasta.

Macchiavelli ehdotti kiinni jääneiden herrojen tappamista. Tämä toimintamalli ei sovi demokraattiseen oikeusvaltioon. Oikeusvaltion kannalta on kuitenkin olennaista, etteivät valtaapitävät ole lakien tai yhteiskunnan yläpuolella. Voisko herraviha auttaa saattamaan rötösherrat vastuuseen teoistaan?

Lue lisää →