Viimeaikaista yhteiskuntien luisua näköalattomuuteen on ollut hämmästyttävää seurata. Yhteiskunnat olivat vaurastuneet ja liberalisoituneet 1900-luvun loppupuolella. Lopulta taloudellinen kehitys kattoi jo koko maailman globalisaation myötä. Liberaalien arvojen nousu lopetti myös valtapoliittisen kilpailun 1900-luvun aatteiden kuten liberaalidemokratian, kommunismin ja fasismin välillä.

”Historian loppu” kesti kuitenkin vain sukupolven ajan. Vuoden 2008 talouskriisin ja siitä alkaneen monikriisin jälkeinen kehitys on johtanut oikeistopopulististen liikkeiden ja turvallisuusvaltioiden nousuun. Erityisen nopeaa ja jyrkkää muutos on ollut yhteiskunnallisessa keskustelussa. 2010-luvulla ratkaisua globalisaation kriisiin haettiin perustulosta, pankkien sääntelystä ja ilmastonsuojelusta. Nyt perustuslaillisuuden kaventaminen, militarisaatio ja leikkauspolitiikka nähdään yhteiskunnallisina kaikkihoitoina.

Onkin aiheellista kysyä: Mistä siirtymä oikeistopopulistiseen turvallisuusvaltioon johtuu? Sekurokratia itse esittää merkitsevänsä ”havahtumista” liberaalin yhteiskuntamallin ”naiiveista ja sinisilmäisistä” avoimen yhteiskunnan ihanteista, sekä niiden aikaansaamasta ”hampaattomasta” liberaalidemokratiasta. Tällainen retoriikka itse asiassa tuo turvallisuusvaltion lähelle 1900-luvun alun fasismia. Entä jos tämä yhtymäkohta valottaa turvallisuusvaltion nousua?

Demokratia ja globaalin oligarkian nousu

Sodanjälkeinen liberaalidemokraattinen hyvinvointivaltio ja kylmän sodan jälkeinen liberaali globalisaatio olivat kumpikin bisnesoikeiston ja demokraattisen vasemmiston välisiä kompromisseja. Hyvinvointivaltio syntyi, kun oikeisto oli valmis hyväksymään talouden valtiosääntelyn ja demokratian 1900-luvun suurkatastrofin vastamalliksi. Vuoden 1989 murros taas nojasi globaalia avointa yhteiskuntaa ajaneen vasemmiston ja globaalia markkinataloutta ajaneen oikeiston yhteistyöhön.

Näin demokratisoituminen jäi itse asiassa riippuvaiseksi taloudellisten eliittien tuesta. Demokraattisen järjestelmän perustaan muodostui jännitteitä demokratian ja markkinatalouden suhteesta. Yhteiskunta on demokratisoitunut ja liberalisoitunut, kun sivistystason ja hyvinvoinnin kasvu ovat johtaneet liberaalien arvojen valtavirtaistumiseen. Yhteiskunnan modernisaatio johti myös perinteisten arvojen ja ammattien statuksen laskuun.

Kuitenkin samaan aikaan globaalit keskus-säde-rakenteet johtivat globaalin oligarkian nousuun. Globaalit verkostot rakennettiin suuryritysten, median ja hallitusten muodostamien napojen ympärille, ja muut toimijat jäivät säteiksi keskuksesta käsin johdetuissa verkostoissa. Tällöin keskustoimijoille jäi mahdollisuus kupata tai sulkea ulos muut toimijat.

Tämä yhdistelmä liberalisoituvaa yhteiskuntaa, oligarkkista taloutta ja talouseliitin tuesta riippuvaista demokratiaa osoittautui sittemmin räjähdysherkäksi globaalin markkinatalouden kriisiytyessä. Riski oli nähtävillä jo New Yorkin vuoden 2001 terrori-iskun jälkeen, kun USA julisti sodan islamilaiselle fundamentalismille ja näin ryhtyi turvallistamaan globalisaatiota.

Monikriisi rapauttaa demokratian ja yhteistyön

Globaaleihin markkinoihin, finanssimarkkinatalouteen ja suuryrityksiin nojaavan uusliberaalin talousjärjestelmän ongelmat paljastuivat vuoden 2008 pörssiromahduksessa. Pörssiromahdus synnytti valtavan talouskriisin, jonka lisäksi myös luonnon kantokyky, epidemiat, demokraattinen poliittinen järjestelmä ja globaali valtapolitiikka ovat johtaneet monikriisiin.

Vuoden 2008 talouskriisi lopulta hajotti ne oikeisto- ja vasemmistoliberaalien liittoumat, jotka olivat saaneet aikaan kansalliset hyvinvointivaltiot ja vuoden 1989 muutoksen. Talouskriisiin vastattiin jatkamalla ja vahvistamalla uusliberaalia talouspolitiikkaa vakuuttamalla kriisiytyneet pankit samalla, kun valtiontaloutta ja julkisia palveluita leikattiin. Avointa yhteiskuntaa ajavat vasemmistoliikkeet vastasivat haastamalla uusliberaalin politiikan laajoilla protestiliikkeillä, jotka levisivät koko maailmaan.

Protestit haastoivat sekä globaalin oligarkian että myös perinteisemmät autoritaarisuuden ja hierarkian muodot. Arabimaailmaa ravisutti vallankumousaalto. Euroopassa oli laajoja protesteja sekä EU:n leikkauspolitiikkaa vastaan että ilmastonsuojelun puolesta. Kansalaistoiminta vahvistui Venäjällä, ja mielenosoitukset haastoivat Vladimir Putinin vaalivilpin. USA:ssa taas muodostui sosiaalidemokraattista liikehdintää, ja protestit haastoivat rasistisen poliisiväkivallan.

Näin siis kansallisvaltioiden liberaalidemokratian ja maailmankauppaan nojaavan globaalin yhteistyöjärjestelmän perusta alkoi horjua, kun talouseliitit pyrkivät pitämään kiinni globaalista oligarkiasta ja vasemmistolainen liikehdintä taas purkamaan sen. Autoritaarisuudelle muodostui myös kannattajakunta, kun yhteiskunnan modernisaatio ja leikkauspolitiikan aiheuttama talouslama vahvistivat oikeistopopulistisia liikkeitä. Taloudellinen epävarmuus ja avoimen yhteiskunnan arvot näet uhkaavat autoritaaristen asenteiden kannattajien yhteiskunnallista asemaa.

Turvallisuusvaltio ja autoritarismin nousu

Turvallisuusvaltio tarjoaa oligarkkisille poliittisille toimijoille keinon taata oma asemansa tässä umpikujaan menneessä yhteiskunnallisessa tilanteessa. Tilannetta voi verrata siihen lumoon, joka fasismilla oli perinteisiin eliitteihin 1930-luvulla. Fasismitutkija Robert Paxtonin mukaan fasismin kehitykselle on keskeistä, että vanha eliitti nostaa kansalliskiihkoilijat valtaan keinona estää vasemmiston nousu.

Turvallisuusvaltio perustuu samalla tavoin oligarkkisen kapitalismin ja autoritaarisiin arvoihin nojaavan kansalliskiihkon liittoon. Kun fasismi tarjosi perinteistä järjestystä ja ”kansallista heräämistä” luopumalla demokratiasta, turvallisuusvaltio taas lupaa oligarkkisten keskus-säde-verkostojen vakiinnuttamista turvallistamisen avulla – eli luopumalla liberaalidemokratiasta ja avoimesta yhteiskunnasta.

Donald Trump on nojannut teknologiaoligarkkien ja USA:n suuryritysten tukeen. Venäjän oligarkit nostivat Vladimir Putinin valtaan taatakseen 1990-luvun yksityistämisten tulokset. Arabimaailmassa itsevaltaiset johtajat ovat käyttäneet turvallistamista vahvistamaan asemaansa arabikevään demokratiavaatimuksia vastaan. Suomessa ja Euroopassa on taas keskusteltu siitä, miten autoritaarinen oikeistolaisuus kaappaa poliittisen keskustan – erityisesti oikeistopuolueet.

Kuvio on kaikkialla sama: uhatut valtaapitävät esittävät ”kansallisen olemassaolon” tai muiden identiteettien olevan pysyvästi ja vakavasti uhattuna. Uhka sitten oikeuttaa ja vahvistaa autoritaarista hallintoa ja sulkee vaihtoehdot ulos. Näin syntyvät autoritaariset hallinnot ja konfliktit vain lisäävät turvattomuuden tunnetta. Lopputuloksena on rahan ja vallan gangsterityylinen keskittyminen.

Turvallisuusvaltion nousu ei siis johdu siitä, että liberaali, sosiaaliset näkökohdat huomioiva ja kosmopoliittinen avoin yhteiskunta olisi muka osoittautunut naiiviksi ja sinisilmäiseksi haihatteluksi. Kyse on sitä vastoin poliittisesta valinnasta: oligarkkiset ja autoritaaris-populistiset toimijat ovat kääntäneet selkänsä avoimelle yhteiskunnalle. Kriisiytynyt verkostoyhteiskunta tarvitseekin vallan vastavoimia, jotta avoin yhteiskuntamalli voidaan palauttaa ja sekurokraatit voidaan saattaa vastuuseen.