Arvokeskustelun käynnistäminen on vaikeaa. Yritin sitä juuri Helsingin Sanomissa, aiheina Nato-hakemus ja läntinen arvoyhteisö, ja epäonnistuin. Yritän nyt uudelleen, samoista aiheista mutta lähtökohtani tarkemmin perustellen.

Mitä arvokeskustelu on?

Arvokeskustelulle ei ole kaikkien hyväksymää määritelmää. Poliittisten valintojen suhteen sille voisi kuitenkin nimetä muutaman minimiehdon. Itsestään selvää on, että puheenvuorojen pitäisi koskea kysymyksiä hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä. Mitä ne ovat? Miten ne tunnistetaan? Miten ne liittyvät tarkasteltaviin valintoihin?

Keskustelu edellyttää, että ajatuksia vaihdetaan useammin kuin kerran. Ketju, joka koostuu väitteistä ”A on oikein, koska X” ja ”A on väärin, koska Y” ei sellaisenaan vielä muodosta arvokeskustelua. Tarvitaan ainakin sellaisia lisähuomioita kuin ”A ei voi olla oikein (tai väärin) sillä perusteella, että X (tai Y), koska X (tai Y) ei ole totta.”

Ehkä arvokeskustelu on kunnolla käynnissä vasta, kun kaikki tällaiset ”ensimmäisen kierroksen” väitteet ja vastaväitteet on esitetty, ymmärretty ja kommentoitu. Silloin on saatu selville, että keskustelijat tarkoittivatkin perusteluja X+ ja Y+ – jotka ovat erityistulkintoja perusteluille X ja Y. He saattavat myös puolustaa tai vastustaa valintaa A+ valinnan A sijasta.

Tekisikö Nato-jäsenyys Suomesta osan läntistä arvoyhteisöä?

Helsingin Sanomien kirjoituksessani tartuin jo idullaan olevaan ajatustenvaihtoon. Yksi perustelu Nato-hakemukselle (A) oli, että Suomesta tulisi osa läntistä arvoyhteisöä (X). Ymmärrykseni mukaan olemme jo kyseisen yhteisön jäseniä. Jos niin on, tämä perustelu ei ole kovin hyvä. Miksi liittyä johonkin, jossa jo on?

Läntisen arvoyhteisön keskeisiä periaatteita ovat käsitykseni mukaan lainmukaisuus ja demokratia. Tarvitaan lait, jotka luovat tukevan perustan ihmisten väliselle kanssakäymiselle ja suojaavat kaikkia yhtäläisesti. Ja niiden säätämiseen tarvitaan poliittinen järjestelmä, johon voimme uskoa ja luottaa.

Lainmukaisuudelle on erilaisia tulkintoja. Puhtaasti muodollisen ajatuksen mukaan riittää, että lait ovat kansalaisten tiedossa, niitä ei sovelleta takautuvasti, ne koskevat kaikkia samoin ja kuka tahansa joutuu niitä rikottuaan vastuuseen. Kansainvälisen oikeuden myötä tähän on lisätty moraalinen vähimmäisvaatimus, ihmisoikeuksien kunnioitus.

Lakien tarkempi sisältö muodostuu läntisessä arvoyhteisössä demokraattisesti ja enemmän tai vähemmän kansan tahtoa myötäillen. Demokratia voi eri maissa olla sosiaalista, liberaalia, konservatiivista tai yhdistelmiä näistä. Tärkeää on, että johtajat voidaan aika ajoin vaihtaa ja suuntaa muuttaa kansan tahdon mukaisesti. Tästä säädetään usein perustuslaissa.

Suomessa monenlainen demokratia on kukoistanut koko valtion itsenäisyyden ajan. Johtajatkin on voinut vaihtaa vapailla vaaleilla ainakin vuodesta 1981 lähtien. Jäsenyytemme läntisessä arvoyhteisössä vaikuttaakin tukevalta. Liittymistä mihinkään ei tämän puolesta tarvita.

Missä mielessä Nato-jäsenyys tekisi Suomesta osan oikeanlaista läntistä arvoyhteisöä?

Sain mielipiteeseeni kaksi hyvää vastausta. Kummankin kirjoittaja oli kanssani yhtä mieltä siitä, että Suomi on jo kauan ollut läntisen arvoyhteisön osa. He olivat kuitenkin keskenään erimielisiä siitä, missä mielessä näin on ja kuinka tilanne muuttuisi Nato-jäsenyyden myötä.

Yleisökommentissa kirjoitukseeni lukija totesi:

”Suomi on liberaali tasavalta ja ollut jo yli 100 vuotta. Se, että suomalaiset ovat pitkään olleet hyvin sosialistisia ei tee yhteiskuntamallista ’sosiaalidemokratiaa’. Lisäksi painotan …, että liberalismi ja konservatismi eivät ole janan vastapäitä eivätkä toisiaan pois sulkevia ideologioita.”

Lukija näyttää olevan sitä mieltä, että olemme hyvästä liberaalin demokratian perinnöstämme huolimatta olleet osa vääränlaista, sosiaalisen demokratian arvoyhteisöä. Oikeanlainen löytyy etääntymällä pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta ja mahdollisesti lähentymällä (vaikkapa Yhdysvaltojen kaltaista) liberaali-konservatiivijatkumoa.

Näin ajatellen liittyminen Suomelle kuuluvaan läntiseen arvoyhteisöön saattoikin edellyttää Nato-hakemusta. Huomattakoon silti, että perustelu tarkentui täsmennyksen myötä. A (Nato-jäsenyys) ei ole oikein, koska X (lainmukaisuus ja demokratia) vaan koska X+ (hyvinvointivaltion ongelmallisuus).

Missä mielessä Nato-jäsenyys tekisi Suomesta osan vääränlaista läntistä arvoyhteisöä?

Toinen kommentaattorini edusti osin vastakkaista näkemystä. Paavo Lipponen totesi vastauskirjoituksessaan, että asetin ”Suomen oikealle paikalleen läntisessä yhteisössä” mutta jatkoi:

”Naton jäsenyys ei saa viedä Suomea itäeurooppalaiseen, autoritaariseen suuntaan, presidenttijohtoiseen, virkavaltaiseen turvavaltioon, etäämmälle pohjoismaisesta parlamentaarisesta demokratiasta.”

En heti ymmärtänyt kommentin alkuosaa. Nato-hakemuksen oli kai tarkoitus viedä Suomi vielä nykyistä kauemmas itäeurooppalaisesta, autoritaarisesta, presidenttijohtoisesta virkavaltaisuudesta – ainakin, jos Venäjää pidetään niiden ilmentymänä.

Turkin vastustus Suomen ja Ruotsin liittymishankkeelle alkoi avata silmiäni. Nato on tosiaan liittouma, jonka kaikissa jäsenmaissa ei lainmukaisuudella ja demokratialla ole kovin vahvaa asemaa. Turkki, Unkari ja Puola sikseen, Yhdysvallatkin pelästytti läntisen maailman viime presidentinvaihdoksensa yhteydessä.

Puutteistaan huolimatta pohjoismainen parlamentaarinen demokratia tarjoaa sen verran paremman vaihtoehdon, että hyvinvointivaltio veroineen ja rapautuvine instituutioineenkin voi tuntua houkuttelevammalta. Silloin Nato-jäsenyys toisi Suomen osaksi vääränlaista läntistä arvoyhteisöä.

Demokratia ja arvokeskustelu

Sanoin, että epäonnistuin arvokeskustelun käynnistämisessä. En kuitenkaan pahasti enkä peruuttamattomasti. Keskusteluhan jatkuu tässä. Tarvittaisiin vain vastaukset kommentaattoreiltani tai heidän kanssaan samanmielisiltä, ja ajatustenvaihto olisi hyvässä vauhdissa.

Demokratia näyttäisi nousevan tärkeään osaan asian käsittelyssä.

Keskustelukumppanini, lukija ja Lipponen, ovat eri mieltä siitä, mitä demokratiamme pitäisi sisällöllisesti olla ja ajaa. Keskustelijoiden piiriä laajentamalla tulisi esiin muitakin näkökulmia. Jokainen haluaisi varmaan ensisijaisesti oman käsityksensä, oli se sosiaalinen, liberaali tai konservatiivinen, voittavan ja tulevan laiksi. Kenellekään muulle voittajan laki ei olisi ihanteellinen ratkaisu.

Demokratia tarkoittaa, sisällöistä riippumatta, että vallanpitäjät voidaan vaihtaa säännöllisin välein. Se on kaikille toiseksi paras vaihtoehto. Vaikka en saa haluamaani nyt, voin elää paremman toivossa. Vakaissa oloissa voidaan käydä arvokeskustelua päätösten perusteluista. Muiden perusteluita ei välttämättä tarvitse hyväksyä, mutta kohteliaan keskusteluyhteyden säilyttäminen on arvo sinänsä.

Demokratia ja arvokeskustelu kulkevat käsi kädessä. Suosittelen kumpaakin.