Tag Archives: nato

Ydinpelotteen etiikasta

Perusarvojemme puolustaminen edellyttää valmiutta ongelmallisiin toimiin: aseiden valmistamiseen, asevaraisen turvallisuusjärjestelmän ylläpitoon ja jopa ihmisten surmaamiseen. On käytävä eettistä keskustelua turvallisuuspoliittisista ratkaisuista, ja Suomen Nato-jäsenyysprosessi tarjoaa tähän konkreettisen kontekstin. Jäsenyyden vastustajat ovat pieni vähemmistö, jonka ääriajattelu tuskin ansaitsisi laajaa huomiota, ellei olisi kyse kirjaimellisesti elämästä ja kuolemasta, erityisesti ydinaseista.

Professori Thomas Wallgren, suuresti arvostamani filosofikollega, esittää suoraviivaisen argumentin: ydinaseiden käyttäminen on aina väärin, koska ne voivat tuhota ihmiskunnan, joten puolustuksen rakentaminen ydinaseuhan varaan on väärin. Siksi Suomen – kuten minkä tahansa maan – on väärin liittyä Natoon.

Ydinaseet ovat ihmiskunnan kauhistuttavin keksintö, ja on surullista, että turvallisuutemme on niiden pelotteesta riippuvaista. Yhtä selvää on, että voimme jatkaa vapaata kriittistä keskustelua tästä(kin) teemasta vain vapaiden demokratioiden maailmanjärjestyksessä, jonka ”kovan turvallisuuden” kulmakivi on ydinpelote. Ilman Natoa sinnittelisimme Venäjän alistamassa Euroopassa, ja sellaiselle mielivallalle Nato-jäsenyyden vastustajat olisivat valmiit vapautemme uhraamaan.

Lue lisää

Natoon liittyminen olisi väärin

Sallikaa minun aloittaa argumentilla:

On aina parempi, että osa meistä tuhoutuu kuin että me kaikki tuhoudumme. Tästä syystä oman turvallisuuden rakentaminen ydinaseiden varaan on väärin. NATOn jäsenet kuitenkin tekevät juuri niin. Siksi Suomen liittyminen NATOon olisi väärin.

Olen huomannut, että moni kokee vaikeaksi ottaa argumenttini vakavasti. Arvelen monien pitävän epäuskottavana, että näin banaalilla argumentilla olisi ratkaiseva merkitys asiassa, jolla on hirmuisen suuria käytännön seurauksia – varsinkin, kun johtopäätös saattaa vaikuttaa yllättävältä suomalaista julkista keskustelua viimeisen vuoden ajan seuranneille.

Lue lisää

Itsepetoksen seuraava vaihe

Läpi läntisen maailman on Ukrainan sodan aikana lyönyt moraalisen itsekritiikin aiheellinen aalto. Kuinka saatoimme, Suomessakin, olla niin naiiveja, että uskoimme Venäjän demokratisoituvan energiakaupan riippuvuussiteiden myötä? Emmekö tajunneet, että kaikki merkit viittasivat päinvastaiseen? Emmekö tosiaan nähneet edes Krimin valtauksen jälkeen, mihin Putinin valta oli viemässä? Miten asioista perillä olevat johtavat poliitikot, jopa suuriksi valtiomiehiksi ja -naisiksi ylistetyt, saattoivat joutua tällaisen kollektiivisen itsepetoksen valtaan?

Ihmisen turmiollinen taipumus optimismiin johtaa helposti katteettomiin kuvitelmiin siitä, että asiat olisivat menossa parempaan suuntaan, vaikka suunta olisi huono. Itsekritiikki onkin aina ja nyt erityisesti paikallaan.

Lue lisää

Mitä olisi arvokeskustelu? 

Arvokeskustelun käynnistäminen on vaikeaa. Yritin sitä juuri Helsingin Sanomissa, aiheina Nato-hakemus ja läntinen arvoyhteisö, ja epäonnistuin. Yritän nyt uudelleen, samoista aiheista mutta lähtökohtani tarkemmin perustellen.

Mitä arvokeskustelu on?

Arvokeskustelulle ei ole kaikkien hyväksymää määritelmää. Poliittisten valintojen suhteen sille voisi kuitenkin nimetä muutaman minimiehdon. Itsestään selvää on, että puheenvuorojen pitäisi koskea kysymyksiä hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä. Mitä ne ovat? Miten ne tunnistetaan? Miten ne liittyvät tarkasteltaviin valintoihin?

Keskustelu edellyttää, että ajatuksia vaihdetaan useammin kuin kerran. Ketju, joka koostuu väitteistä ”A on oikein, koska X” ja ”A on väärin, koska Y” ei sellaisenaan vielä muodosta arvokeskustelua. Tarvitaan ainakin sellaisia lisähuomioita kuin ”A ei voi olla oikein (tai väärin) sillä perusteella, että X (tai Y), koska X (tai Y) ei ole totta.”

Lue lisää

Voisiko Nato-jäsenyys olla velvollisuus?

Venäjän rikollinen sota Ukrainassa on kyselyjen mukaan saanut suomalaisten enemmistön vihdoin kannattamaan Suomen Nato-jäsenyyttä. Muutos on tapahtunut historiallisen nopeasti, joskin moni lienee turhautunut vilkastuneen Nato-keskustelun epämääräisyyteen. Nato-option sijaan nyt puhutaan – edelleen hiukan kryptisesti – erilaisista turvallisuusyhteistyön tiivistämisprosesseista, ja moni poliitikko empii yhä kantaansa. On ymmärrettävää, ettei valtiojohto voi avoimesti viestiä hankalan asian kaikista aspekteista. Onneksi näyttää syntyvän konsensus siitä, ettei häirinnälle altista Nato-kansanäänestystä tule järjestää.

Ei liene tarpeen laajasti kerrata ilmeisiä seikkoja, jotka puhuvat Suomen Nato-jäsenyyden puolesta. Voin avoimesti todeta, että olen kannattanut Suomen liittymistä Natoon jo vuosikausia. Viimeistään Krimin valtauksen (2014) myötä kävi selväksi, että Putinin Venäjän rajanaapurin Suomen paikka on – ja sen olisi jo pitkään pitänyt olla – Natossa. Ei ole näköpiirissä, että mikään muu järjestely turvaisi tulevaisuutemme. Minkäänlainen luottamus Venäjään missään asiassa ei maan nykyhallinnon aikana ole mahdollinen. Jo ennen Ukrainan katastrofia tiesimme, että Putinin Venäjä kiristää, uhkaa, pommittaa, tuhoaa, myrkyttää, murhaa – sotarikoksiin syyllistyen siviilejäkin – ja syyttää totuudenjälkeisyyden mallimaana Mainilan laukausten tapaan teoistaan muita. Diktatuurin uhreja ovat myös sen omat harhaanjohdetut kansalaiset.

Kuvitelma, että olisi turvallisempaa jäädä Naton ulkopuolelle, vaikuttaa itsepetokselta ja toiveajattelulta. Toki tie Natoon saattaa ”juuri nyt” – oman viivyttelymme vuoksi – olla vaarallinen, ja valtiojohdolle on annettava uhkaavassa tilanteessa työrauhaa. Jälkiviisauden sijaan on katsottava tulevaan, ja voimmekin toivoa demokraattisesti valittujen johtajiemme keksivän keinoja viedä kansamme ”rauhallisesti mutta viivyttelemättä” Natoon. Pelimerkiksi mahdollisessa Ukrainan rauhanprosessissa Nato-jäsenyysasiamme ei saa ajautua. Toivottavasti Nato-ovi pysyy auki vielä jonkin aikaa; jos se sulkeutuisi, syy olisi omamme.

Lue lisää