Onko Suomessa poikkeustila isolla P:llä?

Tuomas Nevanlinna julkaisi taannoin erinomaisen kirjoituksen, jossa hän tuo esiin poikkeustilojen poliittista luonnetta. On kuitenkin hyödyllistä erottaa kaksi poliittisen filosofian traditiota, jotta ymmärretään millainen tila Suomessa ja maailmassa nyt vallitsee. Yksi traditio teoretisoi räväkästi Poikkeustilasta ikään kuin isolla P:llä. Poikkeustilan määrittelyssä se tekee koko joukon kiistanalaisia oletuksia, joita ei ehkä ole riittäviä syitä tehdä. Toinen traditio hylkää nämä oletukset, ja on sen seurauksena vähemmän räväkkä. Silläkin on kuitenkin sanottavaa poikkeustilojen luonteesta. 

Nevanlinna kirjoittaa, että katastrofi (toisin kuin onnettomuus) koskee poliittis-institutionaalista ”järjestystä kokonaisuudessaan, sen koko laajuutta. Se koettelee järjestyksen symbolista valtaa: kansalaisten uskoa sen kykyyn hallita, toimia heidän elämäänsä ohjaavana kehyksenä. Siksi katastrofi myös horjuttaa sitä kieltä, jolla järjestys puhuu itsestään ja oikeuttaa itseään. Katastrofi on kirjaimellisesti mittaamaton, sillä se kajoaa itse mittaan”(kursiivi lisätty). Tämä väite on räväkkä, ja kiistää sen, että olisi poliittis-institutionaalisesta järjestyksestä riippumattomia mittoja (hyviä ideoita tai käsityksiä järkevästä, kannattavasta, hienosta, oikeasta, eettisesti hyvästä), jolla järjestystä voisi arvioida. Poliittis-institutionaalinen järjestys luo ihmisten ”elämää ohjaavan kehyksen” kokonaisuudessaan, ilman tuota järjestystä mitään kehystä ei voisi olla olemassa – on vain normatiivinen tyhjiö, johon yhteinen järjestys luodaan ja samalla vasta synnytetään se mitta, jolla järjestystä voi arvioida. 

Poikkeustila poistaa tuon yhteisen järjestyksen ja mitan.

Lue lisää

Milloin perusoikeuksien rajoitukset ovat ihmisoikeusrikkomuksia?

Keskustelua Perustuslakiblogissa ja Etiikka.fissä julkaistujen kirjoitusten pohjalta jatkavat Martin Scheinin ja Antti Kauppinen. Osa kommenteista on alun perin julkaistu Twitterissä ja Facebookissa.

Martin: Kirjoitus on selkeä ja kiinnostava, mutta ei ota huomioon, että nimenomaisesti ⁦Pauli Rautiaisen kanssa teemme Perustuslakiblogin kirjoituksessamme eron moraalisen dilemman kohtaavan yksilön ja ihmisoikeuksiin oikeudellisesti sidotun valtion välillä.

Antti: Mutta vaikka tuon pointin hyväksyisi, se ei muuta sitä oleellista seikkaa, että sikäli kun kyse on analogisesta tilanteesta sivuraidetapauksen kanssa, pienemmän pahan tekeminen ei loukkaa oikeuksia (eli analogiassa ihmisoikeuksia). Näin on silloin, kun oikeuden ala ei ylipäänsä ulotu näihin tekoihin (kuten itse mielelläni sanon) tai jos kyse on oikeutetusta oikeuteen puuttumisesta (infringement, ei violation). Silloin valtiota sitova sopimus olla loukkaamatta ihmisoikeuksia ei myöskään kiellä analogista tekoa.

Lue lisää

Koronavirus kiihdyttää maailmanpolitiikan muutoksia

Kirjoituksissaan historian filosofiasta sveitsiläinen kulttuurihistorioitsija Jacob Burckhardt (1818–1897) kuvasi kriisejä ”historian tapahtumien kiihdyttämiseksi”. Burckhardtin mukaan historialliset kriisit kuten sodat ja vallankumoukset eivät useinkaan merkinneet katkosta tai käännekohtaa vaan historian intensiteetin lisääntymistä. 

”Yhtäkkiä maailma näyttäisi etenevän kammottavaa vauhtia”, kirjoittaa Burckhardt, ”tapahtumat, jotka muuten kestäisivät vuosisatoja, näyttävät toteutuvan nyt kuukausissa tai viikoissa kuin ohikiitävät aaveet”.

Koronaviruksen synnyttämä tilanne muistuttaa Burckhardtin kuvausta. Vaikka tapahtumat ovat edenneet vauhdilla ja olosuhteisiin sopeuduttu nopeasti, monet toimenpiteet ovat pikemminkin jouduttaneet olemassa olevien ratkaisujen käyttöönottoa.

Ruuan verkkokauppa on lisääntynyt ja monilla työpaikoilla etäyhteyksien käyttöä on jouduttu opettelemaan. Opetuksessa on otettu digiloikka pakon edessä.

Samanlainen kehitys näyttäisi luonnehtivan myös maailmanpolitiikan tapahtumia. Koronapandemia vahvistaa monia jo olemassa olevia kehityskulkuja maailmanpolitiikassa ja Euroopan unionissa.

Lue lisää

Vahingon aiheuttaminen ei aina loukkaa oikeuksia

Tätä kirjoittaessani Suomi on rajoittamassa vapaa-ajan liikkumista Uudeltamaalta ja Uudellemaalle ensisijaisesti sillä perusteella, että niin vähennetään terveydenhuoltoon kohdistuvaa painetta muualla maassa. Tämän voi hyvällä syyllä uskoa pelastavan ihmishenkiä koronavirusepidemian aikana.

Onko tällainen laillisten oikeuksien rajoittaminen kuitenkin moraalisesti väärin tai ihmisoikeussopimusten vastaista? Oikeustieteilijät Martin Scheinin ja Pauli Rautiainen väittävät näin kritisoidessaan valtioneuvostoa ”Jumalan leikkimisestä” Uudenmaan eristämistoimien takia. Heidän olennaiset väitteensä perustuvat moraalifilosofiseen erotteluun tekemisen ja tekemättä jättämisen välillä. Selitän tässä kirjoituksessa, miksi heidän tulkintansa tästä periaatteesta ja sen soveltumisesta nykytilanteeseen ei ole uskottava. Ei ole hyvää syytä uskoa, että hallituksen esittämät toimet loukkaavat uusmaalaisten ihmisoikeuksia.

Lue lisää

Perusoikeudet ja riittävät perusteet

Viimeaikaisista tapahtumista keskustelevat Arto Laitinen ja Henrik Rydenfelt.

Henrik: Luotan viranomaisten ja valtiojohdon arvioon, että perusoikeuksien rajoituksille on nykyisessä tilanteessa hyvät ja painavat perusteet. Niistä ei kuitenkaan ole kerrottu meille tarpeeksi, että voisimme arvioida näin laajamittaisia ja merkittäviä päätöksiä.

Arto: Asia on painava. Taustalla on periaatteellinen kysymys, että millä proseduurilla perusoikeuksia rajoittava poikkeustila pitäisi voida julistaa, ja toinen kysymys millaiset sisällölliset perusteet ovat periaatteessa riittävän painavia mihinkin rajoitukseen – myös tilanteessa, jossa tiedettäisiin kaikki relevantti. Lisäksi on kysymys siitä, mitä tulisi tehdä, kun ei tiedetä kaikkea relevanttia, vaan parhaatkin arviot ovat hyvin epävarmoja skenaarioita. Näistä kolmesta taustakysymyksestä olisi hyvä käydä kiihkotonta keskustelua, ne ovat monimutkaisia. Siitä en luullakseni ole kuitenkaan samaa mieltä, että viranomaiset ja valtionjohto eivät olisi kertoneet tarpeeksi painavia perusteita tähänastisille toimenpiteilleen, tai sitten en ihan saa kiinni millaisia lisäperusteluita tässä tilanteessa kaipaisit.

Lue lisää

Koronakriisi paljastaa ihmisen traagisen tilanteen

Kulkutautiepidemiat kautta historian ovat aiheuttaneet suurelle joukolle ihmisiä huomattavaa kärsimystä. Taiteen ja kirjallisuuden sekä filosofian ja teologian ikuisiin kysymyksiin lukeutuu kärsimyksen ongelma, jota on pohdittu vähintään Vanhan testamentin Jobin kirjasta lähtien. Miten viattomien kärsimykseen tulisi eettisesti suhtautua? Voiko kärsimyksestä seurata jotain hyvää? Voiko sillä olla jokin mieli tai merkitys?

Näitä kysymyksiä on modernissa kirjallisuudessa käsitellyt esimerkiksi Albert Camus romaanissaan Rutto (1947). Tappava tauti leviää karanteeniin joutuvaan Oranin kaupunkiin. Elämää koossapitävät tottumukset keskeytyvät. Viranomaiset ovat aluksi epäuskoisia, sitten varotoimissaan maltillisia levottomuutta välttäen. Pian sairaita kuitenkin ryhdytään eristämään. Kukaan oranilaisista ei ole varautunut eristettynä olemisen tunteeseen, yksitoikkoisuuteen tai rutiinien rikkoutumiseen.

Kirjan keskeinen vastakkainasettelu kiteytyy jesuiitta Paneloux’n ja lääkäri Rieux’n välille. Epidemian riehuessa jesuiitta järjestää rukousviikon kirkossa, jonne kansa pakkautuu tartuntavaarasta piittaamatta. Jesuiitalle sairastuneet lapsetkin ovat merkki Jumalan vaativasta rakkaudesta, jota ei voi ymmärtää ihmisjärjellä. Lääkäri taas toimii velvollisuusetiikan mukaan ja pyrkii pelastamaan niin monta sairastunutta kuin mahdollista. Hän kieltäytyy näkemästä lasten kuolemassa tarkoituksenmukaisuutta.

Lue lisää

Koronakriisi ja talouspolitiikan uusi todellisuus

Koronapandemian aiheuttama taloudellinen kriisi etenee niin nopeasti, että viikon takaisesta tuntuu olevan ikuisuus. Viruksen taloudellisten iskujen vaimentamiseksi tehdyt massiiviset elvytysmanööverit saattavat jo muutaman päivän kuluttua näyttää auttamattoman vaisuilta. 

Vaikka akuuttien kriisitoimien tarpeellisuudesta vallitsee useissa maissa jonkinlainen yksimielisyys, jo kriisin aikana ja viimeistään sen jälkeen käydään poliittinen kamppailu yhteiskuntapolitiikan suunnasta 

Monet talouspoliittiset oppikirjat on revitty hajalle jo koronakriisin alkumetreillä. Eurokriisin syvimpinä vuosina Eurooppa piti kynsin ja hampain kiinni talouskurin ja sääntöperusteisen talouspolitiikan doktriinista. Se on hylätty nopeasti, kun edessä on unionin tulevaisuutta uhkaava terveydellis-taloudellinen hätä.

Lue lisää

Pandemia tuo utopian käsien ulottuville

Koronavirus on lukinnut maailman paikalleen. Liikkumisemme ollessa rajattua, ellei kiellettyä, on otollista etsiä jalansijaa jostain, joka ei vielä ole paikka: utopiasta. Globaalin kapitalismin kriisiytymisen ja arkielämän hektisyyden sivuun siirtymisen myötä syntynyt välitila on yhtäältä tuntematon ja pelottava, mutta toisaalta näyttää alastomia totuuksia sivilisaatiostamme ja sallii näin sen varovaisen läpikotaisen tarkastelun. 

Jo kriisin alkuaskeleilla olemme päässeet todistamaan, kuinka yhteiskuntamme valtakeskiöt alkavat rikkoa omia uskonkappaleitaan vastaan. Maaliskuun 17. päivänä Trumpin hallinnon valtiovarainministeri Steve Mnuchin ilmoitti USA:n aloittavan suorat rahasiirrot maan kansalaisten tileille. Suunnitelma tuo mieleen perustulon, joka muutaman puolivillaisen kokeilun myötä on kadonnut julkisesta keskustelusta lähes kokonaan. Tällaiset toimet heijastavat pitkään ilmaistuja vaatimuksia siitä, että valtiot pelastaisivat kansalaisensa eivätkä pankkejaan. Hong Kong on jo ottanut käyttöön ”helikopterirahan”, suoraan kansalaistensa tilille luodun uuden rahan.

Suorat tulonsiirrot kansalaisille tässä mittakaavassa ovat useissa maissa ennenkuulumattomia. Tuskin kukaan olisi uskaltanut arvata niiden olevan kriisille ehdotettujen ratkaisujen joukossa. Eurooppa saattaa hyvin seurata USA:n perässä: EKP:n entinen pääjohtaja Mario Draghi ehti kautensa aikana useasti mainita kiintymyksensä helikopterirahaan sekä aktiivisemman keskuspankkipolitiikan kannattajaan, moderniin rahateoriaan. Julkisessa keskustelussa usein järkkymättöminä ja kylminä esitetyt keskuspankit ottavat nyt käyttöönsä radikaalit ja tabuina pidetyt keinot. 

Lue lisää