Tag Archives: vastuu

Onko tekoäly kupla?

Ensin big data, sitten algoritmit, lopulta tekoäly. Digitalisaation muotisanat ovat vaihtuneet nopeaa tahtia vain parin vuoden välein.

Innostus on tarttunut joka puolelle. Yritykset brändäävät itsensä uudelleen, ja aiemmin ohjelmistoina myydyt tuotteet ovat tekoälyä. Yritykset ja valtiot laativat tekoälystrategioita, kansainväliset toimijat pohtivat tekoälyn säätelyä.

Onko tekoäly kupla, joka vielä puhkeaa? Onko sen pari vuotta tulossa täyteen?

Historian valossa kriittisyyteen ja epäilyyn on aihetta. Viimeksi tekoälystä innostuttiin toden teolla 1960-luvulla, jolloin sen piti mullistaa kaikki työelämästä sodankäyntiin.

1980-luvun aikana odotukset tekoälyn kehityksestä osoittautuivat perusteettomiksi. Kehitystyö oli hitaampaa ja kalliimpaa kuin optimistit olivat kuvitelleet. Tutkimusohjelmia lakkautettiin, yritysten panostukset romahtivat, ja seurasi pitkä, 2000-luvun toiselle vuosikymmenelle jatkunut tekoälytalvi.

Kriitikkojen mielestä tekoäly on nytkin vain uusi sana automaattiselle tietojenkäsittelylle – siis ATK:lle. Mitään varsinaista mullistusta ei ole koettu. Lue lisää

Pilakuvakohu ja huumorin rajat

Australialaisen Herald Sun -lehden pilapiirtäjä Mark Knightin piirrosta (10.9.2018) Serena Williamsin voimakkaasta reaktiosta US Openin finaalissa on syytetty rasistiseksi. Knightin pilakuvassa Williams kuvataan hyppimässä raivoissaan tennismailan päällä. Mailan vieressä on tutti, jolla vihjataan pelaajan kyvyttömyyteen kontrolloida tunteita. Taustalla tuomari kysyy vastapelaaja Naomi Osakalta, eikö tämä voisi suosiolla antaa Williamsin voittaa.

Kansainvälisessä lehdistössä kuvan nimeksi on annettu ”angry baby”, eli suomeksi suuttunut pikkuvauva. Suuria tennisturnauksia voittanut Williams näyttäytyy turhasta kiukuttelevana lapsena.

Suopeasti tulkittuna pilapiirroksen kärki osuu itse tennisotteluun ja siitä seuranneeseen uutisointiin. Osaka teki tennishistoriaa, mutta saavutus ei saanut palstatilaa päähuomion keskittyessä Williamsin reaktioiden välittämiseen. Pilakuva tarjoaakin perspektiiviä: mestarillinen suoritus jää taka-alalle, kun sensaatiohakuinen lehdistö keskittyy tarkastelemaan inhimillisiä kuohuja. Samalla kuva osoittaa, kuinka Williamsin omat perustelut tuomarin haastamiselle on unohdettu täysin. Ihmisiä ei tunnu kiinnostavan tennislajin mahdollinen epätasa-arvo, vaan urheilijasuuruuden maltin menettäminen. Lue lisää

Miks mun pitäis? Osallisuus velvoittaa ilmastotalkoisiin

Tuntuu itsestään selvältä, että ilmastokatastrofin uhkan torjumiseksi tulee tehdä paljon nykyistä enemmän. Silti vastuu ilmastotalkoista tuntuu karttavan ottajaansa: ”Eihän minun teoillani ole mitään merkitystä! Miksi minä, kun eihän nuo muutkaan! Kyllä todellisten saastuttajien on tämä ratkaistava!”.

Tällaiset kommentit ovat ilmasto-ongelman massiivisen ja monimutkaisen luonteen vuoksi ymmärrettäviä. Ne eivät kuitenkaan kelpaa syyksi välttää henkilökohtaista vastuuta ongelmasta ja sen ratkaisemisesta.

Mitä ilmastovastuu on?

Tutkimustiedon valossa seuraavia väittämiä voi pitää kiistattomina:

1. Nykyisellään etenevä ilmastonmuutos on paha asia, muun muassa koska siitä aiheutuu äärimmäistä vahinkoa suurelle joukolle ihmisiä ja muuta luontoa.

2. Vallitseva ilmastonmuutos on pääosin seurausta ihmisten toiminnasta, esimerkiksi voimakkaasti lisääntyneestä fossiilisten polttoaineiden käytöstä ja tästä aiheutuneista kasvihuonekaasupäästöistä.

3. Muuttamalla toimintaamme voimme vaikuttaa ilmastonmuutoksen aiheuttaman vahingon määrään, jopa estää merkittävän osan siitä. Lue lisää

Hiilibudjetti ja ilmaston etiikka

Ilmastokysymyksistä keskustellaan Euroopan unionin tasolla, kansallisella tasolla tai monikansallisten yritysten kohdalla. Mutta yritykset tai valtiot eivät tuottaisi hiilipäästöjä, elleivät ne tarjoaisi tuotteita ja palveluita, jotka ihmiset lopulta ostavat ja käyttävät.

Suuryritysten johtajat ja poliittiset päättäjät voivat tehdä päätöksiä, joilla on suuri vaikutus päästöjen kehitykseen. Kuluttajana ja äänestäjänä valinta on kuitenkin jokaisella kansalaisella.

Mikä yksilön vastuu on ilmastonmuutoksesta – ja miten sen toteutumista voisi arvioida arkisen toiminnan näkökulmasta? Lue lisää

Kun populisti vie ja media vikisee

Laura Huhtasaarella (ps) on poikkeuksellinen mahdollisuus nousta presidentti Sauli Niinistön haastajaksi presidentinvaalien toiselle kierrokselle.

Näin tapahtuu, jos Suomessa käy kuten muualla. Sekä Yhdysvaltain että Ranskan presidentinvaaleissa populistiset liikkeet nousivat politiikan keskiöön pelaamalla lehdistöä ja sosiaalista mediaa. Miten tässä onnistuttiin? Lue lisää

Sisällön harmaat markkinat

MTV kuvaa syyskuun aikana kaksi Huomenta Suomi -ohjelmansa osiota Akateemisessa kirjakaupassa. Akateeminen kirjakauppa on tarjonnut kustantajille mahdollisuutta esitellä ohjelmaosiossa kirjaa tai kirjailijaa 1000-2000 euron hintaan.

Akateemisen tekemästä tarjouksesta ja kustantajien reaktioista kertoi Suomen Kuvalehti.

Kustantajien hämmennyksen lisäksi tarjous herättää kysymyksiä MTV:n harjoittamasta sisältöyhteistyöstä. Miten ja millä tavoin Akateeminen kirjakauppa vaikuttaa Huomenta Suomi -ohjelman sisältöihin?

Kysyin asiasta Twitterissä MTV:n vastaavalta päätoimittajalta Merja Ylä-Anttilalta. Hänen mukaansa MTV toimii ohjelmayhteistyöperiaatteiden mukaan. Lue lisää

Mitä väliä on neljällä delfiinillä?

Tamperelainen huvipuisto Särkänniemi järjesti vuoden 2016 eniten huomiota saaneen kotimaisen tapahtuman. Se yritti siirtää delfinaarionsa neljä delfiiniä ulkomaille kenenkään huomaamatta.

Siirto ei tullut täytenä yllätyksenä. Kesäkuun lopulla Aamulehti uutisoi, että Särkänniemi on saanut Suomen ympäristökeskukselta luvan siirtää delfiinit Ateenan lähellä sijaitsevaan Attica Park -eläinpuistoon.

Mutta jo tuolloin Särkänniemen tiedotuslinjaa pidettiin niukkana.  Päätöksestä siirtää delfiinit toisaalle oli kerrottu julkisuuteen. Tieto saadusta luvasta tuli kuitenkin eläintensuojelujärjestöltä.

Aamulehden mukaan Särkänniemen toimitusjohtaja oli luvannut, että “delfiinien tulevaisuudesta kerrotaan sitten, kun kerrottavaa on”.

Ei kerrottu. Lauantaina 27.8. Aamulehti kertoi saaneensa eläinsuojelujärjestöltä vinkin, että delfiinejä oltaisiin siirtämässä jo seuraavana yönä.

Särkänniemen johtoa ei tavoitettu kommentoimaan asiaa. Hallituksen jäsenet, jotka ovat lähinnä tamperelaisia poliitikkoja, joko eivät vastanneet tai kehottivat ottamaan yhteyttä toimitusjohtajaan, joka myös on tamperelainen poliitikko.

Toimitusjohtaja on jättänyt vastaamatta soittopyyntöihin yli vuorokauden ajan. Lue lisää

Blogien yhteinen etiikka?

Blogisivusto Blogaaja.fi sulki eilen kansanedustaja Maria Tolppasen blogin.

Sivuston esittämien perustelujen mukaan Tolppanen oli käyttänyt blogiaan ”ihmisryhmiin kohdistuvan vihan lietsomiseen” julkaisemalla blogissaan vääristeltyjä käsityksiä sekä ilmaissut tukensa ”uusnatsien ja väkivaltarikoksista tuomittujen henkilöiden johtamille rasistisille katupartioille”.

Blogisivustoilla on yleensä käyttöehtojen mukaan oikeus sulkea asiattomaksi tai lainvastaiseksi katsomaansa sisältöä julkaisevat blogit, usein ilman ennakkovaroitusta. Tämän myös Blogaaja.fi toteaa käyttöehdoissaan.

Käyttöehtojen viittaukset mahdollisiin lainvastaisuuksiin ja kiellettyyn sisältöön ovat kuitenkin usein epämääräisiä. Kuten Tolppasen tapaus osoittaa, ne johtavat helposti  erimielisyyksiin sääntöjen tulkinnasta ja asiattoman sisällön luonteesta. Nyt kansanedustaja vaatii vuorostaan Blogaaja.fi -sivustolta tarkempia perusteluja kirjoitustensa sisällön ongelmista. Lue lisää