Pilakuvakohu ja huumorin rajat

Australialaisen Herald Sun -lehden pilapiirtäjä Mark Knightin piirrosta (10.9.2018) Serena Williamsin voimakkaasta reaktiosta US Openin finaalissa on syytetty rasistiseksi. Knightin pilakuvassa Williams kuvataan hyppimässä raivoissaan tennismailan päällä. Mailan vieressä on tutti, jolla vihjataan pelaajan kyvyttömyyteen kontrolloida tunteita. Taustalla tuomari kysyy vastapelaaja Naomi Osakalta, eikö tämä voisi suosiolla antaa Williamsin voittaa.

Kansainvälisessä lehdistössä kuvan nimeksi on annettu ”angry baby”, eli suomeksi suuttunut pikkuvauva. Suuria tennisturnauksia voittanut Williams näyttäytyy turhasta kiukuttelevana lapsena.

Suopeasti tulkittuna pilapiirroksen kärki osuu itse tennisotteluun ja siitä seuranneeseen uutisointiin. Osaka teki tennishistoriaa, mutta saavutus ei saanut palstatilaa päähuomion keskittyessä Williamsin reaktioiden välittämiseen. Pilakuva tarjoaakin perspektiiviä: mestarillinen suoritus jää taka-alalle, kun sensaatiohakuinen lehdistö keskittyy tarkastelemaan inhimillisiä kuohuja. Samalla kuva osoittaa, kuinka Williamsin omat perustelut tuomarin haastamiselle on unohdettu täysin. Ihmisiä ei tunnu kiinnostavan tennislajin mahdollinen epätasa-arvo, vaan urheilijasuuruuden maltin menettäminen.

Kuvassa on kuitenkin läsnä myös rasistiseksi ja seksistisiksi luokiteltavia elementtejä: musta nainen raivoissaan. Pilapiirroksen Williamsin suuret huulet ja käkkärät hiukset muistuttavat edellisten vuosisatojen pilakuvaperinteestä, jossa tummaihoiset ihmiset on pääsääntöisesti kuvattu vastaavien tyypittelyjen valossa. Yhtä lailla tunteiden kontrolloimattomuus on perinteisesti ollut paitsi tummien myös naisten stereotyyppinen kuvaus. Lisäksi turnauksen voittanut Osaka on pilapiirroksessa kuvattu vaaleahiuksisena ja -ihoisena naisena, vaikka hänellä on haitilais-japanilaiset sukujuuret.

Pilapiirtäjä Knight puolustautui toteamalla, että pilakuvalla ei ole mitään tekemistä sukupuolen tai rodun suhteen vaan se pureutuu Williamsin kehnoon käytökseen.

On uskottavaa, että Knightin tavoitteena ei ollut jatkaa rasistista perinnettä vaan tarttua päivänpolttavaan aiheeseen huumorin keinoin. Kärjistykset ja yleistykset ovat huumorin perusta. Pilapiirtäjän ja julkaisijan vastuulla on kuitenkin ymmärtää pitkiä historiallisia jatkumoita, joissa rasismia on ilmennyt. Historian saatossa myös pilakuvilla on poljettu tummaihoisten asemaa ja tehty perusteettomia yleistyksiä naissukupuolesta. Piirtäjän tulisi olla sensitiivinen käyttämänsä ilmaisun suhteen.

Kriitikoille vastatessaan Herald Sun syytti poliittista korrektiutta huumorin tappamisesta: mitään ei saa enää sanoa ja maailmasta tulee erittäin tylsä paikka. Pilakuvaa puolustetaan sananvapaudella ja hauskuudella. Sanomalehti julkaisi kiistellyn pilakuvan vielä toistamiseen, mikä on verraten harvinaista pilakuvajulkaisemisen perinteessä. Tekoa voi pitää provokatiivisena.

Vastakkainasettelu ja kohun kierre

Alkuperäisen pilapiirtäjän ja kuvaa kritisoineiden positiot ovat ymmärrettäviä mutta yksinään ongelmallisia. Lehden valitsema linja ilmentää haluttomuutta vastavuoroiseen dialogiin. Siinä paalutetaan oma positio oikeaksi ilman kiinnostusta kritiikin esittäjän ajatuksia kohtaan. Kriitikoita syytetään halusta sensuroida julkaisuja, mikä on liberaalissa maailmassa kirosana. Kyse on ensi sijassa retorisesta valinnasta vedota korkeisiin arvoihin huumorin äärellä.

Samaa toistelevat kommenteissaan myös maailmanluokan humoristit – kuten John Cleese, Rowan Atkinson, Lisa Lampanelli – joiden mukaan oikeus hauskuuttaa ja samalla mahdollisesti loukata toista osapuolta on korkeampi kuin oikeus olla loukkaantumatta. Ajatus on ongelmallinen, koska se ei pyri varsinaisesti ratkaisemaan ilmennyttä näkemyseroa vaan vahvistaa entisestään vastakkainasettelua.

Sen ylevämpää ei ole toisen yksipuolinen syyttäminen rahanahneeksi rasistiksi. Rakentavia eivät ole ne puheenvuorot, joissa ylimalkaisesti ilmoitetaan, että piirtäjän tulisi olla perillä Jim Crow -aikakauden Sambo-tyyppisestä kuvastosta.

Olennaista olisi pyrkiä saavuttamaan jonkinlainen yhteisymmärrys tapahtuneesta ja eri osapuolten positioista. Rasistiksi tuomitseminen on yksipuolista, mutta niin on myös kyvyttömyys olla reflektiivisessä suhteessa omaan huumoriin. Knightin olisi ollut syytä tunnustaa, että hän tuli ajattelemattomuuttaan tehneeksi pilakuvan, joka voi näyttäytyä muiden silmissä rasistisena.

Williams-pilakuvan tapauksessa hauskuuttaja ja syyttävä osapuoli poteroituvat omiin lähtökohtiinsa ilman pyrkimystä vastavuoroiseen keskusteluun., ja vastapuolet kiukuttelivat kuin pilakuvassa. Poliittisen korrektiuden kiroaminen ja sananvapauteen vetoaminen ovat laihoja yrityksiä oikeuttaa omat mahdolliset kyseenalaiset teot.

Lähtökohtaisesti vastapuolen syyttäminen kyvyttömyydestä esimerkiksi huumorin tai kulttuurihistorian tuntemuksen suhteen on ongelmallista. Yksioikoisen syytöksen myötä tulee leimanneeksi vastapuolen jollain muotoa puutteelliseksi.

Huumorintutkimus on osoittanut, kuinka keskeinen ominaisuus huumorintaju on lähes jokaisen ihmisen elämässä. Jos toista syyttää huumorintajuttomuudesta, tulee samalla tehneeksi linjauksen toisen puutteellisesta ihmisyydestä tässä suhteessa. Vastaavasti jos syyttää toista rasistiksi, väittää implisiittisesti, että hän ei ymmärrä jaettua ihmisyyttä sensitiivisellä tavalla. Kummankin syytöksen seuraukset ovat erittäin voimakkaita, joten niitä ei pidä esittää kevyin perustein.

Huumoriin liittyvien kohujen äärellä arvokasta olisi kyetä niin sanotusti vetämään henkeä ja reflektoimaan omia tekemisiään. Tätä myöten voi avautua myös vastapuolen näkökulma. Pilapiirtäjä ja julkaisuväylä voisivat tunnustaa, että he tulivat ajattelemattomuuttaan toistaneeksi rasistista kuvastoa. Tällaisesta voi oppia ja sitä myöten kehittää tekemistä jatkossa sensitiivisempään suuntaan. Tämä ei tarkoita sensurointia: pienten tyylillisten tehokeinojen muokkaamista voi pitää näkemyksen avartamisena. Williamsin tapauksessa piirroksen olisi voinut varmasti tehdä myös vähemmän kärjistetyllä tyylillä.

Oma kysymyksensä on, pitäisikö taide erottaa taiteilijasta, jolloin tekijän intentioilla ei ole merkitystä kuvaa arvioitaessa. Tämä on siinä mielessä järkevää, että elämässään ihmisarvoa puolustava ihminen voi joskus tehdä yksittäisiä tekoja, joiden seuraukset ovat rasistisia. Vallitsevassa keskustelukulttuurissa linjaus ei kuitenkaan toimi ja se näyttää epäreilulta piirtäjää kohtaan: kuvan tuomitseminen vähintäänkin välillisesti tuomitsee myös tekijän.

Piirroksen tuomitsijoiden tulisi olla valmiita kuulemaan piirtäjän näkökulmaa. Yksioikoinen rasistiksi tuomitseminen ei ole reilua. Olisi kohtuullista tulkita pilapiirtäjän töitä suopeasti. Tämä ei tarkoita rasististen ja seksististen käytänteiden hyväksymistä, joita on syytäkin kritisoida. Yksilön tuomitseminen yhden pilakuvan pohjalta on kuitenkin tarpeetonta. Huumorin äärellä hairahdukset ovat äärettömän helppoja eikä täydellisyyttä voi vaatia keneltäkään. Humanistisen lähestymistavan valossa toiveena on lopulta inhimillinen kehittyminen sekä yksilöiden että yhteisöjen mittapuulla.

YTT Jarno Hietalahti on tutkijatohtori Jyväskylän yliopistosta. Hän on puolustanut väitöskirjassaan (2016) humaanin huumorin mahdollisuutta Erich Frommin ajattelun valossa. Hän on myös julkaissut ensimmäisen suomenkielisen tietokirjan huumorin filosofiasta (Huumorin ja naurun filosofia, Gaudeamus, 2018).

5 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.