Tag Archives: poikkeusolot

Poikkeustilan paradoksit ja järjestys

4 kommenttia

Tuomas Nevanlinna kirjoitti Yleisradion kulttuuritoimituksen sivuille pitkän puheenvuoron poikkeustilan paradoksaalisesta luonteesta. Poikkeustila  julistetaan katastrofin välttämiseksi, mutta se itsessään luo katastrofin. Laki paradoksaalisesti sallii itsensä rikkomisen. Arto Laitinen kiinnitti tällä sivustolla huomiota toiseen tulkintatraditioon, jonka mukaan poikkeustila on perimmiltään lain noudattamista, koska sen edellytykset on kirjattu lakiin. Poikkeustila ei aina ole Poikkeustila isolla P:llä. Nevanlinna ja Laitinen jatkavat syntynyttä keskustelua.

Tuomas: Puhut poliittisen filosofian eri traditioista suhteessa poikkeustilaan. Onko mielessäsi todelliset historialliset traditiot, joista voisi mainita nimiä ja johtavia edustajia? Vai ovatko traditiot enemmänkin loogisia rakennelmia?

Arto: Traditio vai looginen ideaalityyppi? Jälkimmäinen. Se on selvärajaisempi konstruktio kuin traditiot ja niputtaa yhteen eri traditioiden edustajia. Hegel, Dewey ja oikeusfilosofeista vaikka (lain ja valtion auktoriteettia pohtinut) Joseph Raz voidaan poimia ideaalityypin edustajiksi. Tämä lähestymistapa sijoittaa oikeuden ja politiikan laajemman eetoksen kontekstiin, ja tämä laajempi eetos on aina jo sosiaalista ja kollektiivista – laki ei luo järjestystä tai mittaa, eikä voi voluntaarisesti tehdä mitä vaan: auktoriteetin ja legitimiteetin rajat tulevat vastaan. Ison P:n traditioon liittäisin Carl Schmittin vaikutushistorioineen.

Lue lisää →

Miten pandemia-aika sekoittaa moraalisia arvostelmia?

7 kommenttia

Pandemia-aika on sotkenut arkielämää ja muuttanut ajatustapoja. Poikkeusajalla on ollut suuri vaikutus myös moraalisten arvostelmien luonteeseen. Kyseessä on jonkinlainen ”moraalinen tihentymä”: moraaliset arvostelmat ovat pinnassa ja voimakkaita. Pandemia-aika näyttää myös sekoittavan moraalisia intuitiota. Arkielämään on syntynyt äärimmäisen nopeasti uudenlaisia sosiaalisia ja juridisia normeja. Normaalitilanteessa pätevät moraaliset intuitiot ja syvästi omaksutut kriteeristöt muuttuvat, ja intuitiivinen moraali johtaa poikkeustilanteessa helposti harhaan.

Lue lisää →

Onko Suomessa poikkeustila isolla P:llä?

15 kommenttia

Tuomas Nevanlinna julkaisi taannoin erinomaisen kirjoituksen, jossa hän tuo esiin poikkeustilojen poliittista luonnetta. On kuitenkin hyödyllistä erottaa kaksi poliittisen filosofian traditiota, jotta ymmärretään millainen tila Suomessa ja maailmassa nyt vallitsee. Yksi traditio teoretisoi räväkästi Poikkeustilasta ikään kuin isolla P:llä. Poikkeustilan määrittelyssä se tekee koko joukon kiistanalaisia oletuksia, joita ei ehkä ole riittäviä syitä tehdä. Toinen traditio hylkää nämä oletukset, ja on sen seurauksena vähemmän räväkkä. Silläkin on kuitenkin sanottavaa poikkeustilojen luonteesta. 

Nevanlinna kirjoittaa, että katastrofi (toisin kuin onnettomuus) koskee poliittis-institutionaalista ”järjestystä kokonaisuudessaan, sen koko laajuutta. Se koettelee järjestyksen symbolista valtaa: kansalaisten uskoa sen kykyyn hallita, toimia heidän elämäänsä ohjaavana kehyksenä. Siksi katastrofi myös horjuttaa sitä kieltä, jolla järjestys puhuu itsestään ja oikeuttaa itseään. Katastrofi on kirjaimellisesti mittaamaton, sillä se kajoaa itse mittaan”(kursiivi lisätty). Tämä väite on räväkkä, ja kiistää sen, että olisi poliittis-institutionaalisesta järjestyksestä riippumattomia mittoja (hyviä ideoita tai käsityksiä järkevästä, kannattavasta, hienosta, oikeasta, eettisesti hyvästä), jolla järjestystä voisi arvioida. Poliittis-institutionaalinen järjestys luo ihmisten ”elämää ohjaavan kehyksen” kokonaisuudessaan, ilman tuota järjestystä mitään kehystä ei voisi olla olemassa – on vain normatiivinen tyhjiö, johon yhteinen järjestys luodaan ja samalla vasta synnytetään se mitta, jolla järjestystä voi arvioida. 

Poikkeustila poistaa tuon yhteisen järjestyksen ja mitan.

Lue lisää →

Milloin perusoikeuksien rajoitukset ovat ihmisoikeusrikkomuksia?

8 kommenttia

Keskustelua Perustuslakiblogissa ja Etiikka.fissä julkaistujen kirjoitusten pohjalta jatkavat Martin Scheinin ja Antti Kauppinen. Osa kommenteista on alun perin julkaistu Twitterissä ja Facebookissa.

Martin: Kirjoitus on selkeä ja kiinnostava, mutta ei ota huomioon, että nimenomaisesti ⁦Pauli Rautiaisen kanssa teemme Perustuslakiblogin kirjoituksessamme eron moraalisen dilemman kohtaavan yksilön ja ihmisoikeuksiin oikeudellisesti sidotun valtion välillä.

Antti: Mutta vaikka tuon pointin hyväksyisi, se ei muuta sitä oleellista seikkaa, että sikäli kun kyse on analogisesta tilanteesta sivuraidetapauksen kanssa, pienemmän pahan tekeminen ei loukkaa oikeuksia (eli analogiassa ihmisoikeuksia). Näin on silloin, kun oikeuden ala ei ylipäänsä ulotu näihin tekoihin (kuten itse mielelläni sanon) tai jos kyse on oikeutetusta oikeuteen puuttumisesta (infringement, ei violation). Silloin valtiota sitova sopimus olla loukkaamatta ihmisoikeuksia ei myöskään kiellä analogista tekoa.

Lue lisää →