Tag Archives: päättäjä

Investointi tulevaisuuteen

6 kommenttia

Koulutus on investointi tulevaisuuteen, sanotaan. Mutta kuka investoinnista ensisijassa hyötyy?

Se tiedetään, että korkeakaan koulutus ei nykyisin takaa yksittäiselle ihmiselle työtä tai parempaa palkkaa. Väestötasolla koulutus kuitenkin tuottaa vaurautta, vakaita oloja ja hedelmällisen maaperän investoinneille ja innovaatioille.

Yhteiskunnan näkökulmasta koulutus on jo tästä syystä varmatuottoinen sijoitus. Korkeasti koulutettu hyväpalkkainen väestö selviää suurestakin (valtion)velasta verrattain helposti ja löytää uusia ratkaisuja ikääntyvän väestön ihmisarvoisen kohtelun turvaamiseksi.

Muut koulutuksen hyödyt koko yhteiskunnalle jäävät usein vähemmälle huomiolle. Lue lisää →

Leikataan kaikesta, paitsi julkisuuskuvasta?

44 kommenttia

Jokainen leikkauspäätös on poliittinen arvovalinta ja sellaisena moraalisen arvioinnin mahdollinen kohde. Tällainen on myös päätös vähentää dramaattisesti yliopistojen, etenkin Helsingin yliopiston rahoitusta sen sijaan, että vähennettäisiin vaikkapa maataloustukia tai koko maan asuttuna pitämisen kustannuksia.

Tällaisia itsestäänselvyyksiä on aiheellisesti toistettu, kun on kritisoitu maamme hallituksen tiede- ja koulutuspoliittisia ratkaisuja. Hallituksen leikkauspolitiikkaan kohdistunut ennennäkemättömän laaja ja yksimielinen julkinen arvostelu on kuitenkin ollut tuloksetonta. Suomea johtavilla poliitikoilla näyttää olevan ideologinen pyrkimys väheksyä asiantuntijuutta ja sivistystä. Tämä ilmenee paitsi leikkauksissa ja yliopistoväen suuntaan puolihuolimattomasti heitetyissä halveksivissa kommenteissa, myös haluttomuudessa tai kyvyttömyydessä kuunnella eri alojen asiantuntijoita, jotka ovat pyrkineet vastaansanomattomasti osoittamaan tehtyjen ratkaisujen tuhoisuuden Suomen tulevaisuuden kannalta. Lue lisää →

Niinistön dilemma

3 kommenttia

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe valtiopäivien avajaisissa 3.2.2016 herätti välittömästi voimakkaita kannanottoja puolesta ja vastaan.

Puheensa keskeisessä kohdassa Niinistö korosti, että turvapaikanhakijoiden määrän uudelleen kasvaessa joudumme valitsemaan kahden huonon vaihtoehdon välillä:

”Ei siis ole hyviä vaihtoehtoja. Joudumme pohtimaan, suojellaanko eurooppalaisia arvoja ja ihmisiä ja todella hädässä olevia, vai suojataanko ahtaan tarkasti kansainvälisiä velvoitteita muista seuraamuksista välittämättä.”

Tulisiko Suomen rikkoa kansainvälisistä sopimuksista aiheutuvia velvollisuuksiaan? Vai tulisiko Suomen noudattaa sopimuksia niiden seurauksista huolimatta? Tämä on Niinistön puheen keskeinen ”dilemma”. Lue lisää →

Mistä tunnistat epämedian?

24 kommenttia

Jokaisessa mediassa tehdään virheitä, jätetään kertomatta merkityksellisiä asioita ja aika ajoin annetaan tapahtumista yksipuolinen kuva. Journalistikaan ei ole täysin neutraali tai vapaa intresseistä (ks. Lehtinen 2014).

Mikä sitten erottaa nettiin viime aikoina ilmestyneet epämediat luotettavasta mediasta? Erittelen seuraavassa kolme tekijää. 

Pyrkimys totuuteen – vai aivan muuhun?

Jo Platonin esittämän tiedon määritelmän mukaan tieto on oikeutettu ja tosi uskomus. Tieto on aina totta: se pitää paikkansa. Tieto ei ole tietoa onnekkaan sattuman vuoksi, vaan sille on esitettävissä oikeutus, perustelu.

Totuus mielletään yleensä esitetyn väitteen ja asiantilojen vastaavuudeksi: totta on kertoa asiat niin kuin ne ovat, kuten Aristoteles jo väitti. Mutta miten tiedämme, mikä on totta?

Ei ole olemassa ”totuusskooppia”, laitetta, joka kertoisi asioiden todellisen laidan nappia painamalla. Lue lisää →

Turvapaikanhakijaa epäillään – ministeriö salasi

4 kommenttia

Valtiovarainministeri Alexander Stubb sai Tampereella päälleen mukillisen nestettä “valehtelija”-huutoa toistaneelta mieheltä.

Teon seuraukset eivät olleet vakavia.  Ministeri ei vahingoittunut. Neste osoittautui coca-colaksi.

Vakavampaa teossa oli loukkaus henkilön koskemattomuudelle. Vielä vakavampaa oli poliittisesti motivoitunut hyökkääminen demokraattisesti valittua päätöksentekijää kohtaan.

Tätäkin vakavampaa lienee silti kehitys, josta “kokis-isku” on oire. Onko huutelussa ja uhkailussa koko suomalaisen poliittisen keskustelukulttuurin tulevaisuus? Lue lisää →

Laitosten rutiineista yksilölliseen harkintaan

8 kommenttia
Tuomas Linna, Huoli, Poliittisen valokuvan festivaali, Suomen valokuvataiteen museo, 2015 (Kuva: Laura Rämö)
Tuomas Linna, Huoli, Poliittisen valokuvan festivaali, Suomen valokuvataiteen museo, 2015 (Kuva: Laura Rämö)

Lastensuojelulaitoksiin sijoitetuilta lapsilta haltuunotettuja esineitä kuvanneen Tuomas Linnan teos Huoli haastaa lastensuojelun toimijat pohtimaan omia käytäntöjään ja niiden perusteita.

Miksi 16-vuotiaalta on otettu haltuun huulirasva? Miksi 15-vuotias ei saanut pitää koristesydäntään?

Lastensuojelulaitoksiin tekemääni kyselyyn vastasi 26 laitosten vastuuhenkilöä. Vastaukset osoittavat, että laitosten käytännöt vaihtelevat laajasti hyvin arkipäiväistenkin esineiden kohdalla. Lue lisää →

Ostatko terroristin maailmankuvan?

16 kommenttia

Pariisin terrori-iskujen jälkeen media toistelee, että terrori-iskujen tarkoitus on kylvää pelkoa.

Mutta mitä terroristi hyötyy siitä, että pelkäämme?

Pelolla on merkitystä vain, kun se muuttuu sanoiksi ja teoiksi: rasistiseksi puheeksi, syrjinnäksi, väkivallaksi.

Silloin terroristit ovat saavuttaneet tavoitteensa: heidän maailmankuvansa on piirtynyt mieliimme. Siinä kuvassa maailmaan jakautuu kahteen leiriin: meihin ja heihin, hyvään ja pahaan. Jokainen kuuluu jompaankumpaan leireistä: ne, jotka eivät ole meidän puolellamme, ovat meitä vastaan.

Pariisin terrori-iskut ovat mainos maailmankatsomukselle – mainos, jonka hinta on tuoreimpien tietojen mukaan 128 ihmishenkeä. Lue lisää →

Totta tai ei, näin me sen koimme

7 kommenttia

Kun Enkeli-Elisan tarina alkoi vähitellen paljastua huijaukseksi, kiusatun muistolle omistetun Facebook-tukiryhmän ylläpitäjä Kim kuittasi huhut näin:

“Elisan tapaus on tosi, mutta vaikkei olisikaan niin nuoret tekevät itsemurhia koulukiusaamisen takia joka tapauksessa.” (HS Kuukausiliite 20.3.2013)

Kirjailija Minttu Vettenterän fabuloima tragedia ja sen hahmot – Elisa ja hänen surun murtamat vanhempansa – ovat siis jollain syvemmällä, emotionaalisella tasolla totta. Rahankeruukampanja ja kirjamyynti olisivat kaiketi voineet jatkua. Elisaa ei ollutkaan, silti kaikkien maailman kiusattujen puolesta tuntuu pahalta.

Tilastoista ei saa tarinaa, jos kertomusmuodon edellyttämä kokeva yksilö puuttuu (ks. Caracciolo 2013). Sellaisen voi siis kai tekaista? Lue lisää →