Tag Archives: oikeudet

Filosofialla voi todistaa mitä vain mutta myös lisätä päätöksenteon läpinäkyvyyttä

Tapahtunut tähän mennessä: Marin, Scheinin, Rautiainen ja Kauppinen

Uusimaa on valtioneuvoston esityksestä eristetty muusta Suomesta. Julkilausuttu tarkoitus on hidastaa koronaviruksen leviämistä, tasata terveydenhuollon kuormittumista epidemian aikana ja ehkäistä kuolemantapauksia. Martin Scheinin ja Pauli Rautiainen arvostelivat esitystä tuoreeltaan mahdollisena ihmisoikeusrikkomuksena, koska se voi lisätä tautiin menehtymisiä erityisryhmien keskuudessa Uudellamaalla. Antti Kauppinen ehätti tällä kanavalla kritisoimaan heitä väärien perusteluiden käytöstä. Keskustelu on sittemmin jatkunut Kauppisen ja Scheininin välillä, mutta lähtökohdat ovat pysyneet samoina.

Tämä kirjoitus ei ole kannanotto valtioneuvoston päätökseen. Elämme keskellä muuttuvaa tilannetta, ja poliittisten analyysien aika on myöhemmin, pölyn laskeuduttua. Aiheeni on yleisempi. Haluan muistuttaa siitä, että filosofian tuntemus selkeyttäisi tällaisten valintojen perusteita. Poliittiset päätökset syntyvät olosuhteiden mukaan ja erilaisten intressien valossa, mutta on myös pysyvämpiä tekijöitä. Filosofisen etiikan käsitteet ja teoriat auttavat näkemään selvemmin, mitä vallanpitäjät ja viranomaiset ovat kulloinkin päättämässä.

Lue lisää

Milloin perusoikeuksien rajoitukset ovat ihmisoikeusrikkomuksia?

Keskustelua Perustuslakiblogissa ja Etiikka.fissä julkaistujen kirjoitusten pohjalta jatkavat Martin Scheinin ja Antti Kauppinen. Osa kommenteista on alun perin julkaistu Twitterissä ja Facebookissa.

Martin: Kirjoitus on selkeä ja kiinnostava, mutta ei ota huomioon, että nimenomaisesti ⁦Pauli Rautiaisen kanssa teemme Perustuslakiblogin kirjoituksessamme eron moraalisen dilemman kohtaavan yksilön ja ihmisoikeuksiin oikeudellisesti sidotun valtion välillä.

Antti: Mutta vaikka tuon pointin hyväksyisi, se ei muuta sitä oleellista seikkaa, että sikäli kun kyse on analogisesta tilanteesta sivuraidetapauksen kanssa, pienemmän pahan tekeminen ei loukkaa oikeuksia (eli analogiassa ihmisoikeuksia). Näin on silloin, kun oikeuden ala ei ylipäänsä ulotu näihin tekoihin (kuten itse mielelläni sanon) tai jos kyse on oikeutetusta oikeuteen puuttumisesta (infringement, ei violation). Silloin valtiota sitova sopimus olla loukkaamatta ihmisoikeuksia ei myöskään kiellä analogista tekoa.

Lue lisää

Vahingon aiheuttaminen ei aina loukkaa oikeuksia

Tätä kirjoittaessani Suomi on rajoittamassa vapaa-ajan liikkumista Uudeltamaalta ja Uudellemaalle ensisijaisesti sillä perusteella, että niin vähennetään terveydenhuoltoon kohdistuvaa painetta muualla maassa. Tämän voi hyvällä syyllä uskoa pelastavan ihmishenkiä koronavirusepidemian aikana.

Onko tällainen laillisten oikeuksien rajoittaminen kuitenkin moraalisesti väärin tai ihmisoikeussopimusten vastaista? Oikeustieteilijät Martin Scheinin ja Pauli Rautiainen väittävät näin kritisoidessaan valtioneuvostoa ”Jumalan leikkimisestä” Uudenmaan eristämistoimien takia. Heidän olennaiset väitteensä perustuvat moraalifilosofiseen erotteluun tekemisen ja tekemättä jättämisen välillä. Selitän tässä kirjoituksessa, miksi heidän tulkintansa tästä periaatteesta ja sen soveltumisesta nykytilanteeseen ei ole uskottava. Ei ole hyvää syytä uskoa, että hallituksen esittämät toimet loukkaavat uusmaalaisten ihmisoikeuksia.

Lue lisää

Miehet synnyttävät jo

Pride-viikko on jälleen virittänyt aiheellisen keskustelun, joka koskee lakia transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta. Maaliskuuhun 2017 asti ”translain” ensimmäinen pykälä kuului näin:

Henkilö vahvistetaan kuuluvaksi vastakkaiseen sukupuoleen kuin mihin hänet on väestötietolaissa (507/1993) tarkoitettuun väestötietojärjestelmään merkitty, jos hän:

1) esittää lääketieteellisen selvityksen siitä, että hän pysyvästi kokee kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen ja että hän elää tämän mukaisessa sukupuoliroolissa sekä siitä, että hänet on steriloitu tai että hän muusta syystä on lisääntymiskyvytön;

2) on täysi-ikäinen;

3) ei ole avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa; ja

4) on Suomen kansalainen tai hänellä on asuinpaikka Suomessa.

Kohdan kolme vaatimus naimattomuudesta poistettiin translaista tasa-arvoisen avioliittolain hyväksymisen yhteydessä. Nyt keskustelua käydään kohdista yksi ja kaksi. Lue lisää

Kuka on Charlie?

Dialogi: Elina Melgin ja Henrik Rydenfelt. Kuva: Annika Varjonen.

Elina:

Henrik, voidaanko jutella sananvapaudesta? Tiedätkö, on tosi noloa, en löydä itsestäni Charlieta. Terrorismi on ehdottomasti tuomittavaa ja sananvapaus tärkeää. Mutta mitä sanot filosofina, jos suhtaudun kriittisesti sananvapauden provokatiiviseen käyttöön?

Henrik:

Elina, minunkaan sisäinen Charlieni ei ole herännyt. Kun miljoonat ihmiset ja kymmenet valtionpäämiehet marssivat yhden sloganin alla, alkaa oikeastaan pelottaa. Onko marssijoilla aidosti aihetta pelätä sananvapauden puolesta? Lue lisää

Isku sananvapauteen?

Islamistiset terroristit hyökkäsivät tänään ranskalaisen Charlie Hebdo -lehden toimitukseen tappaen ainakin kaksitoista ihmistä.

Miksi?

Hyökkäyksen motiivina olivat ilmeisesti lehden julkaisempa satiirinen kuvakirja profeetta Muhammedista, jonka kuvaaminen mairittelevassakin valossa on muslimeille kielletty. Charlie Hebdo on myös julkaissut lukusia pilakuvia, joissa esiintyy islamistisen terroristiliike ISIS:n johtajia.

Maailmalla ja Suomessa hirvittävä terroriteko on tulkittu hyökkäykseksi Charlie Hebdon satiiristen julkaisujen edustamaa sanan- ja ilmaisunvapautta kohtaan. Lue lisää

Avioliittolaki ja lapsipakotteet

Tasa-arvoista avioliittolakia vastaan ei liiemmin ole esitetty järkiperäisiä argumentteja.

Järjellisimmältä vaikuttavan argumentin mukaan homoparien yhtäläisen adoptio-oikeuden voimaantulo estäisi kansainvälisen adoption erityisesti Venäjältä. Argumentin ovat esittäneet ainakin Kokoomuksen Paula Risikko ja Kari Tolvanen, Keskustan Arto Pirttilahti sekä lukuisat perussuomalaiset.

Mitä siitä pitäisi olla mieltä? Lue lisää

On oikeus tietää – mutta olla tietämättä?

Ahdistutko uutisista? kysyi Miia Raivio Twitterissä ja kirjoitti saamistaan vastauksista Ylen nettisivuilla. 

Monet koulutetut ja äänioikeutetut aikuiset tunnustivat välttelevänsä kuolemaa, väkivaltaa ja vihaa käsitteleviä päivittäisiä uutisia ahdistuksen pelossa.

Miksi meillä on lakisääteinen oppivelvollisuus alaikäisinä, mutta täysivaltaiset kansalaiset pitävät oikeutenaan olla tietämättä? Lue lisää