Tag Archives: ihmisarvo

Saako eläinten kohtelua verrata keskitysleireihin?

Vaaleansinisen taivaan alla, kellanvihreillä vesillä hän tunsi kaikesta huolimatta tavanomaista vähemmän syyllisyyttä. Linnut olivat julistaneet uuden päivän kuin luomisen aamun. Lämmin tuuli toi metsän tuoksua ja hotelleissa valmistuvan ruuan hajuja. Herman kuvitteli kuulevansa kanan tai ankan äännähdyksen. Jossain keskellä tätä ihanaa kesäaamua teurastettiin siipikarjaa; Treblinka oli kaikkialla.

(Isaac Bashevis Singer, Vihassa ja rakkaudessa [1991/1966])

Kari Kuula kirjoitti Kirkko ja kaupunki -lehteen kolumnin, jossa hän pohti hyvin kriittisesti eläinten tehotuotannon moraalia. Kirjoituksesta nousi kohu ja kohua ovat seuranneet monet Kuulan tekstiä ja sen seurauksia ruotineet jutut. Etiikka.fi:ssä julkaistuissa, Kuulan tekstiä käsittelevissä kirjoituksissa on pohdittu erityisesti hänen käyttämäänsä holokaustivertausta. Ihmisten ja eläinten väliseen erontekoon erikoistuneelle eläintutkijalle kohun aihe ei tullut yllätyksenä. Ihmisten ja (muiden) eläinten kaltoinkohtelun rinnastaminen herättää jatkuvasti keskustelua, sillä ihmisen ja eläimen erottaminen toisistaan kuuluu kulttuurimme perusjakoihin. Erottelua on toisinaan nimitetty jopa yhdeksi länsimaisen filosofian sinnikkäimmistä pyrkimyksistä.

Lue lisää

Eläinten arvon ja ihmisten yhdenvertaisuuden haastava dynamiikka

Miten eläinten moraalisesta asemasta saa keskustella? Tietyt kaavat toistuvat näissä yhteyksissä usein. Eläinten aseman parantamista ajavat vertaavat usein ihmisiä ja (muita) eläimiä: 

Ihmisten keskitysleirit olivat kammotus. Miksi hyväksyisimme tuotantoeläinten keskitysleireihin verrattavissa olevat olot?

Sika vastaa älykkyydeltään pientä lasta. Miksi sitten kohtelemme sikoja ja ihmislapsia niin eri tavoin?

Tällaisen vertauksen motiivina tuskin on ihmisen aseman huonontaminen. Tavoitteena on tuoda esiin eräänlainen kognitiivinen dissonanssi suhtautumisessamme muihin eläimiin. Moni kuitenkin tulkitsee tällaiset vertaukset jopa loukkaavina. Pidin muutama vuosi sitten esitelmää, jossa rinnastin lapset ja eläimet: esitin, että molemmat ovat ”passiivisia” oikeudenhaltijoita, jotka eivät voi itse vaatia oikeuksiaan. Yleisössä ollut entinen kansanedustaja koki tämän rinnastuksen syvästi loukkaavana, minkä hän toi selkeästi esille välihuudahduksessaan.

Lue lisää