Eläinten arvon ja ihmisten yhdenvertaisuuden haastava dynamiikka

Miten eläinten moraalisesta asemasta saa keskustella? Tietyt kaavat toistuvat näissä yhteyksissä usein. Eläinten aseman parantamista ajavat vertaavat usein ihmisiä ja (muita) eläimiä: 

Ihmisten keskitysleirit olivat kammotus. Miksi hyväksyisimme tuotantoeläinten keskitysleireihin verrattavissa olevat olot?

Sika vastaa älykkyydeltään pientä lasta. Miksi sitten kohtelemme sikoja ja ihmislapsia niin eri tavoin?

Tällaisen vertauksen motiivina tuskin on ihmisen aseman huonontaminen. Tavoitteena on tuoda esiin eräänlainen kognitiivinen dissonanssi suhtautumisessamme muihin eläimiin. Moni kuitenkin tulkitsee tällaiset vertaukset jopa loukkaavina. Pidin muutama vuosi sitten esitelmää, jossa rinnastin lapset ja eläimet: esitin, että molemmat ovat ”passiivisia” oikeudenhaltijoita, jotka eivät voi itse vaatia oikeuksiaan. Yleisössä ollut entinen kansanedustaja koki tämän rinnastuksen syvästi loukkaavana, minkä hän toi selkeästi esille välihuudahduksessaan.

Olen oppinut ymmärtämään tätä dynamiikkaa paremmin tutustuttuani sveitsiläisen oikeusfilosofi Raffael Faselin tekemään jakoon ”aristokraattien” ja ”meritokraattien” välillä. Aristokraatit haluavat kaikin keinoin suojella ihmisten yhdenvertaisuutta. He perustavat tämän ihmisarvoon (human dignity), joka jokaisella ihmisellä on pelkän ihmisyytensä nojalla. Yhtäläinen ihmisarvo takaa, ettemme enää luisu natsi-Saksan kaltaiseen ihmisten luokitteluun. Kuten aatelisarvo, ihmisarvokaan ei aristokraattien mukaan varsinaisesti perustu mihinkään. Itse asiassa perustelun hakeminen ihmisarvolle on jopa vaarallista: jos alamme kysyä, mihin ihmisarvo perustuu, avaamme portit yhtäläisen ihmisarvon kyseenalaistamiselle. Jos ihmisarvo esimerkiksi perustuu älykkyydelle tai muulle kyvykkyydelle, löytyy varmasti joku ihminen, joka ei näitä ehtoja täytä. 

Meritokraatit taas hakevat perusteluja arvokkuudelle. Pelkkä lajiin kuuluminen ei vaikuta olevan mielekäs tai perusteltava arvokkuuden mittari. Jos arvokkuuden rajat vedetään lajitasolla, syyllistytään lajisyrjintään eli spesismiin. Tässä meritokraatit kuitenkin tekevät aristokraattien näkökulmasta perisyntiä: kaivavat maata yhtäläisen ihmisarvon alta.

Aristokratia ja meritokratia ovat Faselin mukaan niin sanottuja ideaalityyppejä. Kukaan yksittäinen ajattelija tuskin on puhtaasti kumpaakaan. Vaikka aristokratiaan lähtökohtaisesti kuuluu ihmisarvon perustelun kavahtaminen, jotkin aristokraattiset ajattelijat ovat pyrkineet perustelemaan ihmisarvoa. Tällöin on kuitenkin luontevaa viitata ihmislajin ominaisuuksiin yleisellä, ei yksittäisen ihmisen tasolla. Esimerkiksi sosiologi Salla Tuomivaara on tutkinut sitä, miten ihmisen erityislaatuisuutta korostamalla eläimet on suljettu pois sosiologian piiristä (ks. esim. Tuomivaaran lektio).

Faselin ehdottama kompromissi näiden välillä on ”lajiperustainen lähestymistapa” (species-membership approach). Rankasti yksinkertaistaen ja soveltaen tämän lähestymistavan voisi tiivistää: Eri olentojen oikeuksista päätettäessä tarkasteltaisiin tietyn lajin ”keskivertoedustajan” kykyjä ja tarpeita. Näiden pohjalta päätettäisiin, mitä laillisia oikeuksia kyseisen lajin edustajilla tulisi olla. Nämä oikeudet olisivat myös lajin sellaisilla edustajilla, jotka eivät vastaa ”keskivertoedustajaa”. Näin voitaisiin löytää tasapaino meritokratian perusteluntarpeen ja aristokratian painottaman yhdenvertaisuuden välillä.

Faselin ratkaisusta voi olla montaa mieltä. Joka tapauksessa hänen esiin nostamansa aristokratian ja meritokratian dynamiikka selittää ainakin osaksi eläinoikeuksista käytävää keskustelua. Meritokraatille eläimen ja ihmisen rinnastaminen – oli kyse sitten keskitysleireistä tai eläinten ja ihmislasten yhtäläisyyksistä – on havainnollistava ja herättelevä esimerkki. Aristokraatille se on vaarallinen ensimmäinen askel kohti yhtäläisen ihmisarvon hylkäämistä. Näiden erilaisten lähestymistapojen tunnustaminen voi osaltaan edesauttaa rakentavaa keskustelua eläinten moraalisesta arvosta.

PhD Visa Kurki on oikeustieteen, erityisesti oikeusfilosofian tutkija. Hän toimii Suomen Akatemian tutkijatohtorina Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa ja on Turun yliopiston yleisen oikeustieteen dosentti. Hän johtaa myös Suomen Akatemian ja Helsingin yliopiston rahoittamaa tutkimushanketta “Eläimet hyvinvointiregiimissä: Eläinoikeuden teoria ja yleiset periaatteet” (2020-2024).

Kirjoitus viittaa Raffael Faselin väitöskirjaan ”More Equal Than Others: Animals in the Age of the Human Rights Aristocracy” (Cambridgen yliopisto 2019), joka ei ole toistaiseksi julkisesti saatavissa. Väitöskirja julkaistaneen kirjana tulevaisuudessa. Aiheeseen liittyviä Faselin artikkeleita ovat esim. tämä ja tämä.

13 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.