Tag Archives: blogi

Bloggaamista pähkinäpalkalla

Indiedays ja Blogirinki Media järjestivät Bloggers’s Inspiration Day -tapahtuman lauantaina 23.4.2016 Helsingin Kattilahallilla. Tapahtumaan oli kutsuttu suomalaisia bloggaajia sekä blogiportaalien yhteistyökumppaneita, joiden pisteillä bloggaajat pääsivät tutustumaan eri brändien tuotteisiin.

Bloggaajat saivat ottaa tapahtumasta mukaansa tuotekassin, joka sisälsi erään pähkinävalmistajan pähkinöitä sekä makeisvalmistajan suklaata.

Muutamia päiviä tapahtuman jälkeen Indiedays lähestyi tapahtumaan osallistuneita bloggaajia sähköpostiviestillä, jossa kehotettiin bloggaajia kirjoittamaan saamistaan pähkinöistä ja suklaasta. Kannustimena postausten kirjoittamiselle oli mahdollisuus saada lisää näitä samaisia pähkinöitä ja suklaata. Viesti sisälsi blogipostauksiin lisättävän seurantalinkin ja toiveen yhteistyön merkitsemisestä sekä liitetiedostona vieläkin tarkempia ohjeita blogipostauksen tekemistä varten. Lue lisää

Blogien yhteinen etiikka?

Blogisivusto Blogaaja.fi sulki eilen kansanedustaja Maria Tolppasen blogin.

Sivuston esittämien perustelujen mukaan Tolppanen oli käyttänyt blogiaan ”ihmisryhmiin kohdistuvan vihan lietsomiseen” julkaisemalla blogissaan vääristeltyjä käsityksiä sekä ilmaissut tukensa ”uusnatsien ja väkivaltarikoksista tuomittujen henkilöiden johtamille rasistisille katupartioille”.

Blogisivustoilla on yleensä käyttöehtojen mukaan oikeus sulkea asiattomaksi tai lainvastaiseksi katsomaansa sisältöä julkaisevat blogit, usein ilman ennakkovaroitusta. Tämän myös Blogaaja.fi toteaa käyttöehdoissaan.

Käyttöehtojen viittaukset mahdollisiin lainvastaisuuksiin ja kiellettyyn sisältöön ovat kuitenkin usein epämääräisiä. Kuten Tolppasen tapaus osoittaa, ne johtavat helposti  erimielisyyksiin sääntöjen tulkinnasta ja asiattoman sisällön luonteesta. Nyt kansanedustaja vaatii vuorostaan Blogaaja.fi -sivustolta tarkempia perusteluja kirjoitustensa sisällön ongelmista. Lue lisää

Blogi voi olla sekä kaupallinen että aito

Blogeilla on perinteiseen mediaan verrattuna kaksi vahvuutta. Yksi on niiden nopea reaktiokyky ja lähes olematon julkaisuviive.

Toinen vahvuus on se, että bloggaajat mielletään suosittuudestaankin huolimatta helposti lähestyttäviksi, todellisiksi ihmisiksi. Blogeja pidetään rehellisenä ja epäkaupallisena. Lukijat luottavat siihen, että blogin sisältö on aitoa: se on harmoniassa bloggaajan todellisen persoonan ja mielipiteiden kanssa.

2010-luvun loppuun tultaessa yritysten markkinointiosastot ja pr-toimistot heräsivät blogien suosion kasvuun. Blogeista kehkeytyi uusi mainospaikka, ikkuna kuluttajien koteihin. Bloggaamisesta tuli liiketoimintaa.

Myös perinteinen media pyrkii käyttämään blogeja ja näiden ympärille muodostunutta yhteisöllisyyttä hyväksi enemmän. Lehtien verkkosivuilla on saman aihealueen blogeja, joita ylläpitävät toimittajat tai – kuten muoti- ja lifestyle-medioiden tapauksessa – entuudestaan tunnetut, mediaan kiinnitetyt bloggaajat.

Kuinka blogien suosion perustana oleva avoimuus, aitous ja rehellisyys toteutuvat, kun harrastustoiminnasta siirrytään liiketoimintaan? Lue lisää

Blogien etiikka ja sääntely Ruotsissa

Länsinaapurimme lahden toisella puolella on aina askeleen tai kaksi edellä. Näin on myös bloggaajien ansioiden kohdalla: suosituimmat ruotsalaiset bloggaajat tienaavat useita miljoonia kruunuja vuodessa eli reippaasti yli sata tuhatta euroa.

Esimerkiksi Kenzas-blogia pitävä 23-vuotias Kenza Zouiten tienasi vuoden aikana viisi miljoonaa kruunua perustamansa Kenza Zouiten Ab -yrityksen kautta.

Ruotsissa bloggaaminen on ollut bisnestä jo vuosia ja se näkyy. Ruotsalaiset huippubloggaajat ovat rakentaneet itsestään brändejä, joilla tahkotaan rahaa. Bloggaajan nimellä myydään vaatteita, hajuvesia  ja aikakauslehtiä – ja bloggaajat näkyvät ja kuuluvat vierailijoina tv-ohjelmissa, radiossa ja lehtien palstoilla. Lue lisää

Bloggaajatkin ovat ihmisiä

Blogissani kirjoitan bloggaamisen ja bloggaajien etiikasta, ja välillä pohdin myös blogiportaalien ja yhteistyökumppaneiden toimintaa. On kuitenkin syytä kurkottaa myös ruudun toiselle puolelle ja pohtia blogien lukijoiden etiikkaa.

Kun tein Suomen luetuimpia muotiblogeja koskevaa tutkimusta, moni bloggaaja kertoi bloggaamisen nurjana puolena olevan joidenkin lukijoiden ikävät kommentit blogissa ja keskustelufoorumeilla.

Vaikka bloggaajat kertoivat jättävänsä julkaisematta ilkeimmät kommentit, ne jäävät painamaan mieltä. Pahimmillaan kommentit täyttävät jopa kunnianloukkauksen tunnusmerkit.

Jopa blogien kommentteja rajumpi maailma ovat kuitenkin anonyymin kommentoinnin mahdollistavat keskustelufoorumit Vauva.fi ja Suomi24. Erityisesti Vauva.fi:ssä on lukuisia bloggaajien ulkonäön ja elämäntyylin arvostelemiseen sekä yksityiselämään liittyvien asioiden utelemiseen omistettuja ketjuja. Lue lisää

Viiden tähden bloggaajat?

Toimittaja Sanna Ukkola kirjoittaa kolumnissaan viiden tähden toimittajista, jotka “ottavat vastaan ilmaisia luksusmatkoja, solmivat salaisia sopimuksia mainostajien kanssa ja markkinoivat suurimpien mainostajien tuotteita sivuillaan”. 

Ukkolan kirjoitus herätti huomiota. Naistenlehtijournalismi ei todellakaan ole mainostajista riippumatonta.

Tutkimusta Suomen luetuimpien muotibloggaajien etiikasta tehdessäni mieleeni muistui Ukkolan kirjoitus. Myös muotiblogit pyörivät samoilla mekanismeilla: Lue lisää

Verkossa vaikuttamisen etiikka

Verkossa vaikuttaminen on monimuotoista, ja sen keinot ovat uusia.

Myös arveluttavia ja moraalin rajoja koettelevia keinoja kokeillaan. Tässä pari esimerkkiä:

  • Facebookissa vuonna 2013 perustettu ”Ei hyssyttelyä pedofiileille – kaikki tiedot julkisiksi” -ryhmä pyrkii julkaisemaan lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittujen nimet, kuvat ja tuomiot.
  • Wikileaks julkaisee salaiseksi luokiteltuja tietoja, jotka tosin tuovat esiin yhteiskunnallisia epäkohtia.
  • Anonymous-hakkeriverkosto vastustaa sensuuria tekemällä palvelinhyökkäyksiä. Se auttoi myös Arabikevään mielenosoittajia palvelinhyökkäyksillä.
  • Yritykset ovat perustaneet valeblogeja, joissa keksitty henkilö kirjoittaa positiiviseen sävyyn yrityksen tuotteista.

Vaikuttaminen verkossa johtaa hankaliin eettisiin kysymyksiin. Onko oikein perustaa valeblogi? Oikeuttavatko hyvät päämäärät tekemään verkkohyökkäyksiä? Lue lisää