Eläinten arvon ja ihmisten yhdenvertaisuuden haastava dynamiikka

Miten eläinten moraalisesta asemasta saa keskustella? Tietyt kaavat toistuvat näissä yhteyksissä usein. Eläinten aseman parantamista ajavat vertaavat usein ihmisiä ja (muita) eläimiä: 

Ihmisten keskitysleirit olivat kammotus. Miksi hyväksyisimme tuotantoeläinten keskitysleireihin verrattavissa olevat olot?

Sika vastaa älykkyydeltään pientä lasta. Miksi sitten kohtelemme sikoja ja ihmislapsia niin eri tavoin?

Tällaisen vertauksen motiivina tuskin on ihmisen aseman huonontaminen. Tavoitteena on tuoda esiin eräänlainen kognitiivinen dissonanssi suhtautumisessamme muihin eläimiin. Moni kuitenkin tulkitsee tällaiset vertaukset jopa loukkaavina. Pidin muutama vuosi sitten esitelmää, jossa rinnastin lapset ja eläimet: esitin, että molemmat ovat ”passiivisia” oikeudenhaltijoita, jotka eivät voi itse vaatia oikeuksiaan. Yleisössä ollut entinen kansanedustaja koki tämän rinnastuksen syvästi loukkaavana, minkä hän toi selkeästi esille välihuudahduksessaan.

Lue lisää

Ihmiskeskeisyydestä ja karjatiloista: vastaus Häyrylle

Vastauksessaan kirjoitukseeni Karjatilat eivät ole keskitysleirejä Matti Häyry hyväksyy tunnistamani käsitteellisen ongelman karjatilojen ja keskitysleirien rinnastamisessa. Häyry kuitenkin epäilee johtopäätöksieni seuraavan ”ihmiskeskeisyydestä” – siitä, että haluan varata ihmisiin kohdistuvalle pahuudelle erityisen kovan tuomion. Koska Häyry ei näe tämäntyyppisen ihmiskeskeisyyden olevan oikeutettua, ei hän myöskään pidä rinnastusta ongelmallisena: rinnastusta ”voi, saa ja pitääkin” käyttää.

Häyry näyttää ajattelevan, että keskitysleirien erityistä olemusta korostaessani syyllistyn priorisoimaan lajimme kriteerein, joita ei voi oikeuttaa. Kyse olisi siis spesismistä, joka on sukua seksismille ja rasismille. Tämä ei ole kantani. Keskitysleirien erityinen hirveys ei ole tarjolla vaihtoehdoksi eläinten kärsimyksille. Sanoisin, että erilaiset kärsimykset ja pahuudet seisovat omilla jaloillaan.

Lue lisää

Oikeutta valaillekin

Jussi Ahlroth kirjoitti Helsingin Sanomissa siitä, kuinka hänen nähdäkseen filosofit ovat kadonneet julkisesta keskustelusta. Seuranneessa Twitter-keskustelussa hän suositteli filosofeille kirjoitusten tarjoamista valtamediaan. Se on varmasti hyvä ajatus, mutta jonkun pitäisi kertoa siitä valtamediallekin. Kyllä me tarjoamme, mutta eiväthän juttumme kelpaa, elleivät ne käsittele viimeisintä klikkiuutista. Siksi tarjoan tässä ”hidasta filosofiaa”, jota myös Ahlrothin artikkelissa peräänkuulutettiin. Kesällä 2010 seuraava teksti oli jo ilmestymässä Helsingin Sanomien vieraskynäosastolla, kun jokin päivänaihe sivuutti sen ja vastuullinen toimittaja hyllytti filosofin yritelmän. Onneksi – tai valitettavasti –  kirjoitus on nyt yhtä ajankohtainen kuin silloinkin. Tämä on aika tyypillistä oikeasti filosofisille aiheille.

Uusimmat valaita – tarkemmin sanottuna valaita, delfiinejä ja pyöriäisiä – koskevat tutkimukset näyttävät osoittavan, että ne ovat älykkäitä ja itsetajuisia imettäväisiä, joiden yhteisöt erottuvat toisistaan kulttuuristen piirteidensä mukaan. Niiden elämää säätelevät monimutkaiset perhesuhteet ja niiden keskinäinen kommunikointi on kehittynyttä. Aika samanlaisia kuin ihmiset, siis.

Sadat tuhannet valaat kuolevat ihmisten toiminnan seurauksena joka vuosi. Suurin yksittäinen tappaja on tehokalastus, jonka verkkoihin valaat jäävät, mutta myös saasteet, törmäykset laivojen kanssa ja tarkoituksellinen metsästys vievät veronsa. Pyynti on ollut kansainvälisesti kiellettyä vuodesta 1986, mutta Färsaaret, Islanti, Japani ja Norja ovat jatkaneet sitä ja tappaneet kymmeniä tuhansia yksilöitä vielä sopimuksen tultua voimaan.

Lue lisää

Teollista lihantuotantoa voi ja saa verrata keskitysleireihin

Jaakko Nevasto kommentoi keskustelua Kari Kuulan kolumnista ”Eläinten teollinen käyttö muistuttaa Saatanan tuhotekoja – Jeesuksen seuraaja ei voi osallistua nykyiseen kaltoinkohteluun”. Kuula vertasi eläintiloja keskitysleireihin, Nevasto puolestaan piti vertausta epäonnistuneena ja vaarallisena. Holokaustin aikaisten keskitysleirien päämäärä, Nevaston sanoin ”kansallis-rodullinen harmonia”, oli jo itsessään epämoraalinen, kun taas ihmisten ruokkiminen on välttämätöntä, luonnollista ja oikein. Vertaus voi johtaa keskitysleirien eettisen sietämättömyyden vähättelyyn.

Nähdäkseni Nevasto tunnistaa aidon käsitteellisen ongelman, joka teollisen eläintuotannon vertaamisessa holokaustin keskitysleireihin on. Keskitysleirit olivat tuomittavia sekä päämääriensä että keinojensa suhteen. Eläintuotanto puolestaan voi olla vahingollista ja epäeettistä, mutta sen päämäärä on hyvä. Tilanne on kuitenkin mielestäni hienosyisempi kuin Nevasto kirjoituksessaan antaa ymmärtää.

Lue lisää

Karjatilat eivät ole keskitysleirejä

Pastori, dosentti ja kirjailija Kari Kuulan kirjoitus ”Eläinten teollinen käyttö muistuttaa Saatanan tuhotekoja – Jeesuksen seuraaja ei voi osallistua nykyiseen kaltoinkohteluun” Kirkko ja kaupunki -lehdessä (18.1.2021) on herättänyt pahennusta sekä lihantuottajien että kirkon itsensä keskuudessa. Kuten otsikko kertoo, Kuulan keskeinen provokaatio oli karjatilojen ja keskitysleirien vertaaminen toisiinsa: ”Eivät ihmiset tarvitse pelastajaa, vaan heidän keskitysleireissään kärsivät eläinparat”. Kuulan retoriikan mukaan olemme lajitason fasisteja.

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK vastasi tuohtuneesti ja pyrki tekemään eroa suomalaisen ja muun maailman maatalouden välillä. Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja Jaakko Heininmäki pyysi anteeksi kolumnin julkaisemista ja teki päätöksen sen poistamisesta verkosta. Myös Heininmäen mukaan Kuulan kirjoituksen ongelma oli ”yleistäminen”. ”Kaikki karjatilat eivät ole keskitysleirejä”, Heinimäki kirjoittaa sovittelevaan sävyyn.

En tässä ota kantaa kirjoituksen vetämiseen liittyviin journalismin eettisiin kysymyksiin. Sen sijaan väitän, että sekä lihantuottajat että päätoimittaja väärintunnistavat Kuulan kirjoituksen ytimen. Kuulan rinnastus karjatilojen ja keskitysleirien välillä on ongelmallinen. Virhe on kuitenkin ajatella ongelma olevan yleistyksessä, suomalaisen tuotttajan rinnastamisessa ongelmalliseen ja ”keskitysleirimäiseen” suurtuotantoon. 

Lue lisää

Seuraeläinten pito luvanvaraiseksi (ja haja-asutusalueille työpaikkoja?)

Korona-aikana on kotitalouksiin hankittu tavallista enemmän seuraeläimiä. Nämä hankinnat ovat perustuneet, niin kuin aina muulloinkin, ihmisten haluihin ja tarpeisiin. ”Minä tahdon” on valinnalle riittävä argumentti, kun se kuullaan luomakunnan kruunun suusta.

Elisa Aaltola vertasi Helsingin Sanomien haastattelussa seuraeläinten asemaa ihmisten koronakaranteeniin. Ahtaassa kaupunkiasunnossa eläin voi lähinnä syödä ja nukkua. Eläinten lajinmukaisia tarpeita ei oteta huomioon. 

Aaltola ei kuitenkaan halua kieltää ihmisiltä seuraeläinten pitämistä. Hän toivoo vain, että eläimiä hankkivat perehtyisivät jo etukäteen tulevien kumppaneidensa ominaisuuksiin ja vaateisiin ja ottaisivat myöhemminkin huomioon niiden älylliset tarpeet fyysisten lisäksi.

Ajatukset ovat minusta oikeansuuntaisia, mutta voisivat mennä paljon pidemmälle. Karanteenissa olevat ihmiset voivat valita, milloin käyvät kävelyllä, mitä ohjelmia katsovat televisiosta, mitä syövät ja kuinka järjestävät elämänsä kodin piirissä. Seuraeläimillä ei ole näitä mahdollisuuksia, ei koronapandemian aikana eikä muulloinkaan. Ne elävät ihmisten armoilla.

Lue lisää

Miksi koronan toinen aalto vaatii syntipukkinsa?

Suomalainen koronakeskustelu on pitkään esittänyt Suomen koronantorjunnan menestystapauksena. Viruksen nopea leviäminen Suomessa marraskuun 2020 aikana on kuitenkin herättänyt paljon huolta ja muuttanut keskustelun sävyn.

Viimeaikainen keskustelu koronasta on kuitenkin ollut korostetusti syntipukkien etsimistä. Esimakua tästä saatiin jo alkusyksystä, kun oppositio ja kokoomuspuolue yrittivät tehdä kevään epäonnistuneista maskisuosituksista poliittisen ongelman hallitukselle. 

Viimeisten päivien ja viikkojen aikana syntipukkia on hakenut lähinnä hallitus, joka  on keskittynyt haukkumaan pääkaupunkiseudun kaupunkeja. Hallitus on myös laskenut julkisuuteen tietoja ja tulkintoja, jonka mukaan poikkeuslakia ja rajoituksia tarvitaan ”kriisitietoisuuden” lietsontaan. Monet yhteiskunnalliset valtakeskukset ja perustuslaillinen hallinto nähdään ongelmana. Kansalaisista yritetään tehdä koronahallintoalamaisia.

Lue lisää

Panzoomikon eli kuinka totuimme kokouksiin ilman housuja

Brittifilosofi Jeremy Bentham (1748-1832) tunnetaan parhaiten utilitaristisen etiikan klassikkona. Hänen mukaansa niin yksityisen kuin julkisenkin toiminnan pitäisi aina tähdätä mahdollisimman monen mahdollisimman suureen onnellisuuteen. Teoreettisten pohdintojensa ohessa Bentham kuitenkin laati suunnitelmia myös käytännön asioihin kuten siirtokunnan perustamiseen Etelä-Australiassa ja perustuslakien kirjoittamiseen siirtomaavallasta vapautuneille Etelä-Amerikan valtioille.

Benthamin todennäköisesti käytännöllisin suunnitelma oli panoptikon, laitos, jossa työntekijöiden valvonta on järjestetty resurssitehokkaimmalla tavalla. Työnjohto ja työvoima sijoitetaan panoptikonissa fyysisesti niin, että valvoja näkee kaikki muut, mutta kukaan muu ei näe valvojaa (Kuva 1). Tarkkailun ajatus työpaikalla ei tietenkään ollut uusi. Uutuus oli se, ettei kukaan tiennyt, tuleeko katseen kohteeksi. Benthamin ajatus oli, että näin säästetään palkkakustannuksissa.

Kuva 1. Panoptikonissa yksi muille näkymätön näkee kaikki muut.
Lue lisää