Valokuvaaja Tuomas Linnan teos Huoli on dokumentti lastensuojelulaitoksista. Linna on kuvannut laitoshoitoon sijoitetuilta lapsilta haltuun otettuja esineitä, laitosten arkisia näkymiä sekä lasten tekemiä piirroksia ja kirjoituksia.

Kuvillaan Linna tarttuu aiheeseen, joka tuntuu kokonaan unohtuneen.

Yhteiskunnallinen keskustelu on keskittynyt maahanmuuttoon ja turvapaikanhakijoihin. Sosiaali- ja terveyspalveluiden valtakunnallisesta uudistuksesta uutisoidaan, mutta median mielestä sen keskiössä näyttää olevan sairaaloiden määrä ja sijainti lähinnä synnyttäjien ja ikäihmisten tarpeita ajatellen, ei sosiaalipalveluiden kokonaisuus syntymän ja vanhuuden välillä.

Perheiden ja lasten pahoinvointi sekä yhteiskunnan perheille järjestämän tuen sisältö ovat nousseet julkisuuden asialistalle vain hetkittäin ja lyhytaikaisesti – siitäkin huolimatta, että kyse on tulevaisuudestamme.

Karusti voisi todeta, että lasten tuominen keskusteluun vaatii uhrin. Viimeksi lasten ja perheiden asema nousi valtakunnalliseksi aiheeksi vuonna 2012 kahdeksanvuotiaan lapsen kuoltua isänsä ja tämän naisystävän murhaamana.

Tällöinkin keskustelu keskittyi siihen, miksi lasta ei otettu huostaan lastensuojeluilmoituksista huolimatta. Perheiden ja lasten pahoinvoinnin syyt ja seuraukset sekä lastensuojelun toimintamahdollisuudet mainittiin vain harvoin.

Kadonnut prosentti

Lasten ja perheiden pahoinvoinnin pitäisi olla yhteiskunnallisen keskustelun keskiössä jo pelkästään lukujen valossa.

Linnan teos sisältää videon Joka päivä, joka toinen tunti. Video esittää 4202 kuvaa viidessä minuutissa. Kuvat vaihtuvat niin nopeasti, että moni niistä jää näkemättä, vaikka videon katsoisi lukuisia kertoja.

4202 on vuonna 2013 kiireellisesti kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä.

Lastensuojelu tarjoaa perheille monipuolista tukea. Sen keinoista voimakkain on sijoittaa lapsi kodin ulkopuoliseen hoitoon. Sijoitukseen turvaudutaan yleensä vasta, kun muut työkalut eivät riitä.

Vuonna 2013 yhteensä 18 022 lasta oli sijoitettuna kodin ulkopuoliseen hoitoon joko kiireellisesti tai huostaan otettuna – yksi sadasta Suomessa asuvasta lapsesta.

3 114 lasta oli ensimmäistä kertaa elämässään kiireellisesti sijoitettuna tai huostaan otettuna – pelkästään vuonna 2013.

Vertailun vuoksi voi todeta, että vuonna 2014 Suomesta haki turvapaikkaa yhteensä 3651 ihmistä.

Syitä lasten näkymättömyydelle ja kuulumattomuudelle yhteiskunnallisessa keskustelussa voi hyvin arvailla. Lapset eivät ole itse kommentoimassa omaa asemaansa, eikä heille anneta ääntä mediassa. Tämä on toki perusteltua: yksittäistä lasta ei tule missään nimessä tuoda esiin esimerkkinä pahoinvoinnista, ja lapsen haastatteluun tarvitaan joka tapauksessa aikuisen lupa.

Heikossa asemassa olevien perheiden aikuisilla ei usein ole mahdollisuutta saada ääntään kuuluviin. Omien ongelmien tuomista esiin varotaan – osin myös viranomaisten toimenpiteiden pelosta. Yhteiskunnalliseen keskusteluun on vaikea osallistua, eikä sosiaalisessa mediassa käydä aktiivista kampanjaa pahoinvoivien perheiden puolesta.

Perheiden ja lasten pahoinvointiin ei ylipäätään ole helpolta vaikuttavia ratkaisuja. Rajojen sulkeminen tai päivystävän sairaalan läheisyys ei pelasta perheitä eikä niiden lapsia.

Tuhansia kysymyksiä

Linnan kuvat mustaa taustaa vasten tuovat näkyviin esineet sellaisenaan. Samalla ne rajaavat pois kaiken sen, mistä esineiden tarinan voisi päätellä. Jokainen kuva herättää poikkeuksellisen paljon kysymyksiä.

Monet esineistä on selvästi tarkoitettu toisten vahingoittamiseen. Taustalla ei usein silti ole tarkoitus vahingoittaa vaan perustava turvattomuus: kokemus siitä, että toiset – aikuiset – eivät pysty huolehtimaan lapsen turvallisuudesta.

Tarkempi tieto siitä, mitä uhkaa vastaan lapsi kokee tarpeelliseksi puolustautua, jää kuvan ulkopuolelle. Vihjeitä voi saada lasten piirustuksista ja teksteistä.

Kuvien katsojan mieltä painaa kysymys siitä, miten tähän on päädytty – miksi lapsi voi niin huonosti, että kantaa mukanaan asetta tai päihteitä.

Kuvat: Tuomas Linna

Lue myös toinen osa: Laitosten rutiineista yksilölliseen harkintaan.