Liberalismin kriisi nakertaa objektiivisen journalismin perusteita

Vilkas keskustelu liberaalin maailmanjärjestyksen kriisistä on läikkynyt huoleksi journalismin tilasta ja julkisen keskustelun rapautumisesta. Donald Trumpin puheet liberaaleista toimittajista elitistisinä ”kansan vihollisina” kyseenalaistavat journalistien puolueettomuuden ja kiskovat toimittajat osaksi poliittisia kiistoja.

Samaan aikaan esimerkiksi Euroopan komissio kantaa huolta siitä, että tarkoituksellisen sepitteellisillä, verkossa levitettävillä ja taiten kohdennetuilla valeuutisilla sormeillaan demokratiaa.  

Nämä ongelmat limittyvät puheeseen ”totuudenjälkeisestä ajasta”, jossa asiantuntijatiedolla ei ole merkitystä eikä järkiperäinen keskustelu yhteisistä asioista ole mahdollista. Emme keskustele ammattijournalistien meille välittämän, paikkansapitävän tiedon nojalla, vaan tukeutuen tunteilla ja ennakkoluuloilla ratsastaviin vaihtoehtoisiin faktoihin. Journalismi on joutunut puolustuskannalle, ja julkinen keskustelu tuntuu sekavalta ja vaikealta.

Tilannetta ei helpota kansalaisten surkea luottamus perinteiseen mediaan eikä alan perinteisten liiketoimintamallien murros digitaalisessa viestintäympäristössä.

Tilanteen ymmärtämiseksi katse on nostettava hetkeksi pois kuohunnasta ja tarkasteltava journalismin ja politiikan historiallisia suhteita sekä niissä tapahtuneita muutoksia. Samoin on pohdittava sitä, miten länsimainen journalismi ammattimaistui nykyiseen muotoonsa, ja pystyi tuottamaan meille yhteisiä faktoja ja jaettuja tilannekuvia.

Ammattimaisen journalismin suhdannehuippu

Ensinnäkin on syytä muistaa, että ammattijournalismin keskeiset ihanteet – objektiivisuus ja puolueettomuus – ovat verraten tuoretta perua.

Objektiivisuuden ajatuksen historiaa yhdysvaltalaisessa journalismissa tutkinut Richard Kaplan kirjoittaa, miten amerikkalainen journalismi oli vielä 1900-luvun alkuun tultaessa vahvan poliittista ja ideologista. Journalismi paitsi välitti tietoa myös ajoi poliittisia ideoita. Keskeistä oli kollektiivisen toimijuuden rakentaminen ja puolueuskollisuus, ei niinkään puolueettomana tarkkailijana toimiminen tai faktojen välittäminen.

1900-luvun edetessä länsimaiset yhteiskunnat muuttuivat nopeasti. Hyvinvointivaltioita rakennettiin konsensuksen hengessä ja tieteeseen nojautuen. Yhteiskunnista tuli hyvinvoivia sekä entistä byrokraattisempia, kun laajenevien sosiaalivaltioiden juoheva toiminta edellytti paisuvaa asiantuntijoiden armadaa. Puolueiden valta väheni, ja politiikka hallinnollistui managerialismiksi. Radikaalit ideologiset erimielisyydet ja poliittiset intohimot laimenivat kompromissiksi politiikan suurista linjoista.

Tällainen jälki-ideologinen politiikka pullisteli voimainsa tunnossa, kun Neuvostoliitto ja Berliinin muuri romahtivat eikä liberaalille kapitalismille enää näyttänyt olevan realistista vaihtoehtoa.

Tälle ajanjaksolle osuu myös ammattimaisen journalismin suhdannehuippu. 1900-luvulla journalismi ammattimaistui ja irrottautui poliittisesta perinnöstään. Ala kehitti koulunsa ja eettiset sääntönsä ja omaksui uuden identiteetin objektiivisen tiedon tuottajana, politiikan tarkkailijana ja kansaa palvelevana vallan kriitikkona.

Hierarkkisesti johdettuihin uutishuoneisiin organisoitunut ammattijournalismi löysi paikkansa liberalismin kultakauden pedagogisena osastona: journalistista tuli julkisen keskustelun moderaattori, joka välitti asiantuntijuuteen perustuvaa tietoa lukeville, kuunteleville ja katseleville massoille.

Samalla vallan vahtikoira tuli – paradoksaalista kyllä – riippuvaiseksi kaitsemistaan vallankäyttäjistä, jotka tuottivat faktoja journalistisen työn raaka-aineeksi. Poliittisen ja byrokraattisen eliitin konsensuksen ulkopuolisille ideoille ei juuri ollut kysyntää. Tieteellisesti hallinnoitu demokraattinen markkinatalous oli arkijärkeä myös laatujournalismissa.

Myös viestintäteknologinen ja -poliittinen suhdanne oli suotuisa. Sanomalehtibisnes takoi vahvoja voittoja, kun talous kasvoi eikä internet uhannut julkisuuden portinvartijoiden monopolia. Televisio- ja radiopuolta säänneltiin vahvasti, ja Euroopassa julkiset yleisradioyhtiöt hallinnoivat eetteriä vakaalla kädellä ja kansansivistys mielessään. Journalismin asema vaikutti turvatulta.

Ammattimaisen journalismin kivijalat ovat viime vuosikymmeninä kuitenkin rapautuneet kiihtyvällä tahdilla, kuten mediatutkimuksen professori Silvio Waisbord huomauttaa.

Taloudellisen eriarvoisuuden kasvu nakertaa luottoa rationaaliseen konsensuspolitiikkaan, joka lupasi tuottaa hyvää kaikille mutta edellytti kansalaisilta globalisaation periaatteiden hyväksymistä ja kilpailuun sopeutumista. Paavo Lipposen, Tony Blairin ja Hillary Clintonin hahmoissa ruumiillistuneen kolmannen tien politiikan kriisi säteilee Trumpiksi ja Brexitiksi ja murentaa muiden eliitti-insituutioiden legitimiteetin ohella myös journalismin arvovaltaa.

Samaan aikaan rajut viestintäteknologiset murrokset ja sosiaalisen median nousu tuottavat vastajulkisuuksia ja vasta-asiantuntijoita, jotka heikentävät journalismin asemaa tieteen ja faktojen itseoikeutettuna puolestapuhujana.

Viestintäpolitiikka ja journalismin tulevaisuus

Viime vuosikymmeninä tehty liberaali viestintäpolitiikka on jouduttanut journalismin kriisiä ja julkisen keskustelun muodonmuutosta. Googlen, Twitterin ja Facebookin kaltaisten teknoyritysten rooli arkipäiväisessä mediamaisemassamme on yhä suurempi. Niiden algoritmejä eivät ohjaa yhteisen hyvän tavoitteet tai eettiset säännöt vaan liiketalouden prinsiipit.

Viestintämarkkinoiden sääntelyn purkaminen ja median kaupallistuminen ovat tuoneet journalismiin tervetullutta tenhoa. Samalla politiikan mediajulkisuus on muuttunut entistä teatraalisemmaksi ja skandaalihakuisemmaksi.

Haluttomuus puuttua mediavallan ja -omistuksen keskittymiseen on puolestaan auttanut Rupert Murdochin kaltaisia mediamoguleja, jotka eivät arkaile hyötyä asemastaan. Murdochin perustama yhdysvaltalainen uutiskanava Fox News on oivaltanut, että poliittinen tribalismi on hyvä bisnes: polarisaatiota ruokkimalla saa sitoutettua Donald Trumpin kannattajat kanavan uskollisiksi katsojiksi. Tällä liiketoimintamallilla Fox News oli suosituin yksittäinen uutislähde Yhdysvaltojen vuoden 2016 presidentinvaalikampanjan aikana.

Miltä siis näyttää journalismin tulevaisuus politisoituneessa maailmassa, jossa viestinnän perinteisten portinvartijoiden roolia koetellaan?

Toistaiseksi toimittajat ovat vastanneet kriisiin muistuttamalla kansalaisia journalismin ydintehtävästä demokratian ja kansan palvelijana. Nähtäväksi jää, miten muistutukset tepsivät tilanteessa, jossa luottamus liberaalin demokratian instituutioihin horjuu ja journalistit nähdään joskus legitimiteettikriisissä kärvistelevän eliitin osana.

Journalismin maineenpalautus ja julkisen keskustelun remontti edellyttävät ainakin kahta asiaa: vakavaa viestintäpoliittista debattia ja kriittistä itsetutkiskelua myös journalistien keskuudessa. Journalismissakaan tuskin ei ole vielä koettu historian loppua, vaan journalismin ja politiikan suhteissa riittää vielä tutkittavaa.

VTM Timo Harjuniemi on väitöskirjatutkija Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.

29 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.