Keskiaikaisessa eurooppalaisessa filosofiassa pohdittiin enkelien ominaisuuksia ja päädyttiin siihen, että Jumalan ja ihmisten välissä olevina olentoina niillä ei ole ruumiillista tai aineellista ulottuvuutta, vain henkinen ja aineeton. Tällä ratkeaa sekin, montako enkeliä mahtuu nuppineulan kärjelle – niin monta kuin halutaan.

Mutta mistä löytyy motivaatio – toimintaan ohjaava voima – oliolle, jolta puuttuu ruumis? Ihmisiä ja muita eläimiä ajavat eteenpäin nälkä, jano, vilu, unenpuute, sympatia, antipatia ja monet muut fyysiset ja psyykkiset tuntemukset. Enkeleillä näitä ei ole. Siksi niiden pitääkin motivoitua aivan toisella tavalla. Joissain piireissä hyväksytty kanta oli, että enkeleitä liikuttaa toimintaan intellektuaalinen irritaatio, puhtaasti älyllinen ärsyke, jolla ei ole mitään tekemistä ruumiillisuuden kanssa.

Olen määrittänyt uuden tunnetilan, kopatian. Se on olo siitä, että olemme yhtä kaikkien muiden tuntevien olentojen kanssa ja että meidän ei pitäisi toimillamme ja valinnoillamme tehdä niiden oloa tai tilannetta vaikeammaksi. Tällainen tunnetila voisi mielestäni motivoida tasapuolisia neuvonantajia, jotka ovat puolueettomia, varovaisia ja vastuullisia. He harkitsevat ja laskevat päätösten seuraukset ennen niiden tekemistä. He välttävät tunnekuohuja ja liiallista samaistumista vain joihinkin ryhmiin, joita päätökset koskevat. Motivaatioltaan tasapuoliset neuvonantajat tuntuvat lähestyvän enkeleitä.

Julkikuvansa perusteella maamme nykyhallitus näyttää olevan lähellä kopatiaa ja tasapuolisuutta. Pääministeri ja puoluejohtajat astuvat päivä toisensa jälkeen parrasvaloihin tiedottamaan uusista, kaikkien etuna esittämistään pandemiatoimenpiteistä osoittamatta sopimatonta kiihtymystä suuntaan tai toiseen. Julkikuvassa vertailukohdaksi nousevat mieleen pari aiempaa hallitusta, jotka toivat tuntojaan esille. Pääministeri, joka nieleskeli kyyneliä suorassa lähetyksessä jouduttuaan antamaan ministerikaverille potkut seksikohun takia. Ministeritroikka, joka riemuitsi televisiossa saatuaan runnottua läpi työntekijöille epämieluisan sopimuksen.

Mutta poikkeusaikojen julkisuuskuva pettää. Poliitikot eivät normaaliaikoina voi esiintyä tasapuolisina päätöksentekijöinä, koska heidän tehtävänsä on paitsi edistää Suomen kukoistusta ja kansamme onnea myös ajaa omien äänestäjiensä asiaa. Ehkä se on oikein. Ehkä erityisten intressien poliittisilla markkinoilla liberaali demokratia ohjautuu kohti kaikkien parasta. Ehkä ei.

Entä yliopistot, tutkimuslaitokset, ajatushautomot ja kansalaisryhmät? Ajatushautomoilla ja kansalaisryhmillä on omat etunsa ja aatteensa ajettavinaan, joten ehkä niiden suunnasta ei kannata etsiä oikealla tavalla tasapuolisia neuvonantajia. Yliopistot voivat olla puhtaammin tiedollisesti motivoituneita, mutta niitä vaivaa todellisuuden monimutkaisuus ja löydösten yli- tai väärintulkinta tiedotusvälineissä. Tutkija kertoo löydöksestään: ”Jos mallimme on kohdallinen, oletukset tosia, tulevaisuusprojektiomme luotettava ja viranomaisten toimet arvelumme mukaisia, 20000 suomalaista voi kuolla COVID-19-tautiin.” Media raportoi: ”Tutkijat ennustavat maailmanloppua.”

Riippumaton virkakunta voisi puolueettomasti, maltillisesti ja huolellisesti punnita yliopistojen ja eturyhmien esittämiä näkemyksiä ja koota niistä tasapuolisen yhteenvedon hallitukselle. Maamme virkakunta ei kuitenkaan ole poliittisesta eduntavoittelusta riippumaton. Ministeriöissä työskentelee joukoittain itsellisiä, tietäviä ja tasapainoisia ihmisiä, jotka, jos heille annettaisiin työrauha, voisivat tehdä oikeansuuntaista valmistelutyötä. Mutta heitä johtavat ja ohjaavat kansliapäälliköt ja erityisavustajat, joiden puolueettomuus, pätevyys, kokemus ja johtamistaidot eivät aina nouse riittävälle tasolle. Valmisteluun ei edes tavallisina aikoina anneta riittävästi aikaa, koska hallitukset haluavat nopeita ratkaisuja oman äänestäjäkuntansa vakuuttamiseksi ja omien puoluepoliittisten intressiensä edistämiseksi.

Ehkä paras ratkaisu olisi nyt supistettujen, jokseenkin riippumattomien tutkimuslaitosten kunnianpalautus ja uudelleenorganisointi. COVID-19-pandemian alkuaikana Suomen hallitus on kuunnellut tarkasti Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta (THL). Merkittäviä päätöksiä on tehty ennennäkemättömällä vauhdilla. Miksei tällaista voisi olla kriisin jälkeenkin? Ja eikö se olisi ratkaisu kaikkiin ongelmiimme?

Kysymykset eivät ole retorisia. Hallituksen päätökset ovat perustuneet THL:n asiantuntijuuteen, koska terveys on tärkeä arvo ja THL:n tehtävä on edistää sitä. Kun on kuitenkin muitakin arvoja, pelkän terveyden varassa ei voi toimia loputtomiin. Rajoituksia puretaan jo talouden elvyttämiseksi, ja sen jälkeen jonossa ovat koulutus, liikkumisen vapaus, kulttuuri ja urheilu. THL:n holhoava terveysutilitarismi voi olla valtionideologiana vain akuutin terveyskriisin uhatessa ja sen aikana.

Mutta miksi meillä sitten ei ole Ilmastonmuutokseen aidosti reagoimisen laitosta, kun käsillä on sentään akuutti ilmastokriisi? Luultavasti siksi, että tilanteen vähittäistä muutosta ei osata ajatella samanlaisena uhkana kuin yllättäen keskuudessamme riehuvaa vaarallista virusta. Edes THL ei tavallisempina aikoina saa aina ääntään kuuluviin saarnatessaan kansantaudeista ja niiden yhteydestä elämäntapavalintoihin.