Tekstejä kirjoittajalta Henrik Rydenfelt

Veretön välierä

MM-kisat. Isäntämaa Brasilia häviää välierissä Saksalle selkein luvuin. Yle tietää kertoa:

Yle.fi 9.7.2014
Yle.fi 9.7.2014

200-miljoonainen Brasilia ei ole maailman rauhallisin maa. Hävityn ottelun jälkeen 12 ihmistä on loukkaantunut ja busseja on tulessa. Huhupuheiden mukaan yhtä saksalaistakin olisi lyöty.

Jalkapallo ei ole maineensa veroinen. Lue lisää

Tutkimusetiikka ja manipuloidut päivitykset

Viime päivinä valtavaa huomiota on herättänyt tutkimus, jonka mukaan tunteet “tarttuvat” sosiaalisessa mediassa.

Tutkijat manipuloivat lähes 700 000 Facebook-käyttäjän uutisvirtaa näyttämään entistä enemmän sisällöltään “positiivisia” tai “negatiivisia” päivityksiä. Heidän väitteensä mukaan käyttäjän omat päivitykset osoittavat tunteen tarttuneen (emotional contagion).

HS.fi 30.6.2014
HS.fi 30.6.2014

Lue lisää

Stubbin sananvapaus

Suomalaiset ja varsinkin suomalainen media yrittävät kovasti muodostaa suhtautumistaan sosiaalisessa mediassa aktiiviseen ja yläpurentaansa auliisti itseotetuissa valokuvissa esittelevään tulevaan pääministeriin.

Kriittinen keskustelu alkoi verkkomedian innokkasti lietsomana jo tänään. Se syntyi twiiteistä, jotka Alexander Stubb lähetti kello 11-12 aikoihin – samana päivänä kuin minihallitusneuvottelut ovat käynnissä.

Screenshot 2014-06-19 at 15.24.26
Ilta-Sanomat.fi 19.6.2014
Lue lisää

Journalistit eivät läpäisseet Turingin testiä

Yleisradio uutisoi 6.6.2014:

Tietokoneohjelma on läpäissyt ensimmäistä kertaa tekoälyä mittaavan Turingin testin. Britanniassa Readingin yliopiston järjestämässä testissä tietokoneohjelma onnistui vakuuttamaan joukon ihmisiä siitä, että se oli ihminen. (Yle.fi 6.6.2014)

Uutinen perustuu yksittäisen tutkijan kertomaan, jota ulkomaiset ja sittemmin suomalaiset tiedotusvälineet ryhtyivät toistamaan täytenä totuutena. Väite Turingin testin läpäisystä on kuitenkin monin tavoin ongelmallinen. Lue lisää

Yksilöinti ja sen ongelmat

Journalisteilla on tärkeä tehtävä tuoda esiin yhteiskunnallisia epäkohtia ja epäeettistä toimintaa. Tässä voidaan kuitenkin syyllistyä ylilyönteihin yksilöimällä kritiikki liiaksi yhteen toimijaan.

Väärää toimintaa ei voi kuitata toteamalla, että samoin toimivat muutkin. Kritiikissä journalistin tulisi kuitenkin noudattaa tasapuolisuutta. Lisäksi on mietittävä viestistä aiheutuvia seurauksia. Lue lisää