Omantunnon kysymys?

Eduskunnan päätöksenteoksessa omantunnon kysymyksiksi kutsutaan käsittelyjä ja äänestyksiä, joissa ei noudateta puoluekuria – joissa edustajan ei odoteta äänestävän ryhmän kannan mukaisesti.

Turun Sanomat 4.9.2013
Turun Sanomat 4.9.2013

Usein kyse on sosiaalisisia oikeuksia ja perhesuhteita koskevasta lainsäädännöstä, kuten nyt ajankohtaisessa sukupuolineutraalissa avioliittolaissa. Keskustapuolueessa jopa ydinvoimapäätökset on linjattu omantunnon kysymykseksi.

Laki ei ole makuasia

Mutta mitä tarkoittaa, että jokin asia on omantunnon kysymys?

Jossakin määrin “omantunnon” kysymyksiä – eettisiä kysymyksiä – ovat lähes kaikki Eduskunnan käsittelemät asiat. Aina on lopulta kyse oikeasta ja väärästä.

“Omantunnon kysymyksiksi” nimetyt päätökset eivät mitenkään poikkea tästä. Niissä omaksutut kannat eivät ole mitään yksityistä ajattelua, jota ei tulisi altistaa julkiseen keskusteluun ja kritiikkiin.

Suomenmaa 8.3.2014
Suomenmaa 8.3.2014

Lainsäätäjä ei käsittele makuasioita, joista kukin voi olla mitä mieltä tahansa. Suklaajäätelön paremmuudesta mansikkajäätelöön nähden ei sentään Suomessakaan säädetä lailla.

Myös omantunnon kysymyksissä valittu kanta on perusteltava äänestäjille. Ryhmän ratkaisun puuttuessa se tulisi perustella jopa entistä paremmin ja tarkemmin.

Omatunto ei siis ole perustelu, vaikka sellaisena sitä käytetään.

Perustelu tietysti voi olla vakaumuksellinen tai uskonnollinen – oikeastaan mikä tahansa.  Ehkä esimerkiksi tasa-arvoista avioliittolakia vastustava kansanedustaja pitää homoja vastenmielisenä, pelkää Jumalan vihaa tai ajattelee, että Suomen pitäisi ihmisoikeuskysymyksissä noudattaa Venäjän linjaa.

Kunhan sanoo sen ääneen, jolloin äänestäjäkin tietää.

Omantunnon puutetta

Ei tässä vielä kaikki. Omatuntoon vetoamalla ei ainoastaan livetä kantojen perustelemisen taakalta.

“Omaantuntoon” verhoudutaan monesti silloin, kun kannan perusteluilla ei ole merkitystä – kun ratkaisun todelliset syyt ovat sanomattoman alhaisia. Koko ajatus “omantunnon kysymyksistä” poliittisessa päätöksenteossa tuntuu kehitetyn juuri tätä varten.

Screenshot 2014-06-25 at 19.59.28
“Tasa-arvoinen avioliittolaki hylättiin – näin kommentoivat aloitetta vastaan äänestäneet”. YleX 25.6.

Tasa-arvon edistäminen jää sivuun äänestäjien kielteisten asenteiden pelossa. Oma etu menee ihmisoikeuksien edelle. Kannatusluvut saavat äänestämään – jopa omaatuntoaan vastaan.

Kyse on poliittisesta pelkuruudesta ja itsekkyydestä.  Mielipidemittausten valossa se kostautuu jo ensi vaaleissa.

Yksi kommentti

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *