Mihin raskauden keskeyttämisessä tarvitaan lupa?

Mikäli esittämiini perusteluihin on uskomista, abortti on moraalisesti sallittu ja se on sallittava aina, kun nainen valitsee sen tietoisena seurauksista sikiölle, ympäristölle ja itselleen – kukaan muu ei voi tehdä päätöstä hänen puolestaan.

Rakasta kärsi ja unhoita 1986, s. 76.

Raskauden keskeyttäminen oli Yhdysvalloissa laillisesti luvallista vuodesta 1973 lukien. Lupa perustui ennakkopäätökseen Roe vastaan Wade, jonka maan korkein oikeus kumosi 24.6.2022.

Kumoutuminen oli aina ollut vain ajan kysymys.

Roe vastaan Wade, ja sen myötä raskauden keskeyttämisen laillinen luvallisuus, nojautui omalaatuiselle tulkinnalle yksilön yksityisyyden suojasta. Sen mukaan naisella oli luovuttamaton ja ehdoton oikeus päättää siitä, mitä hänen ruumiissaan ja ruumiilleen tapahtuu, riippumatta siitä, mitä vaikutuksia päätöksillä on muihin. Moni on niin tottunut ajatukseen, että se tuntuu itsestään selvältä. Sitä se ei kuitenkaan ole.

Lue lisää

Mitä olisi arvokeskustelu? 

Arvokeskustelun käynnistäminen on vaikeaa. Yritin sitä juuri Helsingin Sanomissa, aiheina Nato-hakemus ja läntinen arvoyhteisö, ja epäonnistuin. Yritän nyt uudelleen, samoista aiheista mutta lähtökohtani tarkemmin perustellen.

Mitä arvokeskustelu on?

Arvokeskustelulle ei ole kaikkien hyväksymää määritelmää. Poliittisten valintojen suhteen sille voisi kuitenkin nimetä muutaman minimiehdon. Itsestään selvää on, että puheenvuorojen pitäisi koskea kysymyksiä hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä. Mitä ne ovat? Miten ne tunnistetaan? Miten ne liittyvät tarkasteltaviin valintoihin?

Keskustelu edellyttää, että ajatuksia vaihdetaan useammin kuin kerran. Ketju, joka koostuu väitteistä ”A on oikein, koska X” ja ”A on väärin, koska Y” ei sellaisenaan vielä muodosta arvokeskustelua. Tarvitaan ainakin sellaisia lisähuomioita kuin ”A ei voi olla oikein (tai väärin) sillä perusteella, että X (tai Y), koska X (tai Y) ei ole totta.”

Lue lisää

Vaatimaton ehdotus etiikan tutkimuksen rahoitusmalliksi

Suomen Akatemian rahoituspäätökset herättävät keskustelua. Julkisesti ihmetellään, miten niin moni erinomaiseksi arvioitu hanke jää rahoituksetta. Syy on tietenkin rahan puute. Kotona selaillaan myöntöjä ja puristetaan nyrkkiä taskussa. Ja tuokin. Millä ihmeen perusteella? Vääryys!

Jotta tästä mieliharmista päästäisiin, ehdotan Akatemian totutun käsittelyjärjestyksen muutosta. Nythän hakemukset arvioi ensin kansainvälinen vertaisraati. Parhaat etenevät toimikuntien käsiteltäviksi. Vaikka ne ovat kaikki toteuttamisen arvoisia, vain pienelle osalle riittää rahoitus.

Tässä on kolme pääongelmaa. Tieteilijät käyttävät valtavasti aikaa laatimalla hakemuksia, joilla ei ole mahdollisuutta läpäistä seulaa. Kansainväliset vertaisraadit joutuvat arvioimaan nämäkin suunnitelmat. Ja toimikunnat joutuvat keksimään päästään perusteluja hylkäyksilleen.

Lue lisää