Yhdysvaltain demokratian murenevat tuet

Eikö jo riittäisi Yhdysvaltain politiikasta kirjoittaminen? Viimeiset viikot, kuukaudet, jopa vuodet ovat syöttäneet meille Suomessakin päättymätöntä virtaa politiikkaa rapakon takaa ja sen yhtä lailla ehtymätöntä tulkintaa.

Jatkuvan uutistulvan keskellä on tyynnyttävää tarttua klassikkoon, Alexis de Tocquevillen kaksiosaiseen teokseen Demokratia Amerikassa (De la démocratie en Amerique) vuosilta 1835 ja 1840. Lähes kaksisataavuotias matkakertomus Yhdysvalloista on yhä ajankohtainen. Demokratia Amerikassa on pullollaan havaintoja ja pohdintoja Yhdysvaltain poliittisesta järjestelmästä ja yhteiskunnasta. Niitä kehystää Tocquevillen idea demokraattisesta yhteiskuntamuodosta. Se ei ole vain hallitusmuodon ja lakien tuote, vaan lukuisten demokratiaa tukevien maantieteellisten, taloudellisten, historiallisten, kulttuuristen ja moraalisten tekijöiden yhteisvaikutusta.

Tocqueville käyttää paljon tilaa selvittääkseen lukijalleen Yhdysvaltain federalistisen poliittisen järjestelmän hienouksia. Onnistunut vallanjako liittovaltion, osavaltioiden ja paikallishallinnon kesken on yksi yhdysvaltalaisen demokratian menestystekijöistä.

Tocquevillen mukaan oleellista on, että kansalaiset kykenevät ja saavat vaikuttaa suoraan oman asuinalueensa päätöksentekoon. Yhdessä Yhdysvalloille tyypillisen aktiivisen yhdistystoiminnan kanssa paikallisdemokratia totuttaa ja opettaa muutoin individualistiset – omaan perhe- ja tuttavapiiriin käpertyvät ja henkilökohtaista taloudellista menestystä tavoittelevat – kansalaiset yhteistoimintaan ja yhteisten päämäärien ajamiseen. Yhdysvaltain kuntien ja piirikuntien demokraattiset käytännöt, joista meillä harvemmin puhutaan, ovat Tocquevillelle amerikkalaisen demokratian ytimessä.

Toisaalta liittovaltion tasolla valta on onnistuttu jakamaan presidentin, kongressin ja korkeimman oikeuden välillä siten, että kukin elementti tasapainottaa toisiaan. Esimerkiksi toistuvia oikeusriitoja presidentin, kongressin ja osavaltioiden välillä Tocqueville pitää osoituksena järjestelmän toimivuudesta, ei suinkaan sen kriisistä

Yksin hallitusmuoto ei silti tee yhteiskunnasta demokraattista. 

Demokraattisen yhteiskuntamuodon pilarit

Demokratian menestyminen on sattuman kauppaa. Yhteiskuntamuodon kehittyminen on Tocquevillelle polkuriippuvainen prosessi, vaikkei hän näin trendikästä ilmaisua käytäkään. Yhdysvalloissa demokratian menestyminen on seurausta maan erityisistä olosuhteista, syntyhistoriasta sekä vallitsevista tavoista, käsityksistä ja uskomuksista.

Erityisiin olosuhteisiin lukeutuu Pohjois-Amerikan maantiede ja ilmasto. Hyödyntämätöntä ja rikasta maata on tarjolla loputtomasti – jahka intiaanit on raivattu pois tieltä. Näin rikastumisen mahdollisuus on tarjolla kaikille. Eristynyt manner tarkoittaa myös vihollisten ja sodan puutetta.

Yhdysvaltain syntyhistorialla Tocqueville viittaa ennen muuta ensimmäisten angloamerikkalaisten siirtolaisten vaiheisiin. He sattuivat olemaan varsin samanlainen joukko niin taustaltaan, käsityksiltään kuin uskomuksiltaan. Heidän kulttuurinsa oli tasa-arvoinen ja yhteisöllinen. Demokratia kasvoi siten heti alusta asti suotuisassa henkisessä maaperässä.

Kaiken edelle Tocqueville nostaa kuitenkin moraalikäsitysten merkityksen. Moraalikäsityksillä hän tarkoittaa sydämen totuuksia ja niistä nousevaa tapakulttuuria, sekä ihmisten yleisiä käsityksiä ja mielipiteitä. Yksi niiden merkittävimmistä lähteistä Yhdysvalloissa on kristinusko. Vaikka erilaiset kristilliset suuntaukset palvelevat Jumalaa eri tavoin, niiden jaetut moraalikäsitykset toimivat vakaana perustana, joka sitoo poliittisen vapauden erottamat ihmiset toisiinsa.

Myös koulutus levittää moraalikäsityksiä ja tukee demokratian säilymistä. Tocqueville ihailee amerikkalaisia siitä, että vaikka heillä ei olekaan laajaa oppineistoa, kansalaiset saavat yleisesti perusopetuksen, joka sisältää maan historian ja perustuslain pääpiirteet.

Osallistumalla paikallishallintoon ja yhdistystoimintaan amerikkalaiset yleisesti valistuvat ja harjaantuvat vapauteen ja itsehallintoon. Näin demokratia myös tuottaa omia edellytyksiään. Se ei ole vain niiden tuote.

Tocqueville toteaa usein, kuinka amerikkalaiset ovat niin monin tavoin samankaltaisia, vaikka heillä voi olla kiihkeitäkin poliittisia erimielisyyksiä. Vaikka Amerikassa on rikkaita ja köyhiä ja vaikka hyvinvoinnin väsymätön tavoittelu leimaa Amerikkaa, amerikkalaiset ovat silti valtaosin lähes yhtä varakkaita. Köyhäkin voi rikastua ja rikas voi köyhtyä – viimeistään muutaman sukupolven kuluessa.

Samanlaisuudella on toki rajansa. Intiaanit ja musta sekä naiset ovat asia erikseen. Tocqueville ihastelee, kuinka Amerikassa naiset ovat yhteiskunnallisesti vapaampia kuin Euroopassa, joskin vain avioliittoon asti. Sen sijaan intiaanien ja mustien kohtelusta ei kehuja heru. Etenkin mustien asemasta Tocqueville näkee koituvan suuria ongelmia niin etelän kuin pohjoisenkin osavaltioissa. Yhtäläiset kansalaisoikeudet eivät tule hävittämään sosiaalisesti määrittyvää rotujen välistä eriarvoisuutta.

Toisenlainen nykytodellisuus

Amerikkalaiset äänestäjät ovat käyneet näissä vaaleissa ahkerasti uurnilla. Demokratian voimasta kertovat myös erilaisten liikkeiden ja yhdistysten runsaus. Niin Black Lives Matter kuin Proud Boys ovat ennen muuta demokratiaan kuuluvan poliittisen vapauden ilmaisuja.

Lukija saattaa jo aavistaa, että monet Tocquevillen esiintuomista seikoista silti tuskin enää pitävät paikkansa. Varallisuus- ja koulutuserot ovat kasvaneet jo pitkään. Erämaa on käynyt vähiin. Kristinusko ei yhdistä enää kaikkia. Mielipiteet eroavat jyrkästi toisistaan ja etenkin valtapuolueiden kannattajat suhtautuvat toisiinsa vihamielisesti. Näin meille ainakin todistellaan aikamme matkakertomuksissa, ajankohtaisissa katsauksissa sekä datan pohjalta.

Monissa analyyseissa huomio kiinnittyy kasvaneeseen taloudelliseen ja sosiaalisen epätasa-arvoon. Tapojen, käsitysten ja uskomusten rooli jää vähemmälle huomiolle. Demokratian hyvinvointia seurataan lähinnä poliittisen järjestelmän osalta, kuten ruotsalaisen V-Dem -instituutin demokratian tilaa käsittelevässä raportissa, ei sen perustaa tarkastellen.

Mitä jos yhdysvaltalaisella demokratialla ei enää ole Tocquevillen tunnistamia tukia?

Tocqueville katsoo menestyksekkään demokratian edistävän vapautta, tasa-arvoa ja vakautta. Demokratia on ainoa tapa mahdollistaa vapaus. Tasa-arvo ja vakaus voidaan saavuttaa myös tyranniassa, jossa kansalaiset ovat arvottomuudessaan keskenään tasa-arvoisia ja suhteessa hallitsijaan voimattomia. Menestyksekkäässä tyranniassa ei kärsitä epäjärjestyksestä tai poliittisesta kuohunnasta.

Vaikka Tocqueville näkee demokratiaa uhkaavan luisun kohti tyranniaa, ei demokraattisen yhteiskuntamuodon tukien mureneminen välttämättä tarkoita demokratian menetystä. Se voi tarkoittaa myös demokratian eli enemmistön vallan voimistumista, mikä Tocquevillen mielestä ei ole pelkästään hyvä asia.

Voitti Yhdysvaltain vaalit kuka hyvänsä, ei demokraattinen hallitusmuoto välttämättä ole Yhdysvalloille enää paras mahdollinen ainakaan nykymuodossaan.

Liikaa demokratiaa, liian vähän huolta oikeista asioista

Tocquevillen mukaan Yhdysvaltain demokraattinen hallitusmuoto takaa enemmistölle suunnattoman vallan. Kun ihmisten mielipiteet, tavat ja tottumukset erkanevat toisistaan yhä enemmän, kun he eivät perusta elämäänsä yhteisiin moraalisiin totuuksiin, ja kun he eivät enää sitoudu laillisuuteen ja oikeuteen, enemmistön vallankäyttöä suhteessa vähemmistöön ei suitsi enää mikään. 

Tämä on kohtalokasta, sillä se vapauttaa demokraattisen hallitusmuodon suurimman sisäisen vitsauksen, enemmistön tyrannian.

Tocqueville näki demokraattisen poliittisen järjestelmän ajautuvan vaikeuksiin, jos vallasta taistelee kaksi lähes yhtä vahvaa miltei-enemmistöä. Hänkään ei silti nähnyt yhdysvaltalaisen yhteiskunnan nykyistä kahtiajakautumista, joka vahvistaa entisestään vaaraa enemmistön tyranniasta.

Vaikka Trumpin voitto, hänen suhtautumisensa äänestystulokseen ja siitä seuraava mahdollinen sekasorto voivat hirvittää, minua jännittää myös demokraattien mahdollinen valtaannousu. Mitä seuraa, jos he saavat presidenttiyden lisäksi lähivuosina haltuunsa kongressin molemmat kamarit ja ensi töikseen vielä lisäävät korkeimman oikeuden tuomareiden määrää liberaalien eduksi? 

Kuten Ari Helo vastikään kirjoitti, vaatisi taloudellisen, sivistyksellisen ja terveydellisen eriarvoisuuden suitsiminen Yhdysvalloissa radikaalia muutosta politiikassa. Oireellista on, että tällaista ei uumoilla tapahtuvan edes demokraattien voittaessa niin presidentin kuin kongressinkin vaalit. Joe Bidenin edistykselliseksi ja vasemmistolaiseksi kuvailtu vaaliohjelma ei ole erityisen radikaali. 

Jos yhteiskuntamuodon tukien murentumista ei pyritä määrätietoisesti estämään lainsäädännöllä, ei demokraattiselle yhteiskuntamuodolle ole povattavissa pitkää ikää Yhdysvalloissa. Toisaalta hyvää eivät lupaisi myöskään yhden puolueen laatimat radikaalit uudistukset, jos ne toteutettaisiin hävinneen osapuolen kustannuksella. Ne olisivat omiaan vain voimistamaan kahtiajakoa ja poliittisen järjestelmän horjuntaa. Jos vaalit jälleen tuottavat tilanteen, jossa valta on jakautunut eri elimissä eri puolueille, avautuu mahdollisuus puoluerajat ylittävään yhteistyöhön. Tätä tilaisuutta ei kuitenkaan viime vuosina ole juuri hyödynnetty.

YTM Jukka Ruokanen on filosofian väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopistosta. Hän erikoistuu tutkimuksessaan varhaismoderniin poliittiseen, sosiaalisen ja oikeudelliseen ajatteluun. Historiaan uppoutumisen ohella hän äityy toisinaan ihmettelemään myös nykymaailman menoa.

2 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.