Vahingon aiheuttaminen ei aina loukkaa oikeuksia

42 kommenttia

Tätä kirjoittaessani Suomi on rajoittamassa vapaa-ajan liikkumista Uudeltamaalta ja Uudellemaalle ensisijaisesti sillä perusteella, että niin vähennetään terveydenhuoltoon kohdistuvaa painetta muualla maassa. Tämän voi hyvällä syyllä uskoa pelastavan ihmishenkiä koronavirusepidemian aikana.

Onko tällainen laillisten oikeuksien rajoittaminen kuitenkin moraalisesti väärin tai ihmisoikeussopimusten vastaista? Oikeustieteilijät Martin Scheinin ja Pauli Rautiainen väittävät näin kritisoidessaan valtioneuvostoa ”Jumalan leikkimisestä” Uudenmaan eristämistoimien takia. Heidän olennaiset väitteensä perustuvat moraalifilosofiseen erotteluun tekemisen ja tekemättä jättämisen välillä. Selitän tässä kirjoituksessa, miksi heidän tulkintansa tästä periaatteesta ja sen soveltumisesta nykytilanteeseen ei ole uskottava. Ei ole hyvää syytä uskoa, että hallituksen esittämät toimet loukkaavat uusmaalaisten ihmisoikeuksia.

Aloitetaan kyseessä olevasta moraaliperiaatteesta. Jotkut eetikot esittävät, että on moraalisesti huonompaa aiheuttaa itse jokin huono asia kuin antaa toisen yhtä huonon asian tapahtua. Voi esimerkiksi olla moraalisesti huonompi, jos lääkäri aktiivisesti tappaa sairaan vanhuksen kuin että hän pidättyy hoitamasta sillä seurauksella, että sama vanhus kuolee. Tämä ero asiantilojen arvossa voi merkitä sitä, että tekeminen on väärin silloin kun tekemättä jättäminen ei ole, vaikka seuraukset olisivat samat.

Tarkemmin sanottuna – ja tämä on tärkeää – useimmat tätä periaatetta kannattavat filosofit, kuten sitä perusteellisesti tutkinut britti Fiona Woollard, puolustavat sitä, että huonojen seurausten tuottaminen vaatii vahvempaa oikeutusta kuin se, että antaa yhtä huonojen asioiden tapahtua. On esimerkiksi uskottavaa, että minun on väärin tappaa toinen ihminen, jotta välttyisin syövältä, mutta ei ole väärin, että jätän toisen pelastamatta esimerkiksi ydinvoimalaonnettomuuden yhteydessä, jos sen hintana olisi, että saan syövän. (Olisi tietysti erityisen kiitettävää, jos pelastaisin, mutta toisella ei lähtökohtaisesti ole oikeutta vaatia, että teen niin.) Vaikka minulle koituva haitta on sama, se ei riitä oikeuttamaan aktiivista tekemistä, vaikka se riittää oikeuttamaan tekemättä jättämisen.

Mitä tällä kaikella on tekemistä Uudenmaan eristämisen ja ihmisoikeuksien kanssa? Yhteys on seuraava. Scheinin ja Rautiainen väittävät:

”Jos yhdenkin ihmisen kuolema on kausaalinen seuraus liikkumisvapauden rajoituksesta tai työvelvollisuuden käyttöönotosta, on mielestämme oikeutettua sanoa, ettei kyse ole vain hyväksyttävistä rajoituksista ihmisoikeussopimuksiin vaan vähintäänkin hätätilapoikkeuksista ellei suorastaan ihmisoikeusloukkauksista jopa hätätilan oloissa”.

He kysyvät retorisesti: ”Mutta onko oikeutettua käyttää keinoa, josta tiedetään seuraavan ainakin joitakin kuolemia, joita ilman valtion aktiivista toimenpidettä ei olisi tapahtunut?”. He myöntävät, että on hyvä syy uskoa, että hallituksen esittämät toimet johtaisivat siihen, että vähemmän ihmisiä kaiken kaikkiaan kuolee. Myös näillä ihmisillä, jotka kuolisivat ilman toimia, lienee ihmisoikeudet, joihin sisältyy oikeus vaatia valtiota suojelemaan heidän henkeään ja terveyttään. Jos hallitus antaisi heidän kuolla, se loukkaisi heidän oikeuttaan elämään, samaan tapaan kuin se, että jotkut ihmisryhmät jätettäisiin koulutuksen ulkopuolelle loukkaisi heidän oikeuttaan koulutukseen.

Miksi siis olisi moraalisesti tai laillisesti väärin toimia tavalla, josta seuraa vähemmän kuolemia? Scheinin ja Rautiainen väittävät, että jos aiheutamme omalla toiminnallamme jonkun kuoleman, loukkaamme hänen oikeuksiaan, eikä tätä riitä oikeuttamaan se, että tehdessämme niin estämme suuremman määrän kuolemia. He olettavat myös, että se, että suurempaa joukkoa ihmisiä jätetään auttamatta ei loukkaa heidän ihmisoikeuksiaan, tai ei loukkaa niitä ainakaan yhtä vakavasti, koska muuten valtion olisi valittava pienemmän tai suuremman ihmisoikeusloukkauksen välillä.

Arvioidaksemme näitä väitteitä, meidän täytyy kysyä, milloin jos milloinkaan on oikeutettua tehdä itse pienempi paha suuremman hyödyn aikaansaamiseksi ja mitä seurauksia tällä on ihmisten oikeuksille. Tässä Scheinin ja Rautiainen viittaavat suoraan moraalifilosofiseen keskusteluun ns. raitiovaunutapauksista (trolley problems). Heidän tulkintansa niistä on kuitenkin ongelmallinen. Hyvin lyhyesti, ongelmassa on kyse seuraavasta. Ensinnäkin, jos emme hyväksy puhdasta seurausetiikkaa, on tilanteita, joissa on väärin toimia tavalla, josta on kaiken kaikkiaan parhaat seuraukset. On esimerkiksi niin, että olisi väärin napata kadulta terve ihminen ja leikellä hänen keuhkonsa viiteen osaan, vaikka se olisi välttämätöntä ja riittävää viiden koronapotilaan hengen pelastamiseksi.

Miksi näin on? On houkutteleva ajatus vedota tässä juuri tekemisen ja tekemättä jättämisen moraaliseen epäsymmetriaan – onhan terveen ihmisen leikkeleminen tekemistä ja sairaiden hoitamatta jättäminen tekemättä jättämistä. Mutta kuten amerikkalainen filosofi Philippa Foot totesi kuuluisassa artikkelissa, tämä on huono selitys. Hän esitti ajatuskokeen, jossa raitiovaunu on karannut käsistä ja tappaa viisi radalle juuttunutta ihmistä, ellei sitä käännetä sivuraiteelle, jolle on juuttunut yksi ihminen. Footin ajatus on nimenomaan, että on oikeutettua kääntää vaunu sivuraiteelle, vaikka silloin itse aktiivisesti aiheuttaa yhden sivullisen kuoleman eikä vain anna viiden kuolla. Päinvastoin kuin Scheinin ja Rautiainen väittävät, tällaisissa tapauksissa haitan aiheuttaminen on Footin mukaan oikeutettua, emmekä voi pestä käsiämme suuremman ihmismäärän kuolemaan jättämisestä. Valtaosa asiaa käsitelleistä filosofeista on samaa mieltä, joskin monesta eri syystä.

Korostan, että Foot siis nimenomaan esittää tämän tapauksen vastaesimerkkinä sille periaatteelle, johon Scheinin ja Rautiainen nojaavat argumentissaan. Juuri tällaisissa tapauksissa on oikein tehdä itse haittaa, jos tekemättä jättämällä antaa merkittävästi suuremman määrän ihmisiä kärsiä vastaavasta haitasta. Mutta miksi, jos ei kuitenkaan ole oikein napata yhtä tervettä kadulta ja leikellä häntä viiden sairaan pelastamiseksi? Yksi luonteva tapa ajatella tätä on sanoa filosofi Frances Kammin tapaan, että jos haitta yhdelle on seurausta monen pelastamisesta, on oikein pelastaa monta – jos siitä, että viidelle annetaan happea heidän henkensä pelastamiseksi seuraa, että viereisessä huoneessa oleva potilas menehtyy kun sinne venttiilistä tihkuva happi jotenkin aiheuttaa negatiivisen reaktion, ei tällä potilaalla ole oikeutta vaatia, ettei toisia autettaisi.

Oikeudet muodostavat järjestelmän, jossa yhden oikeus voi rajoittaa toisen oikeuden alaa. Vaikka meillä ei siis ole veto-oikeutta kieltää selvästi useampien toisten pelastamista silloin kun siitä koituu meille haittaa, tämä ei kuitenkaan tarkoita, että meille voisi tehdä mitä vaan toisten hyväksi. Meillä on esimerkiksi oikeus kieltää meidän käyttämisemme välineenä toisten pelastamiseen, kuten kadulta napatun terveen tapauksessa käy.

Mitä tästä kaikesta seuraa päivänpoliittiselle kysymykselle? Voimme sanoa, että vaikka matkustusrajoitukset aiheuttaisivat joitakin ylimääräisiä kuolemia Uudellamaalla, ne ovat oikeutettuja, jos ilman niitä toisaalla kuolisi merkittävästi suurempi määrä ihmisiä. Ne eivät loukkaa meidän uusmaalaisten oikeuksia, koska meillä ei ole oikeutta kieltää suuremman määrän toisia pelastamista vaaralta sillä perusteella, että joudumme sen seurauksena itse kantamaan saman riskin.

Voimme olla tätä mieltä, vaikka uskomme että meillä on oikeus esimerkiksi siihen, ettei meitä käytetä pelkkänä välineenä toisten pelastamiseksi suuremmalta vaaralta (kuten ylläolevassa keuhkopotilaiden tapauksessa). Vaikka tekemisen ja tekemättä jättämisen välillä on moraalinen ero esimerkiksi silloin kun kyse on siitä, millaisia uhrauksia meidän pitää vahinkojen välttämiseksi, tämä ero ei ole relevantti tilanteessa, jossa on pakko valita kohdistuuko sama riski pienempään vai suurempaan määrään ihmisiä, toisin kuin Scheinin ja Rautiainen väittävät.

Lyhyesti: valtioneuvoston ei tarvitse leikkiä Jumalaa, mutta sen on pakko tehdä valintoja siitä, kenen oikeutta elämään kunnioitetaan ja millä tavalla. Pelkästään se, kuoleeko joku aktiivisten toimien vai niiden laiminlyönnin seurauksena ei riitä ratkaisemaan, mitä tässä vaikeassa tilanteessa tulisi tehdä. Uudenmaan eristämisen viisaus riippuu sen tosiasiallisista seurauksista, mutta sitä ei voi kieltää ihmisoikeussopimuksiin vetoamalla.

VTT Antti Kauppinen on käytännöllisen filosofian professori Helsingin yliopistossa.

Lue Martin Scheinin ja Antti Kauppisen jatkokeskustelu.

42 kommenttia

  4. Matti Häyry

    Kun nyt vetosit Philippa Footin alkuperäiseen, kävin katsomassa sen virkistääkseni muistiani. Olletinkin, että Foot oikeuttaa raiteenvaihdon tomistisella kaksoisvaikutuksen periaatteella, ja kun et sitä mainitse, katsoin nopeasti mitä se sanoisi valtioneuvoston päätöksestä.

    Teon, jolla on kaksi vaikutusta, hyvä ja paha, saa periaatteen mukaan tehdä, jos (i) teko sinänsä on moraalisesti hyvä tai ainakin neutraali (ii) pahaa vaikutusta ei suoraan tahdota, (iii) hyvä vaikutus ei ole seurausta pahasta vaikutuksesta ja (iv) hyvä vaikutus on hyvin suhteutettu pahaan vaikutukseen. Aloitetaan lopusta ja edetään alkuun.

    (iv) Mikäli valtioneuvoston päätös sulkea Uudenmaan raja nojautuu hyvin perusteltuun uskomukseen siitä, että ihmishenkiä säästyy ja inhimillistä kärsimystä vältetään huomattavasti enemmän sulkemalla raja kuin jättämällä se sulkematta, ehto täyttyy. Nojautuuko valtioneuvoston päätös tähän uskomukseen? Onko uskomus hyvin perusteltu? Kumpikaan näistä ei ollut tätä kirjoittaessani tiedossa.

    (iii) Ehdossa tarkoitettua syy-seuraussuhdetta ei ole. Rajojen sulkemisen tuottamat ihmishenkien menetykset ja inhimilliset kärsimykset eivät kausaalisesti aiheuta niitä hyviä asioita, joita sillä tavoitellaan. Ehto siis toteutuu, toisin kuin esimerkiksi kidutuksessa. Se olisi väärin, koska aiheutetusta kivusta (paha) seuraa tiedon saanti ja terrori-iskulta välttyminen (hyvä). Tämän ajattelutavan mukaan siis.

    (ii) Pahaa vaikutusta ei tarkoitetulla tavalla suoraan tahdota. Jos kukaan ei kuolekaan rajojen sulkemisen takia, valtioneuvosto ei sure sitä eikä ryhdy vaihtoehtoisiin toimenpiteisiin vaikutuksen aikaansaamiseksi.

    (i) Onko teko sinänsä moraalisesti hyvä tai neutraali? Tjaa-a. Maakunnan rajojen sulkeminen. Kansalaisten liikkumisen rajoittaminen. Huh huh. En kyllä tiedä. Aika pahoilta nuo kuulostavat. Mutta mistä minä tiedän?

    Näyttäisi kuitenkin siltä, että Philippa Foot ei välttämättä olisi pitänyt valtioneuvoston päätöstä oikeana, ainakaan samoilla perusteilla kuin raiteenvaihtoa, koska kohdissa (i) ja (iv) näyttäisi olevan epäsäännöllisyyksiä. Vai kuinka olit itse asian miettinyt?

    Vastaa ↓
    1. S.O. Fisti

      ”iv) Mikäli valtioneuvoston päätös sulkea Uudenmaan raja nojautuu hyvin perusteltuun uskomukseen siitä, että ihmishenkiä säästyy ja inhimillistä kärsimystä vältetään huomattavasti enemmän sulkemalla raja kuin jättämällä se sulkematta, ehto täyttyy. Nojautuuko valtioneuvoston päätös tähän uskomukseen? Onko uskomus hyvin perusteltu?”

      Hallituksen julkilausuttu peruste, liki sanatarkasti, on juuri se että henkiä säästyy.

      Vastaa ↓
      1. Nimetön

        Hyvin perusteltukin uskomus voi olla epätosi. Perusteluiden vakuuttavuus ja riittävyys vaatii aina huolellisen tarkastelun.

      2. Matti Häyry

        Kiitos kommenteistanne kaksoisvaikutuksen periaatteeseen, sofisti ja nimetön! Mikäli tämä oli valtioneuvoston perustelu, mikäli heillä oli hyvät perusteet uskoa sen totuuteen ja mikäli tämän uskomuksen vakuuttavuus ja riittävyys on huolellisesti tarkasteltu (tuleva tutkimus osoittanee, kuinka tämä meni), päätös täyttää ehdon (iv). Professori Kauppisen alkuperäisen argumentaation kannalta tämä ei kuitenkaan ole aivan riittävää, koska se osoittaa vain, että utilitaristi (se paha, joka keinoista piittaamatta yrittää maksimoida hyvää) voi hyväksyä ratkaisun. Se ei todista – ja pahoittelen teknistä soveltavan filosofian kielenkäyttöäni – sitä, että teon ja tekemättä jättämisen välille voitaisiin tehdä jokin moraalinen erottelu. Arvelin, että se oli professori Kauppisen tarkoitus, kun hän otti esiin kaikkien näiden korkeasti arvostettujen filosofien pohdinnat ihmisoikeusjuristejamme vastaan. Mutta hän vastannee omasta puolestaan ajatuksiinne.

      3. S.O. Fisti

        Tarkoitin sitä, että kun päätös täyttää ehdon iv)–sen taustalla olevien perustelujen muodostamiseen on kai valjastettu mm. maan parhaat epidemiologit eli se on niin hyvin perusteltu tilanne ylipäätään sallii–niin jää vain kohta i). Liikkumisen rajoittaminen ei liene hyvä eikä neutraalikaan teko. Sitä oikeutetaan sen hyvillä seurauksilla, ei teon omilla ominaisuuksilla.

        Annat ymmärtää, että Footin mukaan raiteenvaihto siis olisi joko hyvä tai neutraali teko. Miksi hän ajattelee, tai sinä ajattelet, että vaunun ohjaaminen kuolettavasti kohti ihmistä olisi hyvä tai neutraali teko? Eikö tämän pitänyt olla juuri puhtaan seurausetiikan kieltäjän seurauseettinen myönnytys eli teko jonka sen seuraukset, eivätkä teon omat ominaisuudet, oikeuttavat.

      4. Matti Häyry

        Kiitos sofisti, kommenttisi saivat minut perehtymään tarkemmin koko tähän aihepiiriin. Taidanpa kirjoittaa asiasta vähän perusteellisemmankin analyysin. Taustamateriaaleihin tutustuminen osoitti kuitenkin, että keskustelun jatkaminen kaksoisvaikutuksen opista ja sen monista ihmeellisyyksistä ei niin sanotusti tuo lisäarvoa tähän käsillä olevaan ajatustenvaihtoon oikeusoppineiden ja filosofin välillä. Asiassa kun on filosofisesti vähintään kolme tasoa (tehdä-olla tekemättä, surmata-antaa kuolla, aiheuttaa pahoja vaikutuksia tarkoittaen-tarkoittamatta) ja juridisesti muutama lisää, eikä niiden keskinäisiä suhteita voi selvittää menemättä vähän syvemmälle kaikkiin ajattelutapoihin. Mutta kiitos siis sparrauksesta täällä tämän keskustelun sivuraiteella!

  6. Jyrki Konkka

    Otsikko on hieman epämääräinen. Vahingon aiheuttaminen ei loukkaa oikeuksia, jos oikeuden omistaja on antanut luvan loukkaukselle. Jos lupaa ei ole, oikeuden omistajaa de facto loukataan, mutta loukkaus voi olla oikeutettu. Tällöin vaaditaan vahvoja perusteita. Perustelu ei poista loukkausta, mutta oikeuttaa sellaisen (ollessaan riittävän vahva).

    Vastaa ↓

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *