Valtiovarainministeri Alexander Stubb sai Tampereella päälleen mukillisen nestettä “valehtelija”-huutoa toistaneelta mieheltä.

Teon seuraukset eivät olleet vakavia.  Ministeri ei vahingoittunut. Neste osoittautui coca-colaksi.

Vakavampaa teossa oli loukkaus henkilön koskemattomuudelle. Vielä vakavampaa oli poliittisesti motivoitunut hyökkääminen demokraattisesti valittua päätöksentekijää kohtaan.

Tätäkin vakavampaa lienee silti kehitys, josta “kokis-isku” on oire. Onko huutelussa ja uhkailussa koko suomalaisen poliittisen keskustelukulttuurin tulevaisuus?

Poliittinen kritiikki on aina jossakin määrin yksilöitynyt ja tuottanut ylilyöntejä.

Sosiaalisessa mediassa poliittisesta kritiikistä on kuitenkin unohtunut poliittinen ja jäljelle jäänyt pelkkä kritiikki.

Hallitusta ei kritisoida huonosti perustelluista, vajaasti valmistelluista, lyhytnäköisistä tai mielivaltaisista päätöksistä – vaikka aihetta takuulla olisi.

Ei. Hallitusta ja yksittäisiä ministereitä kritisoidaan silkasta pahuudesta. Heidän tietoisena tarkoituksenaan on saada aikaan pahaa joko kaikille tai suurelle osalle kansasta. He tahtovat romuttaa hyvinvoinnin, koulutuksen, tieteen taiteen ja kulttuurin, jotta saisivat etuja omalle lähipiirilleen. He haluavat tehdä Suomesta luokkayhteiskunnan, Pohjolan köyhien helvetin.

Sosiaalisessa mediassa samanmieliset lietsovat toisensa suorastaan fanaattiseen vihaan ja raivoon. Pian mikään mahti maailmassa ei saa heitä näkemään asiassa kuin yhden puolen.

Ja lopulta sanat muuttuvat teoiksi.

Harva poliitikkoa vihaava toki tahtoo väkivaltaa, saati siihen suoranaisesti kehottaa. Mutta kukaan ei tiedä, kenen sanat teoiksi ovat muuttuneet.

Yli vuosikymmen sosiaalisessa mediassa on aktiivisesti kampanjoitu maahanmuuttajia, erityisesti turvapaikanhakijoita vastaan. Maahanmuuttokritiikin kohteena ei ole muuttajien vajavainen ymmärrys paikallisesta kulttuurista, arjen käytännön ongelmat tai heikompi asema työmarkkinoilla.

Ei. Turvapaikanhakijoita kritisoidaan suoranaisesta pahuudesta. He maksattavat elämänsä meillä, raiskaavat ja vievät naiset, nostavat työttömyyskorvaukset ja vievät työt. He haluavat tehdä Suomesta sharia-lain mukaisen yhteiskunnan, Pohjolan kalifaatin.

Seurauksena on sarja “yksittäistapauksia”: polttopulloisku, kaasuisku, pahoinpitelyitä.

Lopulta sanat muuttuvat teoiksi.

Syytön ei ole perinteinen mediakaan.

Kokis-hyökkääjän huutelun taustalla olivat valtiovarainministeri Stubbin esittämät järjettömät 90 prosentin väitteet hallintarekisterilain kannatuksesta.

Viranomaiset ja toimittajat ovat perustellustikin kritisoineet vuosikymmenen valmisteilla ollutta lakiesitystä siitä, että se tekisi pörssiyritysten omistussuhteiden selvittämisestä vaikeampaa.

Mutta nopeasti lakiesitystä käsiteltiin kuin sen tarkoitus olisi osakeomistusten salaaminen, kätkeminen ja piilottaminen – osa suurta salaliittoa, jonka seurauksena Suomi kohta elää veronkiertäjien pöydistä tippuvilla armopaloilla.

Kansa saa ansaitsemansa eduskunnan. Klikkien aikakautena se taitaa saada myös ansaitsemansa median.

Pulssia jo valmiiksi nostavilla sanoilla “Ministeriö salasi” tai “Turvapaikanhakijaa epäillään” alkavat otsikot taitavat myydä paremmin kuin tämä: “Sanojaan saa myös varoa”.