Harva osasi ennustaa Donald Trumpin voittokulun Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Yksi ennustus näyttää silti tulevan toteen.
Teoksessaan Valtio ateenalaisfilosofi Platon (k. n. 347 eaa) esitti kuvauksen siitä, kuinka vapautta tavoitteleva demokraattinen yhteiskunta lopulta nostaa valtaan tyrannin.
Platonin mukaan yhteiskunnan kehityskulussa oligarkia, harvainvalta, johtaa lopulta alistettujen kapinaan. Syntyy demokratia, “miellyttävä ja monivivahteinen” hallitusmuoto, joka korostaa yksilön vapautta toimia tahtonsa mukaan ja synnyttää värikkään ja monipuolisen yhteiskunnan.
Demokratia ei kuitenkaan Platonia tyydytä. Yksi sen ongelma on demokraattisen ihmisen taipumus toteuttaa halujaan varsin mielivaltaisesti, ilman järjestystä tai suuntaa. Ongelma lienee useimmille tuttu:
“Yhtenä päivänä hän viettää juominkeja huilujen soidessa, toisena juo pelkkää vettä ja laihduttaa itseään; hän vuoroin urheilee, vuoroin laiskottelee ja lyö kaiken laimin, vuoroin yltyy filosofoimaan.” (561c-d)
Tätäkin pahempi ongelma on demokratian taipumus johtaa tyrannin nousuun. Lue lisää