Suomen pääministerin vapaa-ajan vietto on ollut huomion kohteena jonkin aikaa. Sen sisältöä on moitittu, mutta on myös sanottu, että hänellä on siihen sisältöön katsomatta oikeus.

Mitä se tarkoittaa?

Oikeuden käsitettä on analysoitu monin tavoin. Yksi tapa on erottaa toisistaan lupa, vapaus ja vaade. Vaateet voidaan vielä jakaa kahteen alaluokkaan. Malli on lähtöisin oikeus- ja yhteiskuntafilosofiasta, ja sen varhainen muotoilija oli Wesley Newcomb Hohfeld.

Hohfeldin lähestymistavassa oli olennaista oikeuksien yhdistäminen velvollisuuksiin ja niiden puutteeseen. Yhden oikeuteen liittyy tyypillisesti velvoitteita toisille.

Lupa ja vapaus

Oikeus voi olla lupa. Tämä tarkoittaa sitä, että oikeuden haltijalla ei ole – esimerkiksi moraalista – velvollisuutta jättää jotain tekemättä. Suomalaisen käsityksen mukaan saan juhlia, jos haluan, yksityisesti tai julkisesti. Ellen vahingoita ketään, lupaa ei tavallisesti kyseenalaisteta.

Lupa voi kuitenkin olla kontekstisidonnainen. Saan kirjoittaa yleisönosastolla, että viljakauppiaat nälkiinnyttävät köyhiä. Ei ole silti itsestään selvää, saanko huutaa saman väkivaltaisessa mielenosoituksessa viljakauppiaan kotipihalla. Näin ainakin John Stuart Mill ajatteli.

Vapaus on astetta voimakkaampi oikeuden muoto. Luvan lisäksi siihen liittyy, etteivät muut rajoita tekemistäni. He eivät estä pääsyäni juhlapaikalle eivätkä tahallaan tee oloani siellä vaikeaksi.

Oikeudet ja velvollisuudet tai niiden puute yhdistyvät näissä kahdessa luontevasti. Minulla on lupa tehdä X, kun minulla ei ole velvollisuutta olla tekemättä X:ää. Ja minulla on vapaus tehdä tai saada X, kun muilla on velvollisuus olla puuttumatta X:n tekemiseeni tai saamiseeni.

Jaottelu on lähtökohtaisesti hierarkkinen ja kumuloituva. Periaatteessa vapaus edellyttää lupaa.

Koska moraali ja oikeus ovat kuitenkin eri asioita, oikeusjärjestelmämme joskus poikkeaa tästä järjestyksestä. Laki suo joskus vapauden pienenä pidettyyn moraalittomuuteen.

Kukaan ei esimerkiksi estä sampoon valmistajia mainostamasta, että heidän tuotteensa tuuhentaa huomattavasti hiuksia. Mainoslause on hyvin todennäköisesti epätosi, ja koska tarkoituksellinen valehteleminen on väärin, heillä ei ole moraalista lupaa lain suoman vapautensa perustaksi.

Kahdenlaiset vaateet

Kun laki sanelee kansalaisille tai valtiovallalle velvollisuuksia, tullaan vaateiden alueelle.

Negatiivinen vaade tarkoittaa, että jollakulla on velvollisuus suojella vapauttani. Lailla suojattujen oikeuksien kohdalla suojelija on todennäköisimmin valtio. Juhlavapauteni on niin tärkeä, että lainsäätäjä on asettanut sanktioita sen rajoittamiselle suoraan tai epäsuorasti.

Esimerkiksi jos juhlintaani häiritään tai se pyritään keskeyttämään, poliisi selvittää tilanteen, ja vapauteni rajoittajat nuhdellaan tai poistetaan paikalta. Laki voi myös määrätä juhlapaikan pitäjän huolehtimaan tilan turvallisuudesta minulle. Asiakkaiden valikointi, ohjeistus ja järjestyksenvalvonta ovat keinoja siihen. 

Positiivinen vaade on vielä voimakkaampi. Jollakulla on velvollisuus huolehtia siitä, että saan tehdyksi sen, mihin minulla on oikeus. Jos juhlimiseen liittyisi positiivinen vaade, jonkun pitäisi esimerkiksi järjestää minulle sopiva juhla tai ostaa minulle siihen sopiva asu tai pitää huolta siitä, että pääsen paikalle ajoissa.

Ero negatiivisen ja positiivisen vaateen välillä on, että ensin mainittu edellyttää minulta juhlan valintaa olemassa olevasta tarjonnasta ja hankkiutumista oikein pukeutuneena paikalle, jälkimmäinen taas tarkoittaa, että jollakulla on velvollisuus huolehtia juhlimisestani, mikäli oma kykyni siihen on rajoittunut.

Kun kyse on lailla taatusta positiivisesta vaadeoikeudesta tehdä X, läsnä on neljä erilaista velvollisuutta tai sellaisen puutetta. Minulla ei ole velvollisuutta olla tekemättä X:ää. Muilla ihmisillä on velvollisuus olla rajoittamatta X:n tekemistäni. Valtiolla on velvollisuus sekä valvoa muita että auttaa minua.

Lailla taattu negatiivinen vaadeoikeus tehdä X velvoittaa kanssaihmisiäni ja oikeuslaitosta, mutta ei edellytä sosiaalipoliittista puuttumista elämäntilanteeseeni. Teen X:n, jos voin, muut eivät saa siihen puuttua ja jos puuttuvat tai yrittävät puuttua, virkavalta tulee väliin.

Poliittisen päättäjän lupa ja vapaus juhlia

Jos poliittisella päättäjällä on oikeus viettää vapaa-aikaa haluamallaan tavalla, mistä edellä erotellusta oikeudesta on kyse? Tarkoitetaanko lupaa, vapautta, negatiivista vaadetta vai positiivista vaadetta? Seuraavat ovat havaintoja julkisesta keskustelusta ja valistuneita arvauksia niihin perustuen.

Lupa. Rajatuimmassa katsannossa poliittisella päättäjällä on moraalinen velvollisuus olla viettämättä vapaa-aikaa jollain tietyllä tavalla. Käsitykset pääministerin toiminnasta jakavat mielipiteitä, mutta joidenkin mielestä hänen oletettu oikeutensa juhlintaan kaatuu jo tähän. Eihän tuo ole sopivaa.

Pääministeri itse totesi lehdistötilaisuudessa olevansa vastuussa viime kädessä äänestäjilleen. Näistä osa onkin sitä mieltä, ettei moraalinen paheksunta voi perua lupaa tanssia kameralle. Saahan sitä ihminen juhlia niin kuin haluaa. Ja tanssikin oli hieno.

Vapaus. Meillä on epäilemättä velvollisuus olla puuttumatta toistemme juhlintaan, ellei siitä ole vahinkoa ulkopuolisille. Pääministerin tapauksessa täytyy ajatella askel pidemmälle. Onko meillä myös velvollisuus olla arvostelematta juhlijaa, jotta hän ja hänen kanssaan samalla tavalla juhlivat eivät pahoittaisi mieltään?

Pääministerin puolestapuhujien mielestä sellainenkin velvollisuus voi olla. Häiritsemme oikeutettua juhlintarauhaa arvostelemalla tapaa, jota emme syystä tai toisesta ymmärrä. Kulttuuristen erojen – juhlintatapauksessa ehkä ikäerojen – kunnioitus edellyttää vaikenemista asioista, jotka vain tuntuvat vierailta.

Poliittisen päättäjän vaadeoikeus juhlia

Kulttuuristen erojen kunnioituksesta päästään luontevasti vaateisiin. Velvollisuutemme, niin kansalaisina kuin tiedotusvälineiden edustajinakin, olla puuttumatta muiden juhlintaan voi olla niin vakava, että valtiovallan on lainsäädännöllä pidettävä huolta sen noudattamisesta.

Negatiivinen vaade. Tiedotusvälineiden kohdalla tämä olisi periaatteessa helppoa. Laaditaan laki, joka kieltää ainakin traditionaalista mediaa uutisoimasta tai kommentoimasta poliitikkojen näkyvääkään vapaa-ajan viettoa. Palstatilakin säästyisi aidosti tärkeille asioille.

Ratkaisu puuttuisi kuitenkin tiedonvälityksen vapauteen, joka jo on lakien suojaama. Olisiko se askel kohti diktatuuria? Näin median edustajat helposti vastaavat itseensä kohdistuvaan kritiikkiin. Eikä ainakaan kansalaisia voi kieltää somessa vaihtamasta ajatuksia. Vai voiko?

Positiivinen vaade. Onko valtiolla velvollisuus kannustaa poliitikkojen vapaa-ajan viettoa haluamallaan tavalla? Eihän sekään mahdotonta olisi, jos toipuminen työn rasituksista otetaan vakavasti. Mikäli näin saisimme terävimmillään olevat päättäjät, kun päätösten aika on, miksei?

Ja sitten tietysti vähän tarvittavia jäitä hattuun. Ehkä pääministerin palkka riittää kattamaan kulut, ja ehkä hänen mahdollisuuksiensa kirjo on jo tällaisenaan riittävä. Mutta kyllä tätäkin voi miettiä. Jos haluamme johtajiltamme parasta, miksemme myös vaatisi heille parasta?

Vastauksia tärkeämpiä ovat kysymykset

Kuten aina filosofisessa tarkastelussa, vastauksia tärkeämpiä ovat kysymykset. Omat vastaukseni perustuvat anekdoottiseen tietoon, joka on valikoitunut omien ennakko-oletusteni valossa. Empiiriselle tutkimukselle voisi tarkempien vastausten etsinnässä hyvinkin olla käyttöä.

Vastaukseni voivat olla mitä ovat, mutta itse kukin voisi miettiä, miten näihin olisi hyvä vastata:

• Onko päättäjällä velvollisuus olla viettämättä vapaa-aikaa jollakin erityisellä tavalla? 
• Onko muilla velvollisuus olla puuttumatta päättäjän vapaa-ajan viettoon tavasta riippumatta?
• Onko julkisella vallalla velvollisuus suojella päättäjien vapautta viettää vapaa-aikaa haluamallaan tavalla?
• Onko julkisella vallalla velvollisuus vahvistaa päättäjien kykyä ja mahdollisuutta viettää vapaa-aikaa haluamallaan tavalla?

Vastauksista näkyy, mitä oikeuksia asiaan kenenkin mielestä liittyy ja miksi.

Eikä analyysin tietenkään tarvitse rajoittua pseudo-hohfeldilaiseen kyhäelmääni. Filosofia tarjoaa monia muitakin tapoja lähestyä oikeuksia. Olisikin mukavaa, jos ajatukseni saisivat kollegat tarttumaan kynään ja esittämään omat, paremmat ratkaisunsa, vaikkapa tällä kanavalla.